Näytetään tekstit, joissa on tunniste Churriana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Churriana. Näytä kaikki tekstit

torstaina, maaliskuuta 19, 2020

Kirjoituksia koronakaranteenin ajalta 1

Mainos Tulenkantajat -lehdessä  3.2.1929.  

 Mainos osui silmiini, kun etsin aineistoa seuraavaan kirjaan Kansalliskirjaston digitaalisesta  lehtiarkistosta  hakusanoilla Juhani  Konkka/ Urho Torikka.   Täytyy tehdä  arkistotutkintaa kotikoneen ääressä, koska  Kansallisarkisto on suljettu koronaviruksen vuoksi.  SKS:n kirjallisuusarkisto  näyttää  olevan nettitiedon  mukaan auki normaalisti,  mutta  en ole voinut  istua siellä  lukemassa aineistoa, koska sain    Espanjan matkalta  tuliaisiksi nuhan ilman kuumetta, yskää päänsärkyä ja muitakaan koronaviruksen  oireita.

Kävin  etsimässä isäni  jälkiä  Andalusiassa. Löytyi  Villa Pastora Churrianasta, Malagasta  Siinä talossa vuonna  1963 isäni käänsi  Leo Tolstoita ja Eeva-Liisa Manner  samanaikaisesti   japanilaista  Kawabataa.  


 Villa Pastoran omisti  Sara Hildén. Talo tuli   tutuksi  monelle  suomalaiselle  kulttuuri-ihmiselle  1960-70-luvuilla.   Kesällä  1963 talossa oli hieman turbulenssia  Sara Hildénin elämäkerran mukaan Hyvä Sara! ( kirj. Anna Kortelainen. Gummerus Oy, 2018): ” Talon putkiston ja kylän  vesihuollon kehnous, paperisota, valuuttaongelmat ja huono tiedonkulku Euroopan  laidalta toiselle saivat jatkuvasti aikaan stressiä, murhetta ja konflikteja. Talossa majailevat tuttavat alkoivat puolestaan riidellä keskenään, kuten Mai  Konkka( isäni kolmas vaimo) ja  Marjukka  Kaasalainen  ( runoilija Harri Kaasalaisen vaimo). Juhani Konkka rikkoi irtainta omaisuutta juomapuuskiensa aikana.”  SKS:n kirjallisuusarkistossa lukemani perusteella hän oli hankkinut irtainta omaisuutta omilla rahoillaan, koska  talossa ei ollut  huonekaluja, kun hän muutti sinne  joskus  helmi- maaliskuussa.

 Kaksi  päivää Malagasta  paluun jälkeen nenä ja silmät  alkoivat vuotaa ja  aloitin omaehtoisen  kahden viikon kotikaranteenin.   Siitä oli kulunut eilen  (18.3.) viikko ja nenä  sekä silmät olivat lakanneet  vuotamasta, mutta vapaaehtoinen  karanteeniksi   muuttui  yleiseksi ”karanteenin kaltaiseksi  tilaksi”,  joka koskee kaikki  70 vuotta  täyttäneitä suomalaisia. Se jatkuu  huhtikuun 13.päivään asti  ellei toisin määrätä. Pitää istua eristyksissä kotona ja  välttää  kaikkia ihmiskontakteja. Kissa- ja koirakontakteja saa olla.    Olin istunut  kolme päivää ja kuunnellut  radion koronauutisia ja katsellut television koronaohjelmia  täydellisen  lamaannuksen  vallassa.  Tämä oli pahempaa kuin   Kuuban  ohjuskriisi lokakuussa vuonna  1962.  Atomisodan  puhkeaminen ja maailmanloppu oli lähempänä  kuin  koskaan.  Lokakuun 27. päivä  oli ”ihmiskunnan historian vaarallisin päivä”. Silloin  Neuvostoliiton kuljetusalukset lähestyivät  Yhdysvaltoja  ja   ihmiset hamstrasivat  Suomessa hullun lailla elintarvikkeita – mitä järkeä  siinä oli, kun maailma räjähtäisi  vuorokauden sisällä, minä  ajattelin nuoruuden  pessimismillä  ( vessapaperia   ei muistini mukaan  hamstrattu).  Äidilläni oli  samaan aikaan taidenäyttely eikä yhtään   taulua   mennyt kaupaksi.  Hän ei pystynyt maksamaan rästiin jääneitä vuo0kria ja niin meidät  häädettiin  lapsuudenkodista, josta näen joskus vieläkin unia.

Kuuban  kriisi ratkesi nopeasti,   John Kennedy veti ohjukset pois eikä  Neuvostoliitto hyökännyt.  Minä olin nuori silloin, nyt  tajuan  olevani vanha. Minut on eristetty, etten  kuolisi koronavirukseen. Mikä  isku itsetunnolle!  Yritän sopeutua ajatukseen, että voin kuolla, se tuntuu nykyään paljon  todellisemmalta kuin vielä muutama  vuosi sitten.  Saatan kuolla koronaan, jos on  tottele  valtiovallan määräyksiä ja   pysy kotona.  Olisihan se ehkä jonkin verran epätavallisempi kuolema kuin rintasyöpä tai sydäninfarkti. Mutta en halua  kuolla, kun isä-projektikin on kesken. Joten on pakko eristäytyä  kotiin.  ( Kissa  Ninni tykkää!) 

  Näistä ajatuksista huolimatta hiippailin eilen pimeyden tultua  apteekkiin  ja  Alkoon huonon omatunnon  ja  pelon vallassa, että  matkalla  virus  iskee kimppuuni. Ostin  Alkosta pullon punaviiniä,  se maistui ja  jälkeen päin harmittelin. etten ostanut kolmen litran paukkausta.  Apteekista ostin 76 eurolla lääkkeitä, vitamiineja ja hengityssuojan. Sellaisen olisi saanut K-raudasta  kolme kertaa halvemmalla hinnalla. Apteekit eivät ole konkurssin partaalla  koronan takia  niin kuin monet muut  firmat.  Kotona  kissa Ninni tuijotti minua silmät pystyssä, kun  pistin naamarin kasvoilleni.  Ensimmäisen kerran minusta tuntuu että vanhuus on todella kurja tila.  Yksinäisyys ei ole kurjaa siihen olen tottunut nuoresta asti, mutta se vasta kurjaa on, ettei pääse  kulkemaan  vapaasti kaupungilla  ilman pelkoa, että saa viruksen, ja   ilman  syyllisyyttä,  kun ei tottele  valtiovaltaa, vaan täyttää  sairaalat ja saa aikaan  terveydenhuollon romahduksen Suomessa. 

Tää naamari on kyllä aika tukala, enkä edes tiedä  onko se oikein päin naamalla.