Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sinikka Vuola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sinikka Vuola. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, huhtikuuta 02, 2019

Millainen on vaikuttava kirja?


Kuvassa vaikuttava  kirja. Sen nimi on Maailmojen loput.   Sen ovat kirjoittaneet Sinikka Vuola  ja Tommi  Melender.   Päällyksen tekijä on Martti Ruokonen ja kirjan on kustantanut WSOY vuonna 2018.  WSOY on merkittävä kustannustalo.    Se kustansi esikoisromaanini.   Ja minä vietin sen kesäpaikassa Suvikunnassa 1950-luvulla kolme kesää. Ne olivat varhaisnuoruuteni parhaimmat kesät. 

Takakannessa lukee, että Maailmojen loput ”on suunnattu kaikille lukemisen ystäville ja se toimii myös opaskirjana kirjailijan urasta haaveileville.”   Mutta onko nykyään kirjoja lukevia nuoria, jotka haaveilevat kirjailijan urasta?   Eivätkö he pikemminkin haaveile pelisuunnittelijan urasta, jos ovat luovia nuoria.  Joka tapauksessa on hieno juttu, että nykymaailmassa on vielä kustantajia, jotka julkaisevat  kirjallisuusesseitä. 

Maailmojen loput  sisältää kolmekymmentä pienoisesseetä   romaanien lopuista sekä    Melenderin   ja Vuolan  dialogin.   Kuvassa näkyvät vihreät  laput kirjan sivuilla  merkkaavat   kohtia, jotka   halusin löytää  kirjasta  kirjoittamaan blogijuttua.  Koska se on kirjaston kirja, hyviä ajatuksia ei voi alleviivata.  Alla muutama laputettu kohta:


1.    Värähdän inhosta  aina kuullessani ilmaisuin ”huikea kirjasyksy. Kukaan ei voi sanoa yhden sesongin kirjoista tuoreeltaan mitään merkityksellistä.

2.    Näinä aikoina, kun lehtien kulttuurijutuissa varoitellaan rutiininomaisesti juonipaljastuksista, […] olen oikeasti sitä mieltä, että jos spoilerit pystyvät pilaamaan kirjan, sen lukuarvo on jo valmiiksi kyseenalainen.
3.    Joseph Brodskyn sanoin ”kirjan lukeminen on ”matka läpi alitajunnan.”
4.    […] kaikkia kirjoja ei ole edes tarkoitettu loppuun saakka luettavaksi.
5.    Erehdykset ja umpikujat ovat tärkeitä ja arvokkaita, suorastaan välttämättömiä.
6.    ”Ymmärrän omista töistäni tuskin tuon taivaallista”, tunnusti Samuel Beckett.
7.    Kielessä on romaanin sielu.
8.    Elämä ei ole kertomus, vaan sarja enemmän tai vähemmän outoja tapahtumia jotka liukenevat toisiinsa.
9.    Ihannemaailmassa kirjailija laittasi valmiina pitämänsä käsikirjoituksen vielä vuodeksi tai vähintään puoleksi vuodeksi pöytälaatikkoon ja plaisi sen luo vasta kun on saanut etäisyyttä romaaninsa maailmaan.
10.        ”Poikkeaviksi” koettuja teoksia yhdistää usein se, että ne vaikuttavalta ensi lukemalta rakenteettomilta tai muodottomilta.
11.         Eiköhän taideproosamme ongelma ole ennemminkin se että surrealismin perinnöstä ammentavia kirjailijoita on meillä aivan liian vähän.
12.         Jaan Kaplinskin samoin ”tahdomme aina vetää rajan joka asian ympärille.” Mutta miksi?

Seuraavana päivänä minun piti palauttaa Maailmojen loput  kirjastoon.  Joku odotti sitä.  Ehdin lukea vain yhden pienoisesseen. Se käsitteli David Foster Wallacen Infinite Jestin loppua. Tommi Melender kirjoitti: ”Yleinen valituksen aihe Infinite Jestissä on sen ’epätyydyttävä’ loppu. Se ei palkitse, jos palkitsemiseksi ymmärretään silmät avaava synteesi romaanijärkäleen perimmäisestä olemuksesta.”  Mutta loppu tyydytti, Hänen mukaansa ”hitaasti pois hiipuva  lopetus ei ole Infinite Jestin kaltaisessa romaanissa tyylirikko, vaan pikemminkin teoksen  poetiikalle ja eetokselle oikeutta tekevä ratkaisu,”

Sattumoisin olin juuri  ennen Maailmojen  loppua  lukenut elämäkerran Wallacesta  (D.T.Max : Every Love Story is A Ghost Story. Viking Penguin 2012) ja kirjoittanut hänestä blogijutun. Elämäkerran mukaan kustannustoimittaja ei ollut tyytyväinen kirjan loppuun.  Hän kävi asiasta kirjeenvaihtoa Wallacen kanssa.   Wallace  selitti, että Infinite Jest on ”tarkoitettu epäonnistuneeksi viihteeksi, ei purkitetuksi ajanvietteeksi.” Hän varoitti kustannustoimittajaa, että ei aio sitoa kertomusta sieväksi pikku rusetiksi.  Hän ehdotti  artaudmaista  muistikatkos -tyyppistä lopetusta (”Artaud-ish blackout-type ending”). En ole  nähnyt   Artaudin ”julmuuden teatteria” enkä tiedä millaisia  hänen ”muistikatkos –lopetuksensa” ovat.   Hän perusteli niin hyvin   kirjansa lopetuksen, että kustannustoimittaja hyväksyi  loppujen lopuksi  sen. 

 Lopuksi kerron miksi Maailmojen loppu oli vaikuttava kirja.  Se inspiroi alitajuntaani kehittelemään unen ”maailmojen alusta.”  Näin unessa kaksi  romaanin aloitusta. Toinen oli sen käsikirjoituksen aloitus, joka lepäilee parhaillaan kustantajan luona (mikä on hyväksi sille, katso kohta 9), ja toinen oli hylkäämäni käsikirjoituksen aloitus, joka oli niin uskomattoman hyvä, että kaduin kun olin hylännyt sen.   Vahinko että en herättyäni muistanut siitä riviäkään, en edes yhtä sanaa.  Muuten olisin kirjoittanut  sen  muistiin ja  aloittanut  uuden romaanin.