Sain mieluisan työtehtävän vuoden alussa. NPR Booksin toimittaja pyysi esittelemään 400:lla sanalla persoonallisen näkemykseni jostain suomalaisesta kirjasta. ( NPR= National Public Radio Yhdysvalloissa, jolla on Wikipedian mukaan 20,9 miljoonaa kuuntelijaa viikossa). Toimittaja kertoi, että kirjan pitää olla saatavilla Yhdysvaltain markkinoilta eikä se saa olla sikäläisen kustantajani kirja "teknisistä syistä." Ei harmainta aavistustakaan mitä toimittaja tarkoitti, mutta "tekniset syyt" pudottivat Rosa Liksomin ja Marja-Liisa Vartion kirjat pois ehdokaslistalta. Lupasin toimittajalle, että palaan asiaan loppiaisen jälkeen.
FiLin suomalaisen kirjallisuuden käännösluettelosta vuosilta 2002-2012 löytyi 16 kirjailijaa, joiden proosaa oli ilmestynyt Yhdysvalloissa noina vuosina. Yksi kirjoista oli omassa kirjahyllyssäni. Se oli Pentti Saarikosken Euroopan reuna, jonka Anselm Hollo on kääntänyt englanniksi. Riemastuin että siinäpä kirja, josta on helppo kirjoittaa, koska olen lukenut sen moneen kertaan, ja joka kerta sen on inspiroinut minua. Mutta löytyisikö sitä enää Yhdysvaltain markinoilta, kun sen ilmestymisestä oli kulunut lähes kuusi vuotta. Parin päivän kuluttua toimittaja ilmoitti , että kyllä sitä löytyy.
Hienoa! Yhdysvallat on iso kulttuurimaa, siellä kustantajien varastotkin ovat isot, eivätkä kirjat katoa markkinoilta yhtä nopeasti kuin meidän pienessä Suomessamme, jossa viisi vuotta vanhempia kirjoja löytyy enää antikvariaateista, jos sieltäkään, ja kymmenen vuotta vanhat kirjat pannaan silppukoneeseen.
Seuraava vaihe oli löytää Anselm Hollon käännös The Edge of Europe. Halusin lukea sen ennen kuin esittelisin kirjan amerikkalaiselle yleisölle. Sitä ei löytynyt Yliopiston kirjastosta eikä Helmetistä. Piti tilata nettiantikvaariaatista. Viikon kuluttua se saapui ja osoittautui kelpo käännökseksi., tosin ihmettelin paria Hollon ratkaisua , mutta kyllä käännöstä kelpasi esitellä.
Minulla oli enää viikko aikaa jutun deadlineen, joka oli 25. tammikuuta. Kaksi päivää meni aloittamisen vaikeuksissa. Sitten juttu alkoi luistaa ja 400:n sanan saldo ylittyi nopeasti. Sanoja kertyi yli 700. Seuraavat kaksi päivää menivät siihen että vähensin sanoja. Onnistuin supistamaan sanat 510:een ja lähetin jutun toimittajalle pahoittelujen kera että ylitin sanasaldoni eikä englanninkielenikään ole ihan sujuvaa. Hän vastasi oitis, että ei hätää, hän editoi jutun.
Ylläolevassa kuvassa kirjallinen assitenttini Ninni lipaisee tyytyväisenä huuliaan. Hänestä Saarikosken kirja on ( varmaankin) hyvä valinta, sehän alkaa kissojen kuvauksella: "Sanokaa minua miksi haluatte, ei minulla ole nimeä, niin ei kissoillakaan ole, minä kyllä nimittelen niitä, että Herakleitos, Kleopatra tai Birgitte Bardot, mutta ei se auta, sillä kun kutsun Herakleitosta syömään ehtii Brigitte Bardot ennen häntä, Herakleitokselle jää vain tähteet, jotka hän jakaa Kleopatran kanssa. Brigitte Bardot sai nimensä siitä,että minä kerran Pariisissa tapasin naisen, jonka nimi oli Brigitte Bardot, ja minä toivoin hänen levittävän koipensa minulle, mutta ei hän tehnyt sitä. Tämä kissa tekee niin, hän kierähtää selälleen ja levittää koipensa nähdessään minun tulevan, ja tästä syytä hänen nimensä on Brigitte Bardot, sillä eiväthän ihmisen toiveet koskaan toteudu, tai toteutuvat tavalla joka aiheuttaa ihmiselle pettymyksen."
Juttu Saarikosken kirjasta Euroopan reuna/ The Edge of Europe ilmestyy ensi kesänä sarjassa Around the World in 80 books.
