Rakkaus on musta leijona

Rakkaus tuli,

astui suonten ja lihasten sisään

        kuin veri,

tyhjensi minut itsestäni

ja täytti ystävällä.

Jokainen osa minua

otti ystävän vastaan:

minulta nimi,

muu kaikki on häntä.

kirjoitti Mawlana Rumi (1207-1273)  ja käänsi  Jaakko Hämeen-Anttila.  Runo  on kokoelmassa  Rakkaus on musta leijona.   Nimiruno kertoo, että rakkaus vie unen,  nälissään se laiduntaa rakastavien sydänverta. ”Se taittaa lempeänä matkaa vierelläsi ja vie sinut kohti paulaa, kun olet langennut se katselee  sinua kauempaa.  Se on tyranni, pelotan poliisi, kiduttaja, syyttömien  ahdistaja. Ei ovela, ei hullu eikä viisas viisaudellaan vältä rakkauden paulaa.”

Rumin  runossa mainittu ystävä oli Shams, kiertelevä dervissi ja mystikko,  joka muutti Rumin elämän.  Rumi oli islamilainen   lainoppinut ja teologi, kunnon  muslimi ennen kuin  tapasi  Shamsin.   Rumin oppilaat tulivat mustasukkaisiksi ja  Shams   pakeni   ristiriitoja. Mutta Rumi  ei voinut elää ilman häntä ja lähetti  poikansa  hakemaan hänet takaisin.  Heidän   suhteensa kesti  neljä vuotta ja  päättyi  äkillisesti.  Eräänä  iltana  kesken  kaiken   talon takaovelle koputettiin, Shamsia  pyydettiin ulos eikä  häntä sen  koommin  nähty.  On arveltu  että  Rumin mustasukkaiset oppilaat tappoivat hänet.   Ennen Shamsin katoamista Rumi  ei ollut kirjoittanut runoja. Kaipaus teki hänestä runoilijan.

Minä näin  viikko pari sitten unta, että  etsin  Suomalaisesta kirjakaupasta  runoushyllyä. Kun en löytänyt sitä, myyjä tuli  avuksi ja vei minut  takahuoneeseen, jossa runoushylly oli. 

Se näytti  siltä, ettei  sitä ole  aikoihin järjestetty.   Minulla ei ollut  mielessä ketään erityistä runoilijaa, Katselin hyllyä ja ilahduin  kun löysin  alarivistä   Rumin runokirjan. Se oli pölyinen, vanha   ja   repaleinen.  Sen minä ostin.  En muista paljonko se maksoi.

 Heräämisen  jälkeen ajattelin, että minun on ruvettava taas lukemaan Rumia, koska alitajunta suosittelee sitä. Minulla on kirjahyllyssäni   Coleman  Barksin  kokoama The Essential Rumi, jota olen lukenut  viimeksi   90-  luvun puolivälissä.    Minä olin siihen aikaan rakastunut.   En tuntenut  Rumin runoutta   entuudestaan   ( suufilaisista runoilijoista vain Hávez ja Omar Khaijam  olivat  tuttuja).  Joku  niistä nettiystävistä, joiden kanssa pelasin lasihelmipeliä unilla,  suositteli  hänen runojaan.   Niin minusta tuli Rumin runouden ihailija,    olisi voinut tulla suufilainenkin,  jos   Suomessa olisi ollut  suufilaisia mystikoita.    Ehkä heitä  oli, mutta  en  törmännyt heihin.  

Kalevi Seilonen R.I.P.

17.10.1937  - 30.5.2011

"Kuoltuani minä muutun historialliseksi henkilöksi ja minulle käy  samalla tavalla kuin Lallille, Jaakko Ilkalle ja Huugo Karjalaiselle. Historiantutkijoille on sanottava että en ole anarkisti, terroristi, kätyri enkä liberaali. Jos noista pitäisi valita, olisin kätyri. "  Sanoi   Metsäroisto  ( s. 72)


Minä sanoisin että  hän, Kalevi siis, ei  Metsäroisto, oli  Suomen harvoja   surrealistisia kirjailijoita.  Hän  aloitti  surrealistin uransa  21-vuotiaana  julkaisemalla omakustanteena   kokoelman Proosarunoja, jonka  takakannessa hän kirjoitti: "Alhaalta kohoaa myrskyn merkkejä: sokea näkee käsillään, uneksija päihtyy esineistä ja lokit purjehtivat laidan yli. Hetket kääntyvät akseleissaan vivuten esille kaikkea kummallista. Helsingissä 10.7.1959." 


Hänestä  tuli yhteiskunnallinen  surrealisti 60-luvulla.  Hänen "virallinen esikoisteoksensa" Tosiasioita minusta  ilmestyi vuonna  1965.  Hän oli nähnyt Olennon, josta hän kertoo mm. seuraavaa:


Se on sinun näköisesi. Sillä on harmaat aivot.
Se puhuu itsekseen ja hautoo päätään kylmässä vedessä.
Sillä on suunnitelma  poliittisten puolueiden varalle:
1. Sosiaalidemokraatit käyvät sisällissodan.
2. Kokoomus nitistetään verotuksella.
3. Kansanpuolue putoaa ikkunasta.
4. Ruotsalaiset muuttavat kauhuissaan Ruotsiin.
5. Pientalonpojat  nostetaan puuhun.
6. SKDL kielletään  meluntorjunta-asetuksella.
7. Maalaisliitto pannaan maahan.


Tämän vuoden  alussa hän  otti yhteyttä  Metsäroiston merkeissä, pyysi  muistelemaan mitä puhuttiin Huutotöyryssä.  Hän kertoi  kirjoittavansa Nuoreen Voimaan juttua kirjoistaan. En tiedä  saiko hän jutun valmiiksi ja  jos sai, niin   ilmestyikö se,  kun  minulle ei  tule Nuorta  Voimaa.  Hänen  viimeiseksi  jäänyt  teoksensa   Metsäroisto  ilmestyi vuonna  1986 ja  sai valtion kirjallisuuspalkinnon.    Ajatus   metsäroiston  omaelämäkerrasta syntyi  kesällä  1985  Huutotöyryssä,  "kun  irrottelimme mielikuvitusta..." kuten  kirjan omistuskirjoituksessa lukee.   Puhuimme  fiktiivisen  omaelämäkerran kirjoittamisesta  ja  siitä se lähti  liikkeelle.  Ehdotin kirjalle nimeksi Metsäroistoa.    Minusta  oli  hauskaa olla mukana   sen  kirjan syntyprosesissa.   Kirjasta tuli  hyvä  ja minä  olen ylpeä   muusan osastani.  


Kuva:  Olli Lyytikäisen piirros  Kalevista vuodelta 1969. 


Lisäys myöhemmin.  Muistelma Kalevista täällä:  Vanhan  vaiheilla.
    

Kuka oli Anna Halmkrona?

Uudessa Parnassossa, joka ilmestyi minun postiluukustani torstaina 12. 2., on Ville Hytösen muistokirjoitus Jäähyväiset Annalle, pienelle runotytölle. Alaotsikko: Anna Halmkrona (19??-2009) in memoriam.

Hytönen aloittaa muistokirjoituksensa sanoilla: " Se oli kai jonkinlainen kokeilu. Anna ilmestyi työhuoneeseeni melkein sattumalta ja kertoi omasta elämästään."

Muistokirjoituksen lopussa Hytönen tunnustaa:"Minä tunsin hänet hyvin, mutta emme koskaan tavanneet kasvotusten. Hänen olemassaolonsa oli käsitetaiteellinen teos, performanssi, joka ei koskaan saanut eikä tule saamaan lopullista muotoaan. Sen sijaistuote on Halmkronan runokokoelma."

Ville Hytösen mukaan Anna Halmkrona kuoli yksinäisyyteen. Ilmeisesti se tapahtui helmikuun 10. päivä, jolloin Anna lähetti klo 13.10 Facebookiin lakonisen tiedonannon: "Anna 1972-2009." Uusi Parnasso oli silloin matkalla tilaajille.

Oheinen kuva on peräisin Facebookin profiilista, josta käy ilmi että Anna Halmkrona syntyi 3. huhtikuuta 1972 ja hänen parisuhdetilanteensa oli "sinkku." Hänellä sekä minulla oli 8 yhteistä kaveria, muunmuassa Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi.

Ville Hytösestä tuli Annan kaveri 12.2. jolloin Anna Facebookin mukaan oli jo kuollut. Samana päivänä Annan kaverit havahtuivat. Timo Lappalainen kirjoitti hänen seinälleen: "Nyt kun sä olet kuollut, milloin me juhlitaan sitä?" Ja Sinikka Vuola: "Niin, milloin muistotilaisuus." Miia Toivio lähetti viimeisen tervehdyksen:" Hei hei Anna, harmi ettet kirjoita enää!"

Parnasso-blogissa Lassi Kämäri sanoo rumasti, että Anna Halmkrona on Ville Hytösen kusetusta. Siihen minä en usko. Ainakin hänen runoteoksensa on olemassa, vaikkei häntä itseään ehkä olisi koskaan ollutkaan.

Juhani Tikkanen analysoi 12. 2. ilmestyneessä blogikirjoituksessaan Anna Halmkrona r.i.p Annan ainoaksi jäänyttä runokokoelmaa Kolmas sotaleikki ja löytää yhteyden Ezra Poundiin. Savon Sanomien kriitikko kirjoittaa 1.5.2008 , että "Anna Halmkronan (s. 1972) esikoisessa Kolmas sotaleikki säkeet suodattuvat kokonaisuudeksi, jonka yllä riippuu epämääräinen tunne merkitysten olemassaolosta. Liikkeen ja paikan fragmenteiksi nimetyt runot saavat lukijan turhaan etsimään kiinnekohtaa. Kokoelma on jatkuvassa liikkeessä, hajoamisen ja yhdistymisen tilassa."

Tekijällä on väliä. Ville Hytösen mukaan Annan "elämän tavoite oli tutkia, miten kirjailijajuhlia käymätön ja kaikille tuntematon kirjailija luisuu teksteineen kirjavuoden valtavien nimekemäärien väliin ja jää huomiotta." Toinen Ville, WSOY:n Ville Viksten sanoi aikoinaan minulle, että kirjailijan pitää näkyä, kun yritin paeta näkymättömyyteen. Ilman kirjailijan fyysistä osallistumista kirjamarkkinointiin, kirjan voi lähettää saman tien makuloitavaksi, vai miten on?

Hotakaisen tuoteselostus

Helsinki, Arkadiankatu ( 18.luukku)

Löysin kadulta vamman, mutkan, kuhmun ja tienpätkän.
Vein ne kotiin ja tutkin.
Vammasta sikisi terveyttä, mutka suoristui,
kuhmu tasottui kalloksi ja tienpätkä virkistyi polunaluksi.

Minulla oli ennestään kokoelmissani muutama paise,
muistoläjä, aakkostenrippeitä ja sekatalousjärjestelmästä
sikiäviä ajatuksentynkiä.

Aloin yhdistellä uusia löydöksiä vanhoihin.
Ja niin minusta tuli monien kaihtama ja kaipaama mies
josta sanotaan: se sekoittaa koko kerän punaiseksi langaksi.

Tuoteselostus. Kirjoitti Kari Hotakainen ennen kuin hänestä tuli prosaisti ja finlandisti. Runo löytyi kokoelmasta Runokirja ( WSOY 1988). Romaanista Klassikko voi lukea fiktiivisen kehityskulun runoilijasta prosaistiksi.

Mitä runous on

Helsinki, Mannerheimintie

Kalevi Seilonen vastaa mitä runous on:

Se on avoin päiväkäsky, suljettua puhetta
kun kommunisti seisoo avuttomana tässä, se on yksi
tapa kirjoittaa kirjekuoria ystäville,
muutama Ferlinghettin piirtämä viiva ilmaan.
Eikä meillä kotona luettu milloin sattui.
Runous on tapa kiroilla Runoilijaliiton kokouksessa,
se on juttua joka tedään Yhdys Sanoilla,
mutta virkamiehet taputtavat, älyttömät, taputtavat
ja musta hevonen pakenee yhteistä pahaa.

Kalevi Seilonen. Valittuja runoja. Tammi 1991

Tänään, lauantaiaamuna klo 8.00 YLEn ykkköseltä voi kuunnella enemmän puhetta siitä mitä runous on. Keskustelemassa Tarleena Sammalkorven johdolla: Merja Virolainen, Ilpo Tiihonen, Eino Santanen ja Pauliina Haasjoki. Ohjelman nimi on Kirjakerhon runopolemiikki. Jos ei herää
niin aikaisin, sen voi kuunnella myöhmmin YLEn sivustolta podcastina.

Kun vanhenee

8. luukku

Helsinki, Uutela, Skatan tila

Kolme haikua Santōkan kokoelmasta Vastapäätä kapakka. Suomentanut Kai Nieminen (Basam Books 2002)

ikänäköisyys ja likinäköisyys

sekoittuvat toisiinsa

talvi on tullut

alan vähitellen muistuttaa isääni

jota ei enää ole

epäsäännöllistä elämää:

väliin kasvattelen partaa.

väliin ajan sen taas pois

Santōka (1882-1949) oli japanilainen zenmunkki. Hän vietti kiertelevää elämää, kulki kerjuukulho kädessä portilta portille, lausui suutria kadunkulmissa ja kirjoitti vapaamuotoisia moderneja haikuja. Kerjuupäiväkirjassaan hän sanoo: ”Kulkea, juoda, kirjoittaa –ne ovat Santōkan kolme päämäärää.”

Muusa

7. luukku

Tampere. Aleksis Kivi ja muusa vanhan pääkirjaston edessä

Hiuskarvan varassa on elämäni,

kun häntä odottelen yöllä.

Tyhjää on kunnia, vapaus, nuoruus

- pian saapuu rakas vieras paimenhuiluineen.

Nyt hän on täällä. Riisuu huntunsa,

katsoo minua tutkivasti.

Kysyn: ”Sinäkö Dantelle sanelit

Helvetin säkeet?” Hän vastaa: ”Minä.”

Anna Ahmatova. Runoja. Suom. Marja-Leena Mikkola ( Orient Express 1992)

Digitaalista runoa Vuotalossa

Tämä on Vuotalo ( metroasemalta vasemmalle, Tyynylaavantien puolelta ulos metrosta, toivottavasti e vasenkätisenä taas sekoittanut suuntia,). Tylsän näköinen rakennus ulkoapäin, mutta sisällä on elämää: kirjasto. kirjakahvila Pokkari, kirjasto ja tällä hetkellä Helsingin Taiteilijaseuran 40-vuotisnäyttely Alla Maria Wolframin Pylväs: Salaisuuksia, 2006.


Huomenna 8.9. Vuotalossa on klo 14-16 dikitaalisen urnouden lauantai, ei maksa mitään.
Vuosaari -lehteä lainaten: "Mitä URNOA! Mihin Vuotalo nyt on sekaantunut? Mitän digitaalinen runous?, mikä on Nokturno (tilaisuuden järjestäjä. AK:n huom.) ? Vuosaari-lehden lainaus jatkuu: " Nokturno on mitä ilmeisimmin runouden uudella tavalla ymmärtävä edelläkävijä. Sellainen oli myös edesmennyt tietotekniikkamyönteinen runoilija Arto Kytöhonka, joka jo artikkelissaan Tietokonerunoilija vieraalla maalla vuonna 1989 visioi näin: Tietokoneiden myötä runo palaa juurilleen. Sanataide on taas koko kansan taidetta. Sitä luodaan joukolla."

Lainasin Kytöhongan viimeiseksi jääneeseen runokirjan Kurjan miehen kirjeitä toissa päivänä Yliopiston kirjastosta. Palaan siihen myöhemmässä postauksessa.

Lauantaina Vuotalossa klo 14-16 on Karri Kokon runoanimaatioita, Eino Santasen lausuntaa, J.P. Sipilän videorunoa, Jukka. Pekka Kervisen ja Marko Niemen reaaliaikainen yhteisteos, Outi-Illuusia Parviaisen performassnia,Eirikur Örn Norbdahlin ( b kohdalla pitäisi olla islantilainen kirjain ) äänirunoperformanssi ja Linnunlaulupuu-äänirunoyhtye.

Samaan aikaan toisaalla eli Sanomatorilla esiintyvät valtakunnan tähtirunoilijat ja yksi marginaalin marginaalirunoilija eli Hannu Kankaanpää. Suuri runotapahtuma alkaa siellä kello 11. Sieltä pääsee kätevästi metrolla ( 15. min) Vuotaloon, jossa voi samalla katsoa Helsingin taiteilijaseuran näyttelyn ja kävellä runotilaisuuden jälkeen Aurinkorantaan ( Helsingin pisin uimaranta) ja Uutelaan katsomaan Liina Långin eli ex-Miina Äkkijyrkän lehmiä, sekä peltisiä että oikeita.

Tapahtui Aurinkolahdessa

Kuvareportaasi Aurinkolahdesta.

Istuin eilen ( sunnuntaina)parvekkeella lukemassa Hannu Helinin uutta runokirjaa Godbuy, kun Aurinkolahden torilla alkoi tapahtua. Piti lähteä katsomaan mitä on tekeillä.

(Klikkaa kuvat isommiksi)

Taiteilijatalon kulmalla seisoi kaksi paloautoa ja kaksi ambulanssia. Ihmiset istuivat terassilla juomassa olutta niin kuin mitään ei tapahtuisi. Pelastuslaitoksen autot ajoivat laiturille:


Pelastussukeltaja laskeutui Aurinkolahteen:
Palokunnan nosturiauto valmistautui pelastusoperaatioon:

Aurinkolahdesta nostettiin sammakkomies:

Se olikin vain pelastusharjoitus.

Palasin takaisin parvekkeelle lukemaan Godbuyta, jota voi lukea monella tapaa, katso Juhani Tikkanen- Hyvä kauppa.

Ote Hannu Helinin runosta:

jos lumikki ottaisi aurinkoa
ja palaisi tulisiko
siitä tuhkimo
biitsillä matojen muona
jossakin joku menee kiikkuun
ja joku toinen pamauttaa seinälle pollockit
siinä teille estetiikka
ja kauneus kauneus
on katsojan

Se voisi olla mielipide Mukkulan kirjailijakokouksessa, jonka teemana on on tänä vuonna Kauneus ja kauheus. Kun luin runoa, Aurinkolahden biitsillä ihmiset grillasivat itseään madoille.

Kauneus ja kauheus ovat katsojan ( silmässä). Kulttuurinavigaattori näkee tàpiesmaista kauneutta siellä missä kaupungin stop töhryille -virkamiehet näkevät pelkkää kauheutta.