Vehreys

Toukokuun viimeisen päivän  vehreyttä Puotilan  viljelypalstan reunalla.

( Klikkaa kuvat isommiksi)

 Ja toisella  reunalla kukkii rohtoraunioyrtti. 

Valokuvatorstain 249. haastesana  on vehreys.

Päivän urakka:  Käänsin, väänsin  ja kiskoin  juolavehnää  palstan reunoilta. Hiki nousi  pintaan, vaikka  tuuli oli kolea.    Juolavehnä on sitkeätä lajia.    Sanoisin että se pitää kynsin hampain oikeudestaan elää, jos  sillä olisi kynnet  hampaat.  Sillä  on juuret, joilla se pitää kiinni maasta.   Taistelussa juolavehnän kanssa Annika Idströmin  perintötalikosta katkesi  yksi piikki. Se  on nyt  kolmipiikkinen talikko.  Mutta taistelu juolavehnien kanssa jatkuu. 

Rohtoraunioyrtti

Rohtoraunioyrtti palasi takaisin.


 Viime  vuoden  keväällä kerroin  täällä,  että  palstani reunalta  oli varastettu  rohtoraunioyrtti.   Jäljellä oli vain iso kuoppa.  Salakuljetin yrtin juuritaimen  Moskovan kirjailijaliiton pihalta  Suomeen  kaksikymmentä vuotta sitten.  Yrtin menetys  suretti.  Sillä oli   monta  ihailijaa, jotka pysähtyivät   kysymään  mikä se on, kun  eivät ole  nähneet sellaista kasvia ennen.   Kenties  joku ihailija kävi  kääntämässä  sen maasta yön  pimeydessä. Tänä  keväänä  tyhjään  kuopaan ilmestyi   rivi   rohtoraunioyrtin taimia.  Nyt ne kukoistavat, kukkivat ja  varmaankin iloitsevat sateesta   helteisten päivien jälkeen. 


"Ja se minkä menetimme, tuli takaisin.
Sitä mukaa kuin alistuimme menettämään, se tuli takaisin,"


kirjoitti Rabbe Enckell runossa Välisanat, pitkospuut ( suom. Tuomas Anhava).   Samassa runossa  hän  kirjoitti puutarhurin  keväästä:


Niin vaivihkaa tulee  kevät vastaan:
kaikissa maustepenkeissä ovat jo piilossa
siemenet - maustepenkeissä,
jotka ovat  puutarhurin sydäntä  kaikkein lähinnä.
Siemenpalot
kahisivat pussissa
odotuksen jännitystä - ja  nyt ne ovat päätyneet
mullan  pehmeään poimuun, hyvään talteen.