Pimeä aika

Minna Herrala. Selätän ikävät ajatukset( jotka pyrkivät pintaan). Akryyli 2008

Kuvasin Minna Herralan maalauksen Vaasan taidemuseossa, jossa avattiin viime viikolla seinäjokisten taiteilijoiden näyttely Vanhat pojat. Näyttelyn muista vanhoja poikia ovat Herralan lisäksi Heikki Mäki-Tuuri ja Seppo J. Tanninen, molemmat tuttuja taiteilijoita vuosien takaa.

Tänään on Itsemurhan tehneiden muistopäivä. Kun kävin Vaasassa, ajattelin Leif Färdingia, vaasalaista runoilijaa joka teki itsemurhan 25 vuotta sitten. Hän meni metsään jonain marraskuun pimeänä päivänä, söi unilääkkeitä ja sytytti kynttilän otsansa päälle ja nukkui pois, sanan mukaisesti. Hänen ruumiinsa löydettiin keväällä. Kaunis itsemurha. Hänen viimeisiä runojaan oli tämä:

Tahdon koivuun, tahdon kiveen,
tahdon sammaleen syleilyyn,
tahdon myyräksi maan multiin.
Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla
ja lakata olemasta tämä kipu.

Runo sisältyy Färdingin postuumiin kokoelmaan Ihan kuin ihminen kuuntelisi, josta Antti Nylén sanoo Valittujen runojen jälkisanoissa, että se on "kirjallisuuden ihme [...] mielestäni ainutlaatuinen ja unohtumaton teos suomalaisessa runoudessa."

Ystävät kertovat Lefasta YLEn Elävän arkiston nauhalla. Tutustuin Lefaan Vanhalla, jossa nuoret kirjailijat ja taiteilijat tapasivat toisiaan 60- 70-lukujen vaihteessa. Hän oli buddhalainen taolainen, ainoa tuntemani ihminen, joka oli lukenut nuoruuteni mielifilosofin Emersonin esseet Hän opetti minulle jiniä ja jangia, selitti että jin oli väistyvä, märkä, pimeä, naisellinen voima. Eli kaikkea sellaista mitä en halunnut olla. Kun taas jang oli valoisa, kuiva ja etenevä maskuliininen voima. Eli kaikkea sitä mitä halusin olla, mutta en voinut tolla. Väittelin hänen kanssaan siitä sortaako taolaisuus naisia. Hänestä oli hauska väitellä kanssani. Olimme eri mieltä myös yhteiskunnasta. Hänelle yhteiskunta oli henkisyyden ilmentymä, minulle materiaaalisuuden ilmentymä. Hänen mukaansa yhteiskunnan tila vastasi ihmisten henkisen kehittyneisyyden tilaa. Henkisesti kehittyneitä ihmisiä on liian vähän, siksi sortoa, väkivaltaa ja sotaa on niin paljon. Hänen päämääränsä oli tulla valaistuneeksi. En tavannut häntä sen jälkeen muutti takaisin Vaasaan, joka on kova paikka runoilijalle, kuten eräs ystävä YLEn nauhalla sanoo.

Kuvasta Greta Garbo, joka esitti Anna Kareninaa, Leo Tolstoin romaanin pohjalta tehdyssä elokuvassa. Anna Karenina ajoi elämänsä umpikujaan suuren ja itsekkään rakkautensa takia ja heittäytyi junan alle, kun hänellä ei ollut muuta ratkaisua näköpiirissä. Romanttinen ratkaisu romaanissa, mutta todellisuudessa vähemmän romanttista veturinkuljettajille ja matkustajille, jotka odottavat junassa, että "henkilövahinko" korjataan pois raiteilta. Ei epätoivoinen ihminen ajattele veturinkuljettajan tunteita eikä matkustajia jotka myöhästyvät kuka mistäkin jatkoyhteydestä. Paluumatkan Vaasasta tulin junassa jolle sattui "henkilövahinko". Naapurimatkustaja totesi tyynesti, että taas joku joka päätti päättää päivänsä. Se oli kolmas viiden kuukaden aikana. Ne kaksi muuta kertaa sattuivat Helsingin metrojunassa kesällä. Tilastojen mukaan itsemurhat ovat Suomessa vähentyneet. Ehkä on vain huonoa onnea, että lyhyen ajan sisällä olen joutunut kolme kertaa itsemurhavälineeseen. Sitä ajattelee silloin vähemmän armeliaasti, että mikäli on pakko tappaa itsensä, niin eikö sitä voisi vähän ajatella veturinkuljettajia poistua kurjasta maailmasta jollakin muulla keinolla.

Graham Greenen muistelmista osui tänään silmään lause: "Itsemurha on epäonnistunut avunhuuto." Kun ei kuule avunhuutoa ajoissa, kantaa syyllisyttä pitkään. Ja vaikka kuulisi, ei ota sitä vakavasti tai pysty tekemään mitään.

Itsemurhatilastoja voi käydä lukemassa Kemppisen-blogista. Siellä on asiasta keskustelua ja linkkejä.

Naisasiaa

Kuva Luxemburgin kaupunginkirjastosta, otettu viime elokuussa hyllyssä rivi Lessingiä.

Se löytyi sittenkin! Tarkoitan Doris Lessingin Kultaista muistikirjaa, joka oli minulta hukassa. Kirjastosta sitä ei saanut, kaikki kappaleet olivat lainassa. Se oli piiloutunut alimmalle hyllylle vanhojen Parnassojen taakse.

Olen nyt selaillut sitä ja löytänyt lähes 40 vuotta sitten alleviivaamiani lauseita ja korvamerkittyjä sivuja. Yksi tärkeistä lauseista oli tämä: "Kyynelet , jotka vuodatamme unissamme, ovat ainoat aidot kyynelet, jotka vuodatamme elämässämme. Valveilla vuodattamme kyynelet ovat itsesääliä."

Ja toinen oli tämä : "Kaikki itsetuntemus on sitä, että tietää yhä syvemmällä ja syvemmällä tasolla sen mitä tiesi aikaisemmin."

Omaksuin lauseet ja unohdin mistä ne ovat peräisin. Ne seurasivat minua vuosikausia. Aina kun heräsin unesta kasvot kyynelistä märkinä, ajattelin että ne olivat aitoja kyyneliä eivätkä mitään krokotiilin kyyneliä.

Kultainen muistikirja ilmestyi suomeksi samana vuonna kuin Freudin Unien tulkinta. Vuosi oli 1968. Minä kirjoitin esikoisromaaniani siihen aikaan. Kumpikin kirja vaikutti kirjoittamiseeni, Freud avarsi ymmärtämään lapsuuden tunteita ja Lessing rohkaisi kirjoittamaan naisen tunteista kaunistelematta. Hän teki sen, mitä naiset ennen häntä eivät uskaltaneet tehdä - kirjoitti miehistä sellaisina kuin nainen heidät kokee ja tuntee, eikä sellaisina kuin miehet toivoisivat heidän näkevän itsensä.

Olikohan se Virginia Woolf joka sanoi, että yksikään mies ei halua tietää mitä nainen todella ajattelee hänestä. Woolf ei ylittänyt sitä rajaa, mutta Lessing ylitti ja sai hirveän feministin maineen siitä huolimatta että on monessa yhteydessä kieltänyt olevansa feministi, koska ei ole toiminut feministiliikkeessä. Hän oli mukana kommunistiliikkeessä eikä ole kieltänyt sitä. Varmasti hän tiesi mitä teki kirjoittaessaan Kultaista muistikirjaa, koska siteeraa eräässä kohdassa Stendhalin lausuntoa, että jokaisen alle viisikymmentävuotiaan naisen, joka kirjoittaa, tulisi tehdä se salanimen suojassa. Sekin oli yksi alleviivaamistani lauseista, mutta en noudattanut sitä, vaan julkaisin esikoisromaani omalla nimelläni, mitä sain myöhemmin katua. Lessing ei siteerannut Stendhalin lausunnon loppua joka kuuluu näin: - sillä jos naisella on onni omistaa rakastaja, hän menettää rakastajan. ("A Woman must never write anything but posthumous works. For a woman under fifty, to get into print is submitting her happiness to the most terrible lotteries; if she has the good fortune to have a lover, she'll begin by losing him". Joanna Russ: How to Suppress Women's writing, s, 31; Cited by Moers, Literary Women, p. 281)

Olen iloinen että Lessing sai vihdoinkin Nobel-palkinnon, " Äntligen?" kuten Parnasso-blogissa otsikoitiin, mutta minä jätättäisin kyllä kysymysmerkin pois. Ajat ovat muuttuneet ja Marcel Reich - Ranickin kaltaiset kirjallisuuspaavit ovat vaipumassa kumpujen yöhön. Hän oli sitä mieltä, että tänä vuonna kirjallisuuden Nobelin palkinto meni ihan väärään osoitteeseen, koska häneen" yksikään Lessingin teos ei ole tehnyt pysyvää vaikutusta" ( HS 13.10. 07).

Kiinnostava lausunto. Minä luen sen niin, että naisten kirjoittamat kirjat eivät ole kiinnostavia noiden vanhojen kirjallisuusjäärien mielestä, koska 1) niitä ole kirjoitettu miehen näkökulmasta eikä mies ole päähenkilö 2) ne eivät käsittele miehen eksistentiaalisia ongelmia 3) aiheet ovat vääriä, kun ne keskittyvät perhe- ja ihmissuhteisiin, naisen tunteisiin ja muuhun vähäpätöiseen, eivätkä politiikkaan, yhteiskuntaan, historiaan ja valtaan. Ruotsin akatemiassa on tapahtunut sukupolven vaihdos, kun se palkitsi Elfride Jelinekin, joka on kirjoittanut äidin ja tyttären suhteesta, ja nyt Doris Lessingin, joka on kirjoittanut kissoista ja keski-ikäisistä naisista ja erehtynyt kirjoittamaan jopa scifiä.

Minua kiinnostaisi tietää miten Kultainen muistikirja puhuttelee nykyajan nuorta naista. Tuskinpa sillä on enää yhtä suurta vaikutusta kuin 60-luvun nuoriin naisiin.

PS. Uusi tuttavuus: Arne Nevanlinnan blogi. Linkki siihen löytyi Näkymä rannalta-blogista.Yritän pitää yllä vanhaa blogiperinnettä ja linkittää niin paljon kuin mahdollista. Monet ovat luopuneet siitä perinteestä.