Che Guevara
Kuvatekstissä lukee:" Kotimaastaan Argentiinasta on Kuuban vahva mies tuonut selkeän espanjankielensä ja matté-pullon, josta hän harvoina joutohetkinä ehtii nauttia. Väljät ja vähät vaatteet tuntuvat vapauttavilta allergisen astman vaivaamasta kehosta."
Harvinainen kuva löytyi lehtikasasta, jonka joku oli jättänyt porraskäytävään. Kasa koostui yli 50 vuotta vanhoista Viikkosanomista. Kaappasin kasan kainalooni ja ryhdyin kotona tutkimaan löytöä. Lehdissä oli paljon mielenliintoista luettavaa ja katseltavaa. Eva Aminoff, "Naisemme Havannassa", kuten Viikkosanomat luonnehtii, oli kirjoittanut reportaasisarjan Kuubasta. Sarjan 16. juttu ilmestyi numerossa 25/1961. Sen nimi oli Che Guevara- vallankumouksen aivot.
Eva Aminoff kertoo, että kesti kolme kuukautta ennen kuin hänen onnistui saada haastattelu Che Guevaralta. Se tapahtui teollisuusministeriössä. Aminoffilta loppui filmirulla kesken kaiken ja Che vaihtoi rullan, järjesteli etäisyyksiä ja valosuhteita. Hän kertoi, että eräässä vaiheessa elämäänsä hankkinut leipänsä valokuvaajana.
Rullanvaihto sulatti jään ja rentoutti haastatelevan. Aminoff kuvailee: "Hengitys oli rauhoittunut kokonaan. Suuri, lempeä ystävällisyys ja sen mukana tenhoava charmi oli levinnyt Kuuban argentiinalaisen kohtalonmiehen kasvoille. Oli sopiva hetki siirtyä haastattelun piiriin."
Minua kiinnosti kuvan tarina. Missä ja milloin se on otettu ? Tuskin teollisuusministeriössä. Uteliaisuuttani lainasin kirjastosta Aminoffin matkakirjan Vallankumouksen valtakunta. Kuuban vallankumous oli tapahtunut vuonna 1959. Vallankumouksen tekijät olivat nuoria miehiä: Fidel Castro 33 v, Che Guevara 31 v, ja Raúl Castro ei ollut täyttänyt vielä kolmeakymmentäkään.
Aminoff oli viettänyt vuosien 1960-1961 vaihteessa viisi kuukautta Kuubassa ja koonnut matkan jälkeen Viikkosanomissa ilmestyneistä reportaaseista kirjan. Hän mainitsee tavanneensa Che Guevaran kaksi kertaa, mutta pettymyksekseni en löytänyt selostusta Chen joutohetkestä, jolloin hänellä oli aikaa lojua sängyssä ja nauttia mattéta.
Teollisuusministeri Che työhuoneessaan.
PS. Olen lukenut muutakin kuin 50 vuotta vanhoja lehtiä. Kirjailijan päiväkirjassa kerron mitä mieltä olen Sofi Oksasen romaanista Kun kyyhkyset katosivat ja Ene Mikhelsinin Ruttohaudasta. Ja miten kävi kun matkustin Viroon ensimmäisen kerran vuonna 1972.
Parhaillaan luen Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaania. Olen päätynyt pitkin haarautuvia polkuja sivulle 443, mutta ei minulla ole vielä selkeätä käsitystä kirjasta. Tuntuuu kuin olisin eksyksissä. Sivun 443 alalaidassa kertoja puhuttelee lukijaa: "Hauskaa että olet viihtynyt Neuromaanin parissa näin pitkään. Nyt, kun tarinalinja on saatu päätökseen, voidaan paljastaa Geregin olevan fiktiivinen romaanihenkilö jota ei voi konkreettisesti satuttaa eikä vahingoittaa, joten todellisuudessa hänelle ei ole käynyt kuinkaan, hän voi edelleen hyvin ja lähettää sinulle sydämelliset terveiset."
Tiedoksi: Jaakko Yli-Juonikas on aloittanut blogin. Sen nimi on Arvoitus nimeltä elämä.
