Kävin viikonlopulla Rauman seudulla. Minulla oli matkalukemisena Olga Tokarczukin kirja Vaeltajat ( suom. Tapani Kärkkäinen, Otava 2012). Ei se ole mikään tavanomainen matkakirja. Kuten Tocarczukin aikaisemmin suomennetut kirjat, sekin on kokoelma kertomuksia, mutta ei novellikokoelma, vaan romaani, jonka yhdistävänä lankana on kertojan mietteet ja matkakokemukset, tuttuja minullekin omilta matkoiltani.
On kirjan nimikertomus Annuškasta ja vaeltajanaisesta, joka pyörii ympyrää ja huutelee kirouksia Kiovan aseman edessä Moskovassa. On kertomus miehestä, joka hukkasi vaimonsa ja lapsensa lomamatkalla. On kertomus naisesta joka matkusti nuoruudenrakastettunsa luo maailman toiselle puolelle ja täytti hänen viimeisen toiveensa. On kertomus Philip Verheyenista, joka kirjoitti kirjeitä amputoidulle jalalleen, kertomus Angelo Solimanin ruumiin kohtalosta ja kertomus Chopinin sydämen matkasta Varsovaan. Nämä kertomukset jäivät mieleeni ensimmäisellä lukukerralla.
Perinteellisestä romaanista pitävälle kirjasta tuskin on paljon iloa, koska siitä puuttuu juoni, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. On vain suuri teema. Se on: liike ja lepo. Liikettä on matkalla olo ja lepoa lasipurkkien preparaatit.
Kirjan lopussa on itineraari eli reittiselostus, mikä selittää kertojan kiinnostuksen anatomisiin preparaatteihin ja plastinaatioon (=kalmo jäädytetään, käsitellään alkoholilla, kudokset muovitetaan ja ruumis käsitellään silikonilla).
Kertojan valtaa välillä epävarmuus, mikä on tavallista kaikille kirjoittajille kesken työn, luulisin. Hän kysyy. "Teenkö oikein kun kerron tarinoita? Eikö olisi parempi panna ajatukset yhteen klemmarilla, kiristää ohjaksia ja alkaa ilmaista itseään ei tarinoiden vaan selkeän esitelmän kautta?
Kirjan avainsana on "kairos" ( minun mielestäni). Vaimonsa ja lapsensa lomamatkalla hukannut mies etsii sanakirjoista merkitystä sille sanalle. Hän löytää Wikipediasta lyhyen selostuksen, jonka mukaan Kairos oli jumala - " eräs vähäpätöinen, unohdettu antiikin Kreikan aikainen. Ja että tuo jumala on löydetty Trogirista." Se oli paikka jossa mies kävi vaimonsa ja poikansa kanssa ennen kuin hukkasi heidät.
Kirjan lopussa Kreikan mytologian professori pitää laivaseminaarissa esitelmän Kairoksesta, tuosta jumalasta jota ei Homeros eikä Ovidius maininnut ( eikä muuten Robert Graveskaan teoksessaan Greek Myths). Professorin mukaan: "Kairoksen toiminta-alue rajoittuu ihmisen lineaarisen ajan ja jumalten syklisen ajan leikkauspisteeseen..." Professorin ja hänen vaimonsa elämään Kairos astuu hetkellä , jolloin laiva on tulossa Rhodoksen satamaan. Kun ihmisten aika/ paikka ja jumalten aika kohtaavat, se on merkittävä hetki.
Jung puhui synkronisiteetista ja tarkoitti sillä merkittävää yhteensattumaa. Tocraczuk on kiinnostunut Jungin ajattelusta, sivumennen sanoen Suomessa sellaista kiinnostusta pidetään hurahtamisena. Jungilaisuus on se yhteinen tausta, miksi hänen kirjansa ovat minulle niin täynnä merkitystä, varsinkin Päivän talo, yön talo, mutta nyt myös tämä Vaeltajat, joka minua matkallani ilahdutti ja inspiroi. Se on kirja, jonka haluan lukea uudelleen hetimiten, ja ostaa kunhan rahatilanne vähän helpottaa.
Lopuksi tulee pitkähkö sitaatti Tokarczukilta. Se liittyy kuvan muovipusseihin. Ne ovat uusi vaeltajien laji. Hän kirjoittaa luvussa Lajien synty:
"Olemme todistamassa uusien olentojen syntyä Maan päälle. Ne ovat valloittaneet jo kaikki maanosat ja lähes kaikki ekologiset lokerot. Ne ovat tuulipölytteisiä laumaolentoja ja pystyvät liikkumaan vaivattomasti pitkiäkin matkoja. [...] Asiantuntija sanovat, että muovipussit ovat uusi olemassaolon muoto, ne saavat luonnon ikiaikaiset tavat heittämään häränpyllyä, sillä ne muodostuvat ainoastaan pinnasta ja ovat sisältä tyhjiä; tämä historiallisesta sisällöstä luopuminen antaa yllättävän suuria etuja evoluutiossa. Muovipussit ovat liikkuvaisia ja keveitä, kahvat mahdollistavat tarttumisen esineisiin tai toisten olioiden elimiin, ja siten ne voivat laajentaa elinympäristöään. [...] Ensi silmäyksellä ne vaikuttavat herkiltä ja heiveröisiltä, mutta se on harhaa - ne ovat pitkäikäisiä ja lähestulkoon ikuisia: niiden katoavaiset ruumiit hajoavat vasta noin kolmensadan vuoden kuluttua."