MilesDavisin ja John Coltranen So What – kappaleen voi kuunnella täältä:
http://www.youtube.com/watch?v=U4FAKRpUCYY
Miles Davis oli yksi mielimuusikoistani siihen aikaan kun kävin Old House jazz Clubilla eili Mäyränkolossa. Se sijaitsi vanhan puutalon toisessa kerroksessa Albertinkadulla. Kun porraskäytävän oven avasi, vastaan lehahti tuoreen pullan tuoksu. Alakerrassa oli leipomo. Mäyränkolossa oli niin paksu harmaansinertävä tupakankäry, että silmiä alkoi kirvellä. Savun läpi tuskin erotti jammaavia muusikoita. Minulla oli aina luonnoslehtiö mukana. Minä en ollut mikään piirtäjä varsinaisesti, vaan enemmänkin kirjoittaja, mutta luonnoslehtiö toimi jonkinlaisena suojakilpenä. Piirsin, ettei kukaan vain erehtyisi luulemana että olen tullut klubille iskemään muusikoita enkä varsinkaan Chrisse Schwindtiä, johon kaikki klubin tytöt tuntuivat ihastuneen. Alla sivu luonnoslehtiöstäni.
Luen parhaillaan Ilmari Vesterisen kirjoittamaa kirjaa Mäyränkolon jazzareita: Tarua ja totta Old House Jazz Clubista. Se on kiinnostava tutkimus 50- ja 60- luvun vaihteen nuorisokulttuurista, joka oli aika jakautunutta. Ammattikoululaiset harrastivat rokkia, oppikoululaiset, ”älypäät” jazzia. Niin kuin näkyy alla olevasta luonnoslehtiön sivusta, jolle muutamat klubilla kävijät ovat piirtäneet potrettinsa, melkein kaikilla oli rillit.
Kuvansa on piirtänyt Pottu D. Donner, Nuoren Hesan TP, Koni, pari nimetöntä sekä Cony, joka olen minä. Claes Andersson soitti klubilla, mutta en muista häntä. Siellä kävi Vesterisen kirjan muitakin aloittelevia kirjailijoita, kuten Pentti Saarikoski, Pekka Kejonen, Daniel Katz, Matti Paavilainen, Veikko Polameri ja Pekka Parkkinen, mutta en minä heitäkään sieltä muista. Ehkä me kävimme eri aikaan. Pekka Tarkkakin kävi mutta hän ei ollut klubin jäsen. Minun klubivaiheeni jäi lyhytaikaiseksi, siirryin yliopiston juhlasaliin kuuntelemaan Radion sinfoniaorkesterin konsertteja, joihin sai halpoja koululaislippuja. Ihailin modernisteja – Bartokia, Webernia ja Starvinskia, mutta rakkaus jazziin silti säilyi. Rock-musiikki jäi väliin. Sitä on mukava tanssia, mutta en erityisemmin välitä kuunnella sitä.
Mäyränkolosta voi lukea lisää Riversiden sivustolta ja Jacob Södermanin blogista. Hän oli yksi Old Housen perustajajäsenistä.
PS. Olen liittänyt sivupalkkiin matkatoverini Jouni Tossavaisen blogin Kuva ja Sana. Yhdessä ollaan koluttu Venäjän suomalais-ugrilaisia alueita.