Kim Ki-dukin elokuvasta Bad Guy ( suomeksi Parittaja).
Kuva on kaapattu Les Belles lectrices -blogista. Opiskelijatyttö varastaa kirjakaupassa sivun kirjasta joka käsittelee Egon Schielen taidetta.
Varastettu kuva saattaisi olla tämä tai sitten jokin muu,
jossa on mies ja nainen yhteenkietoutuneina.
Harmittaa että en nauhoittanut elokuvaa. Schielen kuva vilahti niin nopesti silmieni ohi, että en ehtinyt nähdä sitä kunnolla. Egon Schiele (1890-1918) oli itävaltalainen ekspressionisti, eli Wienissä Freudin aikaan, istui vankilassa viisi kuukautta siveettömien maalaustensa takia ja kuoli vain 28-vuotiaana espanjantautiin.
Kim Ki-duk oli itseoppinut maalari ennen kuin hänestä tuli itseoppinut elokuvaohjaaja. Hän maalasi Montpellierin rannoilla Ranskassa ja esitteli töitään kaduilla. Hänellä oli katunäyttely myös Münchenissä, jossa hän tutustui Egon Schielen töihin. Hän kertoo valinneensa Schielen töitä elokuvaan Bad Guy siksi että ensisilmäyksellä ne näyttävät vulgaareilta ja säädyttömiltä, mutta kun niitä katsoo lähemmin, ne ovat rehellisiä kuvia halun valtaan joutuneista ihmisistä.
Elokuvassa Bad Guy parittaja joutuu äkillisen halun valtaan, kun hän näkee opiskelijatytön puiston penkillä istumassa. Hän suutelee tyttöä suulle ja tyttö sylkee häntä kasvoille. Parittaja kostaa tytölle tekemällä hänestä petoksen avulla prostituoidun kurjaan laitakaupungin bordelliinsa. Tyttö istuu valkoisessa mekossa kuin enkeli odottamassa asiakkaita. Parittaja katselee häntä ja hänen asiakkaitaan peililasin takaa ja rakastuu häneen. Parittaja on väkivaltainen ja mykkä mies, ei pysty puhumaan, ehkä siksi että hänen äänijäteensä on katkaistu - kaulassa on pitkä viiltohaavan arpi.
Bad Guy on rankkaa katsottavaa, paikoitellen minun oli pakko sulkea silmät, kun en pystynyt katsomaan väkivaltaisia kohtauksia. Kaiken sen väkivallan jälkeen Carola Häggvistin laulama hengellinen laulu Blott en dag elokuvan lopussa on kaunis katarsis( = puhdistuminen), se todella tehoaa.
Kim Ki-dukin musiikkivalinta juontaa juurensa hänen entisestä elämästään. Hänestä piti tulla kristitty saarnaaja sen jälkeen kun hän erosi armeijasta viisi vuotta kestäneen palveluksen jälkeen ( hän oli laivaston leivissä), ja ennen kuin hänen lähti Euroopaan elättämään itseään taiteen tekemisellä.
Hän kertoo elämästään ja elokuvistaan Volker Hummelin haastattelussa. Kun Hummell kysyy miksi hänen elokuviensa miehet ovat puhumattomia ja väkivaltaisia, hän sanoo: The reason that in my movies there are people who do not talk is because something deeply wounded them. They had their trust in other human beings destroyed because of promises that were not kept. Kannattaa lukea haastattelu kokonaisuudessaan, koska se antaa taustaa hänen elokuviensa väkivallalle.
Teemalta tulee maanantaina ( 8.2) Kim Ki-dukin Rannikkovartija ja viikon kuluttua maanantaina (15.2.) Samaria. Elokuvien naiskohtalot tuovat mieleen Lars von Trierin elokuvan Breaking the Waves. Kun sen on kerran nähnyt sitä ei voi unohtaa, vaikka ei pitäisikään siitä. Ehkä he ovat sukulaissieluja. He eivät tee seksistä ja väkivallasta viihdettä. Ja kumpikin mystifioi naista, Kim Ki-dukin mukaan nainen on korkeammalla tasolla oleva olento kuin mies. En ole ihan samaa mieltä.
