Malva kukkii

Juorumäellä. Taustalla näkyy  Vartiokylänlahti ja Rastilan kerrostaloja. Näyttää siltä että tänä  iltana ei tarvitse lähteä kastelemaan palstaa.   Sääkartta ennustaa sadetta. Muutama iso pisara jo  tuli, kun kävin kaupassa.


Aivot  ovat pehmenneet   helteessä.  Olen yrittänyt lukea   Herta Müllerin Hengityskeinua, mutta en ole  päässyt alkua pitemmälle. Kirja kertoo nuoren Oskar Pastiorin  kokemuksista venäläisellä  vankileirillä. Aihe kiinnostaa senkin takia, että tapasin   Oskar Pastiorin kymmenen vuotta sitten Berliinissä. Hän  kuuluu  Oulipo-ryhmään ( siitä ei erota edes kuolema) ja  esiintyi  Oulipon matineassa  Berliinin  kirjailijatalolla. Sen jälkeen oli  yhteinen illallinen. Otin kuvia, mutta en ehtinyt kehityttää niitä, kun  matkustin Berliinistä   Pietariin ja siellä  kamera filmeineen varastetiin. Harmittaa  vieläkin.  Nyt ei  minulla ole Pastiorin eikä muidenkaan oulipolaisten kuvia.


Hengityskeinu oli minulla  pikalainana, se piti palauttaa tänään.

 Vuosaaren  kirjaston aulasta bongasin  kivan hellehatun. Se näyttää  virkatulta, mutta se on  tehty paperimassasta. Tekijä  on    Leenakaisu Hattunen.  Hänellä on  elokuun  loppupuolelle  näyttely aulassa.  Minimalistisia töitä, eivät  hyökkää seinältä   katsojan   silmille.   Katsojan on mentävä liki ja pysähdyttävä. 

Huonosti käyttäytyvä ilta

Jacques Roubaud  esiintyi  viime   keskiviikkona   Musiikkiteatteri Kapsäkin Huonosti käyttäytyvässä  illassa. 


Roubaud on   ranskalaisen Oulipo-ryhmän jäsen.  Ryhmään  kuuluu   37 jäsentä, kuolleet  mukaan lukien,   joita  ovat mm. Italo Calvino    Georges Perec, Raymond Queneau ja  Marcel Duchamp. Kuolemakaan  ei  heitä erota ryhmästä.  Ryhmästä voi erota vain tekemällä itsemurhan notaarin edessä. Kukaan  ei ole  vielä eronnut.
    
 Roubaud on tuottelias runoilija.  Nimi on  enne,   Provancen  vanhassa kielessä (oksitaanissa?)  roubaud merkitsee trupaduuria.   Kaikki Oulipon  elävät jäsenet ovat tuotteliaita, luultavasti  sen takia että  Oulipo on hyvä sparraaja.  Ryhmä kokoontuu kerran kuussa  yhdessä syömään  ja  kertomaan   millaisia   pakotteita ( constraits)   he  kuukauden aikana  kehitelleet. Heillä   tuntuu olevan ehtymätön   huumorintaju ja mielikuvitus, ehkä  se johtuu  pakotteista. He eivät  usko inspiraatioon,  vaan  systeemikirjoittamiseen. 


Roubaudista  ja pakotteista voi lukea enemmän  uusimmasta Parnasssota 4/2010. (  Kari Hukkila: Numerot, sanat, askeleet,  elämä).   Mirja Bolgarin toimittamasta Sanat että tietäisimme-antologiasta löytyy  hänen kaksi sonettiaan ja kirjailijaesittely. Bolgar kertoo että hänen vuonna   1967 ilmestynyt runokokoelmansa έ  (epsilonrelaatio) oli sensaatio. Se perustuu joukko-opille ja pohjakaavana on  japanilaisen go-pelin  strategia.   Pelit  ovat  kiinnostaneet muitakin  oulipolaisia.   Calvino  käytti tarokkikortteja erään kirjansa pohjakaavana,   Perec  shakkia, Queneau ennustuspeli I Chingiä.

Huonosti käyttäytyvän illan  toinen "esiintyjä" oli Erik  Satie.  Hänen musiikkiaan soitti Jenni Lappalainen ja hänenä esiintyi Tuukka Vasama, joka luki hänen tekstejään kirjasta Muistinsa menettänneen muistelmat.  Se on minusta paras muistelmakirja ikinä, ikävä kyllä sitä ei taida  saada enää mistään, paitsi kirjastosta.   Lainaan hänen sanojaan kustantajista, kun  aihe on niin  ajankohtainen  tällä hetkellä meillä: 


"Katsokaa noita häpeämättömiä kustantajia vailla kunnioitusta ihmistä kohtaan; katsokaa  groteskeja sovituksia, joihin he pukevat  puhtaimatkin teokset, jotka heille on luovutettu, jotka on annettu heidän  huostaansa, ja jotka he komistavat  töherryksillään. Ottakaa joitakin nykyteosten luetteloita, herkimpien teosten & katsokaa, mihin he  ne alistavat, nuo likaiset oliot.
Hyi! Häpeä heille.
- Kauppaa sanotte te.
-Liiketoimintaa, sanotte myös.
   Puh! Tuollainen on kiusallista minun ikäiselleni miehelle, & tukehdun tähän kurjaan dufayêlilaistamiseen, tähän mätään omanvoitonpyyntöön. ( Suom. Silva Kauko)


Kemppinen kirjoitti eilen  Satiesta.  Mahtoiko  hänkin olla  Kapsäkissä kuuntelemassa  Satien musiikkia ja tekstejä? Hän mainitsee Sonatine bureaucratiquen.    Käsiohjelman mukaan se kuvaa  valtion virkamiehen työpäivää ja pilkkaa sekä apinoi Clementin C-duuri sonatiinia.   Valitettavasti Satien tekstistä ei ole käsiohjemassa suomennosta.

Avaruuksia

"Me elämme tilassa, näissä avaruuksissa, kaupungeissa, maaseuduissa, käytävissä, puistoissa." (Georges Perec. Tiloja/Avaruuksia. Suom. Ville Keynäs). Valokuvatorstain 30.teema on Avara. Näkymä on Eino Leino Seuran puheenjohtajan Jaakko Heinimäen kesäpaikasta Ängskullanista. Kuvasin maiseman viime elokuussa. Kaipaan kesän avaruutta pimeässä asunnossani. Haluaisin asua vuorenrinteellä, josta näkee kauas.


Suostus kaikille blogeista ja bloggaamisesta kiinnostuneille: Käykää lukemassa kyberavaruuden ja -kulttuurin tutkijan, uusmedian pioneerin Geert Lovinkin artikkeli Blogging, the nihilist impulse.

Artikkeli on perinpohjainen kartoitus blogikultuurista. Varoitus: se voi loukata herkkiä bloggaajia. Tässä muutama Lovinkin yhteydestään irroitettu lausuma:

- Blogs bring on decay. Each new blog is supposed to add to the fall of the media system that once dominated the twentieth century.

- What's declining is the Belief in the Message. That is the nihilist moment, and blogs facilitate this culture as no platform has ever done before. Sold by the positivists as citizen media commentary, blogs assist users in their crossing from Truth to Nothingness.

- Bloggers are nihilists because they are "good for nothing". They post into Nirvana and have turned their futility into a productive force. They are the nothingists who celebrate the death of the centralized meaning structures and ignore the accusation that they would only produce noise.


PS. Loistavassa puhalluksessa on aiheeseen liittyvä satiiri bloggaamisesta. Kannattaa käydä lukemassa, jos Lovinkin pitkä artikkeli tuntuu liian puisevalta.

Hanhiparviromaani

Olen kaksi kuukautta kirjoittanut intensiivisesti hanhiparviromaania, mutta hanhet eivät marssi eteenpäin yhtä kurinalaisessa järjestyksessä kuin kuvan hanhet, jotka seuraavat opasta. Minun hanhistani aina joku karkaa omille teilleen ja minulla on täysi työ paimentaa se takaisin ruotuun. Puolet romaanista on vielä kirjoittamatta, mikä merkitsee että se ei ehdi syksyn kirjamarkkinoille. Tulkoon sitten keväällä.

Termi hanhiparviromaani on peräisin Jacques Jouetin esseestä Pakosta ja ilman ( suom. englanninkielestä Miia Toivio), joka on ilmestynyt uudessa Tuli & Savu lehdessä ( 4/2005) Jacques Jouet kirjoittaa: ”Kuka tahansa voi ajatuttaa edellään hanhiparven kaltaista ilmeisesti aitojen henkilöhahmojen epämääräistä joukkoa epävarman sivu- ja kappalemäärän aukean maaston yli.” Hän sanoo kirjoittaneensa kaksi hanhiparviromaania, mutta kolmannesta romaanista tulee oulipolainen, mikä tarkoittaa systeemi- (tai metodi) kirjoittamista, eli sitä että kirjoittaja luo jonkin pakollisen säännön, jota kirjoittamisessa on noudatettava. Oulipolaiset käyttävät säännöstä sanaa contrainte, pakote Miia Toivion suomennoksen mukaan. Esseen kirjoittamisen jälkeen (1998) Jouet on kirjoittanut ainakin neljä, ellei viisikin romaania. En ole lukenut niitä, joten en tiedä millaisia sääntöjä ( pakotteita) hän on käyttänyt niissä. Joka tapauksessa oulipolainen metodikirjoittaminen on tuottoisaa. Nostan hattua Tuli & Savu- lehdelle, joka esittelee metodin Suomessa minun tietääkseni ensimmäistä kertaa. Oulipolaisia kirjailijoita (Raymond Queneau, Georges Perec, Italo Calvino ja Anne Garretta) on kyllä käännetty suomeksi, mutta heidän kirjoittamismetodejaan ei ole esitelty.

Kuvassa Jacques Jouet lausuu ”junarunoja” Malagarissa, François Mauriacin talon pihalla. Tutustuin häneen kesällä 2000 kuusi viikkoa kestäneen Euroopan kiertueen aikana. Hän kirjoitti matkan aikana joka päivä kaksi, kolme runoa oulipolaisella metodilla: pyysi jokaiselta matkatoveriltaan kolme sanaa ja teki niistä tiukasti reronde- mittaan ja muotoon sidotun runon (viisitoista säettä, kolme säkeistöä). Alla näyte runosta, jonka kolme sanaa hän valitsi Hullun taivaassa – romaanistani. Runoa on mahdotonta suomentaa. ”Junarunot” ilmestyivät kokoelmassa Poèmes avec partenaires 2002 P.O.L èditeurin kustantamana.

D'avoir peint les mangeurs de sieniä

un soir d'hallucinations, Van Gogh

se coupa au rasoir un varvas.

C'est la une autre vie de Van Gogh

que j'ai lue dans un plat de sieniä.

Pour le faire manger à Van Gogh
Gauguin mit dans l'huile le varvas
en 1'entourant de quelques sieniä
psilocybine ou truffe, varvas
chaufifant la perception de Van Gogh.

Quand la douleur parut au varvas

la gangrène y fixa ses sieniä

rendit bien moins mobile Van Gogh

qui, ne ramassant plus les sieniä

songe à trancher un autre varvas.