Näytetään tekstit, joissa on tunniste Google Maps. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Google Maps. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, helmikuuta 13, 2010

Street View


  Tämä  ei ole  Google Mapsin  kuva.

Otin kuvan ihan itse eilen kun olin  matkalla asemalta toiselle ( Gare du Nordilta  Gare de l'Estille).    Edellisenä päivänä kävelin saman matkan virtuaalisesti Google  Mapsia pitkin.  Virtuaalikävelystä oli hyötyä, en  eksynyt enkä  kääntynyt väärään suuntaan väärissä kadunkulmissa, kun   katunäkymät olivat tuttuja.  Suosittelen  Googlen   katunäkymäkarttaa ennen matkalle lähtöä. Ohjeet   sen käyttöön  saa täältä.  Kunpa Google kuvaisi myös Gare du Nordin  sisänäkymät, jotta sieltä  selviäisi eksymättä ulos.  Siellä  muuten haisi aidosti ihmisen kuselta.   

Tyylikkäitä  pariisilaisia.
  
 Karvahattu päässä  viiden asteen pakkasessa. Niin pienessä pakkasessa suomalainen ei laita edes pipoa päähän. En ehtinyt  käydä  kulmakuppilassa,  kun piti  ehtiä junasta toiseen.   Kuppilan nimi Au train de vie voisi olla  suomeksi Elämän junassa. Hyvä nimi muistelmiksi, jos  pitää  junamatkailusta.  Varaan  nimen  muistelmieni  kakkososalle, kunhan saan  ensin ykkösosan valmiiksi.


Gare de l'Estin  katolla istui  sotaisa   nainen Verdunin taistelun muistoksi.  Sisäpuolellakin näytti    sotaiselta,   sotilaita partioi   asemahallissa   rynnäkkökiväärien ( tai konepistoolien) kanssa  ja  poliiseja oli paikalla iso  joukko.   En tiedä  mitä  siellä oli  tapahtunut tai mitä  odotettiin tapahtuvaksi.    Ihmiset eivät olleet moksiskaan,  odottelivat vain  tyynesti junia.  En uskaltanut  kuvata asemiehiä enkä  poliiseja,  etten  joutuisi niiden kanssa selkkauksiin.