Näytetään tekstit, joissa on tunniste eksistentialismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eksistentialismi. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Eksistentialismista

ja Sartren sanoista on syntynyt pohdintaa muutamissa blogeissa. Laitan linkit tähän niille joita asia kiinnostaa ( ja itselleni muistiin, jos vaikka sattuisin palaamaan asiaan, kun olen lukenut Sartreni loppuun).

Risto-Niemi Pynttäri kirjoittaa mm.

”Sartren esimerkit ovat hieman kummallisia. Mitä tekemistä sillä että “puhutaan omaa kieltä, kirjoitetaan vieraalla kielellä” on sen kanssa että käytetään tuoksusanoja (kölninveden hajuisia)? Tulee mieleen sanat joilla ei ole kosketusta puhujaan omaan löyhkään. Niin, sama juttu toisen esimerkin suhteen, mutta toisin päin. Miten muuten Sartre voi ottaa esimerkiksi keikarit jotka kirjoittavat teurastajan kieltä. (Ehkä jotain sellaista, mistä tulee mieleen 90-luvun rankka proosa, joka löyhkää mutta jonka kirjoittajat ovat suihkunraikkaita). Nämä molemmat esimerkithän ovat vierasta kieltä kirjoittajalle.”

Tero Hannula kirjoittaa:

Herra Nutz kommentoi osuvasti “Niin, meitä poloisia nuoria ei ole enää heitetty edes maailmaan, vaan diskurssiin” (toisaalta, eikö näin ollut aiemmin?). Mutta kyllä minua ahdistaa se, että olen maailmassa ja pitää pärjätä miten taitaa. Suurin ahdistus tosin tällä hetkellä taitaa olla se, että täytyy pärjätä muiden ihmisten kanssa, pitää kuulua aina johonkin, pitää omaksua jokin diskurssi, monta diskurssia jopa.”

Jukka Laajarinne kirjoittaa:

”Vastaan vielä Konkalle: Väitän, että eksistentialistinen asenne on edelleen yhtä ajankohtainen, kuin mitä se on koskaan ollut. Kokemukseni mukaan nuoret ovat valintojensa vapaudesta edelleen ahdistuneita. Ja toisaalta: suurin osa heistä osaa edelleen virtaviivaisesti olla ajattelematta elämäänsä ja kuolemaansa – aivan kuten jo Sartren aikoina.”

Rauno Räsänen osallistuu keskusteluun Laajarinteen Jukan kommenttiosastossa:

”Sartrelainen vapaus on lopulta – luullakseni – vain tahdon vapautta. Ei sen kummempaa. L'Etre et Néantissa (Onko se suomennettukin? Oleminen ja ei mikään?) Sartre käyttää itsekin vankilaesimerkkiä. Vankilassa ollessaan ihminen voi yhä kieltää sen, mitä vankilaan laittamisella hänelle tarjotaan: voi yrittää pakoa. Yrittäminen riittää: vapaa tahto ilmaisee itsensä, vanki ei ole myöntänyt vankeuttaan.”

Lopuksi Juliette Grecoa. Hän oli eksistentialismin ”ylipapitar” ja yksi monista Sartren muusista.