Syysilta Kalliossa.
Tiedoksi uusille lukijoille: Tämä on Bloggerin dynaaminen näkymä "Magazine." Klikkaamalla otsikkoa tai kuvaa saat näkyviin koko kirjoituksen. Yläpalkista voit valita millaisessa näkymässä haluat katsella blogiani. Jos pidät enemmän perinteellisestä näkymästä, liitä osoitepalkin url-osoitteen perään seuraava koodi: /?v=0 (Viimeinen merkki on nolla; liitä ilman välilyöntejä).
Bloggerin dynaaminen näkymä on ollut käytössä vajaan kuukauden. Sitä kehitetään kaiken aikaa. Minä kaipaan Magazine- näkymän "Lue lisää" - painiketta, joka avaa koko kirjoituksen. Lukuisat bloggaajat toivovat sivupalkkien gadgetteja (blogrollia jne.) takaisin. Kehitystyö jatkuu, kaikki tuleee ajallaan. Ja nyt otsikon lupaamaan asiaan.
Kuvassa inkeriläiset isovanhempani Toksovan Konkkalan kylässä ennen kuin heidät karkoitettiin kulakkeina Siperiaan. Isoisäni oli valistunut talonpoika ja vapaa-ajattelija, kannatti sosialismia, mutta ei kommunismia eikä kollektivisointia. Hän toimitti elintarvikkeita pietarilaisille. Pietarilaiset haukkuivat inkerinsuomalaisia tšuhniksi. Se tarkoitti hiljaista pierua, isäni mukaan. Tiedä häntä. Joka tapauksessa pietarilaiset olivat hätää kärsimässä, kun tšuhnat eivät vallankumouksen jälkeen enää tuoneet toreille maitoa, voita, kananmunia ja muita elintarvikkeita.
Inkerin kulttuuriseuran järjestämän taideillan jälkeen mietin jälleen kerran inkerinsuomalaista identiteettiä. Inkeriläiset ovat hiljaisia ja sulkeutuneita, he pitävät matalaa profiilia ja peittävät taustansa. Häpeävät jopa! Eivät edes taiteilijat tuo itseään suuremmin esille, ovat vaatimattomia, toisin kuin karjalaiset, jotka osaavat ottavat tilan itselleen, kun inkeriläiset hipsivät pitkin seinän vieriä. Isäni ei tosin noihin vaatimattomiin kuulunut.
Identiteetin muodostumiseen on varmaankin vaikuttanut lutherinusko, joka suosi vaatimattomuutta ja herran pelkoa, sekä vanhoilliset kyläyhteisöt. Niissä oli paha joutua silmätikuksi. Niinpä inkerinsuomalaisista kehittyi nöyrää ja vaiteliasta kansaa, joka ei tunteitaan paljastanut niin kuin venäläiset, jotka nauravat ja itkevät holtittomasti. Sopimatonta käytöstähän sellainen olisi ollut.
Aika ja paikka ovat muokanneet inkerinsuomalaisten identiteettiä. He ovat eläneet venäläisen valtaväestön keskuudessa tyhminä ja halveksittuina tšuhnina. Stalinin aikana heitä vainottiin. He eivät uskaltaneet käyttää äidinkieltään julkisilla paikoilla, etteivät olisi joutuneet epäilyksenalaisiksi.
Minun identiteettini ei voi olla inkerinsuomalainen, koska en ole syntynyt ja kasvanut Inkerinmaalla, vaan Helsingin Munkkiniemessä. Kipupiste identiteetti kuitenkin oli lapsena, kun naapurintytöt haukkuivat minua ryssäksi.
Lisää inkerinsuomalaisesta identiteetistä Kirjailijan päiväkirjassa.
