perjantaina, kesäkuuta 30, 2006

Aamumarssi

Valokuvatorstain kuudennnen viikon haaste aiheena Aamu. Kuvassa hanhet aamumarsilla tataarikylän raitilla varhain juhannusaamuna vuonna 1991. Alemmassa kuvassa tataaritalon emäntä odottaa aamuteen juojia.

keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2006

Kesäpäivän iltana


Kissa Piu lähtee tustumaan avaraan maailmaan

Päivitin sivupalkkia, lisäsin uusia linkkejä. Se oli niin rasittavaa puuhaa, että en jaksa kirjoittaa enempää. Joten lainaan tähän pätkän Mirkka Rekolan runoa. Hänen 75-vuotissyntymäpäivänsä oli eilen (ei kun toissapäivänä, vuorokausi ehti juuri vaihtua). Minusta on merkittävä, ellei Suomen merkittävin elossa oleva runoilija tällä hetkellä. Ihmettelin miksei Hesarissa ollut hänen syntymäpäivähaastatteluaan. YLEn ykkösessä häntä haastateltiin. Yle1 taitaa olla nykyään ainoa päivittäinen kulttuurimedia nykyään. Näin kirjoitti Rekola Muistikirjassa (1969):

Mitä sinä murehdit rakkautta, jolla on vuodenajat.
Se on sama nyt kuin olisit sokea piste vihreissä silmissä,
ne ovat vihreät etkä sinä ole.

Kissa Piu avarassa maailmassa - näkee kauhut kaikkialla


lauantaina, kesäkuuta 24, 2006

Luova tila

Vietin juhannuspäivän iltaa Juorumäen viljelyspalstalla. satakielet eivät enää laula siellä. Naapurin palstalla kukkivat unikot ja päivänkakkarat, otin niistä kuvan. Kitkin rikkaruohoja ja mietin abjektia., joka tuttu sana Julia Kristevan kirjoista, mutta sen merkitys on ollut minulle aika epäselvä kunnes rupesin lukemaan viime yönä Pirkko Siltalan tutkimusta naiskirjailijoiden luovuudesta Haen sanojani kaukaa. Hän kirjoittaa, että abjekti on puutteen ja kaipauksen tila, johon sisältyy kauhu ja pelko ( lapsella äidin menettämisestä sekä viha ja inho äitiä kohtaan ja äidin torjuminen) mutta myös kauhun kiehtovuus. ”Abjektin tila on halkeama, jossa ollaan oksennuksen ja ulostuksen sekä tuskaisan ruumiillisen kivun kouristamana, hajoavan ja kuolevan ruumiin mädäntyneen ja lemuavan tuoksun saartamana” ( s. 42). Abjektin tila on luova tila, siihen tullaan ” aina elämän tuomissa uusissa menetyksissä: sama kauhu palaa, ollaan taas uudelleentuhon, ensimmäisen oman paikan eli abjektin tilassa” ( s. 45). Juha Seppälän ja Hannu Salaman kirjat ovat suurta abjektia. Luovuus ei ole mitään pikkusievää ja hauskaa puuhastelua. Luova ihminen hakeutuu tavalla tai toisella abjektin tilaan ja on aikamoinen tuskan aihe lähimmäisilleen. Tällaista minä nyt luen, kun en pysty lukemaan romaaneja. Yöpöydällä odottaa lukemista Julio Cortázarin Ruutuhyppelyä, Péter Nádasin Muistelmien kirja ja Arvi Pertun Papaninin retkikunta, mutta en saa niitä luetuksi ennen kuin oma kirja on valmis.

Kuva Sabbantai-juhlista Tataarinmaalla juhannuksena 1990


Egosurfailua

Edit 25.6.06

Nettiegonsa suuruuden voi käydä mittaamassa täältä egoSurf. Minun nettiegoni on suuruudeltaan 3233 pistettä. Eniten pisteitä olen saanut Sanat-blogista ( 960 pistettä) ja merkinnästä Ketä kiinnostaa (950 pistettä)


Termi ”egosurfailu” on peräisin Marja- Leena Rathjelta, jonka sivuilta löytyi Typogeneraattori, joka yhdistelee netin kuvia samanlaisella satunnaismenetelmällä kuin Runogeneraattori sanoja. Tällaiselta näyttää Sanat-blogin satunnainen typgrafinen ulkoasu.



Leader Test

via Ulkosuomalaisena Ranskassa


Yöllä ( 25.6.)lisää TypoGeneraattori kokeiluja. Hakusana Sanat ( ilman minun nimeäni )tuotti tällaisen tuloksen:


Taustakuva ilman sanoja on kiinnostava. Se on tällainen:




perjantaina, kesäkuuta 23, 2006

Juhannusmuistoja

Vietän kolmatta juhannusta Juhannusruusunkujalla. Kaipaan Talin siirtolapuutarhan juhannusjuhlia: kokkoa, lavatansseja ja ystäviä joiden kanssa istuin kuuntelemassa kesän viimeisiä satakieliä puutarhamökin pihalla. Sitä enemmän on kaivattavaa, mitä vanhemmaksi tulee. Yhtenä juhannuksena noin sata vuotta sitten menin kihloihin. Etsin äsken kihlajaiskuvaa, mutta en löytänyt sitä. Sen sijaan löytyi muita juhannuskuvia. Alla oleva kuva on Sabbantai-juhlista, joita vietettiin Tataarinmaalla lähellä Kazania juhannuksena kuusitoista vuotta sitten. Osallistuin juhliin virolaisten kirjailijoiden kanssa. Kuvassa Arvo Valton ja minä odottamassa juhlien alkamista.

Seuraavana vuonna olin inkeriläisten juhannusjuhlissa Toksovassa lähellä Pietaria. Alla oleva kuva on Mannerheimin bunkkeri –nimisestä ravintolasta, jossa syötiin juhannusateria. Ravintola on Haapakankaalla, Pargalassa josta Kemppinen kirjoitti joku päivä sitten.

Kuusi vuotta sitten vietin juhannusta 107 eurooppalaisen kirjailijan kanssa Kaliningradissa. Kamera unohtui lähtökiireissä kotiin, eikä minulla ole kuvia kaliningradilaisten juhannusjuhlista . Kirjoitin matkapäiväkirjaan: ”Kansanjuhla Itämeren rannalla paikassa jonka nimeä en tiedä. Juhlalavan yläpuolella on keltainen kangas jossa lukee: JARMAKA NARDNOGO TVORSTESTVA. Lavalla tanssii tyttöjä turkoosinvärisissä mekoissa, Evelina Simakov laulaa venäläisiä kansanlauluja ja hänen jälkeensä joku mies puhuu mahtipontisesella äänellä. Mies lopettaa puheensa sanoihin: ”Slava Russia” ( ihan kun oltaisiin urheilukilpailussa) Entisen aikaan huudettiin puheen lopuksi ” Slava Stalin”. Onko mitään muuttunut? Vain sanat muuttuvat, mutta ei henki. Yleisö on enemmän tai vähemmän juovuksissa. Juhlakentän laidassa miehet tanssivat naisten vaatteissa ja maskeissa, heillä on huulipunaa ja topatut rinnat. ” Pojat pitävät hauskaa,” sanoi opas. Tämä on kuin Kesäyön unelmaa, Midsummer Night’s dream by Shakespeare. Ei oikein totta, mutta ei valettakaan. Ihmiset ovat ihan oikeasti mukana ja iloitsevat kuin lapset musiikista ja tanssista.”

Kuvassa on juhannusyö Länsi-Siperiasta, Nenetsiasta, jossa olin viisi vuotta sitten. Taustalla näkyy Ural. Siitä juhannuksesta olen kirjoittanut viime juhannuksena Kirjailijan päiväkirjassa. Nyt lähden rannoille pyöräilemään ja katsomaan kokkoja.

Hyvää juhannusta kaikille lukijoille!

sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2006

Harrastuksia


Tällaisen graffitin bongasin tänään Vuosaaren metroradan vierestä. Sen täytyy olla aivan tuore, koska en ole sitä aikaisemmin huomannut, vaikka pyöräilen joka päivä radanvartta viljelyspalstalle ja takaisin. Minun silmääni ja mieltäni ilahduttavat nämä nimettömät graffititaiteilijat, jotka pyyteettömästi, ilman taloudellista hyötyä, maalaavat ankeita betoniseiniä eläviksi. Se on kallis harrastus, spraymaalit maksavat ja sakot ovat hirmuiset, jos joutuu kiinni. Silti yllytän heitä jatkamaan. Saankohan minä nyt sakot, kun yllytän julkisesti rikokseen. En pystyisi maksamaan sakkoja, ei ole rahaa eikä ulosmitattavaa, paitsi muutama taulu. En tiedä millainen käytäntö nykyään on. Entiseen aikaan joutui vankilaan, jos ei pystynyt maksamaan sakkoja. Olen käynyt vankilassa kerran – nuorena esikoiskirjailijana Sörkassa. Tarkoitus oli puhua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, mutta puhe kääntyi erotiikkaan ja yksinäisyyteen. Muistan, että minua hämmästytti, kun vankilassa olikin valoisaa, vaaleita seiniä ja huonekasveja ikkunoilla. Minun mielikuvani vankilasta olivat synkempiä.

Mansikat kukkivat palstalla. Ne kukkivat viime vuonnakin, mutta yhtään mansikkaa en saanut. Taisivat mennä parempiin suihin tai nokkiin. Minun harrastukseni on palstaviljely, en ehdi enkä malta blogata iltaisin., ja päivällä on muuta kirjoittamista. Tuli mieleen että bloggaajat ovat yhtä altruistisia kuin graffitien tekijät. Tuottavat iloa lukijalle, eivätkä kirjoita rahan takia. (Huom. tämä ei ole ironiaa.)

Harrastuskirjoittaminen on paljon hauskempaa kuin kirjoittaminen ansaintamielessä. Olen miettinyt harrastuskirjoittamista viime viikonloppuna vetämäni proosapajan jälkeen. Siihen osallistuneet harrastajakirjoittajat olivat käyneet kirjoittajakursseja Orivedellä, Palmeniassa ja kansalais- ja työväenopistoissa. He olivat kirjoittajina koulutetumpia kuin minä, joka ei ole käynyt yhtään kurssia. He osasivat kirjoittaa ja hallitsivat novellin kirjoittamisentekniikan ja –teorian, joita minä en hallitse. Joka kerta kun aloitan uuden kirjan, olen epävarma enkä tiedä tuleeko hommasta yhtään mitään, usein ei tulekaan. Totesin että proosapajassa, että en pysty opettamaan teille mitään, pikemminkin te voisitte opettaa minua. Annoin heille harjoituksen, jolla voi etsiä ja avata omaa ääntään. Hyödyllinen harjoitus, tein sen itsekin ja huomasin että olen kuin käheä varis, oma ääni on hukassa. Mutta oppilaani suoriutuivat harjoituksesta erinomaisesti. Rupesin miettimään, että pitäisiköhän hakea Oriveden kirjoittajaopistoon, mutta luultavasti minua huolittaisi sinne - edes opettajaksi.

Käsi, tassut ja raajat


Anja Konkka. Tyttö ja kissa ,1957


Valokuvatorstain viikon haaste on kädet, tassut ja raajat. Kuva on detalji äitini maalauksesta. Käsi on minun, tassut ja raajat ovat kissan, jonka nimi oli Poika. Eräs ystäväni löysi Pojan halkokellarista ja toi sen minulle. Se oli niin pieni, että se mahtui kämmenelleni. Syötin sitä nuken tuttipullolla. Siitä kasvoi komea kolli, jolla oli mahtava ääni.

tiistaina, kesäkuuta 13, 2006

Maailmankirjallisuutta Hyvinkäällä

Hyvinkää ei ole mikään turha paikka. Helen Schjerfbeck eli siellä vuosia ja Anna Ahmatova kävi kääntymässä. Ahmatova vietti kaksi viikkoa vuonna 1914 Hyvinkään keuhkotautiparantolassa ja kirjoitti siellä alla olevan runon, jonka on suomentanut Marja-Leena Mikkola, ja säveltänyt Kaj Chydenius. Sävellyksen maailmanensiesitys oli toissapäivänä parantolan edustalla Ahmatovan syntymäpäivän kunniaksi.. Vanhan ajanlaskun mukaan hän syntyi 11.6. Sitten tuli vallankumous ja uusi ajanlasku, ja hänen syntymäpäivänsä siirtyi kaksitoista päivää myöhemmäksi eli kesäkuun 23:teen päivään.

Vieressä Nathan Altmanin maalama muotokuva Ahmatovasta vuonna 1914



Joka ilta saan häneltä kirjeen
kuin nuori morsian,
vastauksen kirjoitan
kun yö on langennut.

”Olen valkean kuoleman vieraana täällä
missä tie johtaa pimeään.
Älä kalleimpani tee koskaan pahaa
maan päällä yhdellekään.”

Suuri kirkas tähti seisoo
kahden puun rungon välissä.
Tyynesti se lupaa minulle,
että uneni käyvät toteen.


Parantolan ympärillä kasvoi mäntyjä. Katselin niiden runkoja ja mietin mahtoivatko olla samoja puita joiden, joiden välistä Ahmatova oli katsellut tähteä ja ajatellut runoilija Nikolai Nedebrovoa, jolta sai joka ilta kirjeen. Tilanne oli ristiriitainen, kun mustasukkainen Nikolai Gumlijov, myöskin runoilija, ja Ahmatovan aviomies ryntäsi Pietarista Hyvinkäälle ottamaan selvää, että mitä vaimolla on siellä menneillään.

Anna Ahmatova on 1900-luvun suuria maailmanluokan lyyrikoita, mutta venäläiset eivät osaa antaa hänelle vieläkään arvoa - hänhän oli vain nainen! Huomasin sen kuusi vuotta sitten, kun osallistuin opastetulle kaupunkikierrokselle, joka oli räätälöity kansainvälistä kirjailijaporukkaa varten. Nuori miespuolinen opas, joka puhui erinomaista englantia ja näytti intellektuellilta, esitteli taloja, joissa olivat asuneet Puškin, Gogol, Dostojesvki, Belyi, Jesenin, Blok ja keitä kaikkia heitä olikaan. Bussi ylitti Fotankan, ja ohitti talon jossa Ahmatova oli asunut. Opas pysyi vaiti. Kysyin häneltä, että kummalla rannalla Fotankaa se Anna Ahmatovan kotimuseo nyt onkaan (tiesin kyllä missä se oli, kun olin käynyt siellä). Opas sanoi: ”Suokaa minulle anteeksi, mutta en ole kiinnostunut runoudesta.” Jos olisin ilkeämpi ihminen, olisin kysynyt että eivätkö Puškin, Blok ja Jesenin sitten ole runoilijoita, mutta tyydyin vain sanomaan, että en anna sitä teille ikinä anteeksi. En unohda sitä opasta koskaan.

PS. Kaksi uutta runoilijan blogia Markus Jääskeläisen Markus Australiassa ja Karri Kokon konerunojen blogi Toisin sanoen.

Ahmatova-laatta Hyvinkään parantolan seinässä

sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2006

Nousi polkupyörä puuhun

Tällaisen näkymän kohtasin tänään Hyvinkäällä, kun olin menossa proosapajaa vetämään. Aina täytyy ylittää rajansa, polkupyöränkin. Hyvinkäällä on sijansa maailmankirjallisuudessa, mutta siitä myöhemmin. Nyt en jaksa blogata, olen ihan poikki proosapajan jälkeen.

PS. Ars 06- näyttelyssä käyneet ja muutkin nykytaiteessa kiinnostuneet, käykää Kulttuurinavigaattorin mukana taidehistoriaretkellä katsomassa millaisia linkkejä/ yhtymäkohtia on muutamilla Arsin töillä vanhaan taiteeseen.

perjantaina, kesäkuuta 09, 2006

Sanat haussa

Lähden Hyvinkäälle vetämään proosapajaa. Siellä on valtakunnalliset harrastajakirjoittajapäivät ja kirjamessut viikonloppuna. Proosapajat ovat täynnä, mutta yleisöluennoille on vapaa pääsy. lauantaina klo 12.15 Anna-Leena Härkönen puhuu Hyvinkääsalissa Kirjoittamisen hurmasta ja turmasta, Suvi Ahola puhuu klo 13.30 aiheesta Harrastajakirjoittajan kritiikistä kriisiin. Sunnuntaina samassa paikassa klo 10.30 puhuu Kai Vakkuri Tietotekniikasta kirjoittajan apuna ja kirjan markkinoinnissa ja klo 12.00 Anja Snellman puhuu Kokemuksellisesta kirjoittamisesta. Käykää kuuntelemassa jos satutte liikkumaan Hyvinkäällä päin viikonloppuna.

Täältä googlataan nykyään ahkerasti Lordin sanoja. Oletan että tarkoituksena on hakea Hard Rock Hallelujahin sanoja. Niitä ei löydy täältä. Laihaksi lohduksi hakijoille lainaan tähän yhden säkeistön Lordin euroviisukappaleesta, jonka on suomentanut Marja-Leena Mikkola. Koko viisu ilmestyi Helsingin Sanomissa 6.6.06 (Jutun otsikko: Hevissä saatana on esteettinen valinta).

Tänä syntisten yönä
pyhimykset ruhjottiin,
valo sammui ja lampaat joutuivat eksyksiin.
Seinät jyristen luhistuivat
ja kalliot huojuvat.
Rockin Ilmestyskirja on täällä,
nyt sielusi paljasta.

Enempää en uskalla lainata. Sanoista päätellen nuoret kaipaavat väkevää julistusta. Lukekaa myös raamatun Ilmestyskirjaa ja Marja-Leena Mikkolan suomennoksia Shakespearen Romeosta ja Juliasta sekä Sylvia Plathin, Dylan Thomasin, Annan Ahmatovan ja Osip Mandelstamin runoista..

sunnuntaina, kesäkuuta 04, 2006

Minun! Minä/minuus?

Valokuvatorstain tämän viikon haaste on kuvata jotain, joka on minun. Runotorstain haasteena on kirjoittaa runo minästä/minuudesta.


Tämä on valokuva Kalevi Seilosen kollaasista Maalaukset ( 1968) Se oli esillä Suomen Taideakatemian kiertonäyttelyssä Näkökulma 68. Ostin sen 20 vuotta myöhemmin, kun minulla sattui olemaan rahaa (olin saanut valtionpalkinnon). Se on minun, koska se on ainoa taideteos minkä olen ikinä ostanut. Kuvasin sen parvekkeella, ettei tarvitsisi käyttää salamavaloa. Siksi kuvaan tuli heijastuksia. Keskimmäisessä ”maalauksessa” näkyy minun valokuvaava käteni. Alla kollaasi ilman heijastuksia.

Minua on nuoresta asti kiinnostanut surrealismi kuvataiteessa ja runoudessa. Seilonen on surrealisti 60-luvun runoissaan ja kollaaseissaan, siksi minä niistä pidän. Alla hänen Olento-sarjansa runo kokoelmasta Tosiasioita minusta.

Mitä Olento on sanonut

Olento on sanonut nämä sanat:

  1. Minä puhun vain käytännöllisiä asioita.
  2. Minulla on neljä sukupuolta ja ne ovat erilaisia.
  3. Minulla ei ole perillisiä.
  4. Suomi sijaitsee Ruotsin pohjoispuolella.
  5. Rintala ja Salama ovat huonoja kirjailijoita.
  6. Minä seison hiljaisten ihmisten keskellä.
  7. Minä olen minä.
  8. Minä olen Huumaantuva, Suojeleva ja Iso.
  9. Minua ei saa valokuvata.

Lopuksi minun Google-runoni minuudesta. Se on julkaistu aikaisemmin tässä blogissa, toisessa yhteydessä. Se on kollaasiruno, lauseet ovat tuntemattomien nettikirjoittajien lauseita. Mutta lausevalinnat ja -yhteydet sekä runon muoto ovat minun.


Kuka minä olen?

Henkilöllisyystodistuksella voin todistaa, kuka
minä olen
minä olen Maija ja minä
pidän autoista

Minä olen kuin juopunut mies, kuin sankari, jonka viini on voittanut
Minä olisin kertonut kuka
minä olen Hän olisi kertonut kuka
hän on!

Olen GSM-olio rakastelen juuri silmiesi kanssa
Minä olen kadulla näen sinut joka nurkalla
värimainostauluissa kahviloiden kassoilla
Minä suojelen sinua kaikelta

Kuka minä olen
on hämmentävä kysymys
minä olen mies
surujen syömä,
en esiinny Kalevalassa eikä Helkavirsissä.

Minä olen myyty.
Laitoin miehille ruokaa ja olen
aivan täynnä. Söin ohjeiden mukaisesti.
Tietäisinpä, kuka
olen, mitä haluan, missä olen
hyvä, mitkä ovat vahvuuteni, ...
En tiedä, kuka
olen. En tunne itseäni. Elämälläni ei ole tarkoitusta.
Tämä tilanne
masentaa enkä taaskaan pääse purkautumaan.
Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen.


Ettekö te tiedä, kuka
minä olen.
Minä olen tapaisti.
Olen Korsikasta syntyisin
Rakennan Islaamin taloa
Olen saanut työmarkkinatukea.
Olen nähnyt Helga neidin kylvyssä.
Olen kierittänyt Juuston Rautatieasemalle.
Olen hiihtänyt yli jään Seurasaareen
Olen Lórien

Kuka minä olen?
Olen Lapinpoika. Kultaseppänä olen
Lapponia Jewelryn listoilla
Tiedän kuka
olen ja olen
sinut peilikuvani kanssa.

Kuka olen?
Kasvot muiden joukossa.
Olen kevyt kuin sudenkorento.
finka Pietarin liepeiltä.

(Finka tarkoittaa venäjänkilessä sekä puukkoa että suomalaisnaista.)

PS. Olen saanut lausekollaasi-haasteen sekä Minhiltä että Arjentolasta, mutta en ole vielä ehtinyt tehdä sitä, kun on ollut niin paljon kiireitä, ja niitä on tiedossa myös tulevilla viikoilla.

PS.2 Olento on palannut.