United Buddy Bears

Yhdistyneiden  karhukavereiden tunnuslause: " Meidän täytyy oppia tuntemaan toisemme paremmin -siten voimme ymmärtää toisiamme paremmin."

Senaatintorilla    seisoo    142 YK:n  jäsenvaltioiden karhukaveria lokakuun loppupuolelle asti.  Ne haluavat auttaa  hädänalaisia lapsia UNIFEC:n kautta.

Jos  tykkää campista, tykkää    näistä  kaksimetrisistä  kitsch-nalleistakin. Ne ovat   mainio kontrasti  Senaatintorin uusklassisismille. Kuvassa keskellä Kuuban  karhukaveri. (Klikkaa  kuvia). 


Lisää karhukavereita täällä.

Kirjallinen puutarha

Richardinkadun kirjastoon on pystytetty puutarha ( sponsorit Plantagen ja Teos), jossa kirjailijat viljelevät sanataidetta tällä viikolla. Kuvassa Karo Hämäläinen naputtelee tekstiä. Sitä mukaa kun tekstiä syntyy, yleisö voi lukea sitä isolta näyttöruudulta.

Kirjailijan tekstistä voi antaa palautetta joko kirjallisesti tai hänen kanssaan voi keskustellla kirjoitussession jälkeen henk.koht. klo 17-18. Tapahtuman muut kirjailijat ovat: Riikka Pulkkinen ( 23.3.) Jaana Kapari-Jatta (24.3.) Tom Erik Arnkil (25.3.) Harri Istvan Mäki ja Jukka Lemmetty (26.3.) Leena Parkkinen (27.3) Hannu Luntiala (28.3.)

Mitenkä mieleeni tuleekaan Franz Kafkan Nälkätaiteilija, joka istui häkissä harjoittamassa taidettaan! Viime kesänä Pariisissa järjestettiin kirjallisuustapahtuma Paris en toutes lettres. Oulipolainen kirjailija Jacques Jouet istui neljä päivää Place de Stalingradille pystytetyssä teltassa ja kirjoitti romaania Agathe de Paris, jonka syntyprosessia yleisö saattoi seurata teltan ulkopuolelta olevilta näyttöruuduilta. ( Kuvia tapahtumassa mm. täällä). Idea ei ole uusi. Georges Simenon kirjoitti uransa alkuaikoina romaania lasikopissa yleisön silmien edessä.

Silmät seuraavat sinua!

Richardinkadun kirjastossa muutakin kivaa kuin kirjoja ja kirjailijoita. Siellä kannattaa käydä katsomassa pientä näyttelyä kuvataiteilijoiden tekemistä kirjoista. Ihastuin Ismo Kajanderin teokseen Pyhä(taide)kirja. Valokuvasin sitä lasin lävitse monesta kulmasta ja tein kuvista ylläolevan kollaasin.

Linkkilisäys myöhemmin:

Helsinki tekee kirjaa -tapahtuman blogi

Nature morte

Still life, nature morte, asetelma Eduskuntatalon edessä.

Kuvattu viime viikolla. Lumikasat ja hieno lumilinnoitus

lienevät sulaneet viime päivien suojasäissä.

Valokuvatorstain 159. haaste: asetelma

Näkymä ikkunasta(ni)

Näkymä  tänään  kodin ikkunasta  Helsingissä.

Näkymä eilen  hotellin ikkunasta Pariisissa.

 Täällä sataa lunta, Pariisissa  kukkivat krookukset ja kevätesikot.  Lisää kuvia  Valon  kaupungista myöhemmin, kunhan ehdin  järjestää  kuvat ja ajatukset.

Mustaa  ja valkoista 12.  teema  on  Näkymä ikkunastani.

Pipo päässä

Päivän kuva  1. Helsingin rautatieaseman valonkantajilla on  vihreä  pipo  päässä,  viisasta  näillä  pakkasilla. En  ole  aikaisemmin huomannut   pipoja.  Ovatkohan   ne   niillä päässä kesälläkin?  Klikkaa  kuva isommaksi, niin näet  paremmin  pipot  sekä  vakavat  viranhaltijan ilmeet.

Päivän kuva 2. Rautatieaseman  kupeessa on pyöräparkki. Näillä pyörillä ei ole vähään aikaan  ajettu. 

Linkkejä: Kuuntele ja katsele.  Jacques Brel laulaa lumesta jota sataa Liègessä ja hänen unissaan.  Il niege sur Liège.

Lisää lumilauluja  löytyy  Tuumailua-blogista. 

Tammikuun sää

Lunta, pakkasta, vaihtelevaa pilvisyyttä. 
Kuvassa Kyösti Kallion patsas ja  Musiikkitalon rakennustyömaa.
 Valokuvamaanantain viikon aiheena: Sää.

PS. Myöhemmin. On niin kylmä, että metallisankaisia  silmälaseja ei voi pitää  päässä ulkona.  Kylmyys hohkaa sangoista  silmäkulmiin ja  ohimoille.  Viiden minuutin  ulkonaolon jälkeen  otsaa alkaa viiltää. Lasit on  pakko ottaa pois päästä.   

Valkoinen siluetti

Alvar Aallon  Finlandia-talo joulukuussa 2009

Tämän viikon aiheena on: profiili/siluetti.

Marraskuun lopun värejä Helsingissä

Puotilan kartano  lauantaina.  Pyöräilin katsomaan miten  viljelypalstalla voidaan.  Palsta on kartanon vieressä.  Auringonkukkien  varret  törröttivät   pystyssä. Linnut olivat syöneet viimeisetkin siemenet kukista. 

Erottaja tänään. Kävin katsomassa   Otso Kantokorven   kuvia  Viron katutaiteesta  Liken  kirjakaupassa, Iso Roobertinkatu 20.

Päivän sitaatti:  "Nähdäkseni katutaiteessa ei ole kyse pelkästään reviirin merkkaus. Sillä on aina poliittinen agenda, riippumatta sisällöstä. Kyseessä on tilan haltuunotosta vaikka työt jankuttaisivat samaa tyhjänpäiväisyyttä loputtomasti. On kauheaa, että raha on ainoa, jolla nyky-yhteiskunnassa saa viestin läpi [...] Tietenkin mukana on myös kielletyn ja laittoman romantiikka."  Otso Kantokorpi   Fifissä: Viron seinillä on asiaa

Marraskuun valo

Auringonlasku Vartiokylänlahdella 19.11.09

Valokuvatorstai toivoi  väriä marraskuun harmauteen  ja  antoi  haastesanaksi  räiskyvän.    Miksi  ihmeessä  marraskuussa pitäisi  räiskyä?  Minusta  marraskuu  on  hieno kuukausi  harmautensa ja pimeytensä takia. Se kutsuu  ihmistä sisäistymään.  Joulukuussa ollaan   sosiaalisia. Minunkaltaisellenin intovertille se on hermostuttava kuukausi.   Tammikuu  on vuoden  ikävin kuukausi,  se on pitkä kuin  nälkävuosi, rahat ovat lopussa  ja postiluukusta tipahtelee laskuja, mitään ei tapahdu.  Helmikuussa   valostuu ja  on aika  tutkia  siemenluetteloita ja suunnitella tulevan kesän   viljelyksiä. 

Mies ja vene  auringonlaskun jälkeen  Vartiokylänlahdella 19.11.09

Voi kun osaisi kuvata kaikki marraskuun harmauden hienot vivahteet!

Hellepäivän kollaasit

Nurkan takana Aurinkolahden uimarannalla oli sunnuntaina porukkaa.

Tuska-festivaali Kaisaniemessä. Musiikkia voi kuunnella myös ilmaiseksi nurmkolla lokoisasti makaillen ja vesipiippua poltellen eikä korvia tarvinnut suojella tulpilla.

Vihreät tennarit

Lisäys tekstiin   klo 21.01  kts.  alempaa

Vihreät tennarit Torkkelinmäellä Helsingissä, nähty  14.5.09

Kasa-blogin Jussi Og on nähnyt  vaaleanpunaiset tennarit  Hallituskadun ja Aleksis Kivenkadun kulmassa.  En tiedä missä kaupungissa   kulma on. Helsingissä ei ole  sellaista kulmaa,   mutta molemmat  kadut ovat.    Hän  on ottanut selvää kenkien salakielestä.  Käykääpä lukemassa.   Jonkun mielestä johdoissa riippuvat kengät ovat  nuorison ilkivaltaa.  Ja minä kun ajattelin  vihreät tennarit nähdessäni, että  katutaidetta. Sitä on  Torkkelinmäellä enemmänkin, muunmuassa puhuva   viemäriaukko. Se kuulutti  Finnairin lentoja, kun kävelin ohitse. 

Lisäys klo 21.01

En jaksanut  yöllä etsiä puhuvan viemärin  kuvaa.  Tässä se  viemäriaukko nyt on, eli  ääniteos: Mutta minä lähden. Tekijä  Markku "Sika" Puustinen. 

 

Yhdeksän  vuotta sitten  näin/ kuulin Hannoverissa elämäni  ensimmäisen   soivan   viemäriaukon. Se lauloi  rautatieasemaa vastapäätä olevassa puistikossa  Elvis Presleyn äänellä: "Are  you lonesome  tonight." Istuin puistonpenkillä helteen uuvuttamana kuuntelemassa sitä. Helle oli niin hirveä, että Hannoverin eläintarhan  sikojen ja  tapiirien ihoa siveltiin  aurinkoöljyllä, ettei niiden iho palaisi. Viimeksi oli ollut yhtä  kuumaa kesällä 1947.

PS.  Amerikkalaisia   kenkäpuita/ puukenkiä voi käydä katselemassa täältä.

 

Katukuva

Katukuva ennen

Katukuva nyt

Pidän kaupunginosista, joissa menneisyys ja nykyisyys ovat läsnä. Nämä kuvat on otettu  Torkkelinmäeltä, Harjun kaupunginosasta eilen.

Valokuvatorstain 132. aihe:  Ennen - Nyt

Vappuaattona

Keltaisia  kiviä  Kolmen sepän patsaalla

Ilmaista pullovettä  ja vilinää  Vanhan ylioppilastalon   kulmalla

Lakkeja  Kolmen  sepän aukiolla

Vihreän kollaasin viikko

Vihreä kaupunki ( klikkaa kuva isommaksi)

 Vasemmassa alakulmassa on tänään   Helsingin musiikkitalon rakennustyömaan  aidasta bongaamani "neulegraffiti. "   Lisää  neulegraffiteja löytyy Sininen meri -nimisestä blogista.

Vihreä on lempivärini ja   jonkin  testin mukaana   jopa aurani väri,  mutta   kuvakokoelmista löytyi   yllättävän vähän vihreitä kuvia. 

Oikeassa reunassa on Vincent van Goghin vihreä silmä ja    vasemmassa yläkulmassa  pensaassa piilottelevan  rusakon silmä. Näin sen viime  kesänä Puotilan  viljelyspalstalla.   Rusakon silmän  vieressä on  virolaisen  taiteilijan  Paul Allikin ( 1946-2003) näkemys vihreydestäni.

 Lisää vihreitä kollaaseja Inkiväärin blogissa.

Katudraamaa

Mielenosoitus Kolmen sepän patsaalla lokakuussa Hullujen päivien aikaan (klikkaa kuva isommaksi).

Valokuvatorstain 120. haaste on draama. Tein kollaasin, koska minun on vaikea valita yhtä kuvaa. Sitä ennen luin Valokuvatorstain säännöt tarkasti eikä niissä ei kielletty kollaasin lähettämistä, ei myöskään vanhojen kuvien lähettämistä, kunhan ovat omia kuvia eivätkä kaverin ottamia.

Valokuvatorstain periaatteista on ollut kovasti keskustelua. Jotkut osallistujat ovat sitä mieltä, että kuvien pitää olla tuoreita, so. otettu vasta haasteen julkistamisen jälkeen. Jotkut haluavat kuvat sellaisinaan, ilman sanallisia selityksiä. Jotkut toivovat kommentteja. Jotkut turhautuvat jos kävijätilastot osoittavat laskusuuntaa ja lakkaavat lähettämästä kuvia. Mielipiteitä on yhtä monta kuin miestäkin/naistakin. Minun puolestani kaikenlaiset kukat ja kuvat saavat kukkia. Yksi Valokuvatorstain suosikeistani on nimimerkki Djadja, jonka kuvia ei voi kommentoida.

Lumen taju

Ei, en aio kirjoittaa Peter Høegin romaanista Lumen taju. Siitä on niin kauan kun luin sen. Muistan kirjasta vain sen, että päähenkilönä oli nuori nainen, joka etsi rakkautta ja pikkuveljensä? jälkiä lumesta, ja että juoni oli dekkarimainen.

Dekkarit ovat kirjoja joista ei jää mitään mieleen, siksi että juoni häiritsee paneutumista kirjan maailmaan ja henkilöihin. Vaikka mikä minä olen arvostelemaan sitä kirjallisuudenlajia, koska lopetin dekkarien lukemisen kuusitoistavuotiaana Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen jälkeen. Se kirja "kolahti" huumeslangia käyttääkseeni, ja niin minä jäin Dostojevski-koukkuun.

Tellervo-patsas, Helsinki 23.1.2009

Rikos ja rangaistus tulee draamasarjana Teemalta lauantaisin. Kannattaa katsoa jo kuvakerronnan takia. Venäläiset osaavat filmatisoida klassikkojaan. Kemppinen pohtii blogissaan kumpi on parempi Salatut elämät vai Rikos ja rangaistus. Aika kummallinen rinnastus, sama jos vertaisi päivän iskelmää ja Matteus Passiota toisiinsa. Kemppinen on intellektuaali eikä häntä voi siksi aina ottaa tosissaan.

Lunta on tullut tupaan. TM-gallerian sisäpiha 23.1.2009.

Risto Niemi-Pynttäri kirjoittaa lumivalkeasta ja neutraalista maailmasta Kun kirjoittaa -blogissa:

"Blanchot puhuu lumivalkeasta tilasta, jossa ei ole avaruutta mutta ei rajoittavia seiniäkään. Silloin hän ei puhu suoraan meistä ja asioistamme, vaan kommunikoimattomasta ja tyhjästä tilasta välillämme. Niistä ei paljoa puhuta, koska olemisen yleisiä tyhjiä välejä ei voi kommunikoida, yleensä ne ovat sinisiä ja taivaan yllä olemisen täyttämiä."

TM-gallerian sisäpiha

Vain kuvia

Talvi on tullut, kun joutsenet kokoontuvat Aurinkolahdelle ruokaa kärkkymään. Tänään niitä oli 12, pari päivää sitten 30, kertoi vanha rouva joka syötti niitä. Sorsat olivat nopeampia kuin joutsenet ja veivät leivänpalat niiden nokkien edestä. Minä muistelin lapsena lukemaani Andersenin satua noidutuista joutsenista, mutta en muistanut oliko niitä 12, aikamoinen joukko kuitenkin. (Vanha rouva oli kaino, ei halunnut mukaan kuvaan).

Talvi on päässyt yllättämään veneenomistajan. Hänellä on kiire pelastaa vene jäätyvältä lahdelta.

Kun vanha rouva lopettaa ruokinnan, kaksitoista jousenta purjehtii tiehensä sorsasaattueen seurassa ja minä lähden ostamaan ruokaa Columbuksen ostoskeskukseen.

Huomattava muutos kaupunkikuvassa. Kun lähdin 12 päivää sitten Luxemburgiin, bussit olivat kaikenkirjavia. Kun palasin ne olivat muuttuneet ankaran sinisiksi. Tuli mieleen entisajan poliisit, jotka patikoivat pitkin Munkkiniemen puistotietä tummansinisissä univormuissaan ja hajoittivat "kasoja" Valion baarin kulmalta, johon Munkkiniemen nuoriso-ongelma keskittyi 50 vuotta sitten.

Tänään luin lehdestä, että HKL on vaihtanut mainostenhankkijaa , ja minä kun luulin että laman vaikutukset näkyvät jo. Kun HKL ei saa mainoksia, se on siksi korottanut lipun hintoja, vaikka bensan hinta on laskenut.

PS. Pitäisiköhän vaihtaa blogin nimi Vain kuviksi, koska se sisältää nykyään enemmän kuvia kuin sanoja. Sanalliset ilmaisuni ovat suuntautuneet muuanne.

22. joulukuuta

Helsinki, Espa joulukuussa 2008 ( 22. luukku)

kelasin ympäri
stadia
tähyilin jotain ystävää
tai ihmistä
josta vois erota

ei yksikään

saanut mua kiinni

Martin Enckell. 22. joulukuuta. Suom. Merja-Riitta Stenroos. Löytyi antologiasta Talvi on hiljaisuutta ja vastarintaa. ( WSOY 1986). Valinnut ja toimittanut Merja-Riitta Stenroos.

PS. Lähden tänään Luxemburgiin joulua viettämään. Saa nähdä miten joulukalenterin parin viimeisen luukun avaaminen blogissa onnistuu sieltä päin.

Mitä runous on

Helsinki, Mannerheimintie

Kalevi Seilonen vastaa mitä runous on:

Se on avoin päiväkäsky, suljettua puhetta
kun kommunisti seisoo avuttomana tässä, se on yksi
tapa kirjoittaa kirjekuoria ystäville,
muutama Ferlinghettin piirtämä viiva ilmaan.
Eikä meillä kotona luettu milloin sattui.
Runous on tapa kiroilla Runoilijaliiton kokouksessa,
se on juttua joka tedään Yhdys Sanoilla,
mutta virkamiehet taputtavat, älyttömät, taputtavat
ja musta hevonen pakenee yhteistä pahaa.

Kalevi Seilonen. Valittuja runoja. Tammi 1991

Tänään, lauantaiaamuna klo 8.00 YLEn ykkköseltä voi kuunnella enemmän puhetta siitä mitä runous on. Keskustelemassa Tarleena Sammalkorven johdolla: Merja Virolainen, Ilpo Tiihonen, Eino Santanen ja Pauliina Haasjoki. Ohjelman nimi on Kirjakerhon runopolemiikki. Jos ei herää
niin aikaisin, sen voi kuunnella myöhmmin YLEn sivustolta podcastina.

Päät

4. luukkuHelsinki, Kolmen sepän aukio

”Mieleni on muuttunut. En luota tähän. Minun täytyy tunnustella onko vanha pääni vielä paikoillaan. Olenko minä vielä yhtenä kappaleena?

Onko pääni yhtenä kappaleena? Mieleni on muuttunut. Minulla ei nyt ole hengen auliutta eikä mielen iloisuutta. Mutta olen nyt tyytyväinen. En ole lainkaan kauhistunut tästä. Minä rakastan itseäni. Minä pelkään itseäni. Rakastan itseäni kaiken sen hyvän vuoksi, jota olen itselleni tehnyt. Vihaan itseäni kaiken sen katalan vuoksi, jota olen itselleni tehnyt. Tarvitsen toisen hevosen, tarvitsen jonkun sitomaan haavani vai täytyykö minun se itseni tehdä. Halveksiiko Aurinkokin minua tänään ja kieltäytyy tyystin loistamasta?

Sydämeni on kymmenisen kertaa kevyempi kuin miltä näytän.”

Runo on Juhana Vähänen proosarunokokoelmasta Avaa tule ( Teos 2008), joka

on yksi tämän vuoden kahdeksasta Runeberg- kilpailun palkintoehdokkaasta. Hänen bloginsa BigSur ja Surreal on ollut vuodesta 2003 asti blogiluettelossani.

Onnea Juhanalle ja muille ehdokkaille. Heitä ovat: Olli Jalonen ( 14 solmua Greenwichiin) Marko Kitti ( Meidän maailma), Marjo Niemi (Miten niin valo), Niina Repo (Arpi), Sofi Oksanen (Puhdistus), Robert Åsbacka ( Orgelbyggaren) ja Daniel Katz, jonka Berberileijonan rakkaus odottaa yöpöydällä lukemista. Ensimmäisen faabelin olen jo lukenut ja nauttinut suuresti, kuten aina kaikesta mitä Katz kirjoittaa.

Tänään julkistetaan Finlandia-voittaja. Olli Jalonen sanoi jossain haastattelussa ennen kuin hänen kirjansa valittiin Runeberg-ehdokkaaksi, että hän arvostaa enemmän Runeberg- kuin Finlandia-kilpailua. Luultavasti moni kirjailija on samaa mieltä. Finlandia-kilpailu on kustantajien pönötyskilpailu, joka kaikkine lieveilmiöineen aiheuttaa pahaa ilmaa ja huonoja vibraatioita kirjallisuuselämässä.