Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oodi-kirjasto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oodi-kirjasto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, joulukuuta 26, 2018

Kirjastossa

Työpöydällä kirjakissa Ninni ja  Borgesin  suomennetut teokset



Millainen on suurenmoinen kirjasto?  Mark Twainin mukaan se on  kirjasto, josta on jätetty pois Jane Austenin kirjat ”Vaikka  siihen kirjastoon ei muita kirjoja jäisikään, se olisi  edelleen  suurenmoinen kirjasto, koska siinä ei olisi Jane  Austenin teoksia.”    Mark Twainin kirjastomielipide on peräisin Jorge Luis Borgesin Omaelämäkerrasta (Suom. Pentti Saarista. Aviador 2018.) Alkuperäisteoksen nimi on Autobiographical Essay. Se ilmestyi New Yorkerissa vuonna 1970. Kirja keskittyy olennaiseen eli siihen miten Borges kehittyi lukijasta kirjailijaksi.  Ensimmäinen romaani, jonka hän muistaa lukeneensa kokonaan, oli Twainin Huckleberry Finn. Hän oli yksinäinen lapsi, kuten monet tulevat kirjailijat ovat olleet lapsuusvuosinaan. Kirjat olivat hänen kavereitaan. Isä opetti hänelle muun muassa ”runouden mahdin: sen tosiasian etteivät sanat ole yksinomaan keino kommunikoida vaan maagisia ja musikaalisia symboleja.”  

Omaelämäkerta on kiitettävän tiivis kirja, vain 124 sivua. Kaikki epäolennainen kuten rakkaudet, vaimot ja epäonnistuneet avioliitot on jätetty syrjään.  Hänen elämänsä nainen oli kirjallisesti sivistynyt äiti, joka oli siitä pitäen  kun hän sokeutui, hänen  vakituinen työtoverinsa, sihteerinsä,  matka- ja asuinkumppaninsa. 


Borges oli 38-vuotias, kun hän sai ensimmäisen vakituisen työpaikan apulaisvirkailijana Buenos Airesin kaupunginkirjaston sivukirjastossa. Sitä ennen hän oli julkaissut  seitsemän runo- ja esseekokoelmaa, perustanut  pari kolme kirjallista lehteä, jotka eivät  eläneet kauan, ja   avustanut uutis- ja aikakauslehtiä. Hän oli saanut mainetta kirjallisissa piireissä, mutta kirjastossa hänen nimeään  ei  tunnettu. Hänen mukaansa kirjaston muita ”virkailijoita kiinnostivat ainoastaan hevoskilpailut, jalkapallo-ottelut ja roisit vitsit.”  Minua ihmetyttää miksi he olivat valinneet kirjaston työpaikakseen,  kun kirjat eivät kerran heitä  kiinnostaneet.

 Borgesin tehtävänä oli luokitella kirjaston kirjat kahdenkymmenen muun virkailijan kanssa. Hän luokitteli kirjoja niin vauhdikkaasti, että työtoverit alkoivat pelätä työpaikan menetystä. ”Koska tämä luokittelu on ajateltu näyttämään ulospäin työnteolta, sinä toimitat meidät kaikki kadulle”, työtoverit sanoivat hänelle.  Hän hiljensi työvauhtia, teki tunnissa päivän työt ja vietti viisi  tuntia kirjaston  kellarissa lukemassa ja kirjoittamassa.
Hän työskenteli yhdeksän vuotta kirjastossa. Hänen mukaansa ne olivat kovan onnen vuosia. Niiden vuosien aikana hän kirjoitti tuossa kellarissa kertomuksia, jotka loivat hänen maailmanmaineensa.  Kirjasto oli hänen maailmankaikkeutensa, jota hän kuvaa kertomuksessa ”Baabelin kirjasto”, jonka hän oli ajattelut työpaikkansa painajaismaiseksi toisinnoksi. ”Siinä kuvailtu kirjojen ja hyllyjen ja hyllyjenmäärä vastaa kirjaimellisesti niitä kirjoja ja hyllyjä jotka olivat aivan vieressäni.” Minusta ”kovan onnen vuodet” ovat kirjailija- ja taiteilijaelämä- ja omaelämäkertojen kiintoisinta  ainesta.

Kun Juan Perónista tuli presidentti, Borges sai ”ylennyksen”. Hänet ylennettiin apulaiskirjastovirkailijasta lintujen ja kaniinien torikaupan tarkastajaksi. Hän kieltäytyi virasta ja niin hänestä tuli työtön. Hän kertoo, että ”eräs ystävä poimi minut tien  ohesta ja minut nimitettiin Argentiinan   Englantilaisen Kulttuurin Seuran  kirjallisuuden professoriksi.” Perónin ensimmäisen presidenttikauden päätyttyä vuonna 1955 Borges nimitettiin Kansalliskirjaston johtajaksi.  Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, hän kirjoitti Hiekkakirjan saatesanoissa” (suom. Pentti Saaritsa WSOY 2003) ”Tunnen hienoista helpotusta, mutta en halua edes kulkea Kansalliskirjaston ohitse.”

Borgesin Omaelämäkerran jälkeen  mieli lukea  uudelleen  Borgesin  tarinoita,  niistä   erityisesti ”Baabelin kirjasto.”  Menin Oodi –nimiseen  Helsingin kaupungin kirjaston sivukirjastoon, joka oli  vastikään  avattu.    Se kirjasto ei olisi  täyttänyt  Mark Twainin suurenmoisen  kirjaston laatuvaatimuksia.  Hyllyistä löytyi kaksi  Jane  Austenin  romaania!   Oodin kirjahyllyjen mataluudesta on ollut sosiaalisessa  mediassa keskustelua . Ovat kuulemma liian matalia.  Minua se ei häiritse.  Matalien hyllyjen ylitse  voi  pitää pientä silmäpeliä miellyttäviltä  vaikuttavien lainaajien kanssa.   

 Löysin Oodin  hyllystä  Borgesin   Hiekkakirjan, mutta  en  Kuvitteellisten olentojen kirjaa (suom. Sari Selander. Teos 2009), jota ei ollut edes  Oodin kirjaluettelossa.  Omaelämäkerta oli  kyllä    luettelossa, mutta  se  oli varastossa, josta sen olisi saanut  ( ehkä) tilaamalla.   Omasta hyllystä löytyi  Haarautuvien  polkujen puutarha ( suom. Matti Rossi WSOY 1969).  Mutta  hieman vaivaa piti nähdä, jotta olisin löytänyt Kolmannen maailman, joka on Matti  Rossin toimittama ja suomentama  antologia   eteläamerikkalaista proosaa ja sisältää Borgesin  kolme tarinaa,  joista yksi on  mieleeni  ensimmäiseltä lukukerralta  jäänyt. ”Baabelin kirjasto.  Se löytyi  lopulta   Sörnäisten rantatieltä  Työväen kirjastosta,  joka on sympaattisen  hiljainen ja kotoisa kirjasto.  Kävin siellä Oodissa käynnin jälkeen.  Olin ainoa asiakas. Silmä ja varsinkin korva lepäsi hiljaisuudessa.   Nyt  minulla on menneillään  Borges-kausi.

Hyvää vuodenvaihdetta ja uutta vuotta blogin lukijoille!  Lupaan olla ahkerampi blogikirjailija  vuonna 2019.