Kalevi Seilonen R.I.P.

17.10.1937  - 30.5.2011

"Kuoltuani minä muutun historialliseksi henkilöksi ja minulle käy  samalla tavalla kuin Lallille, Jaakko Ilkalle ja Huugo Karjalaiselle. Historiantutkijoille on sanottava että en ole anarkisti, terroristi, kätyri enkä liberaali. Jos noista pitäisi valita, olisin kätyri. "  Sanoi   Metsäroisto  ( s. 72)


Minä sanoisin että  hän, Kalevi siis, ei  Metsäroisto, oli  Suomen harvoja   surrealistisia kirjailijoita.  Hän  aloitti  surrealistin uransa  21-vuotiaana  julkaisemalla omakustanteena   kokoelman Proosarunoja, jonka  takakannessa hän kirjoitti: "Alhaalta kohoaa myrskyn merkkejä: sokea näkee käsillään, uneksija päihtyy esineistä ja lokit purjehtivat laidan yli. Hetket kääntyvät akseleissaan vivuten esille kaikkea kummallista. Helsingissä 10.7.1959." 


Hänestä  tuli yhteiskunnallinen  surrealisti 60-luvulla.  Hänen "virallinen esikoisteoksensa" Tosiasioita minusta  ilmestyi vuonna  1965.  Hän oli nähnyt Olennon, josta hän kertoo mm. seuraavaa:


Se on sinun näköisesi. Sillä on harmaat aivot.
Se puhuu itsekseen ja hautoo päätään kylmässä vedessä.
Sillä on suunnitelma  poliittisten puolueiden varalle:
1. Sosiaalidemokraatit käyvät sisällissodan.
2. Kokoomus nitistetään verotuksella.
3. Kansanpuolue putoaa ikkunasta.
4. Ruotsalaiset muuttavat kauhuissaan Ruotsiin.
5. Pientalonpojat  nostetaan puuhun.
6. SKDL kielletään  meluntorjunta-asetuksella.
7. Maalaisliitto pannaan maahan.


Tämän vuoden  alussa hän  otti yhteyttä  Metsäroiston merkeissä, pyysi  muistelemaan mitä puhuttiin Huutotöyryssä.  Hän kertoi  kirjoittavansa Nuoreen Voimaan juttua kirjoistaan. En tiedä  saiko hän jutun valmiiksi ja  jos sai, niin   ilmestyikö se,  kun  minulle ei  tule Nuorta  Voimaa.  Hänen  viimeiseksi  jäänyt  teoksensa   Metsäroisto  ilmestyi vuonna  1986 ja  sai valtion kirjallisuuspalkinnon.    Ajatus   metsäroiston  omaelämäkerrasta syntyi  kesällä  1985  Huutotöyryssä,  "kun  irrottelimme mielikuvitusta..." kuten  kirjan omistuskirjoituksessa lukee.   Puhuimme  fiktiivisen  omaelämäkerran kirjoittamisesta  ja  siitä se lähti  liikkeelle.  Ehdotin kirjalle nimeksi Metsäroistoa.    Minusta  oli  hauskaa olla mukana   sen  kirjan syntyprosesissa.   Kirjasta tuli  hyvä  ja minä  olen ylpeä   muusan osastani.  


Kuva:  Olli Lyytikäisen piirros  Kalevista vuodelta 1969. 


Lisäys myöhemmin.  Muistelma Kalevista täällä:  Vanhan  vaiheilla.
    

Kirjallisuus ja unet

Aleksis Kiven hartiat  

Tänään  on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä.   Kivi oli surrealisti  ennen  surrealismia.   Silkkaa surrealismia  on Simeonin    unilento  kuussa olevaan saapasnahkatorniin.  Kaikki   jotka  ovat   lukeneet Seitsemän veljestä, muistavat sen unen, koska se on  tosiuni,  nähty, ei keksitty, ja siksi   se kommunikoi  suoraan  lukijan  alitajunnan kanssa. 

 Seitsemässä veljeksessä on muitakin unennäkijöitä. Juhani  näkee ennen veljesten  epäonnista kosioretkeä unta seitsemästä munasta, joita rotat, hiiret ja kärpät  kierittelivät ja kolistelivat   niin että ne menivät  rikki.  Ja  Lauri näkee  unta, että veljekset  lyövät  kiekkoa aapiskirjalla   nummella, jota  peittää veriset  häräntaljat.   Uni viittaa Toukolan härkiin, joita veljekset  pakenivat Hiidenkivelle ja jotka  he  teurastivat,  surrealismia   sekin, vaikka  tapahtuikin ns. todellisuudessa eikä unissa.   Seitsemän veljeksen unista tarkemmin täällä.

  

Aleksis Kiven käsi

Jostain syystä  Suomen sivistyneistö ( jo  August Ahlqvista alkaen?) on suhtautunut kielteisesti uniin,  eikä   surrealismi  siitä  asenteesta johtuen ole  saanut  sijaa taiteessa ja kirjallisuudessa.  Jokin aika sitten  Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi kirjoitti blogissaan ( kts.  Unien kuvailu): 

"Unen kuvaaminen kirjallisuudessa ei oikeastaan voi onnistua. Silloin kun unen sisältämä symboliikka ei ole liian ilmiselvää, se on liian hämärää. "

Papinniemi  oli lukenut Kjell Westön uusimman romaanin  älä käy yöhön yksin, josta hän oli pitänyt tavattomasti, mutta aina kun  kirjassa  viitattiin uniin ( noin viisi kertaa 600 sivulla) hänelle  tuli kiusaantunut olo.   Pakkohan  minun  oli  tuollaisen  lausunnon  jälkeen  tarttua  romaaniin ja lukea se.   Minulle  ei tullut   unista kiusaantunutta oloa,  vaan siitä että   kirjan    henkilökuvaus oli  viihteenomaisella   tavalla   pintaa pitkin kulkevaa, eivätkä  ne muutamat  unet   lisänneet  henkilökuviin syvyyttä,   ne    olivat  niin  kliseenomaista  freudia, eivät   oikeita unia,  vaan valeunia. 


Aleksis Kiven  päivän lopuksi  unentulkintaa  Homeroksen  Odysseuksesta.  Otto Mannisen suomeksi tulkitsemana Penelope sanoo:

”Vielä on montakin unt' epäselvää, tutkimatonta,

 eik' ole  ihmisien kaikk' enteet totta ja täyty.

Kaksi on  porttia, joist' unet häälyvät kaikk' ulos astuu:

sarvinen  toinen on portti, mut norsunluutapa toinen.

norsunluu-ovisesta mi portist' astuvi luokse,

vain lume lieto se on, valeviestein vietteleväinen;

sarvenvälkkyisestäpä taas veräjästä mi saapuu, tietää totta,

 ken ihminen vain unen nähnevi moisen.

Mutta en siitä ma tulleen tuon unen hirveän usko."

Penelope  oli nähnyt hirveätä unta, että kotka surmasi hänen kotihanhensa, jotka  käyskentelivät pihalla kaikessa rauhassa  syömässä  ruohoa.   Kreikankielessä   sanat   "norsunluu" ja "vale" muistuttavat  toisiaan, siksi valeunet tulevat norsunluuportista ja tosiunet sarviportista.

Suomalaisten kirjailijoiden  unia ja ajatuksia unista voi lukea kirjasta Unityöt.  Toim. Kaarina Helakisa. Otava  1988.

Kielletty kuvaamasta

Tennispalatsin surrealismi-näyttelyssä ei saa kuvata edes näitä seinätekstejä! Heti tuli salinvartija huomauttamaan, että kuvaaminen on kielletty. Olen ennenkin ihmetellyt Hesingin taidemuseoiden kuvauskieltoa. Se ei minun järkeeni mene. Miksi se on ja mihin se perustuu? Amatöörikamera on muistiinpanoväline. Mikseivät näyttelyissä kävijät saisi kuvata sillä ilman jalustaa ja salamavaloa? Olisin kysynyt sitä museonjohtaja Janne Gallen-Kallella- Siréniltä, mutta hän ei ollut paikan päällä. Kaikki silmäätekevät ovat lomalla tähän aikaan vuodesta.

Meret Oppenheim on näyttelyn harvoja naistaiteilijoita. Kuvassa hänen Oravansa ( The Squirrell), pehmoveistos jota en saanut kuvata. Kaappasin kuvan täältä.

Kymmenen vuotta sitten Meilahden taidemuseossa oli Oppenheimin töiden näyttely. Hänestä tuli kuuluisa , kun hän teki karvaisen teekupin (Object, Le dejeuner en fourrure). Teos herätti ihastusta, mutta hän ei jatkanut samalla linjalla, ei luonut "meret oppenheimilaista" tyyliä, vaan vaihtoi tyyliä, kokeili uusia asioita, ja niin hänet unohdettiin yhtä nopeasti kuin hänestä oli tullut kuuluisa, eikä hänen töitään pidetty kovinkaan suuressa arvossa. Hänellä oli pitkä, lähes parikymmentävuotinen masennuskausi, jonka aikana hän teki hyvin vähän taidetta, ei jaksanut eikä pystynyt. Minua kiinnostaisi tietää mitä hän teki niinä vuosina, miten eli ja tuli toimeen. Oppenheimin ura oli tyypillinen naistaiteilijan ura. Taidehistoriassa hänet muistettiin ennenkaikkea kuuluisien miestaitelijoiden (Giacometti, Max Ernst, Duchamp, Man Ray jne.) muusana ja rakastajattarena. Vasta kuolmansa jälkeen hän on alkanut saada arvostusta itsenäisenä taiteilijana.

Man Rayn näkemys Meretistä, halun kohteesta ja muusasta.

PS. Vera ja Arturo Schwartzin dadaistisen ja surrealistisen taiteen kokoelma, josta Tennishallin näyttely on koostettu, löytyy Jerusalemin Israel-museon modernin taiteen sivustolta. Tennishallissa on esillä mm. Duchampin tunnetuimmat työt: pisuaari ja viiksekäs Mona Lisa.

Aion käydä näyttelyssä uudemman kerran yrittämässä salakuvaamista. Surrealismi ovat nuoresta asti ollut minun suosikkini, niin runoudessa kuin kuvamataiteessakin, koska unet ovat sen keskeistä materiaalia. Järkiperäiset suomalaiset eivät ole koskaan ole oikein osanneet arvostaa surrealismia - eivätkä unia. Niitä on pidetty turhanpäiväisenä huuhaana.

Kohtalon arvoitus ja I Ching

Vieressä on Chiricon maalaus Ahdistava matka eli Kohtalon arvoitus. Sekin on Bretonin Nadja -romaanin kuvitusta.

Tämä postaus siksi, että eilen jäi Breton-sitaatista pois tärkeä sana, jonka lisäsin tänään. Se sana on etsiä- verbin ensimmäinen persoona.

Uuden vuoden yönä moni suomalainen ryhtyy surrealistiksi, ja katselee kohtalon arvoitusta tinasta ja sen varjokuvista.

Alkavan vuoden ennustetta voi kysellä myös kiinalaiselta oraakkelilta I Chingiltä. Jos ei omista kirjaa, netistä löytyy Chrisin sivusto (englanninkielinen). Se on siitä hyvä I Ching -sivusto, että tulokseen voi vaikuttaa itse heittämällä kuusi kertaa kolme kolikkoa ja merkitsemällä muistiin heiton kruunat ja klaavat (heads and tails) Yksi heitto vastaa yhtä riviä heksagrammissa, jonka rakentaminen aloitetaan alhaalta ylöspäin. Jokaisen heiton tulos valitaan "pull and down menusta." Kun kuusi riviä on valmiina, klikataan Show hexagram -painiketta. Tuloksena on oraakkelin vastaus, hämärä kuin oraakkelien vastaukset aina, mutta alitajunta kyllä ymmärtää hämärätkin sanomat. Muutoksen merkit ovat tärkeitä, mikäli niitä sattuu heksagramista löytymään.

Tarkoitusta etsimässä

Vuoden vaihtuessa lehdet listaavat merkittäviä tapahtumia. Mutta mikä on merkittävä tapahtuma itse kunkin elämässä? Tietääkö sen heti vai vasta vuosien päästä?

André Bretonin sanoin: "Tapahtumaa jolta itse kullakin on oikeus odottaa oman elämänsä tarkoituksen paljastumista, tuota tapahtumaa jota en kenties ole vielä kohdannut mutta jonka viitoittamalla tiellä etsin itseäni, ei ole mikäli se on ansaittava työllä." ( Nadja s.48. suom. Janne Salo).

Otin matkalukemiseksi Luxemburgiin Bretonin Nadjan.
Ensimmäinen lause: Kuka minä olen? paljastaa kirjan teeman. Se on itseänsä etsiminen.

Kirja voi tuntua vähän oudolta sellaisesta lukijasta joka ei ole tutustunut surrealistiseen kirjallisuuteen.
Unet, yhteensattumat ja enteet eivät ole oikein istuneet
suomalaiseen rationalismiin, siksi surrealismi ei ole ollut meillä koskaan suosiossa. Nadjakin on vasta nyt ( lähes 80 vuotta ilmestymisensä jälkeen) kääntynyt suomenkielelle. Ensi vuonna ( 2008) on luvassa Bretonin Hullu rakkaus, jota jään odottamaan innolla. Sen kääntää Jaakko Salo ja kustantaa Sammakko. Olen tainnut jo aikaisemmin sanoa tässä blogissa, että Suomessa pienet kustantajat vastaavat kulttuuriteoista.

Kuvassa on surrealisti Max Ernstin maalaus Mutta ihmiset eivät tule tietämään siitä mitään.
Se on yksi Bretonin kirjan monista kuvista, ( jotka tosin ovat mustavalkoisia).

Lisää Nadjasta löytyy blogista Lyhytaaltoradio, jota suosittelen kirjallisuudesta, elokuvista ja kultuurista yleensäkin kiinnostuneille.