Matkalla

Kun olin   koululainen, suurin  haaveeni oli  matkustaa junalla  Helsingistä  Vladivostokiin.   Se  oli siihen aikaan suljettu kaupunki , jonne ei  ulkomaalaisia päästetty, mutta ainahan  sitä saa haaveilla.   Se haave ei ole  vieläkään toteutunut.  Matkustin  Trans-Siperian  rataa  kartalla ja  mielikuvituksessa, kun kirjoitin  Mustaa passia.  Siperiaan   matkustin  kun olin saanut kirjan valmiiksi.  Siitä on  kymmenen vuotta.       Oli  juhannuksen aika  vuonna 2001. Matka  sujui  mukavasti  loikoen,  lukien, musiikkia kuunnellen ja matkatovereiden kanssa seurustellen ja syöden. Ravintolavaunua ei ollut, mutta  ruokahuolto toimi  erinomaisesti. Asemilla myivät mummot, vaarit, pikkupojat ja tytöt keitettyjä perunoita, sipulinvarsia, tilliä, paistettuja makkaroita, lihapullia, savustettua, kuivattua tai paistettua kalaa, rasvassa keitettyjä kaali-, liha-, peruna- ja munapiiraita  blinejä, rahkaa, maitoa lasipulloissa, jäätelöä ja  kukkia  Asemakioskeista sai kylmää olutta, Pepsi-Colaa, Coca-Colaa,  Fantaa, kivennäisvettä, mehua, saippuaa, hammastahnaa ja  kaikkea mitä matkailija tarvitsee.  Paitsi votkaa. Joka asemalla  kaksi miliisiä kulki   junavaunun lävitse  tarkastamassa onko  votkapulloja.  Juoda ei  saanut, mutta humalassa sai olla.   Pullot  nousivat  piiloista pöydälle, kun miliisit olivat menneet. 

Juna jyskytti  Vorkutan rataa pitkin kohti pohjoista.   Euroopan vihoviimeisellä   reunalla radan varret  olivat täynnä  rojua ja   kitukasvuisia kuusia,  suohon  puoliksi  vajonneita   sähkö- ja puhelinpylväitä ja kukkivia kulleroita.    Tšumissa  juna   kääntyi  kohti  itää  ja   lähti  nousemaan  Uralin yli.    Junan  ikkunasta Uralin rinteet näyttivät  kuin jättiläisen  kyntämältä mustanpunaiselta perunapellolta. Vaot  olivat leveitä  ja  syviä,  niissä on  lunta.   Euroopan ja Aasian välinen rajapyykki meni  minulta huomaamatta ohi.   Muuan matkatoverini   näki  kivikasan ja   väitti  sitä  rajapyykiiksi.

Matka kesti kome päivää ja yötä. Moskovasta Harpiin (Kharpiin), jossa jäimme junasta pois.   Harpissa oli  Stalinin aikana  vankileiri, jossa suurin osa vangeista kuoli  pakkaseen ja nälkään. Nykyään siellä  on   rangaistussiirtola, jossa  Mihail Hodorkovskin liikekumppani  Platon Lebedev suorittaa parastaikaa tuomiotaan.  Hodorkovski itse istuu  Trans-Siperian radan varrella  olevassa   Tšitassa. Meidän  matkamme  jatkui  Harpista  pikkubussilla   tundralle Laborovayan kylään.    Se oli  vain 197  kilometrin päässä, mutta matka kuoppaista tietä pitkin kesti  sinne  seitsemän tuntia.   Ylhäällä kuva  jonka  otin kylän   jokirannasta. Taustalla  näkyy  Ural, jonka  takana on Vorkuta. Euroopan  rajalle kylästä on matkaa  65 kilometriä  linnuntietä.   Lapsuudenkoti -kirjoituksessa  alempana on pari kuvaa   lisää Laborovayan kylästä.   Alla video siitä  millaista on juhannuksena  tundralla.  En suosittelee  matkaa sinne silloin.

Rosa Liksomin   Finlandian  voittanut  romaani Hytti nro 6   innoitti  minut muistelemaan  omaa Siperian matkaani.   Luin  kirjan kahteen kertaan kun sain vihdoinkin kirjastosta  lainaksi.  Ensimmäinen lukukerta  eteni hitaasi, koska mieleen  tulvi  niin paljon  muistoja  Venäjän matkoista.   Olin  täysin  unohtanut ne  löyhkäävät  vessat, joiden  lattioilla lainehti  kuravesi ja kusi.   Housunlahkeet piti kääriä ja kumisaappaat pistää  jalkaan, kun meni junanvessaan.  Onneksi olin  älynnyt ottaa  Siperian matkalle  kumisaappaat mukaan.  

Toisella   lukukerralla  keskityin  itse tarinaan.  Suomalainen  tyttö ja  venäläinen mies   matkustavat Trans-Siperian junassa  Moskovasta Ulan Batoriin, mies  rakennustöihin ja  tyttö  katsomaan  ikivanhoja  kalliopiirustuksia.    Mies  juo votkaa ja kaipaa seuraa.  Surkeatahan venäläisen  on yksin juoda. Mutta  tyttö  ei juo  eikä kaipaa seuraa. Hän   suojautuu   korvalappustereoiden, piirustuslehtiön ja kirjan taakse.    Minun on  helppo samaistua tyttö, samat  suojautumiskeinot minullakin on  matkoilla ollut, kun olen  halunnut  olla omissa  oloissani.   Tyttö  käy matkan aikana  mielessään  lävitse  päättymässä olevaa tai jo päättynyttä suhdettaan  poikaystävä Mitkaan ja tämän äitiin, johon hän rakastui, kun  Mitka  välttyäkseen  Afganistanin sodalta valitsi    mielisairaalan ja tuli siellä hulluksi.  

Mies puhuu  puhumistaan, mutta  kumma kyllä  ei  sanakaan Gorbatšovista, vaikka eletään vuotta 1986, ja  lähes koko Venäjän mieskansa oli  raivoissaan hänelle "kieltolain" takia.  Kun hän ei  tytöltä vastakaikua, hänen puheensa muuttuvat  seksistisiksi varsinkin  silloin  kun  hän juo   votkaa.  "Entä jos vaikka nussittaisiin?" hän  alkaa  ehdotella.   Hän puhuu miesten kaunistelematonta kieltä,  jutut ovat hurjat.  Mutta ei hän  mikään murhamies ole, minun mielestäni,  vaikka  Pekka Pesonen kannen takaliepeessä niin  väittää.    Kunhan  rehvastelee  votkapäissään.   Ei   venäläisellä ja suomalaisella miehellä paljon eroa ole siinä tilassa.  Minulla oli matkatoverina  samanlainen mies Siperian junassa.  Muurari  Tampereelta kuin  Hannu Salaman romaaneista  karannut  henkilöhahmo.  Hän kouri  junan käytävällä naisten takapuolia,  teki   suorasukaisia naimisehdotuksia, kehuskeli  peniksensä pituudella (hän  käytti  kansanomaisempaa nimitystä siitä kuin minä). Alkumatkasta  se oli vain  18 cm  pitkä, mutta  piteni  mitä pohjoisemmaksi mentiin. Siperiassa se oli 22 cm pitkä.   Hän kertoi olleensa 11 kertaa kihloissa ja 22 kertaa avoliitossa ja   istuneensa   nuorena kiven   sisässä, kun oli kiivastuksissaan tappanut miehen.   Erään  tarinan mukaan hän oli toiminut lyhyen aikaa  rattopoikana, mutta kun se ei lyönyt leiville, hän lopetti.   Hänessä on kirjailijan  vikaa, minä ajattelin  enkä uskonut hänen tarinoihinsa.   Fiksu mies selvänä, hänellä oli matkalukemisena Heikki Luoman  Valtatie 13.   Fiksu on  on myös Hytti nro 6:n  mies  Vladimir Nikolajevitš  Ivanov. Hän lukee  Literaturnaja gazetaa, kirjallisuuslehteä, jonka  Puškin aikoinaan perusti.

Ensimmäisellä  lukukerralla ihmettelin, miksi   neljän hengen   hytissä matkusti vain tyttö ja mies koko matkan ajan.  Miksei tullut  uusia matkustajia? Tavallisesti heitä tulee ja menee niin pitkillä matkoilla ja jokaisella on oma tarinansa  kerrottavana.  Minun kokemukseni mukaan  ihmiset   avautuvat ja kertovat mielellään  tarinoita  itsestään junamatkoilla,  varsinkin Venäjällä mutta myös  Euroopassa.   Lentokoneessa sellaista  ei  ikinä tapahdu. 

Ihmisten tarinat  tekevät matkoista kiinnostavia. Sitten kuulin  radiosta  Rosa Liksomin kustannustoimittajan  Harri Haanpään  haastattelun, enkä ihmetellyt enää missä  muut  matkustajat ja heidän tarinansa ovat. Haanpää kertoi, että  hän  oli  poistanut ne yhteisymmärryksessä Rosan kanssa.  Ne  olivat hänestä  risukkoa ja pysäyttivät  junan kulun.  Hm,  minusta juna  kulkee nopeammin aina kun  hyttiin tulee uusi ihminen ja  alkaa kertoa  tarinaanansa.  Näin todellisuudessa, mutta  ei  fiktiossa  sama päde.  Silti olisin toivonut että  vähän "risukkoa" olisi  jäänyt romaaniin, ettei se  olisi  ollut niin  tyylikkään  virtaviivainen.  Ei  venäläisestä   kirjallisuudesta sellaista  virtaviivaisuutta löydy.  Se on rönsyilevää ja henkilöitä on niin paljon että  lukijan pää menee sekaisin.  Toisella lukukerralla ymmärsin, että  Haanpää oli halunnut raivata  risukosta esiin  tytön  ja  miehen matkan aikana  kehittyvän kiintymyssuhteen,  heidän tarinansa,   joka olisi saattanut jäädä  lukijalle  epämääräiseksi, jos  sivuhenkilöitä olisi ollut paljon.   Kirja oheni puolella kun  heidät  karsittiin pois.  Sellainen   vastaa   enemmän  suomalaiseen niukkuuteen tottunutta makua.  Minua se vähän harmittaa.  Onneksi Liksom laittoi  kotisivulleen poiskarsitut tarinat. Ne voi lukea  täältä:  http://www.rosaliksom.com/hytti-nro-6-extrat/

Täällä voi  tehdä  virtuaalimatkan  Trans-Siperian  radalla. Se ei kestä   yhtä  kauan kuin  todellisuusmatka, mutta on paljon  puuduttavampi, kun ei  ole vaihtuvia matkatovereita,  joiden  tarinointi lyhentää  matkan subjektiivista aikka huomattavasti. 

Edit 30.12.2011.   Tässä  parempi  linkki  virtuaalimatkalle. Kartasta näkyy junan reitti, kilometrit ja  kaupungit.  matkalle mukaan voi  valita   musiikkia ja kirjoja.  Klikkaa:
 http://www.google.ru/intl/ru/landing/transsib/en.html