Tiedoksi blogin lukijoille

Kirjailijan päiväkirja on ollut  kesannolla  pari vuotta.   Se on  vanha blogi, täyttää 13 vuotta  helmikuun alussa. Olen  ottanut  sen jälleen käyttöön. Julkaisen siellä  Unennäkijän  muistelmien   ekstroja,  toisin sanoen  sitä  aineistoa,  joka  jäi  pois  editointivaiheessa.

Shakespeare and Company   ulkopäin

Ensimmäinen esktra on ote matkapäiväkirjasta, jota kirjoitin  Pariisissa  loppusyksystä 1988.

http://anita-konkka.blogspot.fi/2015/01/ekstrat1-shakespeare-and-company.html

Shakespeare and  Company sisältäpäin

Bloggaamisesta

Ilmoitin   Kirjailijan päiväkirjan eilen  blogilistalle. Siellä oli  yli 35 000 blogia.   Kun   13 vuotta sitten aloitin blogaamisen, Pinserin   blogilistalla oli  vähän toistatuhatta blogia.   Niin paljon  jo ennen minua!  

Eilen  tai toissapäivänä joku nuori  bloggaaja  väitti  Kympin uutisissa, että silloin kun hän aloitti 9 vuotta sitten, ei  ollut olemassa yhtään blogia.   Lausunto herätti  Facebookin  Wanha Blogistan-ryhmän eloon ja sai  aikaan  vilkkaan keskustelun, joka jatkuu yhä.    Vanhat  blogistanilaiset  eivät   kirjoita  enää  yhtä  suurella innolla kuin  kymmenen vuotta sitten, jolloin    bloggaaminen  ei ollut vielä kaupallistunut, vaan   oli hauska harrastus,  ja melkein kaikki  Blogistanissa tunsivat toisensa  ainakin virtuaalisesti. Sitten tuli Facebook ja  moni  bloggaaja  siirtyi  sinne, niin minäkin.  Facebookiin  oli paljon helpompi kirjoittaa  parin  kolmen rivin  tokaisu kuin istua  tietokoneen ääreen kirjoittamaan  harkittua mielipidettä blogiin.  Jotkut  sentään jaksavat vielä   puurtaa,  kuten  Kemppinen.   Hän jaksaa päivittää joka päivä eikä hänen  sivuillaan näe mainoksia.  Kaikki eivät ole  kaupallistuneet,  onneksi!

Kirjoittaja Shakespeare and Companyn ulkopuolella joulukuussa 2013

Unennäkijän muistelmien jälkeen

Aloitin unimuistelmien kirjoittamisen vuonna 2001 Uzèsissa, pienessä eteläranskalaisessa kaupungissa.  Näin siellä paljon unia elämäni tärkeistä ihmisistä: isoäidistä, isästä. äidistä, lapsistani, ystävistäni, rakastetuistani, jotka esiintyivät usein unissani.  Kun kolmen kuukauden päästä palasin Suomeen, torjunta iski päälle: en voinut kirjoittaa henkilöistä heidän oikeilla nimillään, sillä eiväthän unihenkilöt ole todellisia ihmisiä, vaan mielikuvitukseni tuotteita.  Niinpä rupesin kirjoittamaan fiktiota heistä.  Kirjoitin vuosikausia, mutta romaani ei ottanut onnistuakseen. Lopulta nostin käteni pystyyn: hyvä on, kirjoitan unennäkijän muistelmat, kuten alun perin olin Uzésissa ajatellutkin. Kolmentoista vuoden kuluttua muistelmat ilmestyivät Teokselta (surukseni olin joutunut jättämään vanhan kustantajani Tammen). Tässä muistelmien kansikuva:

Kuvassa on äitini, hänen pienoisfreskonsa ”Taiteilija ja hänen kissansa” ja minä sylissäni äidin malli kissa Piu. 

 Kirjan ilmestymisen jälkeiset pari kolme kuukautta ovat piinallista aikaa kirjailijalle, ”sielun helvetintiloja”, kuten sanon muistelmissani.   Jos kirja on romaani, sitä odottaa että se pääsee Finlandia-ehdokkaaksi. Kun ei pääse, niin pettyy ja tuntee olevansa epäonnistunut kirjailija. 

Minun ei tarvinnut pettyä tänä vuonna, koska kirjani on luokiteltu tietokirjaksi, vaikkei siinä mitään tietoa olekaan. Kirjailijan muistelmat ovat fiktiota, koska hänen muistinsa toimii fiktiivisesti, toisin kuin poliitikkojen muisti, joka on täynnä ”tosiasioita”. Tosin epäilen vahvasti että heidänkin ”tosiasiansa” ovat  yhtä fiktiivisiä kuin kirjailijan muistin ”tosiasiat.”

 

Unennäkijän muistelmat tuli kirjakauppoihin vähän toista kuukautta sitten.   Kirjasta on ilmestynyt tähän mennessä vain yksi arvostelu Ylen Lapin uutisissa.   Lapin miehellä (kirjallisuuden harrastajalla) on ollut pieniä lukuvaikeuksia. Hän sanoo, että kirja on ”sekava, mutta runsas”.  On se silti kulttuurihistoriallisesti tärkeä teos hänen mielestään.  Hän moittii, että suhteeni Hannu Salamaan on kuin Hertta-sarjasta. En ole lukenut Hertta-sarjan kirjoja, joten en tiedä onko Lapinmies oikeassa. 

Lapinmiestä oli järkyttänyt kertomukseni Raija Siekkisen kohtalosta.   ”Konkka kertoo miten tärkeinä sekä hän itse mutta erityisesti Raija Siekkinen kokivat Helsingin Sanomien kirja-arvostelut. Niitä odotettiin pelokkaina mutta toiveikkaina. Raija Siekkisen viimeisen kirjan arvostelu Helsingin Sanomissa ilmestyi vasta kuukausia kirjan ilmestymisen jälkeen samassa lehdessä muistokirjoituksen kanssa.”

Niistä ajoista, jolloin Raija odotti Hesarin arvostelua, on kulunut kymmenen vuotta.  Yhä harvempi kaunokirjailija ja runoilija saa nykyään kirjastaan arvostelun Hesarissa. Poliitikkojen ja populaarimuusikkojen kirjat lienevät tärkeämpiä, koska ne kiinnostavat suurta yleisöä enemmän kuin runot ja kaunokirjat. Yhä me kirjailijat, kuten Raija Siekkinen aikoinaan, odotamme pelokkaina ja toiveikkaina, sydän vavisten Hesarin arvosteluja.  Niistä riippuu niin paljon toimeentulomme: apurahoitus, myynti ja ja kirjastolainaukset.   Kirjoitin  Raija Siekkisen  kuolemasta Kirjailijan päiväkirjassa, Sanat-blogin edeltäjässä,   vuoden  2004  helmikuussa.

Lisäys  21.1.2015

Lapin miehen jälkeen on tullut   naisnäkökulmaakin muistelmiin.   


  http://www.hs.fi/arviot/Kirja/a1418014655663

" Muistelmien suuri kaari on tärkeä perhehistoriallinen näkökulma luovan työn maailmaan. Anita Konkka avaa kaunistelematta kulttuurikodin reunaehtoja 1940-luvulta tähän päivää," Mervi Kantokorpi kirjoittaa Helsingin Sanomissa:

 Annelin kirjoissa

Sydänlehti

Preivi

Kirjasta kirjaan

http://www.kiiltomato.net/anita-konkka-unennakijan-muistelmat/

"Suomen Simone de Beauvoir yksissä kansissa!" Päivi Kosonen kirjoittaa Kiiltomadossa.

Kirjailijan päiväkirja ja bloggaaminen

 Lokakuisia mansikanlehtiä palstalla.

Syksy tekee nostalgiseksi.  Viljelykausi on ohi.  Jos ja kun jonain päivänä lakkaa satamasta, käyn istuttamassa  narssissin sipulat maahan , ja  haen  lapion ja talikon  palstalta pois.

Nostalgian  vallassa    rupesin  tallentamaan  vanhoja  nettipäiväkirjojani, kun löysin  kätevän  ja nopean  tallennusohjelman, joka tallentaa  blogit pdf-muodossa.  Ohjelman  nimi  on Blogbooker. Suosittelen.

 Siitä  on yli kymmenen vuotta , kun aloin  pitää    nettipäiväkirjaa nimeltä    Kirjailijan päiväkirja.  Siihen aikaan ei ollut  vielä  blogeja, tai jos olikin  en tiennyt  niistä mitään.    Jouduin  tekemään aika  paljon  käsitöitä aina kun   päivitin  nettipäiväkirjaa.    Koodasin aluksi itse kaiken, kunnes  löysin  sivunteko-ohjelman. Nykyisillä   bloggaajilla ei ole aavistustakaan miten monimutkaista siihen aikaan oli  päivitysten  tekeminen  ja niiden lähettäminen nettiin. 

 Vuonna  2002  bloginpitäjiä pidettiin narsisteina tai muuten vain  höyrähtäneinä tyyppeinä. Nörtti oli haukkumasana.  Nykyään asiat  ovat toisin. Bloggaajat   ansaitsevat  rahaa blogeillaan, jotkut jopa elättävät itseään bloggaamisella, sen  kuulin tänään  radiosta. Tosin kyse oli muotibloggaajista.  Kirjabloggaajista ei puhuttu,  ehkä he  saavat kirjoja ilmaiseksi  ja pääsevät  kustantajien infoihin.  Minulla ei ole asiasta kokemusta.

 Vuonna  2005    löysin  Bloggerin helpon  blogialustan ja aloitin  Sanat-blogin.  Aluksi ajettelin  pitää kahta blogia rinnakkain,  Kirjailijan päiväkirjaan  kirjoittaisin  kirjalijaelämästä, unista yms., ja   Sanat-blogiin  kirjoista, joita olen lukenut.  Mutta ei se suunnitelma toteutunut. Aloin  laiminlyödä  yhä pahemmin  Kirjailijan päiväkirjaa.

Kun tallensin Blogbookerilla vanhoja nettipäiväkirjoja, tuli mieleeni, että  miksen jatkaisi  Kirjailijan päiväkirjaa.  Sehän on paljon  kotoisampi  ja intiimimpi blogi kuin  Sanat.  Viime kuussa   siellä   on   Bloggerin  tilastojen   mukaan   käynyt vain  478 katsojaa, kun  taas Sanat-blogissa on käynyt  4671 katsojaa.  Sivumennen sanoen  en luota  Bloggerin tilastoihin. ne ovat  minusta  vahvasti ylimitoitettuja.   Ne  on tehty mainostajia varten samoin  kuin  sanomalehtien  verkkolehtien  tilastot, jotka  mittaavat  klikkauksia, mutta eivät lukijoita.

Tällä viikolla  olen  päivittänyt  neljästi  Kirjailijan  päiväkirjaa. Eilen kirjoitin sinne mitä  mieltä  olen  Juha Seppälän    romaanista Mr. Smith.  Hampaankolossa on vieläkin     Seppälän  vuonna  2005 heittämä herja bloggaamisen turhanpäiväisyydestä.