Tänään on isäni syntymäpäivä, ja jatkosodan päättymisestä on kulunut 70 vuotta. Hän syntyi 110 vuotta sitten Toksovassa Inkerinmaalla.
Neljä päivää sitten nousin metrojunaan Sörnäisten asemalla. Metrossa istui nainen joka luki kirjaa. Menin istumaan vastapäätä häntä ja aloin lukea vastailmestynyttä Voima-lehteä. Herttoniemen tiennoilla nostin katseeni lehdestä ja hän kirjasta, katseet kohtasivat. Nainen näytti minulle kirjaa jota oli lukemassa. Se oli isäni Kulkurin kesä, ilmestynyt vuonna 1942, ensimmäinen osa omaelämäkerrallisesta Kulkuri-trilogiasta. Ensimmäinen osa oli aikoinaan menestysteos, sitä myytiin neljän kuukauden aikana 24 000 kappaletta.
Nainen kertoi, että hän oli lukenut aikaisemmin isäni Riisutut naamiot, joka oli hänestä kiinnostava kuvaus 30-luvun aatemaailmasta. Kerroin että se oli satiirinen näkemys kansallissosialistisesta liikkeestä, johon isäni oli osallistunut nuorena hulluna.
Minusta oli ihmeellistä kuulla , että isäni kirjoja luetaan vieläkin, vaikkei niistä mediassa kohtakakaan. Riisutut naamiot ilmestyi tasan 70 vuotta sitten. Olin niin häkeltynyt kohtaamisesta, että en älynnyt kysyä naisen nimeä ennen kuin hän nousi metrojunasta pois.
Kerroin ihmeellisestä sattumuksesta Facebook-päivityksessä. Eräs fb-kaverini kirjoitti, että kohtaaminen oli "terveiset isältä". Minulle näitä merkittäviä yhteensattumia on tapahtunut usein, varsinkin nuorena. Luultavasti kaikille niitä on sattunut. Maailma ei ole niin yksioikoinen paikka kuin materialistit väittävät.
Tänään, isäni syntymäpäivänä, sain dokufiktion vedokset. Kerron Unennäkijän muistelmissa mm. isäni tarinan. Olin suunnitellut , että teen viikonloppuna blogitekstin Ljudmila Ulitskajan mielenkiintoisesta + ajankohtaisesta romaanista nimeltä Vihreän teltan alla. Mutta nyt se saa jäädä. Kirja pitää palauttaa kirjastoon. Se on mennyt jo sakoille.
Vedosten lukeminen on aina jotenkin raastavaa. On luovuttava työstä, jota on tehnyt monta vuotta, ja annettava sen lähteä maailmalle kuten aikuiseksi kasvaneiden lasten. Lapset tosin palaavat takaisin lastenlasten kanssa, mutta kirja ei palaa. Se on mennyttä elämää.
