Näytetään tekstit, joissa on tunniste omaelämänkerrallinen muisti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omaelämänkerrallinen muisti. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, lokakuuta 17, 2011

Déjà-vu


Me soikeissa peileissä matkustamme
ja taustan näemme itsessämme,
sen tiedämme ennenkin kokeneemme.
Gerrit Achterberg: Déjà-vu. 1952 ( suom. Sanna van Leeuwen. Atena 2011)

Minulla on ollut vain  neljä  déjà-vu -kokemusta   elämäni aikana. Ensimmäinen tapahtui  Marina di Ravennan  metsässä vuonna 1986. Tuli äkillinen  tuntemus, että olen  ollut täällä  ennenkin ja  että jotain  merkittävää tapahtui silloin. Tuntemus haihtui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. 

Seuraava tapahtui  kaksi vuotta myöhemmin Pariisissa St. Martin kanavan rannalla.    Järkeilin, että olen nähnyt  saman maiseman ranskalaisissa elokuvissa, siksi se  tuntuu  "jo nähdyltä,"  mikä on déjà-vun   sananmukainen käännös.

Vietin talven  2001   Usèzissa, pienessä  etelä-ranskalaisessa kaupungissa.  Siellä minulla oli kaksi  déjà-vuta. Ensimmäinen oli 1600-luvulla  rakennetun  talon kierreportaissa ja  toinen Euren laaksossa.  Unipäiväkirjasta selvisi, että kymmenen   vuotta aikaisemmin Ibizalla olin nähnyt samanlaiset kiviset  kierreportaat unessa.  Jos aika on spiraali, niin mikseipä  alitajunta näkisi   välähdyksiä tulevaisuudesta,  minä ajattelin. 

Euren laakson  kokemuksen  liitin  Kalkkuinniemeen, jossa vietin varhaislapsuuden kesiä isoäidin luonna.  Kalkkuinniemellä oli kaksi  mäkeä, joiden  rosoisten rinteiden välissä oli  laakso.  Kaksivuotiaan silmin laakso on varmasti  ollut syvä ja mäet korkeita ja jyrkkiä kuin  Euren laakson rinteet.  Ehkä  siksi   laakso tuntui niin tutulta.  Tai  kenties siellä  tuoksui samalta  kuin Kalkkuinniemellä.   Voi olla, että  hajuaisti herätti   elämyksen, että olen ollut  täällä ennenkin.  Hajuaistin muistoja  on vaikea   järkeistää ja verbalisoida.

Kaikkiin   déjà-vu kokemuksiini on liittynyt  voimakas  onnentunne -  ikään kuin olisin palannut  johonkin edellisen elämän tai varhaislapsuuden onnelliseen kauteen. Siksi  minua   kummastutti, kun luin Douwe Draaisman    Muistikirjasta,  että  déjà-vu ilmiöön liittyy tietty ahdistuneisuus."Epämääräinen uhka leijuu jossain  hienoisen hämmästyksen ja suoranaisen pelon välimaastossa, ja on vaikea hahmottaa, kuuluuko tunne déjà-vu-ilmiöön vai onko se sen aiheuttamaa," hön kirjoiittaa.

Douwe Draaisma on  hollantilainen  psykologian historian professori.   Häntä  kiinnostaa erityisesti omaelämäkerralinen muisti, jota on tutkittu vasta vähän aikaa.  Hänen mukaansa  omaelämäkerralliseen muistiin pätevät omat salaperäiset lakinsa: "Miksi talteen  ei ole jäänyt juuri mitään  ajalta ennen kolmatta tai neljättä ikävuotta? Miksi loukkaukset on aina kirjoitettu lähtemättömällä muisteella? Miksi  nöyryytykset pysyvät muistissa poliisipöytäkirjan tarkkuudella vielä vuosienkin jälkeen?"  Näihin ja moniin muihin muistamisen   ilmiöihin hän  etsii vastausta Muistikirjassaan.   Se on  insipiroiva kirja  johan varmaankin palaan  myöhemmin. 

 Minua  viehättää  Muistikirjassa, se että  Draaisma viittää usein   kaunokirjallisuuteen.  Hän  aloittaa déjà-vu-luvun kertomalla   Dickensin  David  Copperfieldin kahdesta kokemuksesta. Toisen kokemuksen  jälkeen  David miettii:"Olemme  kaikki kokeneet erään meidät toisinana yllättävän tunteen, kuin olisimme jo aikoja sitten sanoneet tai tehneet jotakin, mitä parhaillaan sanomme ja teemme, kuin olisimme aikoja sitten nähneet ympärillämme samat kasvot, esineet ja olosuhteet, kuin jo ennakolta aivan varmasti tietäisimme, mitä tulemme sanomaan  seuraavana hetkenä - kuin yhtäkkiä sen muistaisimme!"

Hyvä lukija, onko sunulla ollut déjà-vu  elämyksiä?  Millaisissa olosuhteissa ne ovat  välähtäneet tajuntaa?