Syksy

Valokuvatorstain  256. haaste  - syksy

Nämä ovat  rautatieomenoita. Kasvavat   Helsingin ydinkeskustassa,  Kasvitieteellisessä puutarhassa, joka  on  minun  suosikkipaikkani.  Ollut jo lapsuudesta asti.   Omenoiden nimi latinaksi  Malus  Hyvingiensis,  siis Hyvinkään omenoita.

Syksyn  satoa, sipulit  omalta palstalta,  herkkutatit muualta.

Kurkku ja kehäkukkia parvekkeella,  tuotu palstalta

Kevät ja syksy  ovat parhaat  vuodenajat.    Keväällä siemenet maahan, syksyllä sadonkorjuu.   Kesä on  kurjaa aikaa kevään ja syksyn  välissä.  Talvi menettelee  viljelysuunnitelmia tehdessä ja kevättä odotellessa.

Joulun alla

Valokuvatorstain  229. haaste on  tontut hiipivät.   Hermostuttavaa aikaa!  

Joseph Brodskyn kokoelmasta Joulutähti (suom. Jukka Mallinen)  löytyi runo, joka kuvaa runoilijan tunnelmia joulun alla. Tuttua on minullekin. Siteraan kaksi  ensimmäistä  säkeistöä  runosta Puhe läikkyneestä maidosta.

1

Saavuin  joulun luokse  tyhjätaskuna.

Kustantaja kuhnii romaanini kanssa.

Moskovan kalenteriin on tarttunut  Koraani.

Ei voi nousta ja lähteä kylään,

ei tuttavalle, jonka luona  vinkuvat lapset,

ei perheeseen  eikä tutun pimun luo.

Joka paikassa pitää olla rahaa.

Istun tuolilla ja tutisen kiukusta.

2

Ah, kirottu  runoilijan käsityö.

Puhelin ei soi, edessä on dieetti.

Voisi vipata paikalliskomitealta, mutta se

on kuin vippaisi akalta.

Pahempi on menettää riippumattomuutensa

kuin viattomuutensa. Sivusta

on varmaan kiva haaveilla aviomiehestä,

mukava lausua "olisi jo aika".


Lisäys 17.12.   Anna Amnell kertoi kommenteissa, miten hänen kissansa kaatoi joulukuusen. Se sai minut  lisäämään  tänne videon   Simonin kissasta ja  joulukuusesta.

Lapsuudenkoti

Nenetsilapsia kotinsa edessä Jamalinmaalla.

Ja kodissa on äiti,  nenetsikirjailija Anna Nerkagi.

"Koti oli maailman keskus, ei maantieteellisessä - tai: ei yksinomaan maantieteellisessä - vaan myös metafyysisessä mielessä." ( Merete Mzarella. Täti ja krokotiili. Suom. Kaarina Ripatti, 1995).

Valokuvatorstain 223.  haaste on  koti.

Kummitustalo

Valokuvatorstain  222. haaste on kummitustalo.  Kävin tänään  kuvaamassa Villa Furumoa, joka  on muuttunut  kummitustaloksi.  Se  paloi toukokuussa ja sen mukana  paloi  yksi  talon asukas.  

Kaksi vuotta sitten  Valokuvatorstain haaste oli  autio.   Vastasin haasteeseen blogikirjoituksella: Kaikki ovat lähteneet  Villa Furumo näytti silloin tällaiselta:

Herrasväki   Donner oli istunut  tuolla  terassilla  sata vuotta sitten juomassa iltapäiväkahvia ja -grogeja.   Nyt terassin  kaidepylväät   olivat  sikinsokin pihalla kuin kaatuneet keilat.

Rakensin pienen installaation ennen kuin  lähdin    Villa Furumon  pihalta.

Pistekirjoitusta

 "pilviä, paljon pilviä."

(klikkaa kuvat isommiksi)

"yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi,  perään en huutele,"

Valokuvatorstain 220. haaste on Risto Oikarisen runo kokoelmasta  Puupuuhaltaja ( Otava 2005):
”Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan. Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä.”


PS. Voit vaihtaa  vanhaan näkymään  tästä linkistä.

Lauantaiaamu

 Valokuvatorstain 217.haaste: kuvapeitto   launtaiaamusta 24.9.2011. Keittiönpöydällä  minun kanttarellini.

Kesäkummitus

... ja pusikosta ilmestyi  kesäkummituksen viileä  käsi.


Valokuvatorstain 211. haaste: kesäkummitus

Huhtikuu ensimmäisenä päivänä

Aurinkolahden aallonmurtaja  aprillipäivänä.  Talvi jatkuu, mutta ei enää  kauan. Horisontissa siintää jo   avomeri  vapaana.  Ennustus:  ensi viikolla tulevat lokit. Valokuvatorstain  201. haaste on  jatkuu.


"Huhtikuu on kuukausista julmin,"  runoili T. S. Eliot  kokoelmassa  Autio maa, mutta en nyt  siteeraa sitä runoa, koska  täällä ei huhtikuu vielä työnnä  sireeneitä kuolleesta maasta, vaan sataa jäistä tihkua.  Sen sijaan siteeraan  Helena Sinervoa joka voitti   tänään   Yleisradion Tanssiva karhu-palkinnon runokokoelmalla Väärän lajin  laulut. 


 Kokoelmassa on paljon   lintuja  ja väärän lajin  olentoja, kuten  ne peräkammarin pojat jotka  ovat  hakeneet vaimon Thaimaasta ja  näkevät   lentokoneen ikkunasta vain lunta ja metsää,  kun kone kaartaa kohti maata, Suomea joka  näyttää  autiudessaan uhkavalta. " Miten kukaan  saattoi asua täällä,/ miten kukana uskalsi etsiä turvapaikkaa juuri täältä?" kysyy runoilija.


koneen pyörät tömähtivät
roudan ja jään peittämälle  kiitoradalle
huhtikuun ensimmäisenä päivänä
eikä tämä ole aprillipila vaan totta:


perillä lumityöt odottavat, ja lumesta
herää muisto: vuorillinen  villamyssy,
äidin kädet sitomassa punaisia nauhoja
leuan alta, miten ne koskevat, kädet.
ja katso nyt ettei mitään unohdu,
ettei lapsi kylmety matkalla, nyt,
nyt astumme kotimaan kamaralle.


Sitaatti on runosta Lentokoneen ikkunasta.  Minua  kiehtoo runossa  äidin kädet, jotka  koskevat.  Sillä    verbillä  on kaksi merkitystä.   Ehkä se kaksinaisuus on peräkammarin pojan syvin ongelma.  


Olen lukenut vain muutaman runon Sinervon kokoelmasta. Ei runoja voi lukea kuin romaania. Lukeminen on hidasta kun   pitää  pysähtyä miettimään sanojen merkityksiä ja aivoissa alkaa kihistä  ajatuksia.  Runo jatkuu mielen sisäisenä tapahtumana. 

Joku

Joku kirjoitti seinään:  "sanomalla selviät, selittämällä  sekoitat." 


Kun olin lapsi, meillä kotona asui  joku, joka hukkasi  tärkeitä papereita lehtiä ja   sukkia,    rikkoi laseja ja lautasia,  kävelsi  piparkakkuja ja pikkuleipiä, unohti valot palamaan   ja   aiheutti  kaikenlaista epäjärjestytä. Aina sen jälkiä sai  olla  korjaamassa.  Siitä oli paljon harmia. Kukaan ei  koskaan nähnyt sitä. 


Valokuvatorstain 196.haaste on  Joku.

Rieha

Penkkareiden innoittamana  Valokuvatorstain 195. haaste on rieha.  Se tarkoittaa hilpeätä, riehakasta juhlaa  Suomen kielen perussanakirjan mukaan.   Kuvakoosteessa  kolme näkymää  Luxemburgin  kansallispäivän  juhlinnasta.  Siellä on vähän hilpeämpää ja värikkäämpää kuin meillä  itsenäisyyspäivänä 
(Klikkaa kuva isommaksi).

Erilainen

Valokuvatorstain 192. haaste: erilainen

Reipas alku

Tästä alkaa kiipeäminen isolle kivelle.

Valokuvatorstain  190. haaste on alku.

PS. Minun projektini on puolessa välissä.  Siinä syy blogin hiljaiseloon.  Työnteko rajoittaa    virtuaalielämää!

Kaunista jussinpäivää kaikille

Juhanusruusuja  Puotilan palstoilta. ( Klikkaa kuva isommaksi)

Tänään on se   oikea  juhannuspäivä.  Mitenkähän  juhannustaiat  toimivat, jos  niitä tekee vääränä yönä?

Valokuvatorstain tämän viikon haaste on   juhannus.

Tunnustus - ainoa mitä voin ajatella

Ismo Kajanderin Pyhä(taide)kirja, jonka kuvasin

Rikhardinkadun kirjastossa pari kuukautta sitten

monesta kulmasta ja yhdistin kuvat kollaasiksi

( klikkaa kuva isommaksi)

Olen ikävä ihminen, ainoa mitä voin ajatella on kirja, kieli ja kirjoittaminen. Onko vaiettava siitä mistä ei voi puhua vai voiko siitä kirjoittaa? Tekeillä oleva kirja on mielessä päivisin ja unessa öisin. Semmoista on rakkaus, se sulkee ulkopuolelleen kaiken muun.

Tässä yksittäiskappaleena Kajanderin kirja,

josta koostin ylläolevan kollaasin.

Valokuvatorstain 166.haaste on ainoa mitä voin ajatella.

Piinaviikko ja pääsiäisruno

Valokuvatorstain 161. haaste on kärsimys.

Aiheeseen liittyen Anna Ahmatovan runo Ristiinnaulitseminen sarjasta Rekviem.

Hetken valtavuutta ylistivät enkelit

ja koko taivaankansi suli tuleksi.

Isälle hän sanoi:"Miksi hylkäsit!"

ja Äidille:"Oi, älä murehdi..."

Magdaleena vääntelehti itkien,

rakkain Oppilaista katsoi turtana,

vaan sinne missä seisoi Äiti vaieten

ei kukaan uskaltanut edes vilkaista.

Runo on ilmestynyt suomeksi 1978 Neuvostolyriikkaa 3 -kokoelmassa. Suomentajaa ei erikseen mainita. Se saattaa olla Pentti Saaritsa.

(PS. Kuvan voi klikata isommaksi)

Muistot kaikuvat loputtomina...

Valokuvatorstain 160. haaste on Caj Westerbergin runo kokoelmasta

Uponnut Venetsia (Otava 1972)

muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,

ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira

Nature morte

Still life, nature morte, asetelma Eduskuntatalon edessä.

Kuvattu viime viikolla. Lumikasat ja hieno lumilinnoitus

lienevät sulaneet viime päivien suojasäissä.

Valokuvatorstain 159. haaste: asetelma

Vanha kananmuna

Valokuvatorstain 157. haaste on haisuli.

Rykelmä

Viime vuonna Aurinkolahdella.

Valokuvatorstain 156. haaste: rykelmä.

PS. Mikä on valokuva? Mikä on todellisuus? pohtii David Pogue The New York Timesissa, Photoshop and Photography: When Is It Real?

Lunta Luxemburgissa

Lunta satoi Luxemburgissa  kolme päivää.

 Kuva viime sunnuntailta keskustan kävelykadulta.

Totti-koira tykkäsi  syödä lunta.

PS.   Eilen  satoi  vettä  lumen sijasta. Enpä joutunut lunta luomaan.  Kolmena aamuna olen tehnyt lapiohommia.  Tänään  katosivat viimeisetkin  lumenriekaleet  auringonpaisteessa ja  plus  yhdeksän asteen lämmössä. Linnuilla oli kevättä rinnassa, punarinta tapaili ääntä ja yksinäinen  mustarastas   luritteli kaihoisasti  takapihalla  illansuussa.

Valokuvatorstain 155. haaste: LUMI