Vastakohtia

Valokuvatorstain 36.haste on vastakohdat





Kuva on Luxemburgista, vuoden 2007 kulttuuripääkaupungista. Kuvasin kohteen viime joulukuussa, koska minua kiinnosti uuden ja vanha, muotojen ja värien vastakohdat. Vanha kaarisilta kuuluu maailman kulttuuriperintöalueisiin. ( Klikkaa kuva isommaksi)

PS. Olen liittänyt linkkilistaan Nonon,jonka teeman on tässä kuussa rikos.

Koiranelämää

Koiraa kiinnostavat eri asiat kuin minua, kuten roskikset. Sitä kiinnostaa miltä roskis haisee, minua se että roskiksessa lukee: " Haalt är stad proper."

( Kaikki kuvat voi klikata isommiksi)

Luxemburg on kolmikielinen kaupunki. Täällä puhutaan ranskaa, saksaa ja luxemburgia. Mutta olen kuullut kaupungin busseissa myös portugalia, ruotsia, tanskaa, suomea, venäjää, italiaa, espanjaa ja monia tuntemattomia kieliä. Luxemburgin kieli muistuttaa vähän hollantia, saksaa ja ruotsia. Kielellisen kiinnostuksen vuoksi luen ranskankielisen La Voix -lehden kuolinilmoituksia, joista osa on luxemburgiksi, esimerkiksi nämä sanat ilmoituksessa: Altijd in minj gedachten, en ewig een plaats in mijn hart. Suomeksi se tarkoittanee, että " aina ajatuksissani, ikuinen paikka sydämessäni."

Koiran toinen kiinnostuksen kohde: lyhtypylväät. Sillä aikaa kun koira nuuskii tolpan juurta, minä tuijotan tolpan kuvioita:

Koirankasvatusoppaiden mukaan koiran ei pidä antaa määrätä minne mennään ja mitä tehdään. Mutta borderterrieri on luonteeltaan itsepäinen. Annoin sille periksi ja se johdatti minut tähän alikäytävään:

Kun se nuuski alikäytävän mielenkiintoisia hajuja, minä katselin seiniä. Tältä käytävässä näytti:
Petrkoskoista jossa kävin syksyllä löytyi parempia graffitteja. Ehkä täälläkin on hyviä graffitteja, mutta en ole vielä osunut oikeille paikoille. Se on sattuman kauppaa, mistä niitä löytää. En löytänyt niitä Vuosaarestakaan enen kuin kävin Kansantieteilijän desktopilla (Klikkaa sivupalkista Vuosaaren kirkko, klikkaa kuvat isommiksi). Alikäytävän kautta pääsi kaverin portille, jonne Totti oli päättänyt minut viedä:


Portilla tapasin Figon, joka on nimestään huolimatta tyttökoira, kahdeksan kuukauden ikäinen airedalenterrieri, sekä Figon emännän jonka kanssa sovin että mennään metsään kävelemään koirien kanssa. Olen nyt käynyt kolmena päivänä metsälenkillä ja yrittänyt ottaa koirista kuvia, mutta kaikki kuvat ovat epäonnistuneet, koska koirat eivät eivät ole sekuntiakaan paikoillaan, vaan riehuvat toistensa kimpussa. Totti näyttää ihan vampyyriltä, kun sen valkoiset hampaat ovat leikin riehassa esillä. Muuten se näyttää vanhalta parrakkaalta äijältä, vaikka se on vain kolmevuotias. Jos onnistun jonain päivänä kuvaamaan vampyyri-Totin, laitan kuvan blogiin.

Jossakin blogissa ( en valitettavasti muista missä) oli meemi jossa kysyttiin teitkö vuonna 2006 jotain mitä et ole tehnyt koskaan ennen. Minun vastaukseni: En ole koskaan ennen ollut koiravahtina. Viisiitoista vuotta sitten olin Ibizsalla kissavahtina, se oli helppo homma verrattuna koiranhoitoon. Kissat joita oli neljä, hoitivat itse itsensä ja minä kirjoitin Halujen puutarhaa.

Kun tulen pari tuntia kestäviltä metsälenkeiltä, olen ihan poikki. Reippaan ulkoiluelämän takia älyllinen elämä on lamassa, en jaksa lukea enkä kirjoittaa, vaan katselen telkkua, Ranskan ja Suomen kanavia ( Suomen kanavat näkyvät koska talossa on lautasantenni). Koirana olemisen vaikeuden jaksoin sentään lukea loppuun. Loppupuolella oli lyhyt maininta André Giden koirasta. Gide oli yksi minun mielikirjailijositani kun olin nuori. Hänellä oli Topsy -niminen koira, jonka seksuaalielämä poikkesi norminmukaisesta yhtä paljon kuin isäntänsä rakkauselämä. Gide kirjoitti päiväkirjamerkinnässään tammikuun 19. päivä vuonna 1917 Gide kertoo koiransa seksuaalisesta poikkeuvuudesta. Tobylla ei ollut onnea narttukoirien kanssa, mutta sitöäkin enemmän vanhan naaraskissan kanssa, " joka kiihotti Tobya yhtä paljon kuin narttukoira ja provosoi ja rohkaisi Tobya kuin tämä olisi kollikissa. On vaikea kuvitella absurdimpaa ja ällistyttävämpää käyttäytymistä kuin Toby kuluttamassa itsensä loppuun juoksemalla katin perässä tunnista toiseen ja päivästä päivään."

Linkkejä:

Unigenaraattori

joka löytyi Tuumailua-blogista. Generaattori tuottaa kauniita ja utuisia unia. Minun uneni ovat paljon realistisempia ja verbaalisempia, niissä puhutaan paljon.

Herra Nutz

romaanihenkilö, joka on hiljaittain aloittanut blogikirjailun. Täytyypä ryhtyä seuraamaan romaanihenkilön vaiheita.

Kirjallisuuteen liittyvät myös nämä kaksi blogia, jotka myös ovat uusia tuttavuuksia:

Haikuilua

Kirjaston antitäti

Aatonaattona

Iloista joulua kaikille lukijoille.

Jälkisanat: Tunnustan että inhoan joulua. Onneksi se on kohta ohi. Ensimmäisen kerran yritin kapinoida perhejoulua vastaan 15-vuotiaana. Vietin aattoa kavereiden kanssa, ja siitähän nousi myrsky kotona. Isä rähisi ja äiti oli surullinen, vaikka tulin kotiin ihan ihmisten ajoissa. Aikuisena olen viettänyt monet joulut ulkomailla Euroopassa ja aina joku on ruvennut säälimään yksinäisyyttäni ja kutsunut minut yhteiseen joulunviettoon. Miksi hemmetissä ihminen ei saisi olla jouluna yksin? Tai kissan ja koiran kanssa. Pitäisikö paeta paeta johonkin arabimaahan, ruveta muslimiksi tai buddahalaiseksi. Mutta kai heilläkin on nykyään jokin joulua vastaava kulutusjuhla. Buddhalaisuuden huono puoli on se että täytyy syntyä ja kuolla monta kertaa. Kristittynä tarvitsee kuolla vain kerran, mutta joulua täytyy viettää joka vuosi. Ja muslimina pitää viettää ramadania ja käydä Mekassa pyhiinvaellusmatkalla, että pääsisi taivaaseen. Mitenkähän musliminaisten pyhiinvaellusten laita on? Pääsevatkö he edes Mekkaan saati sitten taivaaseen?

Kävin tänään joulumarkikinoilla Place des Armesilla. Karuselli pyöri, musiikki soi, kuumaa glögiä oli tarjolla ja kaikenlaistsa kamaa myytiin. En ostanut mitään. Ajoin bussilla ruokaostoksille supermarket Auchanin. Siellä sai maistella viinejä ennen ostopäätöksen tekoa. Koskahan Alkossa?

Klikkaa isommaksi, niin näet kamat tarkemmin.
Taustalla lasten joulujuna.

Unen paikka - ja mielipide

Viime yönä näin unta Koskenpesästä ,mutta en muista mitä siellä tapahtui. Palaan sinne usein unissani. Se oli ja on vanha torppa, jossa vietin lapsuuden kesät. Isä osti Koskenpesän Kunniamme päivät – nimisen kirjan toimituspalkkiolla. Sitä jaettiin Suomen valtion kustannuksella sodassa olleille miehille Se sijaitsee Lummene-järven länsipäässä, josta Porraskoski saa alkunsa. Lummene on vesijakojärvi, se laskee sekä itään että länteen. Kuvassa on Koskenpesän sata vuotta vanha savusauna ennen kuin se paloi. Lapsena makasin kuvan sillalla katselemassa jokiliikennettä, kalaparvia ja rapuja jotka ryömivät kivenkoloista esiin tuntosarviaan heilutellen. Joenpohjassa oli näkinkenkiä joita avasin siinä toivossa, että löytäisin helmen. Kun helmeä ei löytynyt, laitoin näkinkenkien sisään hiekanmurusia. Kuvan otti Trond Hedström, ja se koristi Raf. Haarlan kirjelehtiöiden kantta 60-luvulla.

Mielipide: köyhät kirjailijat

Minulla ei nyt tähän hätään satu olemaan hyvin muotoiltua ( kukahan muuten on keksinyt mielipide- sanan?) asiasta joka koskettaa läheisesti minuakin, siksi lainaan mielipidettä joka on yhtä vanha kuin Koskenpesän savusauna.

”Kannattapa kadehtia Suomalaisenkin kirjailijan tuloja! Niin suuret ne ovat, ettei niistä elä, ellei muuta leipäammattia ole. Minusta päinvastoin Suom. kirjailijan elämä on yhtä raskas ja kova kuin työmiehen, joka kylmään korpeen viljelyksen laittaa. Molemmat saavat vehkaleipää syödä otsansa hiessä ja vasta tulevat sukupolvet saavat heidän työnsä perustukselle suuremmalla siunauksella kylvön laittaa ja runsaampia hedelmiä niittää […]” kirjoitti Minna Canth vuonna 1887.

Ei mitään uutta auringon alla. Hannu Raittila vertasi Kirjailijaelämää - kirjassaan kirjailijoita laivan konehuoneen kuumuudessa, sääkannen tuiskuissa ja polttoainekellareiden hiilijengissä raatavaan proletariaattiin. Kukaan täyspäinen ei rupea kirjailijaksi, jos haluaa elää ja elättää lapsensa säädyllisesti työnsä tuloilla. Lisää mielipiteitä Loistavassa puhalluksessa: Vapaa kirjailija 1 (lukekaa myös kommentit) ja Vapaa kirjailija 2.

Neuvoja romaanin kirjoittajalle: How not to write a novel: A step by step guide to failure

Neuvot ovat The Guardianin kirjablogista, joka löytyy myös oikean sivupalkin linkkilistasta.

PS. Raapimapölkyssä ( kts. linkkilistan kissalistaa) on kivaa tarinaa siitä miksi tabbykuvioisen kissan otsassa on M-merkki. Seuraavasta selityksestä pidän erityisen paljon: ” Kerrotaan, että profeetta Muhammedilla oli kissa nimeltä Muezza, johon hän oli hyvin mieltynyt. Profeetta jopa leikkasi hihansa irti mieluummin, kuin häiritsi sen päällä nukkuvan kissan unta. Kerran Muezza sitten pelasti Muhammedin tappamalla myrkyllisen käärmeen, joka yritti luikerrella profeetan kaavun hihaan. Muhammed oli tästä niin kiitollinen, että painoi kissan otsalle M-kirjaimen oman nimensä muistoksi ja silitti kissan selkää niin, että siihen ilmestyivät tummat tabbykuviot. Kirjain muistuttaa siten ihmisiä Muhammedin kissalle antamasta siunauksesta.”

Muitakin selityksiä löytyy Raapimapölkystä.

Ääni meni mutta kuvia tuli

Lisäys myöhemmin: Linkki Etelä-Saimaassa ilmestyneeseen Arvi Pertun kirjoitukseen Aave kummittelee Karjalassa

Näkymä Kirov-kadun porttikongista pihalle (klikkaa kuvat isommiksi)

Ääni meni Petroskoissa, kun puhuin kaksi tuntia Karjalan tasavallan kansalliskirjastossa – ja esityksen pasmat menivät hieman sekaisin, kun televisioryhmä tuli varoittamatta kuvaamaan esitystä, mikä oli harvalukuisesti opiskelijayleisöstä tietysti mahtavaa. Seuraavana aamuna kurkusta kuului pelkkää pihinää. Edellisen kerran ääni meni kuusi vuotta, kun piti puhua Ranskan kansalliskirjastossa. Se tapahtui jo ennen esiintymistä. Kansalliskirjastoilla on mykistävä vaikutus minuun.

Äänettömänä en voinut/halunnut osallistua kirjallisuuskonferenssin toisen päivän työryhmätyöskentelyyn. Lähdin kaupunkia kuvaamaan. Yllä olevan sinisen talon takaa löytyi runsas graffiti-esiintymä.

Petroskoin kuvia voi käydä katsomassa täältä (klikkaamalla joko Slideshowta tai yksittäisiä kuvia). Graffiti-kuvat löytyvät täältä

Kansanperinnettä Petroskoissa

Kuvassa Petroskoin avioliittopalatsi , jonka edessä tapahtui pieni välinäytös. Morsian ja sulhanen nousivat autosta ja kulkivat rinnakkain kohti palatsia, kun kolme poikaa juoksi ison kiven takaa. Kaksi poikaa piteli narun päistä kiinni ja esti morsiusparia etenemästä, kolmas poika pyysi (todennäköisesti) rahaa. Sulhanen jatkoi matkaa, mutta morsianta pojat eivät päästäneet morsianta yhtä helpolla. Morsian jäi rimpuilemaan narun kanssa, yritti sivuitse, ylitse ja alitse päästä eroon sekä narusta että pojista. Sulhanen meni menojaan, eikä edes kääntynyt katsomaan, että minne hänen morsiamensa jäi. Miehessä ei ollut sen vertaa ritaria, että olisi pelastanut morsiamen pinteestä. Naru tarttui morsiamen hiuslaitteeseen, hän alkoi silmin nähden hermostua. Lopulta hän pääsi pojista ja narusta irti, kipitti sulhasen perään, tarttui hänen käsipuoleensa ja he nousivat yhdessä avioliittopalatsin portaita ylös. En ihmettele, että ulkomaalaiset miehet ovat venäläisnaisten suosiossa.

Minun kamerani oli laukussa, kun välikohtaus tapahtui. Kuvasin vähän myöhemmin pojat jotka odottivat seuraavia uhreja puiston puiden siimeksessä. Tomera venäläinen baabuska marssi heidän luokseen ja aloitti nuhdesaarnan. Olin niin kaukana että en kuullut heidän sananvaihtoaan. Kun kerroin tapahtumasta serkulleni joka on kansanperinteen tutkija, hän sanoi että vanhoihin karjalaisiin hääperinteisiin kuului morsiusparin estäminen ja rahan pyytäminen, mutta ei se että sulhanen jättäisi morsiamen yksinään siihen tilanteeseen.

Baabuska ja pojat Avioliittopalatsin puistossa

Venäjän demokratiasta

Matka Petroskoihin alkoi huonoissa merkeissä, kun Ville Ropponen käännytettiin rajalla takaisin. Venäjällä ei toinen käsi tiedä mitä toinen tekee. Konsulaatissa myönnetään viisumi, mutta rajalla ei konsulaatin asiakirja pädekään. Tapauksesta voi lukea lisää Parnasso-blogista. Lukekaa myös kommentit, varsinkin Paavo J:n kommentti. Totta on että yhdessäkään puheenvuorossa ei puututtu Ville Ropposen käännyttämiseen rajalla eikä Mari- Elin tilanteeseen.. Sivumennen sanoen presidentti Markelov lähetti kokoukselle tervehdysadressin. Venäjän demokratian tila nyt on sellainen, että ei sitä parane mennä arvostelemaan julkisesti. Mihail Berg lähti maasta ja kirjoitti Kirjeen Putinille. Kirja antaa hyvää taustatietoa siitä miksi Venäjällä ei ole demokratiaa.

Saa nähdä millainen on kahden vuoden kuluttua pidettävä konferenssi Marin maalla Joshkar Olassa. Ensimmäinen kokous pidettiin siellä vuonna 1989. Se oli perestroikan aikaa, kokouksen osallistujat uskalsivat puhua vapaasti. Ei ollut etukäteen valmisteltuja papereita, joiden perusteella puheenvuorot jaettiin. Jopa minäkin uskalsin avata suuni. Siihen aikaan uskottiin lujasti Venäjän demokratisoitumiseen.

Jostain syystä Petroskoissa ei järjestetty konferenssin päättäjäisbankettia. Banketti on ollut näiden kirjallisuuskonferenssien kohokohta, jossa on ystävystytty ja luotu yhteyksiä, tanssittu, laulettu ja juotu tietysti votkaa. Petroskoin konferenssi oli harvinaisen raitis, votkaa ei tarjottu ollenkaan, eikä muitakaan alkoholijuomia. Yhteyksiä suomalaisten ja muiden osallistujien kesken ei päässyt syntymään senkään takia, että suomalaiset asuivat eri paikassa kuin muut ( varmuuden vuoksi?? ) eikä suomalaisia runoilijoita kelpuutettu esiintymään Kontupohjan runo- ja musiikki-iltaan.

Kuvassa Kontupohjan kulttuuripalatsi, jossa runoilta pidettiin. Kulttuuripalatsin rakentamisen rahoitti Kontupohjan paperitehdas. Koskahan Nokia sijoittaa osan voitoistaan kulttuuriin? Paperitehtaalla menee hyvin yksityistämisen jälkeen. Sillä on varaa maksaa työntekijöilleen kunnon palkkaa. Naiset saavat kolmen vuoden äitiysloman ja 6000 ruplaa, kun lapsi syntyy. Mutta jokin Kontupohjassa mättää, koska siellä syttyivät maailmanlaajuista huomiota herättäneet mellakat.

Yritin ottaa Kontupohjasta kuvia, mutta sataa tihuutti ja oli niin hämärää, että kuvat eivät onnistuneet. Mutta mieleen jäi paha kuva liikenneonnettomuudesta. Moottoripyöräilijä ja auto olivat törmänneet yhteen niin kovalla vauhdilla, että näytti siltä kuin autopommi olisi räjähtänyt. Verinen ruumis makasi kadulla. Törmäys oli tapahtunut vähän ennen kuin meidän bussi ajoi paikan ohitse. Onnettomuus tapahtui tavallisella asuntokadulla. Venäläiset ajavat holtittomasti kuin hullut, ajattelin. En kyllä mene toista kertaa istumaan bussin etupenkille. Sieltä näkee liian hyvin liikenteen uhrit: kissat, koirat, siilit ja ihmiset.

Kontupohjan miehiä illan hämärässä

Vallankumouksen isät

Kuvassa kaksi vallankumouksen isää Marx ja Engles patsaaksi jähmettyneinä. Patsas on Petroskoissa. Kaupungin asukkaat kutsuvat sitä ironisesti Runonlaulajain patsaaksi. Kuva liittyy Valokuvatorstain 19. haasteeseen joka on: kapinallinen, vallankumouksellinen.

Taustalla näkyy Petroskoin keskustan uusiklassista rakennustyyliä. Pietari Suuri perusti kaupungin samaan aikaan kuin Pietarin. Kaupungin nimi on venäjäksi Petrozavodsk, joka tarjoittaa Pietarin savottaa eli tehdasta. Se on minulle kuin kolmas kotikaupunki Helsingin ja Savonlinnan jälkeen. Isänpuoleinen isoäitini asui sodan jälkeen siellä, kun ei saanut asua sataa kilometriä lähempänä Pietaria. Suomensukuiset ihmiset olivat niin epäilyttävää porukkaa siihen aikaan, ettei sen annettu asua Pietarissa, ei sen lähialueilla, eikä edes vallatussa Sortavalassa, josta isoäidin piti lähteä 24 tunnin varotusajalla. Ennen sotaa hänet oli karkotettu Siperiaan. Marx ja Engles eivät taatusti osanneet kuvitella millaiseksi elämä muuttui, kun heidän oppejaan ruvettiin Venäjällä toteuttamaan.

Kuvassa ( klikkaa isommaksi) nykyajan kapinallisten kädenjälkiä Petroskoin keskustassa. Kunhan ehdin, kirjoitan lisää Petroskoista ja laitan nettiin kuvia kaupungin graffiteista.

Kaupunkikuvia

Metron uusi ilme

Tämännäköiseksi oli muuttunut metrojunan oranssinpunainen seinä, kun tänään lähdin kaupungille. Kun nousin metrosta Kampin uudessa kauppakeskuksessa, siellä jollakin oli pyykkipäivä. Harvinainen näky Helsingin keskustassa.

Kun muutin Aurinkolahden taiteilijataloon, naapuritalojen asukkaat paheksuivat kun meidän talon parveekkeilla kuivatettiin pyykkiä. "Kuin Napolissa," he sanoivat. Saapa nähdä kuinka pian "Veronmaksaja" paheksuu, sitä että Kampin kauppakeskuksen asukkaat kuivattavat pyykkejä parvekkeella. "Veronmaksaja" on nimimerkki , jolla on hyvin konservatiiviset mielipiteet, ja joka on kautta vuosikymmenien paheksunut kaikkea mahdollista lehtien yleisönosastoilla. Nykyään hän paheksuu Uutislehti 100:n tekstiviestipalstalla. Sitä lehteä luen metrossa.

Tänään sain kirjastosta viikko sitten tilaamani Mihail Bergin kirjan Kirje presidentille. Kun minua lapsena haukuttiin lapsena ryssäksi, niin minuahan kiinnostaa kaikki mitä Venäjästä kirjoitetaan, ja varsinkin mitä toisinajattelijat siitä maasta kirjoittavat. Mihail Berg on toisinajettelija. Hänestä oli Tomi Ervamaa kirjoittanut Hesarin sunnuntaisivujen pääjutun Putinin valtaa vastaan.

Metromatkalla aloitin Bergin kirjan. Hän kirjoittaa kirjansa alussa asiasta josta nimimerkki "Veronmaksaja" kirjoittaa usein tekstiviestipalstalla, nimittäin nuorison huliganismista. Näin analysoi Berg ilmiötä:

"Jo neuvostoaikoina sosiologit, pyskologit ja kolumnistit pohtivat alaikäisten huliganismin ongelmaa: alaikäiset kiskoivat kuulokkeet puhelinkopeista, virtsasivat talojen rappuihin ja turmelivat hissit, piirtelivät julisteisiin ja roskasivat mielenosoituksellisesti julkisia paikkoja. Kyllä, tämä oli tiestysti niiden sosiaalisesti hiipuvien kerrostumien protesti, jotka eivät kestäneet kilpailua eivätkä kätkeneet vihamielisyyttään voittajia kohtaan. Mutta samalla se epäilemättä oli epäluottamuksen ilmaus vierasta kohtaan sellaisenaan - sitä mikä alkaa henkilökohtaisen alueen rajalta ja koetaan tarpeettomaksi. Puhelinkopithan ovat, kuten tiet ja paljon kärsineet postilaatikotkin, kommunikaatiovälineitä, ja juuri kommunikaation hylkää se eristäytymisen kulttuuri, joka ei ole pystynyt sopeutumaan kaupunkilaiseen omaan ja vieraan symbioosiin." (Suom. Jukka Mallinen).

Mutta eivät vain nuoret syyllisty huliganismiin, vaan myös vanhat. Berg jatkaa: " ... eräs tuttavani tapasi yläkerran huoneiston iäkkään naapurin virtsaamasta heidän yhteisen porraskäytävänsä oveen. Tämä on normi. "

Suomalaiset ja venäläiset miehet eivät taida erota kovin paljon toisistaan. Syyllistyvät samanlaisiin törkeyksiin humalapäissään. Tänään näin metroasemalla miehen joka ei enää ollut kovin nuori, virtsaamassa metroasemalla raiteille. Kun asuin aikoinaan Lönnrotinkadulla, joku kusi vauvanvaunuihin joita säilytin porraskäytävässä., ja talon pihalle johtava porttikonki löyhkäsi aina vahvasti ammoniakilta. Hm, vihaavatko suomalaiset venäläisiä sen takia että ovat heidän kaltaisiaan? Eivät oikein osaa elää kaupungissa kun ovat maalaisia juuriltaan? Tällaista tuli mieleen metrossa Bergiä lukiessani. En ehtinyt sivua 19 pitemmälle, kun olin jo perillä Kampissa. Nyt täytyy jatkaa Bergin lukemista. Palaan asiaan vielä, ehkä.

PS. maanatai-iltana klo 23.28.

Bloggerin spamin estorobotti on yllättäen havainnut, että Sanat- blogi on sisällöltään pelkkää spamia, jotenka en lukuisista yityksistäni huolimatta ole pystynyt lähettämään tätä postausta eteenpäin

Lähetin äsken Bloggeriin kyselyn, saa nähdä milloin siellä selviää että, että olen vakavasti otettava kirjoittaja enkä spamin lähettäjä. Vai olisiko niin että sekä Mihail Berg että Putin ovat jollakin Bloggerin hämäräperäisellä spammilistalla.

Rumaa jälkeä

Valokuvatorstain kahdeksannen viikon teema on rumuus. Hylätty auto on seissyt kolme kuukautta Vuosaaren MacDonaldsin parkkipaikalla. Mitä on tapahtunut? Autoa on kolhittu, etuikkuna on särjetty, kumit puhkaistu, sisällä on romua. Klikkaa kuvat isommiksi. Lisää kuvia rumasta osoitteessa:

http://picasaweb.google.com/akonkka/Rumaa

Näkymä Aurinkolahdesta

Edellisessä merkinnässä meni Nietzschen nimi väärin - voi kauhistus! Se oli pakko korjata. Ettei tulisi haamupäivitystä, yllä on eilisillan otos Aurinkolahdesta.

Tänä aamuna luin lehdestä ( HS), että: "Blogit ovat useimmiten vain julkistettuja päiväkirjoja, joissa kirjoittaja esittelee ihannekuvaa itsestään." Sanoja on Herman Raivio. Miten niin "vain" ihmettelee bloginpitäjä. Ja millaistahan kuvaa sitä pitäisi itsestään esitellä?

Nousi polkupyörä puuhun

Tällaisen näkymän kohtasin tänään Hyvinkäällä, kun olin menossa proosapajaa vetämään. Aina täytyy ylittää rajansa, polkupyöränkin. Hyvinkäällä on sijansa maailmankirjallisuudessa, mutta siitä myöhemmin. Nyt en jaksa blogata, olen ihan poikki proosapajan jälkeen.

PS. Ars 06- näyttelyssä käyneet ja muutkin nykytaiteessa kiinnostuneet, käykää Kulttuurinavigaattorin mukana taidehistoriaretkellä katsomassa millaisia linkkejä/ yhtymäkohtia on muutamilla Arsin töillä vanhaan taiteeseen.

Graffiti ja kuvia

Päivitys 17.10.2008

Koska tälle sivulle googlataan jatkuvasti etsimään kuvia graffiteista, niin suosittelen graffitin etsijöille tuoreempia sivujani:

Kriminaalia, jossa on linkkejä Tampreen ja Helsingin graffiteihin sekä tageihin ja tarroihin kuin myös linkit Banksyn kotisivulle sekä 50 kauniiseen graffitiin.

Töhryfest Helsingissä, jossa on linkki Töhryfestin kuviin.

Viron graffiteja

Luxemburgin graffiteja

Petroskoin graffiteja



Edit: Anteeksi haamupäivitys. Pakko korjata kirjoitusvirhe. Yleensä en huomaa omia kirjoitusvirheitäni.

Kuvassa pariisilainen graffiti Joerg Huberin kirjasta Paris Graffiti, joka on minulla pikalainassa. En ole nollatoleranssin kannattaja minkään suhteen asian enkä varsinkaan graffitien suhteen. Muutama ilta sitten Teema-kanavalta tuli Joan Miro-dokumentti, jossa hän puhui mm. graffiteista. Hän sanoi suunnilleen niin, että graffitit kiinnostavat häntä ja ovat olleet inspiraation lähteenä hänelle. Miro on yksi minun mielitaiteilijoistani, koska on surrealisti ( mutta Dalista en pidä kovin paljon). Helsinkiläisiä graffiteja voi käydä katsomassa Katutaso-blogista. Siellä on hienoja kuvia.

Sain digikameran korjaamosta ja tein sen kanssa sunnuntaina kevään ensimmäisen Uutelan lenkin. Näin kolmen tien risteyksessä hylätyn ristin. Olisikohan jäänyt sinne pääsiäisestä lojumaan? Jeesus karannut ristiltä?

Kuvasin Miina Äkkijyrkän peltilehmät. En vielä hallitse digikuvauksen tekniikkaa, kun en ole ehtinyt tutustua opaskirjoihin. Oikeat lehmät eivät olleet laitumella. Tänään Miina sanoi radiossa, että ei ole voinut päästää niitä ulos, kun on ollut niin kylmä kevät. Viime keväänä ne pääsivät laitumelle huhtikuun 16. päivä. Äkkijyrkkä puhui mehevän rikasta kieltä, oli korvalle ilo kuunnella häntä. Radiosta on iloa muutenkin enemmän kuin telkkarista, ainakin Yle ykkösessä on jopa kirjallisuusohjelmia. Telkkaristahan se on kadonnut lähes kokonaan, mitä nyt kerran kuukaudessa tulee Runoraati.

Kun tulin kotiin, kuvasin parvekkkeeltani näkymän Aurinkolahdelle, siellä oli sunnuntaina vielä tummia jäälauttoja. Tänään niitä ei enää näkynyt. Naapuri ennusti että tänä keväänä jäät lähtevät lahdesta 24. päivä. Ennusti päivälleen oikein.

Talon koirat ovat ihan hulluina, kun maa on niin täynnä ihmeen ihania hajuja. Talon kissoista en tiedä, kun niitä ei päästetä ulos. Voi kissan elämän kurjuutta kaupungissa. Nuoret miehetkin ovat hulluina, lähestyvä vappu vaikuttaa mielentilaan. Illan viimeisessä metrossa neljä hilpeää goottipoikaa keskusteli roolipeleistä ja minä kuuntelin korva pitkänä. Yksi goottipojista kysyi pois lähtiessään minulta: ”Anteeksi leidi, tiedättekö mistä voisi ostaa vappuna häpyä?” Minua rupesi naurattamaan kysymyksen muoto contra sisältö. Jotkut nuoret osaavat kohteliaat puhuttelumuodot.

Kirjailijoiden ilkeä huvi

Lainattu Kun kirjoitan –blogista:

”Margaret Attwood kirjoitti kerran, että eräs kirjailijoiden ilkeä huvi on haluttomuus heittäytyä toisten fiktiivisiin maailmoihin, oma riittää.”

Tuohon toteaisin, että kun on kirjoittaa omaa fiktiivistä maailmaa, on hirveän vaikeata mennä toisen maailmaan. Romaanit jäävät kesken, sitä lukee ja lukee ja huomaa että ei ymmärär mitään eikä muista mitään, kun omat jutut pyörivät mielessä. Runoihin pääsee helpommin sisään, runot insipiroivat ja avaavat omaa kieltä/ mieltä.