Mitä kirjallisuus on?

Ninnin  tassu on William S. Burroughsin unikirjan päällä.

Kirjan nimi on My Education.  Onkohan se  kirjallisuutta, 

Ninni  näyttää pohtivan.

Juha Seppälä on pohtinut kirjailijuutta ja kirjallisuutta  näin:

"Hirveintä on, että kirjailijat  jatkavat vaikka maailma palaisi siitä yksinkertaisesta syystä että ovat kirjailijoita. Kirjailija tekee kirjaa  vielä hirttolavalla, näkee pyövelinsä asun yksityiskohdat, rekisteröi  valon  sävyn, hiljaisuuden äänen, tukahdutetun kauhun tuoksun. Näyttelijät haluaisivat olla kirjailijoita, rock-laulajat samoin. Kaikki tahtovat  roolin. Media myy näyttelijän kirjaa kuin viinaa tai naisia, media tahtoo elää ja kaupata sitä mille on aina ostaja. Kriitikot vihaavat kirjailijoita ja kirjailijat  vihaavat  kriitikoita. Martin  Walserin oli kirjoitettava  siitä kokonainen kirja.  Theodore Dreiser vuokrasi huoneen Brooklynistä ensimmäisen kirjansa huonojen  arvostelujen jälkeen, istui puisella tuolilla keskellä huonetta ja käänsi sitä kerran toisensa jälkeen eikä  löytänyt oikeaa asentoa. Myös lukijat vihaavat kirjailijoissa  kirjallisuutta. Kirjailijoita ne rakastavat. Kirjallisuus on ennakoimatonta, arvaamatonta,  monesti rumaa ja  käsittämätöntä. Tai valheellista, tai totuudellista, erilaista kuin lukijan kokemus elämästä." Sitaatti on Seppälän  romaanista Mr. Smith (WSOY 2012),  josta enemmän  Kirjailijan päiväkirjassa. 

Hyllyssäni  on Jean-Paul Sartren  kirja Mitä  kirjallisuus on? (Suom. Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen, Delfiinikirjat, Otava 1976).    256 sivua tiheätä tekstiä ja lisäksi  selitykset.    Seitsemänkymmentäluvulla olen lukenut  kirjaa   kynä kädessä.   Olen alleviivannut mm. sanat "kirjoittamisakti" ja "lukutoimitus." Sartren  mukaan kirjoittamisakti on  teoksen luomisen epätäydellinen ja abstrakti vaihe,  kun taas lukutoimitus  on havannoimisen ja  luomisen  synteesi. " Kirjailijan  ja lukijan yhteisestä toiminnasta syntyy konkreettinen ja kuvitteelinen objekti, hengentuote. Taide on olemassa vain toista ihmistä varten ja vain toisen avulla",  sanoo  Sartre.

 Sartre määrittelee millainen on huono ja hyvä kirja: ""Huono kirja on se joka, yrittää imartelemalla viehättää, toisin kuin hyvä kirja, joka on vaatimus ja uskon osoitus."  Hän siteeraa Jean Paulhania, ranskalaiskirjailijaa ja  saksalaismiehityksen aikaisen  vastarintaliikeen keskushahmoa.   Paulhan   kirjoitti: " Jokainen tietää, että meidän  päivinämme on olemassa kahdenlaista kirjallisuutta: huonoa joka  itse asiassa on lukukelvotonta ( ja sitä luetaan paljon), ja hyvää kirjallisuutta, jota kukaan ei lue."

 Selkeä määritelmä.  Se on kirjoitettu viime vuosisadan  ensimmäisellä puoliskolla.     Onkohan   kirjallisuuksia nykyään  enemmän  kuin kahdenlaisia?    Ehkä Mahdollisen kirjallisuuden seura  osaisi vastata.  Sen ensimmäisestä vuosikirjasta  on  esittely  Kritiikin uutisissa.

Kissa sisälläni, ja unet.

"Me olemme  kissat sisällämme.  Me olemme  kissat, jotka eivät  voi kulkea yksin, ja meille on olemassa vain yksi paikka." William S. Burroughs.

William ja  kissa  Ginger, yksi monista  hänen kissoistaan  Tämän kuvan "pelastin" Facebookin päivitysvirrasta.  Kuva on  peräisin täältä: http://www.vice.com/read/the-cat-offers-itself- Sivulla  kerrotaan   Burroughsin  kissoista. Kannattaa lukea.

Burroughs kirjoittaa:  "En ole  koiranvihaaja. Sitä vihaan minkä ihminen on parhaasta ystävästään tehnyt. Pantterin murina on vaarallisempaa kuin koiran murina, mutta se ei ole  rumaa. Kissan viha  on kaunista,  se palaa  puhtaalla kissan liekillä, karvat pystyssä ja rätisee sinisiä kipinöitä, silmät  loimuavat ja suu sylkee. Mutta  koiran  murina on rumaa, punaniskaista lynkkausjoukkion pakistanalaistenhakkaajan murinaa...jonkun murinaa, jolla  on "Tapa homo Kristuksen tähden" -tarra autorämässään, omahyväistä miehitettyä murinaa. Nähdessäsi tuon murinan katsot jotakin, jolla ei ole omia kasvoja. Koiran viha ei ole sen omaa. Sen sanelee koiran  kouluttaja. Ja lynkkausjoukon vihan sanelee valmennus."  (Suom. Elina Koskelin)

En minäkään ole  ole koiranvihaaja.  Mutta  en  jaksaisi  elää  koiran kanssa.  Koira on ekstrovertin , kissa introvertin  ihmisen eläin. Minä olen introvertti.

Burroughsin   Kissa sisälläni, pieni punainen kirja,   ilmestyi  vuonna 2005 Sammakon kustantamana.   Ostin sen   silloin.  Nykyään ostan harvoin  kirjoja,  mutta  keväällä  ostin Burroughsin     unien kirjan    Koulutukseni.    Myös sen on   kustantanut Sammakko ja  suomentanut  Elina  Koskelin.  Suosin   Sammakon kaltaisia  pienkustantajia, siksi ostan niiden kirjoja. Ne   suhtautuvat  kirjallisuuteen vielä   intohimoisella  rakkaudella. Samaa  ei voi sanoa   suurkustantajista, joiden  täytyy  myydä  kirjoja  osakkeenomistajien taloudelliseksi  hyödyksi.  On  varmaankin  painostavaa olla suurkustantamossa  kustannustoimittajana,  joka rakastaa kirjallisuutta, mutta jonka  on  pakko  lukea  käsikirjoituksia sillä  silmällä  ovatko ne taloudellisesti  kannattavia.

 Burrghous kertoo   unikirjassaan näkevänsä usein unta pakkaamisesta.  "Liian vähän  aikaa  ja liian paljon pakattavaa,"  hän sanoo.  Minäkin näen  usein   pakkaamisunia,  useimmiten  ne  liittyvät Suvikuntaan, WSOY:n kesäpaikkaan, jossa vietin kolme varhaisnuoruuden kesää. Myös  minulla on liian paljon pakattavaa ja  aikaa  liian vähän.  Burroughs saa pakkaamisunissa    orgasmin, minä en.  Pakkaamisunien  erotiikka herättää     hänessä kysymyksen: Onko seksillä mitään  tekemistä seksin kanssa?  Koko seksin  rituaali, kosiskelu, itse halu, huohotus ja hikoilu ja  asennot pelkkää huijausta  samalla kun  nappeja painellaan näyttämön  ulkopuolellla?"

Ja hän jatkaa: "  Ikään kuin joku kävisi läpi monimutkaisen seremonian  tuottakseen valoa, sitten joku muu,  tietyllä hetkellä, painaa valokatkaisinta. Miksi  pakkaamis- tai aikauni saa aikaan orgasmin yli  seitsemänkymmentävuotiaalla miehellä? Ehkä ajalla ja seksillä on  on yhtä intiimi suhde kuin kuolemalla   ja seksillä. Sekä  kuolema että seksi irrottavat  yksilön ajasta."  

 Minun  kokemukseni mukaan myös unet   irrottavat ajasta.

Joulutervehdys

Hyvää ja rauhallista kirjajoulua kaikille  tämän blogin lukijoille! 

Kuvasin   ruusun   Puotilan palstoilla itsenäisyyspäivänä.

Oli satanut lunta. Ruusu hehkui valkoista hankea vasten 

punaisena kuin verenpisara.

Joulukirjojeni toivomuslistalla oli  William  S. Burroughsin unikirja   Koulutukseni, mutta  suomentaja  ei   saanut  sitä valmiiksi joulumyyntiin.  Olisin ostanut sen itselleni lahjaksi.  Burroughs on suosikkini siitäkin syystä että hän on syntynyt samana päivänä kuin minä, mutta muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin.

Kävin  eilen  hakemassa  kirjastosta   joululukemiseksi  Viivi Luikin  Varjoteatterin. Joku ystävällinen sielu,  kenties joulutonttu, oli  jättänyt  kirjaston  kierrätyspöydälle kuin  minua varten Jungin muistelmateoksen  Unia, ajatuksia, muistikuvia.   Olen lukenut sen  noin 30 vuotta sitten,  jolloin  hullaannuin Jungiin ja  luin kaiken mitä häneltä käsiini sain.  Joulunpyhinä aion  tarkistaa olenko  yhtä ihastunut hänen muistelmiinsa kuin   entisinä aikoina. 

 PS. Tänään  päivitin  pitkästä aikaa  Kirjailijan  päiväkirjaa. Kirjoitin pariisilaisesta   Shakespeare & Co:n kirjakaupasta.