Näytetään tekstit, joissa on tunniste enteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste enteet. Näytä kaikki tekstit

torstaina, elokuuta 21, 2008

Elojänis

Se tarkkaili minua minttupensaasta. Se ei ollut hullu kuin maaliskuun jänis (kts. Liisa ihmeemaan teekutsut), mutta aika omituinen se oli. Se vaan tuijotti, kun rehkin mustaviinimarjapensaiden kimpussa. Kuokalla oli taas töitä, kun piti saada pensaat juuriaan myöten maasta pois. Niissä on äkämätauti, siksi ne on hävitettävä. Aloin ymmärtää Väinö Linnan Jussia, kun kuokin sitkeitä juurakoita irti maasta. Hikistä hommaa, ja jänis senkun tuijotti niin kuin ei olisi ennen nähnyt kuokkivaa naista. (Klikkaa kuva isommaksi)

Kiinalaisessa mytologiassa jänis on hyvän onnen tuoja. Symbolisanakirjani mukaan se on kuueläin, koska tummat täplät täysikuun pinnalla muistuttavat loikkivaa jänistä. Jäi täysikuu näkemättä tässä elokuussa, kun sadepilvet peittivät sen.

Buddhalaisen legendan mukaan jänis juoksi tuleen ja uhrasi oman henkensä, että nälkää nähnyt Buddha sai ruokaa. Amerikan intiaanien myyteissä jänis on kulttuuriheeros, joka on luonut maailman ja ohjailee sen menoa. Eurooppalaisissa tarinoissa jänis on Hekaten, kuunjumalattaren eläin ja noitaeläin, koska se osaa muuttaa muota, kadota ja ilmestyä näkyviin aivan muualla, samoin kuin noidat. Siksi unessa nähty jänis merkitsee odottamatonta muutosta. Mitähän se tietää, että näkee valveilla jäniksen? Minulla on monta unientulkintaopasta, mutta ei yhtään todellisuudentulkintaopasta.

maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Kohtalon arvoitus ja I Ching

Vieressä on Chiricon maalaus Ahdistava matka eli Kohtalon arvoitus. Sekin on Bretonin Nadja -romaanin kuvitusta.

Tämä postaus siksi, että eilen jäi Breton-sitaatista pois tärkeä sana, jonka lisäsin tänään. Se sana on etsiä- verbin ensimmäinen persoona.

Uuden vuoden yönä moni suomalainen ryhtyy surrealistiksi, ja katselee kohtalon arvoitusta tinasta ja sen varjokuvista.

Alkavan vuoden ennustetta voi kysellä myös kiinalaiselta oraakkelilta I Chingiltä. Jos ei omista kirjaa, netistä löytyy Chrisin sivusto (englanninkielinen). Se on siitä hyvä I Ching -sivusto, että tulokseen voi vaikuttaa itse heittämällä kuusi kertaa kolme kolikkoa ja merkitsemällä muistiin heiton kruunat ja klaavat (heads and tails) Yksi heitto vastaa yhtä riviä heksagrammissa, jonka rakentaminen aloitetaan alhaalta ylöspäin. Jokaisen heiton tulos valitaan "pull and down menusta." Kun kuusi riviä on valmiina, klikataan Show hexagram -painiketta. Tuloksena on oraakkelin vastaus, hämärä kuin oraakkelien vastaukset aina, mutta alitajunta kyllä ymmärtää hämärätkin sanomat. Muutoksen merkit ovat tärkeitä, mikäli niitä sattuu heksagramista löytymään.