Kaksi katoamispistettä Joel Haahtelan Katoamispisteen kannessa.
Kannen tekijä: Raimo Poutanen.
Kuvasin Haahtelan kirjan kannen tahallani vaaka-asennossa, koska katoamispisteet auttoivat minua hahmottamaan kirjan fiktiona (= taiteena). Katomaispisteiden taustalla häämättövät Raija Siekkisen kasvot häiritsivät ensimmäistä lukukertaani. Rupesin lukemaan kirjaa sillä odotuksella, että se kertoo siitä Raijasta jonka tunsin kerran. Olin tyypillinen väärinlukija. Lisäksi lukukokemusta samensi huono omatunto: olin luvannut Haahtelalle, että kopioin Raijan kirjeet ja annan kopiot hänelle, mutta en pystynyt luopumaan kirjeistä edes kopioina, niin tärkeitä ne olivat minulle erään elämänvaiheeni todistuskappaleina.
Toinen lukukerta onnistui paremmin, kun vapauduin lukemaan Katoamispistettä fiktiona, en faktiona. Se
on romaani surusta, menetyksestä, yksinäisyydestä, etsimisestä. "Keskenjäänyt kirja on kuin keskenjäänyt suru," pohtii kertoja joka on lakannut kirjoittamasta, hän etsii itseään, ehkä, entistä kirjoittajaminäänsä joka on hukassa. Hän ei ole kirjoittanut sen jälkeen kun vaimo jätti hänet. "
Ajattelin että kai minäkin olin yrittänyt toipua menetyksestä, kirjoittaa itseni pois, vaikka kävikin päinvastoin, olin vain eksynyt pahemmin ja kun lopulta havahduin, kaikki oli korjaamatonta, Lotta muualla jo." Itsestään ihminen kirjoittaa, itsestään näkee unia, esiintyy eri henkilöhamoissa joita ei aina itsekään tunnista.
Kertojaminä tapaa kadulla sattumalta pariisilaisnaisen nimeltä Magda, joka etsii Paul Rouxia, kadonnutta ex-miestään Helsingistä. Magdan olemuksessa on minun mielestäni jotain samaa kuin Raijassa, ehkä sama tapa kävellä: "vähän arvaamaton, horjuva, niin kuin hän olisi joka askelleella joutunut päättämään uudestaan matkansa suunnasta." Madga johdattaa kertojan jäljittämään sekä Paul Rouxia että Raijaa, jonka Häiriö maisemassa -romaanin ranskankielisen käännöksen Magda on löytänyt miehensä asunnosta ja ottanut mukaansa matkalukemiseksi.
Magda katoaa ja kertoja jatkaa Paul Rouxin etsimistä. Johtolankoja on vähän: nizzalaisen hotelli Negrescon tulitikkuaski, Yves Navarren romaani, paperilappu, johon oli kirjoitettu puhelinnumero ja osoite Mariankatu 24 B 18. Minulle, lukijalle, osoite on tuttu, mutta ei kertojalle, hänelle selviää vasta myöhemmin että Raija Siekkinen on asunut elämänsä loppupuolella siinä osoitteessa Kotkassa. Hän matkustaa Kotkaan, käy katsomassa paikkoja joissa Raija on elänyt, tapaa Raijan ystävän, jolta kysyy onko nimi Paul Roux tuttu. Ystävä ei muista nimeä, mutta hän hänen mieleensä muistuu että Raija kertoi viettäneensä elämänsä kauneimman ja kummallisimman jouluaaton Nizassa, hotelli Negrescossa. Kertoja varmistuu, että Raija ja Paul Roux ovat tunteneet toisensa. Tässä vaiheessa aloin epäillä , kun luin kirjaa ensimmäistä kertaa , että kyseessä onkin fiktio. En voinut millään uskoa, että Paul Roux kantaisi mukanaan tikkuaskia jonka on ostanut yli kymmenen vuotta sitten hotelli Negrescosta.
Kertoja uppoutuu yhä syvemmälle tarinaan. Hän on näkevinään Magdan kotkaisella kadulla ja on varma että Paul Roux on kirjoittautunut kaksi viikkoa aikaisemmin kotkalaiseen hotelliin Yves Navarren nimellä ja käynyt Raijan saarimökissä vain päivää ennen häntä, siitä on merkkinä tuhkakupissa puoliksi poltettu Camel, kengänjäljet pölyisellä lattialla, pöydällä rypistetty paperi johon oli kirjoitettu "30 octobre." Hän lähtee Pariisiin tapaamaan Magdaa ja he matkustavat yhdessä Nizzaan. Junassa hän katselee nukkuavaa Magdaa ja ajattelee Raijaa: " Hitaasti kaikki alkoi hahmottua mielessäni. Oli lapsi, tyhjä huone, rakkaudeton tila. Oli puhumattomuus, vuodet, talo. Oli jotain mitä hän luuli pääsevänsä karkuun, mutta se vain odotti, liikkumatta, lähellä, kunnes hän oli yksin; eikä mikään suojaisi häntä enää, ei mies, ei talo, ei saari. Näin naisen joka käveli lumisen pihan poikki, tuhon joka kiihtyi, jäljet johtivat portaita aidan viereen. Hän pilkkoi puut, sytytti tulet, teki kaiken niin kuin piti, ja silti oli jotain mikä ei mennyt pois, suru surun sisällä, nyt kaksinveroinen."
Kirjailijan työ, miksei myös psykiatrin työ ( joka on Katoamispisteen kertojan toinen ammatti), on vihjeiden jäljittämistä, palojen kokoamista. Millainen kuva paloista muodostuu? Kuka
ja millainen ihminen Raija Siekkinen oli?
Kirjoittavassa ihmisessä on monia särmiä, sukulaiset näkevät hänet eri tavalla kuin ystävät, ja jokainen ystävä näkee hänet itsensä kautta. Kuvat muuntuvat kertojan mukaan, ne ovat vain heijastuksia hänestä, usein yhtä vääristyneitä kuin unen kuvat. Kirjailija on tosi vain sanoissaan, sitä todempi mitä parempi kirjailija, mutta sanojen takana seisova/istuva/makaava lihallinen olento on väistämätön pettymys, vain ihminen kaikkine puutteineen. Olikohan se Thomas Mann vai Leo Tolstoi, joka sanoi, että kirjailija panee kirjoihinsa parhaat puolet itsestään ja perheen ynnä muiden lähimmäisten osaksi jää hänen huonoimmat puolensa.
