jotka eivät koskaan ole hajamielisiä
jotka eivät koskaan avaa väärää ovea ja näe häivähdystä
Tunnistamattomasta -
kulje heidän ohitseen!
Katkelma runosta Kultapistäinen, joka on ilmestynyt kokoelmassa Eläville ja kuolleille (Tammi 1990), suomentanut Brita Polttila. Kokoelma sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 1990.
Hienoa, että runous palkittiin Nobelilla tämä vuonna - ja että voittaja on Tranströmer eikä Adonis. Transtömerin runot eivät ole vaikealukuisia, ne ovat meditatiivisia. Kannattaa lukea. Koska Eläville ja kuolleille -kokoelmaa tuskin löytyy muualta kuin hyvinvarustetuista kirjastoista, lainaan tänne yhden runon kokonaisuudessaan.
Madrigaali
Sain perinnöksi pimeän metsän jossa harvoin käyn. Mutta kerran tulee päivä jolloin kuolleet ja elävät vaihtavat paikkaa. Silloin metsä alkaa liikkua. Me emme ole toivoa vailla. Raskaimmat rikokset jäävät selvittämättä huolimatta lukuisten poliisien ponnistuksista. Samalla tavoin jossain meidän elämässämme on suuri selvittämätön rakkaus. Sain perinnöksi pimeän metsän mutta tänään kuljen toisessa metsässä, valoisassa. Kaikki elävä mikä laulaa kiemurtaa ryömii ja huiskuttaa! On kevät ja ilma hyvin vahvaa- Suoritin tutkinnon unohduksen yliopistossa ja olen yhtä tyhjin käsin kuin paita pyykkinarulla.
Kuvassa Taiteilijamäki Hietaniemen hautausmaalta.
PS. Voit vaihtaa blogin vanhaan näkymään tästä linkistä.
