Tänä aamuna (4.6.) havahduin puoliunesta, kun joku puhui
radiossa identiteetistä. Hän väitti että identiteetti on mielikuvitusta. Miten
niin mielikuvitusta? ihmettelin. Olin äskettäin lainannut Francis Fukuyaman teoksen Identiteetti: Avostuksen vaatimus ja kaunan politiikka (suom. Antti Immonen. Docendo 2020). Fukuyama
on demokratian, markkinatalouden ja kansainvälisen politiikan tutkija
Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa.
Hän sanoo puhuvansa tässä kirjassa identiteetistä siinä mielessä, koska se
on niin tärkeä tekijä aikamme
politiikassa. ”Modernista identiteetintajusta
kehkeytyy nopeasti identiteettipolitiikkaa, jossa ihmiset vaativat arvonsa julkista
tunnustusta,” hän kirjoittaa. Niinpä, kun ihmiset heräävät vaatimaan arvonsa tasavertaista
tunnustamista, se laukaisee vallankumouksia.
Fukuyama kertoo
pienestä tapahtumasta, joka
laukaisi liikkeelle arabikevään. ”Vuoden 2010 joulukuun 17. päivänä
poliisi takavarikoi tunisialaisen katukauppiaan Mohamed Bouazizin
kasvikärryistä tuotteet, koska hänellä ei ollut myyntilupaa. Naispuolinen
poliisi läimäytti häntä, takavarikoi hänen elektronisen vaakansa ja sylkäisi
häntä kasvoihin. Bouazizi kävi pormestarin toimistolla tehdäkseen valituksen ja
hakeakseen vaakansa takaisin, mutta
häntä ei suostuttu ottamaan
vastaan. Niinpä Bouazizi valeli itsensä
bensiinillä ja sytytti itsensä palamaan
huutaen: Kuinka te odotatte minun hankkivan elantoni.”
Uutinen tapahtumassa ja sen aiheuttamat mellakat ja
mielenosoitukset levisivät nopeasti koko arabimaailmaan. Väki voimaantui
vaatimaan arvostusta ja oikeudenmukaisuutta.
Tällä hetkellä näyttää siltä,
että Yhdysvalloissa on tapahtumassa jotain samantapaista, kun
mellakat ja mielenosoitukset ovat levinneet Minneapolisista ympäri Yhdysvaltoja.
Mellakat alkoivat, kun George Floyd, musta mies, kuoli tukehtumalla
toukokuun 25.päivä toukokuuta. Valkoinen
poliisikonstaapeli tappoi hänet painamalla polvellaan
hänen kaulaansa katuun yhdeksän
minuutin ajan.
George Floydin
tapaus oli saanut minut lukemaan Fukuyaman kirja. Hän määrittelee, että modernissa
identiteettikäsityksessä yhdentyy kolme
erilaista ilmiötä:
1. Thymos
( kreikkalainen nimitys sielunosalle,
jonka Platon määrittelee sen Valtiossa. Sitä on vaikea kääntää, englantilaiset
ovat kääntäneet sen
sanalla ”spirit”, suomalaiset
sanalla ”kiihkeys”). Se n ihmisen universaali persoonallisuuspiirre,
jonka tavoitteena on tunnustetuksi tuleminen.
2. Sisäisen ja ulkoisen minuuden välinen ero.
Sekä sisäisen minuuden moraalisen arvon nostaminen ulkoista yhteiskuntaa
korkeammalle.
3. Kehittyvä
käsitys arvostuksesta, jossa tunnustetuksi ei tule vain ahdasrajainen joukko ihmisiä vaan kaikki ihmsiet.
Lainasin Fukyaman Identiteetin,
koska identiteettikysymykset ovat
kiinnostaneet minua lapsesta pitäen
Ensimmäisen kerran törmäsin
konkreettisesti kysymykseen ”kuka minä olen” alle kouluikäisenä, kun meidän perhe muutti
uuteen taloon. Pihalla
samanikäiset tytöt haukkuivat ryssäksi ja ajoivat nokkoset kädessä pihalta
pois. Itkuhan siitä tuli. Kotona isä selvitti, että en ole ryssä vaan inkeriläinen,
ja että inkeriläiset ovat suomalaisia.
Identiteettikriisejä on
sen jälkeen ollut
useita kuten kaikilla ihmisillä eri
elämänvaiheissa. Viimeisin kriisi tuli koronapanepidemian alussa, kun valtioneuvosto
”velvoitti karanteenin kaltaisiin
olosuhteisiin” so. pysymään kotona,
koska olen ikäni vuoksi ”hauras vanhus. ” Mutta en tunne itseäni
sellaiseksi. Se on ulkopäin
annettu identiteetti. En ole
vielä sujut sen kanssa.
Fukyaman Identiteetti
on sellainen kirja, jota olisin mielelläni lukenut kynä kädessä ja
alleviivaillut sivuilta kohtia, jotka kiinnostivat minua erityisen paljon, kuten Platonin ” sielunosat”. Ruumiinosista kyllä puhutaan nykyään, niitä
on useita. Mutta sielunosia on vähemmän –
Freudillakin vain kolme: id, ego
ja superego.
Platonin Valtiossa Sokrates keskustelee sielunosista Adeimantoksen kanssa. Sokrates sanoo, että ”sielun himoitseva osa
kaipaa esimerkiksi ruokaa ja vettä. Mutta ajoittain janoinenkin mies on
juomatta, koska hän tietää että vesi on saastunutta ja että siitä voi sairastua
.”
Sokrates kysyy: ”Mitä
tästä nyt pitäisi päätellä? Varmaankin, että tällaisen ihmisen sielussa on sen
puolen lisäksi, joka käskee juomaan, myös sellainen puoli joka, joka estää juomasta – toinen ja
vahvempi puoli kuin käskevä puoli?”
Keskusteltuaan Adeimantoksen kanssa
Sokrates tulee
siihen tulokseen, että sielussa
toinen erillinen osa on laskelmoiva osa,
joka voi toimia sielun irrationaalisen, haluavan osan tarkoitusperien
vastaisesti. Mutta jos ihminen alistuu halun valtaan kuuntelematta järjen ääntä, niin sielun kolmas osa puuttuu asiaan ja herättää
ihmisessä kiukkua ja itseinhoa. Sokrates nimittää tätä sielun kolmatta,
henkistynyttä osaa ”thymokseksi”, jota
Fukuyama ei edes yritä kääntää. Hän
sanoo, että ” yli kaksituhatta
vuotta ennen nykyisen taloustieteen syntyä Sokrates ja Adeimantos ymmärsivät jotakin, mitä sen piirissä ei ole tajuttu. Halu ja järki ovat
ihmisen psyyken (sielun) osatekijöitä, mutta kolmas osa thymos toimii täysin
riippumatta noista kahdesta. Thymos on arvoarvostelmien tyyssija. […] Saadessaan
osakseen myönteisen arvostelman ihmiset tuntevat ylpeyttä, ja ellei heille sitä
suoda, he tuntevat joko kiukkua (koska uskovat olevansa aliarvostettuja) tai
häpeää (koska he tajuavat, etteivät ole yltäneet muiden ihmisten normien
tasalle).
Fukuyaman Identiteetin keskeinen termi on thymos. Hän
on sitä mieltä, että nykyinen identiteettipolitiikka paikantuu juuri tähän sielun kolmanteen osaan eli
thymokseen. ”Poliittiset toimijat vääntävät kättä taloudellisista ongelmista
[…] Mutta itse asiassa suuri osa
poliittisesta elämästä liittyy vain heikosti taloudellisiin resursseihin.”
