Katutaidetta vuoden 2007 kulttuuripääkaupungista.
Lisää Luxemburgin katutaidetta, graffitteja ja töhryjä täällä.
(Klikkaa kuvat isommiksi tai katso slideshowna/diasarjana)
Sain kirjoitustyöt vihdoin käyntiin enkä jaksa kirjoittaa blogia, mutta korjaan pikkuhiljaa linkkilistaa.
Suosittelen tänään Kulttuurinavigaattoria, jossa on kiinnostava kirjoitus neuvostosensuurista.
Minä jouduin vuonna 1971 sen kanssa tekemisiin, kun tietämättömänä vein matkalukemisena Neuvosto-Eestiin Veikko Huovisen romaanin Veitikka. Tullissa kirja takavarikoitiin, rikosestani tehtiin kuulustelupöytäkirja ja jouduin maksamaan sakkoa, en muista enää paljonko se oli. Luultavasti jokin pikkusumma. 80-luvun puolivälissä osasin jo pelätä, että neuvostotulli löytää käsikirjoituksen, jota kuljetin käsilaukussani. Kaikki muut matkatavarat tarkastettiin, mutta ei käsilaukkua. Käsikirjoitusten maasta ulosvieminen oli kiellettyä siihen aikaan. Se oli oma käsikirjoitukseni jonka kirjoittamisen olin aloittanut Petroskoissa. Olen varmaankin kertonut jossain aikaisemmassa blogimerkinnässäni , että kun kävin leimauttamassa viisumini Petroiskoin OVIRin toimistossa, miliisiluutnantti kielsi sormi pystyssä kirjoittamasta heidän maastaan mitään. Ja sehän innosti minua kirjoittamaan heidän maastaan romaanin. Kielto on hyvä keino saada joku tekemään jotain. Lapsena luin innolla Waltaria ja Dickensia koska isoäitini kielsi minua lukemasta niitä. Eivät olleet kuulema lapselle sopinvaa luettavaa.
Suosittelen tänään Kulttuurinavigaattoria, jossa on kiinnostava kirjoitus neuvostosensuurista.
Minä jouduin vuonna 1971 sen kanssa tekemisiin, kun tietämättömänä vein matkalukemisena Neuvosto-Eestiin Veikko Huovisen romaanin Veitikka. Tullissa kirja takavarikoitiin, rikosestani tehtiin kuulustelupöytäkirja ja jouduin maksamaan sakkoa, en muista enää paljonko se oli. Luultavasti jokin pikkusumma. 80-luvun puolivälissä osasin jo pelätä, että neuvostotulli löytää käsikirjoituksen, jota kuljetin käsilaukussani. Kaikki muut matkatavarat tarkastettiin, mutta ei käsilaukkua. Käsikirjoitusten maasta ulosvieminen oli kiellettyä siihen aikaan. Se oli oma käsikirjoitukseni jonka kirjoittamisen olin aloittanut Petroskoissa. Olen varmaankin kertonut jossain aikaisemmassa blogimerkinnässäni , että kun kävin leimauttamassa viisumini Petroiskoin OVIRin toimistossa, miliisiluutnantti kielsi sormi pystyssä kirjoittamasta heidän maastaan mitään. Ja sehän innosti minua kirjoittamaan heidän maastaan romaanin. Kielto on hyvä keino saada joku tekemään jotain. Lapsena luin innolla Waltaria ja Dickensia koska isoäitini kielsi minua lukemasta niitä. Eivät olleet kuulema lapselle sopinvaa luettavaa.
