lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Kuinka monta kirjaa olet lukenut?

Kansainvälisessä blogimaailmassa kiertää kysely (meemi) : Kuinka monta kirjaa olet lukenut listalta 1001 Books You Must Read Before You Die. Lista on pompannut lyhyessä ajassa Technoratin suositumpien toiselle sijalle ohi Laguna Beachin, Edelmanin, Lostin ja Youtuben. Ilahduttavaa, että bloggareista löytyy niin paljon kirjallisuudesta kiinnostuneita. Bongasin kiertiksen BookBlogista.


Olen lukenut listan kirjoista 298 (osan niistä siksi että luin yliopistossa Englannin ja Ranskan kirjallisuutta) Lukematta on 702 kirjaa. On hyvä syy elää. Don Quijote on yksi keskenjääneistä kirjoista. Olin noin 8-9 –vuotias kun isä pani minut lukemaan sitä ääneen. Änkkäsin ja tankkasin outoja sanoja, eikä lukemisesta tullut mitään. Siitä lukukokemuksesta jäi vastenmielisyys Don Quijotea kohtaan. Toinen keskenjäänyt on Herman Hessen Lasihelmipeli. Yritin lukea sitä viimeksi kymmenen vuotta sitten, kun osallistuin netissä lasihelmipeliin. Kesken jäi myös Cunninghamin Tunnit, joka esitettiin eilisiltana telkkarissa. Samoin Tsypkinin Kesä Baden Badenissa. Sekä Virginia Woolf että Dostojevski ovat merkinnet minulle kirjailijoina paljon, mutta en osaa pitää heidän elämänsä ja kirjojensa pohjalta tehdyistä romaaneista. Kesken jäi myös Coetzeen Dostojevski-kirja Pietarin mestari, niin paljon kuin Coetzeen kirjoista pidänkin. Melkein kaikki hänen kirjansa ovat listalla, joka on painottunut anglosaksiseen kirjallisuuteen. Elizabeth Bowenilta, samoin Margaret Atwoodilta on monta kirjaa. En ole lukenut kummankaan romaaneja. Pitänee paikata sekin aukko kirjasivistyksessä.


Mitä listalta puuttuu? Tshehov, ennen kaikkea. Kun kerran Gogolin Nenä on, niin miksei jokin Tshehovin suurista novelleista, tai pienoisromaani Nainen rannalta. Isaak Babel puuttuu, Jospeh Brodsky puuttuu, hän kirjoitti hienoa proosaa, mm. Veden peilin. Venäläiset klassikot ovat hyvin edustettuina, mutta nykykirjailijoista vain Viktor Pelevin on päässyt mukaan. Naiskirjailijoista kaipaan listalle Colettea ja Carson McCullersia, Ingeborg Bachmannia ja Katherine Anne Porteria. Simone de Beauvoir puuttuu myös, vaikken häntä kaipaakaan. Samoin Nathalie Sarraute. Hän oli ranskalaisen uuden aallon kirjailijoita. Uudesta aallosta on kelpuutettu vain Robbe-Grillet, ei edes nobelisti Claude Simonia. Muistaako kukaan enää hänen Flanderin tietään? Monella kirjalla suomeksi käännetty nobelisti Isaac Bashevis Singer puuttuu myös. Ja missä on Sandemose? Entä japanilaiset Tanizaki, Kawabata ja Osamu Dazai? Näiden rinnalla Geishan tarina on turha kirja. Mikään lista ei voi olla täydellinen.


perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Luku-urakka - 1001 kirjaa

Netistä löytyi lista 1001 kirjasta jotka täytyy lukea ennen kuolemaa – 1001 Books You Must Read Before You Die. Lista ei ole aivan tuore, koska pikasilmäyksellä en löytänyt sieltä Ohran Pamukia, tämänvuotisen kirjallisuuden Nobelin saajaa. Listalla ei ole runoutta, ei esseitä eikä aforismeja. Yksi suomalainen löytyi: Tove Janssonin Kesäkirja. Kirjat ovat aika-, eivät arvojärjestyksessä. 1001.s kirja on Aisopoksen faabeleita. Poimin listalta kaksi kirjaa, jotka haluaisin lukea heti: Peter Handken Afternoon of a Writer ja Siri Hustvedin What I Loved

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Syksy


Syysilta Katajanokan rannassa (klikkaa isommaksi). Syksy on Valokuvatorstain 22.aihe.

Jehuda Amichai sanoo jossain runossa, että kun ihminen vanhenee, hän ei ole enää riippuvainen vuodenajoista. Sitä ei välttämättä rakastu joka kevät, voi rakastua jopa syksyllä.

Hetkinen, nyt täytyy tarkastaa, mitä Amichai todella kirjoitti.

Syksyä Kizhin saarella ( kilkka isommaksi).

Kun ihminen vanhenee, muistiin ei voi enää luottaa. Siksi muistelmat ovat fiktiota. Amichai kirjoitti näin:

When a man grows old, his life becomes less dependent
on the rhythms of time and its seasons. Darkness sometimes
falls right in the middle of an embrace
of two people at the window; or summer comes to an end
during a love affair, while the love goes on
into autumn; […]

Amichaita on suomennettu, mutta ei tätä runoa. Nihil Internit julkaisi koosteen hänen runoistaan vuonna 1999. Kokoelman nimi on Jerusalem.

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Jumalakin kadehtii

Lokakuun ruusuja Kirjailijanpuistossa Töölössä (liittyy aiheeseen vain symbolisesti -kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä jne.)


Kateuteen asti minä halajan sitä henkeä minkä olen teihin pannut. Lause on raamatusta, mutta en tiedä mistä sieltä. Ystävä muisti lauseen, kun kerroin hänelle Juri Oleshan romaanista Kateus, jonka luin viikonlopulla. Kirsti Ellilän kirjoitus kateudesta Nonossa sai minut lukemaan kirjan uudelleen. Mainio kirja, ei yhtään vanhentunut, vaikka sen syntymästä on kulunut kahdeksankymmentä vuotta. Se ilmestyi vuonna 1927 Moskovassa. Yhteiskuntajärjestelmät romahtavat, mutta kateus pysyy. Oleshan kirja on psykologinen romaani, mutta ei ollenkaan psykologisoiva, siksi se on niin tuore ja elävä kirja.


Olen kateudesta aivan vihreä - ja nautin sekä ihailen - niin herkullisesti Oleshan minäkertoja Nikolai Kavalerov kuvaa kateutensa kohdatta menestyvää elintarvikeyhtymän johtajaa Andrei Babitshevia, joka on poiminut hänet kapakan oven edestä kotiinsa. Kateus tekee tarkkanäköiseksi.


Nikolai on 27-vuotias nuori mies, joka kirjoittaa ”ohjelmistoja viihdetaitelijoille: monologeja ja kupletteja tilintarkastajista, neuvostoneideistä, nep-miehistä ja lapsenruokoista.” Hän halajaa menestystä ja mainetta, kuuluisuutta ja kunnia ja haaveilee suurista teoista. Hänellä ei mene hyvin. Hänen rakkautensa kohde ihana Valja rakastaa jalkapalloilija Volodjaa, Neuvostoliiton joukkueen maalivahtia. Nikolaista eivät pidä edes esineet. ”Huonekalut vaanivat tilaisuutta työntääkseen jalkansa eteeni. Kerran yksi lakattu kulma sananmukaisesti puraisi minua. Peitteen kanssa minulla on aina mutkikkaita ristiriitoja. Jos jokin pikkuesine –lantti tai kalvosinnappi –putoaa pöydältä, se kierii tavallisesti jonkin hankalasti siirrettävän huonekalun alle. Minä ryömin lattialla ja kohottaessani päätäni näen miten lipasto ilkkuu.”( Suom. Esa Adrian. Mainio on suomennoskin.) Ja Babitshev heittää hänet takaisin kadulle, kun Volodja, Babitshevin suojatti, palaa takaisin. Mitä syrjäytetty nuori mies siinä tilanteessa voi tehdä?


Rakas ystävä, joko on alistuttava tai… järjestettävä skandaali. Tai on lähdettävä rytistäen. Paukauttakaa ovea, kuten sanotaan. Tämä on tärkeintä: lähtekää rytistäen. Että historian kasvoille jää arpi – näyttäkää mihin pysytte piru vieköön! Eihän teitä kuitenkaan päästetä sinne. Älkää antautuko taistelutta…, neuvoo Babitshevin veli, Ivan. Hän on katkeroitunut yhteiskunnallisesti menestyvään veljeensä. Hänelläkään ei mene hyvin. Hän on keksijä, joka on keksinyt koneen, joka osaa tehdä kaikkea, mutta kukaan ei ole nähnyt ihmekonetta, se on olemassa vain hänen mielikuvituksessaan. Koneen nimi on Ofelia. Minä annoin sille rakkaudesta ja epätoivosta hulluksi tulleen tytön nimen, Ivan sanoo. Hän on puolihullu katkeruudesta ja kostonhimosta: Eräänä kauniina päivänä ymmärsin että minulle on annettu mahdollisuus kostaa aikakauteni puolesta. Minä turmelin koneen […] Tekniikan suurimmalle luomukselle minä annoin ihmisen huonoimmat tunteet! Hänelle on jäänyt vain kateus, ja lopuksi pelkkä välinpitämättömyys. Surullinen loppu, resignaatio: Ollaan välinpitämättömiä, Kavalerov! Malja välinpitämättömyydelle. Hurraa!

Minä tulkitsen Oleshan romaanin lopun niinettä kateuskin on parempi kuin välinpitämättömyys. Kateus on tunne, ja tunteet panevat maailman liikkeeseen. Jos jotakuta kiinnostaa aina ajankohtaisen kateuden kaunokirjallinen analyysi, Oleshan kirja löytyy ainakin Helsingin pääkirjaston varastosta.






tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Terassiateria


Edit klo 14.00.
Allekirjoita Amnesty Internationalin vetoomus pääministeri Matti Vanhaselle. Katso alempaa osoite.

Valokuvatorstain 20. haaste on ateria. Kesällä tarjosin aterian Taiteilijatalon terassilla. Lasten ilmeistä päätellen ateria ei ollut kaikilta osin onnistunut.


Linkkejä ( päivän menu)

Nono on hieno kirjallinen blogi. Kannattaa käydä tutustumassa. Siellä on alkanut sarja seitsemästä kuolemansynnistä. Ja lukijoiden kirjoituksia lempikirjoistaan. Ensimmäisenä ehti Haavetar.

Ruu Morbidi on palannut tauon jälkeen takaisin.

Diogenes kertoo mitä Planströmin sisaruksille tapahtui Ranskassa. Kts. alempana olevaa merkintää: Torniolaistyttöjen rakkaus.

Tikkis on turkulaisen runoilijan Juhani Tikkasen blogi, joka tarjoaa minimalistisia runoja englanniksi.

Kemppinen on kirkkonummelainen runoilija, joka on kääntänyt pohjalaisrunoja surusta suomeksi. Minun suosikkini oli tässä eräänä päivänä seuraava käännös:



Tiesin olevani sinulle ruma,
petettävä, vähäpätöinen. Mieleni
kahahti, kun jo syleilit toista
.


Pää auki esittelee työpöytänsä. Osallistun kiertokyselyyn ( kiertikseen, ent. meemiin) alla olevalla kuvalla. Sääntöihin kuuluu, ettei pöytää saa siivota ennen kuvaamista.


Pöydällä on kissa ja hiiri, nettikone ja Suomi- Eesti - Suomi –sanakirja. Taustalla häämöttää työkone, jonka ääressä istun päivät pitkät. Pöytä on vanha pirtinpöytä lapsuudenkodista.

Lopuksi tärkeitä asioita: Allekirjoita vetoomus kulttuurilehtien puolesta täällä.


Allekirjoita Amnesty Internationalin vetoomus pääministeri Matti Vanhaselle Venäjän ihmisoikeustilanteen ottamiseksi esille kaikissa EU-Venäjä –tapaamisissa.

Klikkaa osoitetta: http://eu.amnesty.fi/article/view/139645

Levitä viestiä eteenpäin.


maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Kynttilämielenosoitus

(Klikkaa kuva isommaksi)

Kynttilämielenosoitus Tehtaankadulla Venäjän suurlähetystön edessä Anna Politkovskajan muistoksi 8.10. Televiaouutisten mukaan paikalla oli kaksituhatta ihmistä. Vieressäni seisoi mies joka sanoi että oli viimeksi täällä 39 vuotta sitten, kun Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian. Nyt hänestä tuntui, että on taas aihetta tulla osoittamaan mieltään.

Mielenosoituksesta lisää Pohdiskelevan liftarin blogissa (paljon linkkejä aiheeseen).
Lue myös P. Nykäsen Nettipäiväkirja 3:sta venäläisen ruletin kummallisesta yhteensattumasta, ja Jukka Mallisen essee Onko Venäjällä toivoa. Muutama kuva mielenosoituksesta täällä.

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

Nainen joka tiesi liikaa

Lisäys sunnuntaiaamuna: Hiljainen kynttilämielenosoitus Anna Politkovskajan muistoksi klo 19.00 tänään 8.10. Venäjän suurlähetystön edessä Tehtaankadulla helsingissä. Järjestää Suomen PEN. Levitä sanaa ja tule paikalle.

Hän on Anna Politkovskaja. Eilen iltapäivällä hänet ammuttiin kotitalonsa porraskäytävässä Moskovassa. Kuulin uutisen kun tulin kotiin naapurin syntymäpäiväjuhlista ja avasin radion. Sieltä tuli keskiyön uutiset. Järkyttynyt ensireaktioni oli: - Hirveätä, nyt se on tapahtunut!


Tapasin Anna Politskovajan kolme vuotta sitten Suomen PENin ja Amnesty Internationalin järjestämän tilaisuuden jälkeen Juttutuvassa Helsingissä. Hän tiesi että hän eli hengenvaarassa, koska kirjoitti Venäjällä tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista ja Tetenian sodasta, asioista joista harva mieskään uskalsi kirjoittaa. Hän oli harvinaisen rohkea ja tinkimätön nainen ja toimittaja, ja sen takia Venäjällä sekä vihattu että kadehdittu. Olen varma, että kuka tahansa hänen tappajakseen löydetäänkin ( jos niin ikinä tapahtuu) niin taustalla on Venäjän tiedustelupalvelu. FSB. Kun häntä ei enää ole, kuka hänen jälkeensä uskaltaa kirjoittaa siitä mitä Venäjällä todella tapahtuu? Ja se joka uskaltaa, tekee sen henkensä kaupalla. Lisää Anna Politkovskajasta täältä

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Yksityiskohtia

Tällainen yksityiskohta tarttui silmääni Kizhin Pokrovskajan kirkosta. Tietääkö kukaan mitä kuvassa tapahtuu.? Löysin netistä ikonin, josta yksityiskohta peräisin, mutta en ikonin nimeä. Se oli isokokoinen maalaus. Nettikuvan ylälaidassa luki venäjäksi " Vernitsaja na sajt." Se ei ollut ikonin nimi, vaan linkki saitille.


Olen likinäköinen. Minulta puuttuu kyky nähdä laajoja kokonaisuuksia. Rupesin lukemaan Salaman uusinta kirjaa Elämän opetuslapset IV. En tiedä miksi Harri Salminen on joutunut häkkiin ja saanut vanginvartijoikseen entisiä naisiaan, kun en ole lukenut kahta aikaisempaa osaa. Juutuin jo alkusivuilla yksityiskohtiin, toisin sanoen siihen miten Harri Salminen nimittelee naisia. Naiset ovat ämmiä, gonzohuoria, narttuja, femakkoja, läskipaukkuja, rohjoperseitä jne. Salmisen kauna ja kiukku on tuttua suomalaisesta kansanrunoudesta: Kalevalasta ja Kantelettaresta. Se on arkkityyppistä naisvihaa. Osasivat ne naisetkin tehdä kauna ja uhmarunoa. Kuulin radiosta eilen pienen pätkän kansanrunon naisnäkökulmaa: " Täst´on kulkenut märkäkyrpä/kulkenut kusisaparo." Mutta miten mahtaisi käydä jos nykypäivän naisikirjailija kuvaisi miehiä samalla tavalla kuin Salama kuvaa naisia joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.

Salaman kirjassa - sen verran kuin olen sitä ehtinyt lukea - on kansanrunouden verbalistiikkaa ja poljentoa ( paikoitellen). Hän kirjoittaa miehen tunteiden historiaa, se on terapeuttista feminismin haavoittamille panuille ja muille miessieluille. Tulta ja tulikivea sataa, kun profeetta innostuu saarnaamaan. Hän on muuten siitä merkillinen mies, että hänellä on kaksi syntymäpäivää. Hän on syntynyt sekä neljäs että kuudes päivä lokakuuta. Äitinsä mukaan hän syntyi kuudes, mutta virallisten papereiden mukaan neljäs päivä.


Syntiset kärvistelevät padassa
(Klikkaa kuvat isommaksi)


sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006

Ääni meni mutta kuvia tuli


Lisäys myöhemmin: Linkki Etelä-Saimaassa ilmestyneeseen Arvi Pertun kirjoitukseen Aave kummittelee Karjalassa

Näkymä Kirov-kadun porttikongista pihalle (klikkaa kuvat isommiksi)

Ääni meni Petroskoissa, kun puhuin kaksi tuntia Karjalan tasavallan kansalliskirjastossa – ja esityksen pasmat menivät hieman sekaisin, kun televisioryhmä tuli varoittamatta kuvaamaan esitystä, mikä oli harvalukuisesti opiskelijayleisöstä tietysti mahtavaa. Seuraavana aamuna kurkusta kuului pelkkää pihinää. Edellisen kerran ääni meni kuusi vuotta, kun piti puhua Ranskan kansalliskirjastossa. Se tapahtui jo ennen esiintymistä. Kansalliskirjastoilla on mykistävä vaikutus minuun.

Äänettömänä en voinut/halunnut osallistua kirjallisuuskonferenssin toisen päivän työryhmätyöskentelyyn. Lähdin kaupunkia kuvaamaan. Yllä olevan sinisen talon takaa löytyi runsas graffiti-esiintymä.

Petroskoin kuvia voi käydä katsomassa täältä (klikkaamalla joko Slideshowta tai yksittäisiä kuvia). Graffiti-kuvat löytyvät täältä

Kansanperinnettä Petroskoissa


Kuvassa Petroskoin avioliittopalatsi , jonka edessä tapahtui pieni välinäytös. Morsian ja sulhanen nousivat autosta ja kulkivat rinnakkain kohti palatsia, kun kolme poikaa juoksi ison kiven takaa. Kaksi poikaa piteli narun päistä kiinni ja esti morsiusparia etenemästä, kolmas poika pyysi (todennäköisesti) rahaa. Sulhanen jatkoi matkaa, mutta morsianta pojat eivät päästäneet morsianta yhtä helpolla. Morsian jäi rimpuilemaan narun kanssa, yritti sivuitse, ylitse ja alitse päästä eroon sekä narusta että pojista. Sulhanen meni menojaan, eikä edes kääntynyt katsomaan, että minne hänen morsiamensa jäi. Miehessä ei ollut sen vertaa ritaria, että olisi pelastanut morsiamen pinteestä. Naru tarttui morsiamen hiuslaitteeseen, hän alkoi silmin nähden hermostua. Lopulta hän pääsi pojista ja narusta irti, kipitti sulhasen perään, tarttui hänen käsipuoleensa ja he nousivat yhdessä avioliittopalatsin portaita ylös. En ihmettele, että ulkomaalaiset miehet ovat venäläisnaisten suosiossa.

Minun kamerani oli laukussa, kun välikohtaus tapahtui. Kuvasin vähän myöhemmin pojat jotka odottivat seuraavia uhreja puiston puiden siimeksessä. Tomera venäläinen baabuska marssi heidän luokseen ja aloitti nuhdesaarnan. Olin niin kaukana että en kuullut heidän sananvaihtoaan. Kun kerroin tapahtumasta serkulleni joka on kansanperinteen tutkija, hän sanoi että vanhoihin karjalaisiin hääperinteisiin kuului morsiusparin estäminen ja rahan pyytäminen, mutta ei se että sulhanen jättäisi morsiamen yksinään siihen tilanteeseen.

Baabuska ja pojat Avioliittopalatsin puistossa

Venäjän demokratiasta

Matka Petroskoihin alkoi huonoissa merkeissä, kun Ville Ropponen käännytettiin rajalla takaisin. Venäjällä ei toinen käsi tiedä mitä toinen tekee. Konsulaatissa myönnetään viisumi, mutta rajalla ei konsulaatin asiakirja pädekään. Tapauksesta voi lukea lisää Parnasso-blogista. Lukekaa myös kommentit, varsinkin Paavo J:n kommentti. Totta on että yhdessäkään puheenvuorossa ei puututtu Ville Ropposen käännyttämiseen rajalla eikä Mari- Elin tilanteeseen.. Sivumennen sanoen presidentti Markelov lähetti kokoukselle tervehdysadressin. Venäjän demokratian tila nyt on sellainen, että ei sitä parane mennä arvostelemaan julkisesti. Mihail Berg lähti maasta ja kirjoitti Kirjeen Putinille. Kirja antaa hyvää taustatietoa siitä miksi Venäjällä ei ole demokratiaa.

Saa nähdä millainen on kahden vuoden kuluttua pidettävä konferenssi Marin maalla Joshkar Olassa. Ensimmäinen kokous pidettiin siellä vuonna 1989. Se oli perestroikan aikaa, kokouksen osallistujat uskalsivat puhua vapaasti. Ei ollut etukäteen valmisteltuja papereita, joiden perusteella puheenvuorot jaettiin. Jopa minäkin uskalsin avata suuni. Siihen aikaan uskottiin lujasti Venäjän demokratisoitumiseen.


Jostain syystä Petroskoissa ei järjestetty konferenssin päättäjäisbankettia. Banketti on ollut näiden kirjallisuuskonferenssien kohokohta, jossa on ystävystytty ja luotu yhteyksiä, tanssittu, laulettu ja juotu tietysti votkaa. Petroskoin konferenssi oli harvinaisen raitis, votkaa ei tarjottu ollenkaan, eikä muitakaan alkoholijuomia. Yhteyksiä suomalaisten ja muiden osallistujien kesken ei päässyt syntymään senkään takia, että suomalaiset asuivat eri paikassa kuin muut ( varmuuden vuoksi?? ) eikä suomalaisia runoilijoita kelpuutettu esiintymään Kontupohjan runo- ja musiikki-iltaan.

Kuvassa Kontupohjan kulttuuripalatsi, jossa runoilta pidettiin. Kulttuuripalatsin rakentamisen rahoitti Kontupohjan paperitehdas. Koskahan Nokia sijoittaa osan voitoistaan kulttuuriin? Paperitehtaalla menee hyvin yksityistämisen jälkeen. Sillä on varaa maksaa työntekijöilleen kunnon palkkaa. Naiset saavat kolmen vuoden äitiysloman ja 6000 ruplaa, kun lapsi syntyy. Mutta jokin Kontupohjassa mättää, koska siellä syttyivät maailmanlaajuista huomiota herättäneet mellakat.


Yritin ottaa Kontupohjasta kuvia, mutta sataa tihuutti ja oli niin hämärää, että kuvat eivät onnistuneet. Mutta mieleen jäi paha kuva liikenneonnettomuudesta. Moottoripyöräilijä ja auto olivat törmänneet yhteen niin kovalla vauhdilla, että näytti siltä kuin autopommi olisi räjähtänyt. Verinen ruumis makasi kadulla. Törmäys oli tapahtunut vähän ennen kuin meidän bussi ajoi paikan ohitse. Onnettomuus tapahtui tavallisella asuntokadulla. Venäläiset ajavat holtittomasti kuin hullut, ajattelin. En kyllä mene toista kertaa istumaan bussin etupenkille. Sieltä näkee liian hyvin liikenteen uhrit: kissat, koirat, siilit ja ihmiset.

Kontupohjan miehiä illan hämärässä








lauantaina, syyskuuta 30, 2006

Vallankumouksen isät

Kuvassa kaksi vallankumouksen isää Marx ja Engles patsaaksi jähmettyneinä. Patsas on Petroskoissa. Kaupungin asukkaat kutsuvat sitä ironisesti Runonlaulajain patsaaksi. Kuva liittyy Valokuvatorstain 19. haasteeseen joka on: kapinallinen, vallankumouksellinen.

Taustalla näkyy Petroskoin keskustan uusiklassista rakennustyyliä. Pietari Suuri perusti kaupungin samaan aikaan kuin Pietarin. Kaupungin nimi on venäjäksi Petrozavodsk, joka tarjoittaa Pietarin savottaa eli tehdasta. Se on minulle kuin kolmas kotikaupunki Helsingin ja Savonlinnan jälkeen. Isänpuoleinen isoäitini asui sodan jälkeen siellä, kun ei saanut asua sataa kilometriä lähempänä Pietaria. Suomensukuiset ihmiset olivat niin epäilyttävää porukkaa siihen aikaan, ettei sen annettu asua Pietarissa, ei sen lähialueilla, eikä edes vallatussa Sortavalassa, josta isoäidin piti lähteä 24 tunnin varotusajalla. Ennen sotaa hänet oli karkotettu Siperiaan. Marx ja Engles eivät taatusti osanneet kuvitella millaiseksi elämä muuttui, kun heidän oppejaan ruvettiin Venäjällä toteuttamaan.

Kuvassa ( klikkaa isommaksi) nykyajan kapinallisten kädenjälkiä Petroskoin keskustassa. Kunhan ehdin, kirjoitan lisää Petroskoista ja laitan nettiin kuvia kaupungin graffiteista.

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Vanha viesti

Sorry haamupäivitys, täytyy korjata tuolta alempaa Joycen Odysseuksen nimi.

Kuvassa viesti jonka sain Helsingin yliopiston opiskelijakirjastosta 40 vuotta sitten. Klikkaa kuva isommaksi, niin näet miten siihen aikaan huolimatonta opiskelijaa lähestyttiin. En ollut palauttanut Ranskan kirjallisuuden tentin jälkeen Racinen Phaidraa.

Löysin viestin, kun etsin esitelmää jonka aikoinaan pidin kirjastonhoitajien seminaarissa Romaani- rakastettuni. Ajattelin että voisin käyttää sitä pohjana esitelmään jonka oln luvannut pitää Petroskoin kansalliskirjastossa keskiviikkona. Kaikkea muuta mielenkiintoista löytyi, mutta ei vain sitä esitelmää. Nyt käyn lävitse isoa diskettipinoa. Hullukaan ei ota selvää niistä tiedostojen lyhenteistä. Jokainen tiedosto pitää avata ja katsoa mitä se sisältää. Siinä minulla riittää puuhaa yöksi. Aamulla varhain on lähtö Petroskoihin. Siellä on suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden konferenssi, ohjelmassa mm. vierailu Kizhin saarella ja Kontupohjassa, jossa oli vähän aikaa sitten rasistisia mellakoita Venäläisiä on aina vaivannut pahanlaatuinen ksenofobia, muukalaiskammo. Alla kuva Kizhista.

PS. Matkastressin lieventämiseksi tein Hesarin verkkoliitteen Deadline-testin, jonka osoitteen ystävä lähetti. Testituloksen mukaan elän nykyisillä elintavoillani 79-vuotiaaksi ja kuolen tiistaina 16. kesäkuuta vuonna 2020. Se muuten on Bloominpäivä, jota Dublinissa vietetään James Joycen Odysseuksen sankarin/ antisankarin Leopold Bloomin muistoksi.

Pitäisiköhän muuttaa elintapoja, vähemmän tupakkaa, vähemmän viiniä - eläisin noin 6 vuotta pitempään Jeanne Calment eli 122-vuotiaaksi, käytti alkoholia säännöllisesti ja lopetti tupakanpolton 117-vuotiaana. Deadline-testissä on hienot Hieronymos Boschin kuvat



perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Nurkkaikonit

Valokuvatorstain 18. haaste on: viesti, merkki, logo, ikoni. Kuvassa on Jumalanäiti Diana Arkhipova, Eksyneiden sielujen etsijä, jonka muistopäivä on 5.2. ( minun syntymäpäiväni). Tyypiltään ikoni on Hellyyden Jumalanäiti-ikoni. Ikonin kerrotaan saaneen aikaan lukuisia ihmeitä 1700-luvulta lähtien, ikonin edessä rukoilleet ovat saaneet avun sairauksiinsa ja elämänsä hätään. Minä sain ikonin kopion syntymäpäivälahjaksi lapsuudenystävältäni vuosia sitten. En ole vielä kokeillut onko kopiolla sama ihmeitä tekevä vaikutus kuin alkuperäisellä ikonilla.

Tämä on Kasimir Malevitšin Musta neliö, jonka kaappasin Kulttuurinavigaattorin blogista.


”Mustasta neliöstä on tullut lähes satavuotisen olemassaolonsa aikana nykytaiteen nurkkaikoni ja modernismin ehkä parhaiten myyvä merkkituote. Se on yhä kiinteä osa modernismiin liittyvä kulttia tai fetissiä. Me menemme sen luokse samalla tavalla kuin lähestymme Milon Venusta osana Antiikin Kreikkaa tai Mona Lisaa osana renessanssia tai Monetin maalauksia osana impressionismia. Selittämisen vimmassa "Neliöstä" on yritetty veistää tarinoita jotka ovat vaihdelleet geometriasta mystiikkaan,” Kulttuurinavigaattori kirjoittaa. ”Mikä on Mustan neliön viesti tälle päivälle?” hän kysyy. Kannattaa lukea.

Vielä yksi sitaatti Kulttuurinavigaattorilta, työohje:

”Voisi toivoa, että Kasimir Malevitšin tavoin jokainen kävisi elämänsä aikana läpi ainakin kerran jonkin perusteellisen pelkistämisprosessin. Työstää tekstiä, muotoa, ääntä, liikesarjaa tai mitä tahansa materiaalia niin pitkälle, että vain olennaisin tulee esille. Sellaisen prosessin läpikäynti voisi olla varsin terapeuttista ja siitä voisi oppia jotain. Muun muassa minimalistit, muotoilijat, säveltäjät, näyttelijät, kirjoittajat ja urheilijat ovat tehneet vastaavanlaisia pelkistämisiä. ”


maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Kaupunkikuvia

Metron uusi ilme


Tämännäköiseksi oli muuttunut metrojunan oranssinpunainen seinä, kun tänään lähdin kaupungille. Kun nousin metrosta Kampin uudessa kauppakeskuksessa, siellä jollakin oli pyykkipäivä. Harvinainen näky Helsingin keskustassa.

Kun muutin Aurinkolahden taiteilijataloon, naapuritalojen asukkaat paheksuivat kun meidän talon parveekkeilla kuivatettiin pyykkiä. "Kuin Napolissa," he sanoivat. Saapa nähdä kuinka pian "Veronmaksaja" paheksuu, sitä että Kampin kauppakeskuksen asukkaat kuivattavat pyykkejä parvekkeella. "Veronmaksaja" on nimimerkki , jolla on hyvin konservatiiviset mielipiteet, ja joka on kautta vuosikymmenien paheksunut kaikkea mahdollista lehtien yleisönosastoilla. Nykyään hän paheksuu Uutislehti 100:n tekstiviestipalstalla. Sitä lehteä luen metrossa.

Tänään sain kirjastosta viikko sitten tilaamani Mihail Bergin kirjan Kirje presidentille. Kun minua lapsena haukuttiin lapsena ryssäksi, niin minuahan kiinnostaa kaikki mitä Venäjästä kirjoitetaan, ja varsinkin mitä toisinajattelijat siitä maasta kirjoittavat. Mihail Berg on toisinajettelija. Hänestä oli Tomi Ervamaa kirjoittanut Hesarin sunnuntaisivujen pääjutun Putinin valtaa vastaan.

Metromatkalla aloitin Bergin kirjan. Hän kirjoittaa kirjansa alussa asiasta josta nimimerkki "Veronmaksaja" kirjoittaa usein tekstiviestipalstalla, nimittäin nuorison huliganismista. Näin analysoi Berg ilmiötä:

"Jo neuvostoaikoina sosiologit, pyskologit ja kolumnistit pohtivat alaikäisten huliganismin ongelmaa: alaikäiset kiskoivat kuulokkeet puhelinkopeista, virtsasivat talojen rappuihin ja turmelivat hissit, piirtelivät julisteisiin ja roskasivat mielenosoituksellisesti julkisia paikkoja. Kyllä, tämä oli tiestysti niiden sosiaalisesti hiipuvien kerrostumien protesti, jotka eivät kestäneet kilpailua eivätkä kätkeneet vihamielisyyttään voittajia kohtaan. Mutta samalla se epäilemättä oli epäluottamuksen ilmaus vierasta kohtaan sellaisenaan - sitä mikä alkaa henkilökohtaisen alueen rajalta ja koetaan tarpeettomaksi. Puhelinkopithan ovat, kuten tiet ja paljon kärsineet postilaatikotkin, kommunikaatiovälineitä, ja juuri kommunikaation hylkää se eristäytymisen kulttuuri, joka ei ole pystynyt sopeutumaan kaupunkilaiseen omaan ja vieraan symbioosiin." (Suom. Jukka Mallinen).

Mutta eivät vain nuoret syyllisty huliganismiin, vaan myös vanhat. Berg jatkaa: " ... eräs tuttavani tapasi yläkerran huoneiston iäkkään naapurin virtsaamasta heidän yhteisen porraskäytävänsä oveen. Tämä on normi. "

Suomalaiset ja venäläiset miehet eivät taida erota kovin paljon toisistaan. Syyllistyvät samanlaisiin törkeyksiin humalapäissään. Tänään näin metroasemalla miehen joka ei enää ollut kovin nuori, virtsaamassa metroasemalla raiteille. Kun asuin aikoinaan Lönnrotinkadulla, joku kusi vauvanvaunuihin joita säilytin porraskäytävässä., ja talon pihalle johtava porttikonki löyhkäsi aina vahvasti ammoniakilta. Hm, vihaavatko suomalaiset venäläisiä sen takia että ovat heidän kaltaisiaan? Eivät oikein osaa elää kaupungissa kun ovat maalaisia juuriltaan? Tällaista tuli mieleen metrossa Bergiä lukiessani. En ehtinyt sivua 19 pitemmälle, kun olin jo perillä Kampissa. Nyt täytyy jatkaa Bergin lukemista. Palaan asiaan vielä, ehkä.

PS. maanatai-iltana klo 23.28.

Bloggerin spamin estorobotti on yllättäen havainnut, että Sanat- blogi on sisällöltään pelkkää spamia, jotenka en lukuisista yityksistäni huolimatta ole pystynyt lähettämään tätä postausta eteenpäin

Lähetin äsken Bloggeriin kyselyn, saa nähdä milloin siellä selviää että, että olen vakavasti otettava kirjoittaja enkä spamin lähettäjä. Vai olisiko niin että sekä Mihail Berg että Putin ovat jollakin Bloggerin hämäräperäisellä spammilistalla.








perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Torniolaistyttöjen rakkaus



Päivän sitaatti

”Romaani ei ole kilparatsu jonka tehtävä olisi voittaa, eikä se ole historiateos jonka tehtävä olisi tuoda esiin uusia faktoja.” Jarmo Papinniemi. Parnasso-blogi.



Runoratsu, jonka selkään runoilija on sidottu.? Tosiasiassa kuvan alaston mies on Mazeppa, josta Puškin kirjoitti runoelman. Mazeppa oli kasakkapäällikkö, joka liittoutui Kaarle XII:n kanssa Pultavassa. Puškinin runoelmassa hän on petturivanhus, joka rakastui kummityttäreensä – ”hävytön ukko riettauttaan unohti ihmisten tavat”, kuten P. kirjoittaa.

Hän haki aiheensa historiasta, kuten Kjell Westö ja Jari Tervo, joiden tämänsyksyisiä romaaneja Parnasso-blogissa sivutaan.

Minua kiinnostaa historiassa alaviitteet, eivät suuret kansalliset teemat ja merkkihenkilöt. Muutama päivä sitten kuuntelin Eino Leino Seuran tilaisuudessa Jyrki Siukosta, joka kertoi kirjastaan Mies palavassa hatussa. Hän mainitsi ohimennen kaksi torniolaistyttöä, jotka 1730- luvulla lähtivät rakkauden perään Pariisiin. Aika harvinaista tytöiltä siihen aikaan.

Kävin kirjastossa ottamassa selvää tyttöjen tarinasta. Yrjö Hirn kertoo kirjassaan Matkamiehiä ja tietäjiä heidän tarinansa. Ranskalainen geodeettinen retkikunta vietti talvikauden Torniossa – tytöt, Christine ja Elisabeth , rakastuivat hurmaaviin ranskalaismiehiin, jotka houkuttelivat heidät mukaansa. Siellä tytöille paljastui, että miehet olivat naimisissa Elibeth järkyttyi ranskalaismiehen petoksesta niin että menetit järkensä ja vietti loppuelämänsä luostarissa. Retkikunnan johtaja Maupertius kirjoitti Voltairelle ja pyysi avustua ” pohjolan harhaanjohdetuille tytöille. Voltaire lähetti 50 écuta ja liitti lahjoituksen mukaan pienen runon. Näin tytöt päätyivät alaviitteeksi Voltairen elämänkertaan. Maupertius itse taisi olla ihastunut Christineen, koska kirjoitti hänen innoittamaan runon:

J’ai perdu Christine dans neige;

Amour, voulous-tu m’éprouver? […]

Olen kadottanut Christinen lumeen/Rakkaus, haluatko koetella minua? […]

Christinen meni naimisiin ranskalaisen markiisin kanssa, mutta avioliitto oli onneton. Markiisi nosti oikeusjutun häntä vastaan, syy oli aviorikos. Tyttöjen tarinasta saisi aiheen romaaniin. Dostojevskia tai Turgenevia heidän kohtalonsa olisi varmaan kiinnostanut. Mutta Suomessa arvokkaat mieskirjailijat eivät voisi kirjoittaa niin banaalista aiheesta kuin rakkaus.

Päivän sitaatti 2


Jos naiset lakkaavat lukemasta, romaani kuolee” Ian McEwan The Guardianissa vuosi sitten. Hän kertoo kolumnissaan, että jakoi ilmaisia kirjoja poikansa kanssa jossain lontoolaisesessa puistossa. Kirjat kelpasivat naisille, mutta miehiä ei kiinnostanut:

“They frowned in suspicion, or distaste. When they were assured they would not have to part with their money, they still could not be persuaded. "Nah, nah. Not for me. Thanks mate, but no." Only one sensitive male soul was tempted.”

In our Times- lehdessä, jonka bongasin Now What-blogin kautta, Lakshmi Chaudry pohtii miksi naiset lukevat, mutta miehet eivät. Käykää lukemassa mitä hän kirjoittaa ”fiction gapista.”



tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Vanha uoma


Valokuvatorstain 16. teema: Uoma. (Klikkaa kuva isommaksi)

Vanha uoma on Rhodoksella, jonka Kirjailija- ja kääntäjäkeskuksessa vietin ystävän kanssa kuusi viikkoa joulu-tammikuussa kahdeksan vuotta sitten. Saarella oli hiljaista siihen aikaan vuodesta, turisteja ei ollut, ja paikalliset asukkaat olivat ystävällisiä. Kumpikin aloitti saarella romaanin, ystävä sai romaaninsa valmiiksi myöhemmin, minun romaanini on edelleen keskeneräinen.

Luin saarella kreikkalaista mytologiaa. Matkapäiväkirjastani löytyi seuraava tarina, mutta ei merkintään lähteestä. Se oli ehkä Ovidiuksen Metamorfooseja.


Luomismyytti eli Kuinka maailma syntyi


Alussa oli kaaos. Se oli tyhjä kuin valkoinen seinä silmieni edessä. Sitten tyhjyydestä ilmestyi nainen. Hänen nimensä oli Euronyme. Se merkitsee Avaraa Vaeltajaa. Euronome halusi tanssia, mutta ei löytänyt tyhjyydestä mitään mihin olisi laskenut jalkansa. Hän jakoi tyhjyyden taivaaksi ja mereksi ja sitten hän alkoi tanssia meren aalloilla. Hän tanssi kohti etelää ja hänen tanssistaan syntyi tuuli. Hän etsi jotain mistä voisi aloittaa luomisen. Hän pyörähti ympäri ja näki Pohjoistuulen , johon hän tarttui. Pohjoistuulen nimi oli Borea. Hän alkoi hieroa Boreata käsillään.Hän hieroi ja hieroi, ja kas ihmettä, hän sai aikaan suuren käärmeen, jolle hän antoi nimen Ophion. Euronyme tanssi lämpimikseen, sillä pohjoistuuli oli kylmettänyt hänet. Hän tanssi yhä villimmin ja villimmin ja silloin himo syttyi Ophioniin. Se kietoutui hänen jäsentensä ympärille ja paruitui hänen kanssaan. Silloin Boreas hedelmöitti hänet.

Euronyme muuttui kyyhkyseksi. Hän keinui aalloilla ja ajan kuluttua synnytti suuren munan. Hän käski Ophiononin kietoutumaan munan ympärille seitsemän kertaa. Ophion kietoutui. Seitsemännellä kerralla muna halkeisi kahtia. Munasta tuli esiin Euronymen lapset: aurinko, kuu, tähdet, planeetat, maa ja sen puut, kasvit, joet, vuoret ja kaikki elolliset olennot. Euronyme ja Opheon tekivät kodin Parnassos-vuorelle, mutta siellä heille syntyi riita, kun Ophion väitti, että hän on luonut maailman. Euronyme löi mustelmille Ophionin pään, potkaisi tältä hampaan suusta ja ajoi hänet ikuisiksi ajoiksi maanalaiseen luolaan.

Vanhat tarinat kertovat että ensimmäinen ihminen olisi syntynyt Ophionin hampaasta ja että hänen nimensä olisi ollut Pelasgus. Toisten kertomuksen mukaan hän syntyi Arkadian mullasta. Hänen jälkeensä seurasi muutamia muita, jotka hän opetti rakentamaan yksinkertaisia majoja ja syömään tammenterhoja sekä ompelemaan siannahkaisia tunikoita.

Minä veikkaan, että ensimmäinen ihminen syntyi käärmeen hampaasta. Ja siitä pitäen ihmiset ovat puhuneet myrkyllisiä sanoja toisistaan, ja tehneet kaikenlaista pahaa. Ja
Euronymen ja Ophionin riidasta alkaen miehet ja naiset ovat aina riidelleet keskenään

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Parisuhde

Parisuhde puutarhapöydällä

On ollut sen verran hyvä työvire, että en ole malttanut istua nettikoneen ääreen bloggaamaan ja lukemaan blogeja - äh inhoan blogi-sanaa ja kaikkia sen johdannaisia. Toinen sana jota inhoan, on parisuhde - varsinkin yhdistelmää: "toimiva parisuhde," joka mieleeni teknisen laitteen, esim. sähkövatkaimen.

Viime maanantaina avasin telkkarin, koska Voimalassa oli ohjelmatietojen mukaan aiheena rakkaus. Mutta mitä vielä - parisuhteesta siellä jauhettiin, kukaan ei puhunut rakkaudesta. Toinen juontajista sentään huomasi ohjelman loppupuolella, että

rakastaminen taitaa olla pelkkä sivujuonne. Parisuhteesta on turvallisempaa puhua kuin rakkaudesta, ei ainakaan häpäise itseään julkisesti.

Luen parhaillaan Eva Maria Korsisaaren väitöskirjaa miehen ja naisen välisestä etiikasta kirjallisuuden rakkauskuvauksissa. Väitöskirjan nimi on Tule, rakkaani! Luen epäsystemaattisesti, aloitin neljännestä luvusta joka käsittelee 1100-luvulla Oksitaniassa (Etelä-Ranskassa) eläneen naistrubaduurin Dian kreivittären rakkauslyriikkaa ja miten se eroaa samaan aikaan eläneiden miestrubaduurien rakkauskäsityksestä. Miehet kuvaavat kaukorakkautta ja ihannenaista joiden kanssa heillä ei ole rakkaussuhdetta. Rakkaus ei ole heidän runoissaan lihallista, vaan se on abstrakti idea. Miestrubaduurit ”rakastavat saadakseen kärsiä ja kärsivät voidakseen jalostua.” Naiset tuskailevat rakkauden tuomia murheita, mutta eivät pidä sydänsuruja jalostavina. he eivät rakasta kärsiäkseen ja jalostuakseen,” vaan saadakseen nauttia rakkauden tarjoamista iloista nyt, tässä.” ( s. 243). Dian kreivitär murehtii Olen ollut perin onneton –runon alussa että ei suonut ritarilleen lihallista rakkauttaan ja on ”kärsinyt siitä virheestä niin vuoteessa kuin vaatetettunakin.” Hän tahtoisi pidellä ritariaan yhden illan alastomaan käsivarsillaan ja olla hänen pieluksenaan Runon viimeisessä säkeistössä hän puhuttelee ritariaan:

Komea ystäväni, hurmaava ja hyvä
milloin sana teidät valtaani,
saan maata vieressänne illan
ja suoda lemmekkäitä suudelmia?
Tietäkää että tunnen suurta halua
pidellä teitä puolisoni sijaan,
kunhan vain lupaatte tehdä kaiken tahtoni mukaan
.

Kiinnostava tuo viimeinen rivi, mutta en rupea kommentoimaan sitä nyt, en jaksa, kun olen koko päivän kirjoittanut.

Amerikkalaisen kustantajan lähettämiä linkkejä:

Kirjallinen yhteisöblogi: Now What - a collective blog by alternative prose writers & publishers
co-founded by lance olsen & ted pelton.
Vaikuttaa kiinnostavalta.

Mitä anglosaksisessa maailmassa kirjoitetaan Hullun taivaasta.

The Guardian

Complete Review

Now What

sunnuntaina, elokuuta 27, 2006

Kirjailija ja unet

Päivän sitaatti : […] ”unilla on tärkeä merkitys kirjoittamisessani. Romaanini Etusivun uutinen syntyi unesta ja myös Kunniakonsuli alkoi unennäöstä. Joskus samaistuminen romaanihenkilön kanssa menee niin pitkälle, että alkaa nähdä hänen uniaan eikä omiaan. Niin minulle tapahtui kun kirjoitin Loppuunpalanutta. Tuon unen symbolit, muistot ja mielleyhtymät kuuluivat niin selvästi romaanihenkilölleni Querrylle, että seuraavana aamuna saatoin mitään muuttamatta panna unen romaaniin, missä se täytti kertomuksessa olleen aukon, joka oli monen päivän ajan ollut ratkaisematon ongelma. Oletan että kaikki kirjailijat ovat löytäneet samanlaista apua alitajunnastaan. Alitajunta ottaa osaa kaikkeen työhömme – se on kuin neekeripalvelija jota pidämme kellarissa auttamassa. Kun jokin este tuntuu ylipääsemättömältä, luen päivän aikana tehdyn yön ennen nukkumaan menoa, ja annan neekeripalvelijan tehdä työn puolestani. Herätessäni este on melkein aina poissa, ratkaisu on edessäni itsestään selvänä – ehkä olen nähnyt sen unessa, jonka siten olen unohtanut.” (Graham Greene. Pakoteitä s.268-9. Suom. Aira Buffa)


Suotta unia halveerataan. Monet lukijat hyppäävät niiden ylitse ja monilta on jäänyt Dostojevskin Rikos ja rangaistus lukematta sen takia, että melkein alussa on Raskolnikovin pitkä uni hevosen kuoliaaksi pieksämisestä. Olen samaa mieltä Graham Greenen kanssa, alitajunta on kirjailijan paras apulainen. Hän kirjoitti muistelmansa vuonna 1980, neekeri ei tainnut olla silloin vielä poliittisesti epäkorrekti sana. Muistelmissa on paljon muutakin kirjailijan työtä koskevaa, mitä tekisi mieleni siteerata ennen kuin palautan kirjan kirjastoon.
Tämäkin on niin totta: ”Menestys on vaarallisempaa kuin epäonnistuminen…”

Books from Finlandin 40-vuotissynttäreitä vietettiin perjantaina kruununhakalaisella takapihalla auringon paisteessa. Otin kuvan lahjapöydästä. Paras lahja olisi ollut jos ulkoministeriö olisi peruuttanut tekemänsä kulttuurivihamielisen päätöksen lakkauttaa määrärahan, jolla Books from Finlandia on tilattu lähetystöihin. Asia meni keväällä ohi jotenkin huomaamatta. Siitä ei tehty julkisuudessa suurta numeroa. Lordin kasvojen paljastaminen olisi paljon isompi juttu. Olisikohan auttanut jos oli laadittu vetoomus, kerätty nimiä ja lähetetty vetoomus Erkki Tuomiojalle?

Googlism.com will find out what Google.com thinks of you, your friends or anything!.

Googlism. com löytyi täältä: Lyhyt.vuodatus.net. Lyhyt on verkkoloki eli weblog sanan alkuperäisessä merkityksessä. Sen kirjoittaja, nimimerkki ”Heikki Waan” linkittää lyhyiden kommenttien kera verkosta löytämiinsä hyödyllisiin ja hauskoihin saitteihin. Sieltä löytyy Eino Leinoa Turun murteella, linkkejä Harry Potter- sanakirjoihin ja moniin muihin sanakirjoihin, anagrammi-robotteihin, palindromeihin ja vaikka mihin. Käykää tutkimassa.

Kokeilin mitä Googlism. com ajattelee tästä blogista ja sain tulokseksi Sanoille ”1-vuotissyntymäpäivärunon.”

Googlism for: Sanat

sanat is the same as for the flying reindeers
sanat is "literally the planetary logos himself"

sanat is actually an art
sanat is a lake that was formed by the mass suicide of king zolods dwarves in the great war


sanat is the main culprit
sanat is an adjunct professor at american university in
washington
sanat is my best friend whenever we are around one another
sanat is simply and only a translocation of the word
sanat is a collection of articles by mainly finnish folklorists

sanat is equipped with the latest computer technology
sanat is a lifetime member of the theosophical society

sanat is trying to bring k back



Kymmenen suosituinta hakusanaa, joilla Sanoihin on tultu vuoden aikana:

1789 11.52% sanat 500 3.22% anita 499 3.21% konkka 282 1.82% sanoja 276 1.78% erektio 203 1.31% skype 177 1.14% berliinin 176 1.13% muuri 135 0.87% iskelmien 129 0.83% testi 123 0.79




perjantaina, elokuuta 25, 2006

Mitä järkeä?

Kävin kollegan kanssa etsimässä hänelle kannettavaa tietokonetta Itäkeskuksen myymälöistä. Käytiin viidessä liikkeessä eikä mistään löytynyt konetta, johon olisi voinut liittää hänen viisi vuotta vanhan laser-tulostimensa, jossa ei ole usb-liitäntää. Uusissa tietokoneissa ei ole rinnakkaisporttia tulostimelle. Ei löytynyt myöskään adapteria, joka olisi yhdistänyt tulostimen ja tietokoneen. Olisi pitänyt ostaa saman tien uusi tulostin, vaikka vanha toimii ihan hyvin. Ihmettelin, mitä järkeä siinä on ettei adapatereita ole. Eikö niitä ole keksitty vai eikö niitä haluta myydä? Jäi tietokone ostamatta.

Olin niin uupunut tietokoneen etsimisen jälkeen, että en jaksanut lähteä viettämään Taiteiden yötä Villa Kiveen, jossa olen tavallisesti ollut joko esiintyjänä tai yleisönä. Ystävä raportoi tilaisuudesta että paneelissa esiintyvät kirjailijat olivat haikailleet, että ennen oli kaikki paremmin, mutta Arja Tiainen oli ollut sitä mieltä että ennen oli huonommin, naisrunoilijat eivät saaneet 60-luvulla kirjojaan julki. Olen samaa mieltä. Hankalaa aikaa 60-luku oli, jos oli huonoksi onnekseen sattunut syntymään naisena.


Vietin Taiteiden yötä Aurinkolahdessa, jossa oli ilotulitus ja kreikkalaista tanssia sekä musiikkia. Siihen se taiteellinen anti sitten jäikin. Yllä "taiteellinen" kuva ilotulituksesta ja alla yleisöä ( ja polkupyöriä) katsomassa ilotulitusta.


maanantaina, elokuuta 21, 2006

Kun olin onnellinen

Valokuvatorstain 13. haaste: onnellinen. Kuvassa Felix Onnellinen puutarhan pöydällä. Se oli yksi neljästä kissasta joita hoidin Ibizalla talven. Paras pesti mikä minulla on ollut. Ei ollut paljon hoitamista. Sinä talvena olin onnellinen sekä kissoista että puutarhasta. Alakuvassa minä ja kaikki hoidokkini. Felix viittaa käpälällä. (Klikkaa kuvat suuremmiksi). Kirjoitin siellä Halujen puutarhan.
PS. Minua ilahduttaa Kissanviiksen määritelmä -blogin kissavauvojen kuvat.

lauantaina, elokuuta 19, 2006

Kauas pilvet karkaavat...

Päässä on soinut kaiken päivää laulu Kauas pilvet karkaavat, johon Jarkko Laine teki sanat. Viime yönä näin Jarkon unessa. Uni tuntui niin merkityksettömältä että en vaivautunut heräämään ja kirjoittamaan sitä muistiin ja mieleen jäi vain tämä fragmentti: Hän ehdotti minua Kirjailijaliiton johtokuntaan, ehdotus sai kannatusta ja minut valittiin. Unessa oli sen verran todellisuuspohjaa, että monta vuotta sitten hän kysyi haluaisinko johtokuntaan, ja minä sanoin, että en ole kiinnostunut. En olisi muistanut koko asiaa, ellei alitajunta jostain syystä olisi palauttanut sitä mieleen yöllä. Kun avasin iltapäivällä sähköpostin, siellä oli viesti että Jarkko on kuollut yöllä. Nyt ihmettelen yrittikö alitajunta viestiä jotain mitä en pystynyt käsittämään enkä ottamaan vastaan. Mutta unessa ei ollut ahdistusta eikä pahaa tunnelmaa, minkä torjunta tavallisesti synnyttää.

Jarkko oli kissojen ystävä ja hyvän kirjallisuuden puolestapuhuja. Harvalla kirjailijalla oli yhtä laajaa kirjallisuuden tuntemusta kuin hänellä. Tutustuin häneen 60-luvun lopulla Arto Kytöhongan kautta. Hänellä ja Artolla oli Eerikinkadulla yhteinen työhuone jossa kävin joskus luentojen jälkeen istuskelemassa ja juttelemassa. Kirjoista siellä puhuttiin ja maailmaa parannettiin. Jarkko muisti ne tapaamiset paremmin kuin minä. Hän muisti jopa sen että olin suuri junamatkailun ystävä ja että halusin matkustaa Vladivostokiin ja takaisin junalla mikä sivumennen sanoen oli mahdottomuus siihen aikaan, koska Vladivostok oli suljettu kaupunki. Seitsemän vuotta sitten hän soitti minulle ja sanoi, että nyt olisi tarjolla 7000 kilometriä pitkä junamatka, ei kylläkään Vladivostokiin vaan Eurooppaan, haluanko lähteä? Olen hänelle kiitollinen siitä matkasta, koska tutustuin sillä matkalla Jacques Joeutiin ja hänen kauttaan Oulipo-ryhmään.

Olen kiitollinen Jarkolle siitäkin että minusta tuli Tammen kirjailija. Kymmenen vuotta kestäneen kirjoitusblokin jälkeen olin saanut aikaan epämääräisen läjän kirjoitettua paperia, jota luulin romaaniksi Tammen Matti Suurpää lähetti läjän edelleen Jarkolle luettavaksi. Jarkko löysi siitä läjästä jotain hyvääkin ja antoi myötämielisen lausunnon, minkä jälkeen läjästä alkoi muotoutua romaani nimeltä Tytär. Jarkko itse ei kertonut osuuttaan, vaan Suurpää paljasti myöhemmin kuka käsikirjoituksen lukija oli ollut.

Tämän päivän merkinnästä tuli erilainen kuin olin alun perin aikonut. Vuosi sitten päivälleen aloitin Sanat- blogin ja minun piti kirjoittaa tänään syntymäpäiväpostaus, mutta jääköön toiseen kertaan

tiistaina, elokuuta 15, 2006

Puutarhan hoitoa

Klikkaa kuvat isommaksi




Valokuvatorstain 12. haaste on hoitaminen ja hoivaaminen. Koko kesän olen kantanut selkä vääränä vettä palstalle. Tänään taivas kasteli puolestani. Eräänä iltana värväsin ystävän auttamaan kastelussa ( alakuva). Hän sai palkaksi porkkanoita ja viinimarjoja.


Kesäkurpitsoja ja punaisia viinimarjoja riittää ja puutarhan hoitajalla riittää huolia. Niin runsas sato, että en tiedä mitä tehdä. Pakastimeen ei enää mahdu, eikä kellaria ole. Onneksi perunasato jää kehnoksi, myyrät ovat käyneet jyrsimässä suurimman osan perunoista. Ei niitä alunperinkään paljon ollut.

Täytyykin lukea uudelleen Karel Capekin Puutarhurin vuosi uudelleen jonain unettomana yönä. Einstein unet luin, mutta ei se sytyttänyt, vaan jäi kesken. Kävin kirjastossa ja lainasin André Giden "Intiimin päiväkirjan" ranskaksi. Saa nähdä miten käy, jääkö sekin kesken.


sunnuntaina, elokuuta 13, 2006

Vasenkätisten päivä

Tänään on taas se päivä. En olisi muistanut, ellei ystävä olisi lähettänyt sähköpostia ja onnitellut päivän johdosta. Vasenkätisyys on perintöä isän puolelta, kuten kaikki muutkin epäilyttävät ominaisuuteni - lapualaisen äidinäitini mielestä epäilyttävät. Hän oli sitä mieltä inkeriläiset ovat ryssiä eivätkä ne siitä miksikään muuttuisi, vaikka ne voissa paistettaisiin. Hän yritti käännyttää minut oikeakätiseksi sillä seurauksella, että kieleni meni umpisolmuun ja rupesin änkyttämään. Kai minusta tuli kirjoittaja sen takia, että en uskaltanut avata suutani, kun sieltä hyppeli sammakoita.

Kansakoulussa oikeakätisyyskasvatus jatkui, kunnes isäni sanoi opettajalle, että Leonardo da Vincikin oli vasenkätinen, ja että uusiempien tutkimustulosten vasenkätistä ei saa käännyttää oikeakätiseksi, koska se aiheuttaa häiriöitä kielessä. Opettaja uskoi isää. Koulussa minulla oli vaikeuksia kaunokirjoituksessa ja käsitöissä enkä oppinut marssimaan tamburiinin tahdissa: vasen oikea, vasen oikea, koska en tajunnut kumpi jalka on oikea, kumpi vasen. Olin kömpelö ja toistaitoinen, aivoni toimivat nurinniskoin ja kärsin poikkeavuudestani. Sekoitan vasemman ja oikean ja käännyn' aina väärään suuntaan, sen takia en ole uskaltanut mennä autokouluun.

Ennen vanhaan vasenkätisyyttä pidettiin noituuden merkkinä, samoin punatukkaisuutta. Minulla on kummatkin ominaisuudet. Onneksi ei eletä enää keskiaikaa, muuten minut olisi poltettu roviolla. Vasenkätisyys herättää edelleenkin huomiota ja kummastusta Venäjällä ja Etelä-Euroopassa. Muslimimaissa en ole käynyt, mutta tiedän että siellä minulla olisi vääräkätisyydestäni paljon ongelmia. Joidenkin tutkimusten mukaan vasenkätisyys lisää aggressiivisuutta. En ihmettele. Maailma ei ole poikkeaville oikeudenmukainen oli poikkeavuus mitä lajia tahansa.

keskiviikkona, elokuuta 09, 2006

maanantaina, elokuuta 07, 2006

Kirjallisuuskysely

Lisäys 7.8. Kirjameemi kaikille kirjojen ysäville ( ja korjauksia)



Venäläiset klassikot kirjahyllyni reunalla


Arjentola heitti meemihaasteen. Pitää vastata yhdeksään kysymykseen ja haastaa viisi bloggaajaa. Kysymykset ovat englanniksi, mutta yritän suomentaa ne – jotain työtä aivoille jotka ovat kesäkesannolla helteen vuoksi.

  1. One book that changed your life - Kirja joka muutti elämäsi?

Olisikohan se ollut Shakespearen Kootut draamat osa 8, joka alkoi noitien kokouksella synkkänä ja myrskyisenä yönä. Näytelmän nimi oli muistaakseni Macbeth. Ensimmäisen kohtauksen jälkeen seurasi noin 300 tyhjää sivua. Isä antoi kirjan minulle, kun olin 12-vuotias. Shakespearen nimi velvoitti minua. Päätin ruveta näytelmäkirjailijaksi ja ryhdyin kirjoittamaan ensimmäistä näytelmääni jonka nimi oli Tragedia Folks-linnan ritarisalissa. Minusta ei tullut näytelmäkirjailijaa, koska luin 15-vuotiaana Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen ja päätin ruveta romaanikirjailijaksi.

  1. One book you’ve read more than once – Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?

Louis-Ferdinadin Célinen Niin kauas kuin yötä riittää. Siinä kirjassa on sellaista draivia, joka on pitänyt minua otteessaan, varsinkin synkkinä myöhäisnuoruuden ja varhaiskeski-iän vuosina. Luen sitä vieläkin mielelläni. Jos tässä meemissä kysyttäisiin mikä kirja on tehnyt minut kateudesta vihreäksi, niin se on tämä. Haluasin kirjoittaa yhtä hyvin kuin Céline, mutta en pysty.

  1. One book you’d want on a desert island – Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?

I Ching – Muutosten kirja se laitos joka on varustettu Richard Williamsin selityksillä ja Jungin esipuheella. Se on interaktiivinen kirja, se vastaa kun siltä kysyy. Aika kuluisi mukavasti autiolla saarella, kun rakentelisin 49 siankärsämötikulla heksagrammeja. Toivottavasti sillä saarella kasvaa siankärsämöä. Hätätilassa tulitikutkin kelpaavat.

4. One book that made you giddy – Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi.

Minun piti katsoa Websterin mahdottoman paksusta sanakirjasta mitä giddy merkitsee. Sillä on monta merkitystä, joista valitsin käännnökseen kolme.

Henry Millerin Kravun kääntöpiiri teki minut nuorena kevytmieliseksi. Hilpeäksi minut tekee nykyään Erik Satien Muistinsa menettäneen muistelmat.

  1. One book that wracked you with sobs - Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?

Sellaista ei ole tapahtunut naismuistiin. Taisin olla 15-vuotias kun viimeksi nyyhkytin kirjaa lukiessani. Kirja oli Laxnessin Maan valo.

  1. One book that you wish had been written - Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?

Shakespearen muistelmat.


7. One book you wish had never been written – Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?

Hitlerin Taisteluni.

8. One book you’re currently reading – Kirja jota parhaillaan luet?

Alan Lightmanin Einsteinin unet. Se on pieni kiinnostava kirja. Ehkä saan sen luetutuksi loppuun. Nykyään kirjat tahtovat jäädä kesken. Viimeksi jäi Douglas Adamsin Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto, joka oli hilpeä kirja pitkälle yli puolen välin, mutta loppupuolella kyllästyin.


9. One book you’ve been meaning to read - Kirja jonka aiot lukea?

W.G. Sebaldin Vieraalla maalla.

10. Now tag five bloggers – Haasta viisi bloggaajaa

“Tag” on niitä sanoja joilla on Websterin mukaan kymmeniä merkityksiä, eikä haastaminen kuulu niiden joukkoon, mutta en keksinyt muutakaan tähän hätään. Pitäisikö sanoa että "tagitan" seuraavat viisi:

Timbuktu

Dionysoksen kevät

Horisontissa majakoiden epileptinen välke

Kirjaamo

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Ja kaikki ne joita en ole "tagittanut," sivupalkin linkkilistassa olevat blogit ja satunnaiset lukijat.