Euroopan unionin rajalla

Vasemmalla Venäjä, oikealla Viro, välissä Narvanjoki ( klikkaa kuvat isommiksi).

Rajasillan  Viron puoleisessa päässä liehuvat Euroopan unionin ja Viron  liput. Valokuvatorstain  186.haaste on Raja.

Minä olen  aina elänyt "Kahden  maailman  rajalla" -  se oli isäni muistelmaromaani, joka  joutui kiellettyjen  kirjojen listalle sodan jälkeen.   Isä oli  Toksovasta, Pietarin naapurista, ja äiti Lapualta.  Ne maailmat olivat täysin erilaiset:  " Itä ja länsi jotka eivät  koskaan kohtaa/ eivät koskaan eroa"( Gunnar Ekelöf).

Marraskuun tunnelmissa soikoon Narvan marssi:

Synkkiä aikoja, synkkiä paikkoja

Valokuvatorstain  150. torstaiteema on  Että en unohtaisi. 

Puolitoista vuotta sitten kävin   Tartossa KGB:n vankityrmissä ja   kuvasin  pysyvää näyttelyä.    Valoa  oli tyrmissä vähän ja  minulla  mukana  vain pieni pokkarikamera.  Suurin osa  kuvista  epäonnistui, mutta jotain jäi muistoksi tuosta synkästä paikasta.  

     Vangin ruokailuvälineet

Että en unohtaisi: Tänään on Mainilan laukausten 70-vuotispäivä.   Stalin  halusi  saada Suomen  syntymäpäivälahjaksi  täyttäessään 60 vuotta joulukuussa.   Suomella oli onnea,  NKVD/KGB:n   vankityrmiä ei tullut tähän maahan.

Hiljaisen viikon väri

Vanhauskoisten kappeli Kolkjan kylässä Peipsijärven  rannalla viime  pääsiäisenä ( klikkaa kuva isommaksi)

Sitaatti Coloria.netistä:

Kristinuskossa violetti on katumuksen ja myös parannuksen väri ja liturgioissa sitä käytetään paastonaikoina, esim. pääsiäisenä. Manlio Brusatin sanoo, että violetti merkitsee 'synnin tilassa olevan väliaikaista kuolemaa hänen odottaessaan kastetta ja vapauttavaa katumusta'. Katolisessa maailmassa violetti merkitsee kuolemaa ja ristiinnaulitsemista; katolilaisille violetista tuli paaston ja rukouksen väri sen jälkeen, kun he Nikaian kirkollikokouksen (300-luvulla jKr) jälkeen irrouttautuivat omaksi ryhmäkseen. Vanhoissa kuvissa, jotka esittävät Jeesuksen kärsimyksiä, hänen viittansa on violetti; maalauksissa violetti on ollut myös pyhimyksiä ympäröivän auran väri.

Valokuvatorstain   127. haaste  violetti.

Mikä tämä on?

Valokuvatorstain 126. haaste: Mikä tämä on?

(klikkaa kuva isommaksi)

Murtumia muurissa

( klikkaa kuva isommaksi)

Pyramuksen ja Thisben tarina Ovidiuksen Muodonmuutoksista tuli mieleeni kun näin aukon muurissa ja sen viererssä kasvavan puun viime keväänä Narvassa kivenheiton päässä Venäjän ja Viron rajajoesta.

Katkelma Gunnar Ekelöfin runosta Ex Ponto ( suom. Väino Kirstinä ja Tarmo Manelius):

"halkeama muurissa:
Pyramos ja Thisbe - Philemon ja Baukis
Älä hymyile yksinkertaiselle, älä edes pinnalliselle myytille
sillä mustimman meren rannalla se ehkä on sinun"

Valokuvatorstain 121. aihe murtuma.

Virolaiset sandaalit

Nämä sandaalit näin ja kuvasin viime huhtikuussa Tartossa, KGB:n talossa, jossa on nykyään KGB-museo, hyvin ahdistava paikka. Siitä talosta lähetettiin virolaisia Siperiaan ja/ tai kuolemaan. Olin lukenut juuri ennen matkalle lähtöä Sofi Oksasen Puhdistuksen, joka oli tehnyt minuun vaikutuksen (kts. täältä), ja saatoin hyvin kuvitella, että juuri nuo sandaalit olivat olleet Aliidan tai hänen sisarensa jaloissa, kun he olivat joutuneet KGB:n kuulusteltaviksi ja kidutettavaksi.

Valokuvatorstain tämän viikon aiheena on sandaalit. Haastekuvan voi katsoa täältä Ehdin ja vastata haasteeseen joutsenkuvalla, kun tuli tieto että Oksasen Puhdistus on voittanut Runeberg-palkinnon Finlandia-palkinnon lisäksi. Puhdistus, jos mikään romaani, on ansainnut molemmat palkinnot, niin voimakas on kirjan yhteiskunnallinen eetos, mikä on harvinaista suomalaisessa nykykirjallisuudessa, ja niin hyvin Oksanen osaa kuvata tunteita, jotka hallitsevat hänen henkilöidensä elämää.

Taivaanrannan maalari

Valokuvatorstain 114. haaste:

Silirimpsis, sileä tie
Onnetarten ottolasta maailman halki vie.
Silirimpsis, sileä tie
Reittiä niin vauhdikasta mutkien kautta vie.

En ole köyhä enkä kipeä,
En talonpoika enkä kuppari.
En ole laiska enkä ripeä,
En renki enkä toisten tsuppari.

Itse päätän huvini
Ja itse päätän työni
Ja kenen kanssa milloinkin mä vietän yöni.

En ole ahne enkä kopea,
Ei tartu rupla eikä taalari.
Ei edes kulta eikä hopea,
Oon pelkkä taivaanrannan maalari.

Teksti: Vexi Salmi, esittäjä: Irwin Goodman

Kuvan heimoveli istui Saadjärven rannalla Soomepoiste museuumin takana ja halusi tulla kuvatuksi. Hän puhui viroa, minä suomea emmekä ihan kaikessa ymmärtäneet toisiamme.

Soomepoiste museuumi on Äksin kylässä Tartonmaalla. Se avattiin vuonna 2002, avaisissa olivat silloiset pääministerit Paavo Lipponen ja Siim Kallas sekä Viron ex-presidentti Lennart Meri. Minun blogini logossa on Soomepoiste museuumin takaseinä, jonka ikkunoihin Saadjärvi heijastuu.

Nationalismia

Eilen illansuussa K- marketin kassajonossa seisoi kaksi tyttöä, jotka puhuivat keskenään ruotsia. Viereiseltä kassajonolta kuului ärjy miehen ääni: "Painukaa Ruotsiin." Käännyin katsomaan millainen nationalisti siellä puhuu. Mies oli kolmi-nelikymppinen siilitukka, kainalossa kaljalaatikko, ilmeisesti varustus illan MM-lätkämatsia varten. En ollut uskoa korviani, mutta tytöt eivät olleet millänsäkään. Ihmettelin ääneen että vieläkö Suomessa on noin hölmöjä miehiä? Nationalistinen kieliviha oli pahimmillaan 20- ja 30-luvuilla, mutta se näyttää pesivän yhä joissakin alkukantaisissa sieluissa. Minun lapsuudessani Munkkiniemessä suomenruotsalaisia lapsia haukuttiin hurreiksi ja heiteltiin kivillä. Niiltä ajoilta on peräisin sympatiani suomenruotsalaisia kohtaan, mistä johtuen poikaystäväni olivat ruotsinkielisiä, kun olin 15- 17 vuoden iässä.

Vieressä Pronssisotilas Aljosha, jonka kuvasin Tallinnan sotilashautausmaalla 27.4. (Klikkaa kuva isommaksi) Patsaan jalusta oli kukitettu punaisin neilikoin. Edellisenä päivänä oli kulunut vuosi mellakoista, jotka aiheutuivat siitä että Viron viranomaiset siirsivät Aljoshan Tallinnan keskustasta sotilashautausmaalle. Vuosipäivän johdosta pelättiin venäjänkielisten protesteja, poliisipartioita oli liikkeellä tavallista runsaammin, ja vielä seuraavana päivä hautausmaan portilla partioi kaksi poliisiautoa.

En ihmettele Viron kielimellakoita, virolaiset ovat nykyään samanlaisia nationalisteja kuin suomalaiset 20-30 -luvuilla. Virolaisten suhtautumisen venäjänkielisiin on hyytävän kylmää, minkä panin merkille jo vuonna 1972, kun ensimmäisen kerran kävin Virossa, eivätkä asenteet niistä päivin ole lientyneet, pikemminkin päinvastoin. Sofi Oksasen romaanissa Puhdistus vastenmielisimmät miehet ovat venäjänkielisiä tai -mielisiä. Virolainen Hans toteaa, että talossa haisee Iivanalta, kun Aliide on mennyt naimisiin narvalaisen kanssa. Viron vapautumisen jälkeen Aliiden taloa heitellään kivillä ja hänen oveensa kirjoitetaan "tabka", mikä on suomeksi "ryssä."

Kuulin matkalla Virossa vuoden parhaaksi äänestetyn vitsin, mutta kun olen huono muistamaan vitsejä, niin mieleeni on jäänyt vain lause: "Narvassa ei ole muita kuin huoria ja jääkiekkoilijoita." On siellä tekstiilitehtaan naisiakin, mutta ei ole kovin kauan, koska Kreenholmin tehdasta ( jossa mm. Marimekko valmistaa kankaansa) ollaan ajamassa alas. Vielä kaksi vuotta sitten tehtaalla oli yli 3000 työntekijää, nyt vain tuhatkunta. Viron hallitusta työttömiksi jääneiden naisten kohtalo ei erityisemmin huoleta, eivätkä Narvan kaupungin asiat kai muutenkaan. Se on Viron venäjänkielisin kaupunki, vironkielisiä on alle 4%:ia.

Narvassa ei näkynyt poliisipartioita Pronssisotilaan siirron vuosipäivänä, siellä ei tarvitse pelätä venäjänkielisten mielenosoituksia, sen sijaan naapurikaupunki Jõhvin kaduilla pyöri poliisiautoja sen minkä bussin ikkunasta ehdin nähdä.


Näkymä Narvajoen rannalta. Taustalla Venäjä ja Iivananlinna, välissä silta jonka päässä liehuvat EU:n ja Viron liput ( klikkaa isommaksi), toisessa päässä liehuu Venäjän lippu. Rekkajonot ovat yhtä pitkiä kuin Vaalimalla ja tien varret yhtä roskaisia. EU:n raja Venäjälle on hankala ylittää mistä päin tahansa. Jonottaminen voi kestää kolmekin päivää. Vaikuttaa vähän siltä, että venäläisillä on ikuisesti menossa italialainen hidastuslakko.

Iivananlinnaa vastapäätä on Narvanlinna, jota ei kuvassa näy. Narvanlinnassa ovat suomalaisetkin taistelleet. Niiltä ajoilta on muistona Narvanmarssi, jota soitettiin Urho Kekkosen hautajaisissa. Sävelen voi käydä kuuntelemassa YouTubessa. Narvanmarssin sanat:

Muistot, aika häipyvä, heitä!

Hetken riemut kalpeat peitä!

Yöhyt synkeä kattaa meitä,

varjot laulumme kuulkoot vaan!

Muisto mennehen aijan loiton,

tunnon syttäjä, kiihde voiton!

Vieras harmaja aikain koiton

kanna nyt kanssamme murhe maan.

Tämän teräväsilmäisen tarkkailijan tapasin Narvassa tulliaseman kioskilla, jossa vaihdetaan valuttaa ja myydään hampurilaisia, mutta ei kahvia.

PS. Haluan nostaa alempana olevan Aatteen paloa-postauksen kommenttiosastosta esiin puheenvuoron, joka antaa ajattelemisen aihetta. ( Tiedän että monet eivät käy lukemassa kommentteja, mutta joskus se kannattaisi tehdä)


Oh-show-tah hoi-ne-ne sanoi...

Niinpä niin, Anita, meneekö kuuttakymmentä vuottakaan? Epäilen sitä että pää tulee vetävän käteen jo aiemmin.

Ja meillähän on vielä lähes käsittelemättä monia muitakin suuria aatteita. Espanjalaisten kristinuskon aatteen vienti Etelä-Amerikkaan esimerkiksi. Tuloksena 40 miljoonaa raatoa, suurin osa käsityönä. Sekä neljän korkeakulttuurin tuho.

Pohjois-Amerikassa eurooppalaisen sivistyksen aatetta veivät ensimmäisinä, rosvot, huijarit ja ahnehtijat lähinnä. Niistä jalostui tämän päivän Yhdysvallat. Alkuperäisasukkaita oli reippaat 10 miljonaa, eivät ihan viimeiseen naiseen ja mieheen saaneet nitistettyä niitä.

Täällä meidän kotomaassa ollaan juuri setvimässä muinaisten pirkkalaisten aatetta. Sen mukaan kaikki saamelaisten maat kuuluivat heille, viimeksi tulleille.

Hyvää viikonloppua.

Viron matkakuvia 3

Tänään on helatorstai. Sen kunniaksi muutama kuva.

Yksityiskohta Pühtitsan kirkon sisäänkäynnin seinässä olevasta maalauksesta, joka kertoo tarinan siitä miten lammaspaimenille ilmestyi Neitsyt Maria. Sille paikalle rakennettiin Pühtitsan kirkko ja nunnaluostari. Siellä on lähde, jolle ihmiset jonottivat saadakseen parantavaa vettä.

Pirjo Honkasalon dokumenttielokuva Mysterion tapahtuu Pühtitsanluostarissa.Luostarialueella oli paljon kissoja, mutta eivät ne päästäneet minua lähelleen, näytin kai niistä niin epäpyhältä. Nunnat olivat tehneet hienoja puuaumoja, en vain ymmärrä miten aumasta voi ottaa puita ilman että se rymähtää päälle.

Vanhauskoisten kirkossa Rajan kylässä Peipsijärven rannalla on seinämaalaus Viimeisestä tuomiosta. Kuvassa yksityiskohta maalauksen helvettiosastosta.

Huutava vääryys on että siat joutuvat helvettiin ja pirut ajavat niiden selässä. Mitä syntiä ne muka ovat tehneet, ellei synniksi lasketa loassa rypemistä.

Aatteen palo

Nuorisoliittolaiset rakentamassa uutta uljasta Neuvosto-Eestiä.

Otin valokuvan 25.4.2008 Tarton yliopiston historiallisessa museossa, jossa kävin katsomassa Kursi Koolkond -ryhmän taidenäyttelyä . En tiedä kuuluko installaatio, josta yllä oleva kuva on osa, museon vakituisiin kokoelmiin. Joka tapauksessa se sai ironisia lisämerkityksiä Kursi Koolkondin teosten yhteydestä.

Aatteen palon pimeä puoli on näytteillä Tarton KGB:n museossa, josta alla oleva kuva:

(Klikkaa kuvat isommiksi)

Kuvassa kehotetaan naistyöläisiä yhdistymään miestyöläisten voitonrintamaan.

Valokuvatorstain 88.aihe on aatteen palo.

Matkakuvia Virosta 2

Näkymä Dorpat-hotellin ikkunasta Tartossa.

Tarto on runoilijoiden kaupunki, koska sen halki virtaa joki. Sen nimi on Emajoki. Jaan Kaplinski asuu Tartossa. Hän osallistui kutsuvieraana illalliselle, joka syötiin Ülikooli kohvikissa. Istuin väärässä paikassa enkä päässyt puheisiin hänen kanssaan. Ihailin häntä vain kaukaa.

Tartu linnaleht tiesi Veenvalajan (Vesimiehen) horoskoopissa, että " Teid inspireerivad inimesed, kellel on huvitav kultuuriline taust. Hea päev, et minna resima ja suhelda erinevate inimestaga. " Suomeksi: " Teitä inspiroivat ihmiset, joilla on kiinnostava kulttuuritausta. Hyvä päivä lähteä matkalle ja seurustella erilaisten ihmisten kanssa."

Kerrankin horoskooppi oli oikeassa. Mutta kun suhteilee neljä päivää ihmisten kanssa, joilla on huvittava kulttuuritausta, sitä väsyy paljoon puheeseen, varsinkin kun on luonteensa/ammattinsa kautta yksinviihtyvä ja epäsosiaalinen ihminen.

Graffiti Tartossa ( klikkaa isommaksi) Seinässä lukee, että kaksi poikaa, hyvä ja paha, heittelivät toisiaan kivillä, hyvä poika osui 8 kertaa, paha poika vain 5 kertaa. Opetus: hyvä voittaa aina pahan.

Tartossa on hienoja graffitteja ja seinämaalauksia. Lisää kuvia Tarton ja Viron graffiteista on täällä
http://picasaweb.google.fi/akonkka/VironGraffiteja

Seinämaalaus yliopiston vieressä

Matkakuvia Virosta 1

Rein Tammik.Õhtu Puhajärvel 1980-81

Tämä maalaus on Jaan Manitskin taidekokoelmassa Viinistussa. Jaan Manitski teki rahaa Abban musiikilla Ruotsissa, palasi Viroon vuonna 1989, oli lyhyen aikaa Viron ulkoministeri, toimi sen jälkeen Viron yksityistamisviraston johtajana ja osti kalatehtaan Viinistusta. Kun kalasäilykkeiden vienti Venäjälle romahti vuonna 1998, hän lopetti kalatehtaan ja perusti sen tiloihin taidemuseon. Seuraava ironinen näkemys "Eurokansanäänestyksestä Eestissä" on myös Manitskin kokoelmasta:

Lembet Sarepuu. Euroreferendum Eestis, 2002

Kuvassa virolainen villimies - ja tietysti haikara. Eino Leinon -seuralaiset laskivat matkan aikana ahkerasti haikaroita, mutta en muista kuka voitti haikarakilpailun. Kuvasin haikarapariskunnan Alatskivissa

Viiu Härm on kirjoittanut haikararunon, jonka on suomentanut Leena Krohn.

haikarat kahden kesken kaislikossa näit
vieraaksi tanssillensa silti jäit
mistä ne lensivät vavahti vesi yhteen
ja siihen liittoon silminesi jäit

niin jälleen peilinä on veden povi
se ehyt on ei sinne muuta sovi
(Antologiasta Uusien sulkien kasvaminen)



Sediksen blogissa lisää matkasta.

Puhdistus

Katutaidetta Turussa Läntisellä pitkäkadulla (klikkaa kuva isommaksi)

Viikonlopulla kävin Raumalla ja Turussa. Luin matkalla Sofi Oksasen Puhdistuksen. Se on juonivetoinen romaani, siksi hyvää matkalukemista , vaikka yleensä minua häiritsee , jos kirjassa on juoni, koska se pakottaa lukemaan nopeasti, että saisi tietää miten henkilöille käy, ja juonenkäänteet ovat usein epäuskottavia.

Puhdistuksen juonta vetää eteenpäin seksiorjaksi ajautunut tyttö, joka pakenee venäläisiä mafiamiehiä. Tytön tarina on televisiodokumenteista ja Lukas Moodyssonin Lilja 4ever - elokuvasta tuttua tarinaa, mutta toisin kuin Moodyssonin Lilja, Oksasen Zara on selviytyjä. Kirjan toinen selviytyjä on Zaran isotäti Aliida, jonka elämäntarina kulkee limittäin ja rinnakkain Zaran tarinan kanssa. Mafiaparittajat rinnastuvat KGB:n miehiin, he kiduttavat ja häpäisevät naisia. On aika piinallista lukea mitä he tekevät Zaralle.

Mitä Aliidalle tapahtui KGB:n kuulusteluissa Viron suuren puhdistuksen aikana? Sitä Oksanen ei onneksi kuvaa, lukija ymmärtää muutenkin, että Aliida kidutettiin, ja todennäköisesti hänet raiskattiin. "Mustelmat peitetään ja ollaan hiljaa, Niin on aina tehty." kertoja toteaa. Kirjassa on voimakas emotionaalinen eetos. Miehet ovat vastenmielisiä kiduttajia lukuun ottamatta Hansia joka on virolaisen miehen ihannekuva. Hän tuoksuukin hyvältä, kun taas puolueorganisaattori Martin haisee pahalta kuin ryssä, minkä lisäksi hänellä on venäläisiä tapoja. Välillä epäilin, että onko hän ollenkaan virolainen virolaisesta nimestään huolimatta. Mutta kyllä hän on, se käy ilmi kirjan loppuun liitetyistä asiakirjoista. Hän on Narvassa syntynyt, mikä selittää hänen venäläiset tapansa. Kannattaa lukea asiakirjat tarkasti, niistä selviää mm. se että erään urkkijan nimi on Kärbäs , suomeksi Kärpänen. Maalaistalossa kärpäset eivät ole vallan harvinaisia, mutta kun niitä pyörii Aliidan ympärillä jatkuvasti, niin sitä alkaa miettiä että niillä on jokin merkitys , eivät ne pörrää kirjassa vain realistisen miljöökuvauksen takia.

Oksasen romaani elää ja hengittää Aliidan varassa, josta kasvaa mahtava henkilöhahmo. Hänessä on paljon pidättyväistä pohjalaisemäntää, joka pitää talon pystyssä ja vihaa ryssiä. Häntä kalvaa voimakas sisarkateus, sehän ei ole mitenkään harvinainen tunne. Neuvosto-Eesti antoi suuren puhdistuksen aikana runsaasti mahdollisuuksia kateuden kohteen tieltä raivaamiseksi. Mutta Aliida ei ole ilmiantaja. Hän menee naimisiin Martinin kanssa, että sai pitää sekä talon että sen kellarissa ja vintillä piileskelevän Hansin. Vähän minua ihmetytti kuinka puolueorganisaattori ei huomannut, että samassa talossa elää vuosikausia toinen mies. Aliida saa sekä talon että metsät ja lopulta Hansin, mutta ei sillä tavalla kuin on toivonut ja unelmoinut. En paljasta tapaa, koska se on yksi kirjan hämmästyttävistä käänteistä ja valaisee Aliidan pakkomielteistä rakkautta, mikäli se oli rakkautta, ehkä pikemminkin omistushalua.

Lisäys 7.1.09. Puhdistuksesta lisää täällä: Virolaiset sandaalit.

Puhdistus teki minuun vaikutuksen. Ajattelin että luonto on julmaa ja ihmisen ahneus vielä julmempaa, kun kävelin Turussa pitkin Läntistä pitkäkatua, jolla oli useita miesten palveluliikkeitä (thaihierontaa ja seksishow-paikkoja). Kadun varren sähkökaapeissa luki: "Turku siisti kaupunki." Pysähdyin kiinteistönvälitysikkunan eteen tutkimaan asuntojen hintoja. Ne olivat puolet halvempia kuin Helsingissä. Yksiön saisi noin 80.000 eurolla. Helsingistä ei saisi yksiötä, vaikka voittaisi kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Ymmärsin miksi Turku on runoilijoiden kaupunki, ei heillä ole varaa asua Helsingissä. Sitä paitsi Helsingissä ei ole jokea, joka kulkee kaupungin halki. Joki pitää olla, muuten kaupungista ei voi tulla runoilijoiden kaupunkia. Ja sen joen pitää olla kunnon joki, ei mikään surkea Tiber, vaan kuin Seine. Saarikoski kirjoitti jotain kaupunkijokien merkityksestä, mutta en muista missä kirjassa, mahtoikohan kirjan nimi olla Aika Prahassa?

Ensi viikonlopulla käyn Tartossa ja Narvassa. Mahtaakohan Narvassa haista ryssältä. Se haju on minun lapsuudentraumani. Naapurin tytöt ilmoittivat minulle nenä nyrpyssä, että teillä haisee ryssältä - koko porraskäytävä haisee ryssältä! Isälle tuli venäläisiä lehtiä, hän söi hapankaalia ja sipulia, poltti tupakkaa ja joi viinaa. Esitin hänelle, että hän lakkaisi tilaamasta niitä lehtiä, syömästä hapankaalia ja sipulia, juomasta viinaa ja polttamasta tupakkaa, mutta hän ei parantanut tapojaan.

PS. Diogenes on antanut tunnustusplakaatin kaikille oikeassa sivupalkissa oleville blogeille.
Blogging for Purpose -plakaatin saa kopioida alempaa kuvatiedostoon, josta sen voi siirtää omaan blogiinsa, kunhan muistaa linkittää Diogenes-blogiin.

Lisäys puolitoista vuotta myöhemmin. Virolainen näkökulma Puhdistuksesta Jaan Kaplinskin blogissa. Lue täältä.