Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kristina Carlson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kristina Carlson. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, lokakuuta 24, 2011

Sanoo itseään ikäväksi ihmiseksi

Kuvan lähde: Harenberg Literatur Tageskalender
"Der arme Poet" Gemälde von Carl Spitzweg, 1839

Viimeöinen  sänkykaverini oli William N.  Tapasin  hänet  ensimmäisen  kerran parisen kuukautta sitten.   Pitkä laiha mies ( 185 cm/62 kg),  joka toi mieleeni  erään    kesällä  kuolleen runoilijan.  Tapaaminen ei ollut eroottisesti   jännittävä. Miten olisi voinut ollakaan, kun miehellä  on ikää  yli 75 vuotta.  Tuskinpa hänellä  on ikinä  ollut  kovin vilkasta eroottista elämää. Hän ei ole ollut  naimisissa eikä  hän pidä  naisista eikä lapsista,  ei sen  puoleen miehistäkään.   Mutta ei hän aivan  vailla aistillisia nautintoja ole. Hän  pitää hyvästä ruuasta ja  muistaa mitä  syötiin  kymmenien vuosien takaisella  juhla-aterialla.   Minä  en muista  edes eilistä ateriaa.  Ei meillä muutenkaan ole kovin paljon  yhteistä.   Hän ei tunne kirjallisuutta enkä minä  jäkäliä.  Strindbergin  Hullun päiväkirjan hän sentään  oli  lukenut, ranskaksi.  Sivumennen sanoen Strindbergin Uninäytelmä oli   varhaisnuoruuteni suuria  elämyksiä, kun näin  sen  Kansallisen  suurella näyttämöllä.  Mieleeni painui  lähtemättömästi repliikki: "On sääli ihmistä."

William toisti  useaan kertaan olevansa ikävä ihminen. Hän sanoi:"Minun elämääni hallitsevat a) vastahanka b) riita c) kiukku d) epäluulo. Kukaan ei rakasta minua, mutta enhän minäkään rakasta ketään."  Hän  palasi  yhä  uudelleen elämänsä  pieniin ja suuriin   nöyryytyksiin ja  loukkauksiin.    Eräs niistä  oli tapahtunut yli 40 vuotta sitten.   Hän  ei saanut virka-asuntoa kasvitieteellisestä puutarhasta, vaikka oli Helsingin yliopiston  kasvitieteen professori. " Yliopistoväki ei  syvimmiltään minua arvostanut, kyllä minä sen tiedän, juuri siksi minulle ei annettu von Nordmanin asuntoa,"  hän  valitti useampaan kertaan. Se  saattoi olla syy miksi hän  jätti professorin viran ja lähti Pariisiin  jäkälätutkijaksi.  

"Loukkaukset  kirjoitetaan muistiin  näkymättömällä musteella. Ne eivät vanhene koskaan," kirjoittaa Douw Draaisma  Muistikirjassaan,  jota olen  siteerannut   aikaisemmin tässä blogissa  (Déjà-vu), ja  jatkaa: "Jotkin loukkaukset tekevät enemmän kuin vain muokkaavat minäkuvaa: ne saavat elämässä aikaan  ratkaisevan käänteen ja siksi ne  talletetaan muistiin asianmukaisella kunnioituksella." 

Enpä  tiedä viihtyisinkö Williamin seurassa kovin pitkään.  Mutta kirjan henkilönä hän ei ole  lainkaan  ikävä,  vaan  peräti   antoisa   tuttavuus kaikkine  inhimmillisine  heikkouksineen.  En ole  tavannut tiedemiehiä, mutta olen  tuntenut vanhoja  kirjailijamiehiä.   Heissä on samoja ominaisuuksia kuin Williamissa: turhamaisuutta, kateutta, ajoittaista omahyväisyyttä.   He puhuvat  mielellään itsestään ja saavutuksistaan  ja  valittavat etteivät ole saaneet ansaitsemaansa arvostusta. 

Lukekaa Kristina Carlsonin romaani William N.   päiväkirja.    Se on  hieno sanallinen muotokuva  vanhan  miehen sisäisestä mielenmaisemasta.  Se   ei tyhjene  yhdellä  lukukerralla.   Kannattaa  hankkia se omaan kirjahyllyynsä, niin  että voi nauttia  siitä myöhemminkin ( sitten kun  se  on kadonnut  kirjakaupoista eikä sitä  divareistakaan  enää saa).  Minä  laskin  Williamin yöllä käsistäni  ihaillen  -  ja täytyy  myöntää, että myös  pikkuisen  kadehtien  -   sen tarkkasilmäistä ihmiskuvausta.  






















tiistaina, syyskuuta 29, 2009

Pieni suuri romaani


Päivän kuva 
Herra  Darwinin  puutarhuri parvekepuutarhassani. 


Puutarhurin nimi  on Thomas Davies. Hän on  fiktiivinen henkilö, mutta on jo alkanut  elää   ns.  todellisuudessa.   Se on  on   onnistuneen  ( = hyvin kirjoitetun)   henkilöhahmon  ominaispiirre. HBL:n  viime sunnuntain  lehdessä kerrottiin, että  Darwinin lähipiirin ihmisistä, mm. Beaglen kapteenista ja  puutarhuri   Thomas Daviesista on kirjoitettu  romaaneja.  Kunhan  Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri   käännetään  englanniksi,  kansa  kenties  vaeltaa  katsomaan  taloa, jossa  Thomas  Davies  aikoinaan  eli,   kuten  Pietarissa  käydään katsomassa   taloa, jossa  Dostojevskin  Raskolnikov tappoi  koronkiskurieukon ja  hänen sisarensa.


"Pääasia että kirjassa on sanoma ja ehkä herra  Darwinin kirjoissakin on sanoma mutta täytyy olla  myös hyvä juoni ja mielenkiintoisia henkilöitä,"  ilmaisee  Mary Kenny kirjallisuuskäsityksensä seurakunnan kirjallisuuspiirissä.   Hän ei  varmaankaan pitäisi   pienen kentiläisen kylän  asukkaita kovin mielenkiintoisina henkilöinä,  hyvä juonikin  puuttuu, puhumattakaan  sanomasta!  Mutta kyllä  ne  löytyvät   romaanista, eivät tosin   Mary  Kennyn kirjallisuuskäsityksen  mukaisina. 


Kylän miehet  istuvat kapakassa pohtimassa maailman menoa ja  ajattelevat  isoja  ajatuksia, heillä on vankkoja  mielipiteitä, he tietävät  mikä on oikein, mikä väärin.  He  uskovat  edistykseen,  joka on  sähkö.    Kylän naiset käyvät kirkossa, juoruilevat,  ajattelevat  ilkeitä ajatuksia toisistaan,   ja  rukoilevat  Jumalaa: "Kun verhotanko irtosi seinästä, minä huusin auta. Kun lakana juuttui mankelin telojen väliin, pyysin että päästä. Anteeksi jos häiritsen Sinua. Väsyttää tänään. Lapsena minä näin Sinut unessa. Sinulla oli leveät parrakkaat kasvot ja ylläsi sinivalkoraitainen pyjama. Kiitos  Jumala, että Sinä olet  taivaissa. Kiitos että  kuuntelet minua. Aamen."(  Hannah Hamiltonin rukous).


Minä  nautin   romaanin polyfoniasta,   siitä miten näkökulma  liukuu vaivattomasta   henkilöstä  toiseen,  ulkoisesta sisäiseen ja päin vastoin.  Kentiläisen kylän ihmiset ovat arkisine  puuhineen   ja ajatuksineen  yleisinhimmillisiä  -  heidänkaltaisiaan tapaa  Nykysuomestakin  -   ja  niin herkullisesti kuvattuja, että  monissa kohdin hykersin lukemisen  riemusta.  


Lisää  Herra Darwinin puutarhasta: 



Eilispäivän kuva  


Akateemisen kirjakaupan Top 10 -hyllyssä  Herra Darwinin puutarhuri on kolmannella sijalla Tervon ja Hotakaisen kirjojen jälkeen.   Kannattava ostos,  se kirja ei tyhjene  yhdellä lukemalla.  Se on virkistävän erilainen kirja,  harvinaista herkkua,  kirjallisuuden tryffeliä,  siis jos tykkää   sienistä.