Puutarha

Puutarhan vartijat viime kesänä.

Puutarha tänään.

Teematiistain viikon aihe puutarha.

Koiran muotokuva

Mikähän tästä tytöstä tulee? Isä on malamut ja äiti akita, ikä 3kk. Kuvasin sen tänään yläkerran naapurin luona. Sillä ei ole vielä kotia. Jos joku tietää hyvän kodin, niin kertokaa se minulle/hänelle kommenttilaatikossa.

Sama koira eri valaistuksessa.

Viikon koirakuva ja linkkejä

Linnunlaulun koirapuisto

Eilisiltana  oli  Voimalassa  kiinnostava  keskustelu  sosiaalisesta mediasta, mm. Twitteristä ja Facebookista.  Ohjelman  voi   katsella ja  kuunnella  YLEn  Areenasta.    Jaana Venkula edusti  keskustelussa viime vuosisadan ihmistä, hänellä ei ole edes  sähköpostitiliä. Hän kehotti  käyttämään käsiään. 

 Isäni oli aikoinaan samaa mieltä kuin Venkula  siinä  että käsien  käyttäminen kehittää aivotoimintaa.  Minun aivotoimintani  jäi vajavaiseksi, kun olin niin kömpelö käsistäni. Minulla oli  enemmän taipumuksia virtuaaliseen  elämään,  kirjat olivat minun rinnakkaistodellisuuteni siihen aikaan.   Niin pian  kuin oli mahdollista siirryin   virtuaalisiin   yhteisöihin.   Se  tapahtui  vuonna 1994.    Virtuaalisuhteissa  ei  kolhi  itseään  pahasti kuin reaalisissa ihmissuhteissa.   En ole hankkinut Twitter-tiliä enkä  näillä näkymin aio hankkiakaan,  kun en ehdi Facebookissakaan    tilittämään  päivittäin mitä mietin ja teen.  Jäisi  kirjan kirjoittaminen kokonaan, jos  liittyisin vielä  Twitteriinkin. 

HBL ( Huusis, Höbla,   Huvudstadsbladet) on avannut kulttuuriblogin. Lisäsin  sen  oikean sivupalkin blogrolliin, samoin  lisäsin  sinne  Katarina Gäddnäsin, ahvanmaalaisen  runoilijan blogin  VITA SOMNIUM BREVEN.

Merete  Mazarellan  ystäville  tiedoksi: hänen  blogiaan pääsee lukemaan  HBL:n kulttuuriblogin kautta.

Iso koira

Helsinki, Vuosaaren kirjasto

iso koira

tuon sinulle

tämän pään,

täynnä henkeä –

salpaavan kauniita

kuvia sinusta

& panen sen

syliisi.

nyt minä hengitän

hiljempaa.

nyt sinä taputat minua.

nyt minä huokaan.

hetkessä muutamassa

nousen ylös ja

olen taas mies.

Anselm Hollo. Lännen kieli. Toim. Markku Into (Tammi, ei ilmestymisvuotta)

Viikon koirakuva

Borderterrieri Totti ihailee maisemaa. Koivessa on paise, siksi tötterö päässä.

Viikon koirakuvan haasteena on maisema.

Koiranelämää

Koiraa kiinnostavat eri asiat kuin minua, kuten roskikset. Sitä kiinnostaa miltä roskis haisee, minua se että roskiksessa lukee: " Haalt är stad proper."

( Kaikki kuvat voi klikata isommiksi)

Luxemburg on kolmikielinen kaupunki. Täällä puhutaan ranskaa, saksaa ja luxemburgia. Mutta olen kuullut kaupungin busseissa myös portugalia, ruotsia, tanskaa, suomea, venäjää, italiaa, espanjaa ja monia tuntemattomia kieliä. Luxemburgin kieli muistuttaa vähän hollantia, saksaa ja ruotsia. Kielellisen kiinnostuksen vuoksi luen ranskankielisen La Voix -lehden kuolinilmoituksia, joista osa on luxemburgiksi, esimerkiksi nämä sanat ilmoituksessa: Altijd in minj gedachten, en ewig een plaats in mijn hart. Suomeksi se tarkoittanee, että " aina ajatuksissani, ikuinen paikka sydämessäni."

Koiran toinen kiinnostuksen kohde: lyhtypylväät. Sillä aikaa kun koira nuuskii tolpan juurta, minä tuijotan tolpan kuvioita:

Koirankasvatusoppaiden mukaan koiran ei pidä antaa määrätä minne mennään ja mitä tehdään. Mutta borderterrieri on luonteeltaan itsepäinen. Annoin sille periksi ja se johdatti minut tähän alikäytävään:

Kun se nuuski alikäytävän mielenkiintoisia hajuja, minä katselin seiniä. Tältä käytävässä näytti:
Petrkoskoista jossa kävin syksyllä löytyi parempia graffitteja. Ehkä täälläkin on hyviä graffitteja, mutta en ole vielä osunut oikeille paikoille. Se on sattuman kauppaa, mistä niitä löytää. En löytänyt niitä Vuosaarestakaan enen kuin kävin Kansantieteilijän desktopilla (Klikkaa sivupalkista Vuosaaren kirkko, klikkaa kuvat isommiksi). Alikäytävän kautta pääsi kaverin portille, jonne Totti oli päättänyt minut viedä:


Portilla tapasin Figon, joka on nimestään huolimatta tyttökoira, kahdeksan kuukauden ikäinen airedalenterrieri, sekä Figon emännän jonka kanssa sovin että mennään metsään kävelemään koirien kanssa. Olen nyt käynyt kolmena päivänä metsälenkillä ja yrittänyt ottaa koirista kuvia, mutta kaikki kuvat ovat epäonnistuneet, koska koirat eivät eivät ole sekuntiakaan paikoillaan, vaan riehuvat toistensa kimpussa. Totti näyttää ihan vampyyriltä, kun sen valkoiset hampaat ovat leikin riehassa esillä. Muuten se näyttää vanhalta parrakkaalta äijältä, vaikka se on vain kolmevuotias. Jos onnistun jonain päivänä kuvaamaan vampyyri-Totin, laitan kuvan blogiin.

Jossakin blogissa ( en valitettavasti muista missä) oli meemi jossa kysyttiin teitkö vuonna 2006 jotain mitä et ole tehnyt koskaan ennen. Minun vastaukseni: En ole koskaan ennen ollut koiravahtina. Viisiitoista vuotta sitten olin Ibizsalla kissavahtina, se oli helppo homma verrattuna koiranhoitoon. Kissat joita oli neljä, hoitivat itse itsensä ja minä kirjoitin Halujen puutarhaa.

Kun tulen pari tuntia kestäviltä metsälenkeiltä, olen ihan poikki. Reippaan ulkoiluelämän takia älyllinen elämä on lamassa, en jaksa lukea enkä kirjoittaa, vaan katselen telkkua, Ranskan ja Suomen kanavia ( Suomen kanavat näkyvät koska talossa on lautasantenni). Koirana olemisen vaikeuden jaksoin sentään lukea loppuun. Loppupuolella oli lyhyt maininta André Giden koirasta. Gide oli yksi minun mielikirjailijositani kun olin nuori. Hänellä oli Topsy -niminen koira, jonka seksuaalielämä poikkesi norminmukaisesta yhtä paljon kuin isäntänsä rakkauselämä. Gide kirjoitti päiväkirjamerkinnässään tammikuun 19. päivä vuonna 1917 Gide kertoo koiransa seksuaalisesta poikkeuvuudesta. Tobylla ei ollut onnea narttukoirien kanssa, mutta sitöäkin enemmän vanhan naaraskissan kanssa, " joka kiihotti Tobya yhtä paljon kuin narttukoira ja provosoi ja rohkaisi Tobya kuin tämä olisi kollikissa. On vaikea kuvitella absurdimpaa ja ällistyttävämpää käyttäytymistä kuin Toby kuluttamassa itsensä loppuun juoksemalla katin perässä tunnista toiseen ja päivästä päivään."

Linkkejä:

Unigenaraattori

joka löytyi Tuumailua-blogista. Generaattori tuottaa kauniita ja utuisia unia. Minun uneni ovat paljon realistisempia ja verbaalisempia, niissä puhutaan paljon.

Herra Nutz

romaanihenkilö, joka on hiljaittain aloittanut blogikirjailun. Täytyypä ryhtyä seuraamaan romaanihenkilön vaiheita.

Kirjallisuuteen liittyvät myös nämä kaksi blogia, jotka myös ovat uusia tuttavuuksia:

Haikuilua

Kirjaston antitäti

Koiravahtina Luxemburgissa

Kuvassa Rue des Sources ( Lähteiden katu) jota pitkin kävelytän Totti-koiraa joka päivä kolme kertaa. Totti mesettää kavereilleen jokaisen portinpielen ja lyhtypylvään kohdalla. Se menee hämilleen, jos sen vie reitille jossa ei ole sen tuttuja mesetyskavereita. Koiranomistajat elävät varmaankin satavuotiaiksi, kun joutuvat ulkoilemaan reippaasti kolme kertaa päivässä. Toista on kissanomistajilla, he voivat löhöillä kaiket päivät rauhassa kotona.

Näin tässä yhtenä päivänä kävelylenkillä tontun itse teossa. Otin kuvan todisteeksi kaikille epäuskoisille lapsille. Kyllä tontut kurkistelevat ikkunoista ainakin täällä Luxemburgissa

Kävin eilen Luxemburgin Eurooppa-koulussa kertomassa millaista on kirjailijan työ. Yläasteen ekaluokkalaiset ovat ilahduttavan aktiivisia lukijoita. He kysyivät paljon hyviä kysymyksiä. Minua ennen heidän kirjailijavieraanaan on käynyt Mari Mörö. Opettaja kertoi, että oppilailla on krooninen suomenkielisten kirjojen puute, koska lukuinto on niin suuri. Valitettavasti lukuinto oli kadonnut abiluokalta, jolle myös kävin puhumassa. Keskustelku ei ollut ollenkaan niin vilkasta kuin yläasteella, jossa kysymyksiä olisi riittänyt toisellekin tunnille.

Mainostanpa tässsä yhteydessä Teos-kustantamoa, vaikkei se olekaan oma kustantaja. Se teki kulttuuriteon ja lahjoitti Eurooppa-koulun suomenkieliselle kirjastolle merkittävän summan rahaa, että kirjastoon saataisiin lisää suomenkielistä kirjallisuutta. Opettajat viettivät kesälomaa Helsingin antikvariaateissa etsimässä loppuunmyytyjä klassikkokirjoja. Rahasumma ( jota en kerro tässä jos se vaikka on liikesalaisuus) meni hyvään tarpeeseen.

Tietoisku: Eurooppa-koulu on pienen kaupungin kokoinen, siellä on 3600 oppilasta kaikista EU:n maista. Kuvasin Eurooppa-koulun lehmän, jonka luona alaluokkalaisten vanhemmat odottavat lapsia koulusta. Minäkin olen seissyt tuon lehmän luona erinäisiä kertoja odottamassa Alisaa, Jyryä ja Jeremiä.

Koirana olemisen vaikeus

Olen lähdössä Luxemburgiin koiravahdiksi. Kiintoisa pesti. Koska en ole ennen ollut koiravahtina eikä minulla ei ole kovin paljon kokemusta koirista, ostin tänään Roger Grenierin kirjan Koirana olemisen vaikeus. Se ei anna käytännön koiranhoito-ohjeita, mutta pikasilmäyksellä se näyttää olevan viehättävä opas kirjallisuuden välittämään koirakuvaan. Grenier tosin väittää, että ” moni kirjailija on liian narsisti antaakseen eläimen koskettaa itseään,” mutta toisaalla hän sanoo, ettei Baudelaire löytänyt Belgiasta mitään muuta hyvää kuin koirat. Saa nähdä löydänkö minä Luxemburgista muuta hyvää kuin yllä olevassa kuvassa olevan Totin. Jos ehdin ja saan nettiyhteyden toimimaan, lähetän blogiin raportteja koiravahdin elämästä.

Kiinnostava blogi

Maahanmuuttaja

Blogia kirjoittaa Petroskoista Suomeen muuttanut kirjailija Arvi Perttu. Hänen bloginsa ei ole vielä blogilistalla. ( Ei siellä sivumennen sanoen ole kuin yksi maahanmuuttajan blogi. Ulkosuomalaiset ovat ahkerampia bloggaajia kuin maahanmuuttajat). Perttu on pohtii maahanmuuttajan osaa seuraavasti:

Maahanmuuttajat eivät pysty vaikuttamaan suomalaiseen kulttuuriin subjektina, he ovat aina objekteja. Matti Röngän dekkarissa sympaattinen paluumuuttaja Viktor Kärppä seikkailee lopulta rynnäkkökivääri kainalossa. Romaani on hauska ja vauhdikas, mutta inkeriläinen Kärppä on siinä vain kliseinen kuva venäläisestä Suomessa.
Eivätkö maahanmuuttajat halua kertoa elämästään itse vai eivätkö heidän tarinansa kelpaa? En tarkoita tässä muistelmia, tutkimuksia ja elämäkertoja. Kaipaan romaaneja, novelleja, runoja, elokuvia. Fiktiivisiä mutta realistisia tarinoita meistä, venäläisistä, inkeriläisistä, virolaisista, somaleista. Ehkeivät ne ole tarpeeksi viihteellisiä.
Suomessa viihteen kysyntä on suurempi kuin tarjonta. Suomalaiset kustantajat julkaisevat mieluummin lähihistoriallista romantiikkaa ja toimintaa. Maahanmuuttajien on ehkä vaikea kirjoittaa sellaista, heidän elämänsä kun on täynnä ahdistusta ja huonopalkkaista työtä. Siitä on seikkailu ja komedia kaukana.

Perttu kirjoittaa merkinnässä Sananvapauden kaaria millaista oli tulevan kirjailijan nuoruus Petroskoissa. Merkintä päättyy hieman pessimistisesti:

Nyt vepsäläinen runoilijamme on kuollut, näytelmäkirjailija vaikenee edelleenkin ja minä asun maanpetturina Suomessa. Glasnostin aika livahti ohitsemme kuin väliaikainen ja satunnainen sivujuoni.

Anna Politkovskajan murhapäivänä olin Venäjällä. Televisiossa ja radiossa ei kerrottu mitään, sanomalehtiä en sinä päivänä ehtinyt nähdä. Seuraavana päivänä palasin Suomeen ja vasta täällä sain tietää järkyttävän uutisen. Soittelin heti kavereilleni Petroskoihin. Moni sai kuulla tapahtuneesta vasta minulta. Kukaan ei halunnut kommentoida. Tunnelma oli sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun ajatuskaarien esittämisestä julkisella paikalla sai vuoden linnatuomion, riippuen tietenkin paikasta.

Totti

Edit 5.7.06

Taustalla melskaa televisio, siellä on käynnissä Italian ja Saksan MM-potkupallo-ottelu. "Totti, Totti, Totti, " kuuluu telkkarista vähän väliä. Kuvassa Totti uimassa. Se on Luxemburgin lasten koira. Mitähän Totti merkitsee suomeksi. Konkka ( Concca?) on italiaksi yhtä kuin pää, kertoi muinainen matkatoverini Nicola Lecca. Italialaisilla on hauskan lyhyet nimet. Totin takia jännään Italian puolesta. Pakko mennä katsomaan jatkoaika, vaikken mitään potkupallosta ymmärrä. Toiset eivät ymmärrä runoutta, kolmannet nykytaidetta. Jokaisella on omat ymmärtämättömyyden kohteensa.

Runoilija kirjoittaa potkupallosta Kirjaamossa: ”Olen yksin. En osaa, en käsitä. En pysty, vaikka olen - totta vie - yrittänyt. Joskus muinoin baarien ja hikisten äijäasuntojen male-bondaus -tilanteissa hihkuin muiden mukana ja tiirasin vaaleanvihreää televisioruutua. Väkinäistä päkistämistä se oli, totaalisen vierauden tunne jätti vain reiän sieluun.”

Jatkoajalla tuli Italialle kaksi maalia ja se voitti. Totin takia täytyy nyt katsoa loppuottelukin.

5.7.06 Tähän jäi eilisiltana tyhjää tilaa, kun poistin aloittamani tekstin jota en jaksanut kirjoittaa loppuun asti jalkapallomatsin jälkeen. Enkä jaksanut kirjoittaa sitä tänäänkään loppuun. Jääköön johonkin toiseen iltaan. Laitan tyhjään tilaan Palavan rakkauden, se kukoistaa naapurin palstalla.

Ylistys koiralle ja kirjalle

Kuvan Lumessa makaava koira ( Liegender Hund im Schnee) maalasi Franz Marc vuosina 1910/11. Hänellä on paljon hienoja eläinmaalauksia. Ettei kukaan luulisi, että sorsin koiria, kun täällä on ollut niin paljon kissan kuvia, niin alla on vaihteeksi ylitys koiralle:

”Syksy venyttää koiran haukun pitkulaiseksi, se lähtee koiran edestä ilmaputkeen. Kesäilmassa haukahdus sen sijaan pysyy kasassa, korkeintaan hajoaa tuleen naapurikoiran kyytihaukuksi. Käpälissä polkuanturoiden pehmeät tertut, menon merkkeinä,.leimasimina juoksun jolkotuksen. Koira ei enää säntää tielle autojen perään, että se nyt istuu siinä kuin tie olisi vesihauta tai joki ellei peräti meri. Kuinka paljon tyhmyyksiä, hiuskarvan varassa olevia tienylityksiä sen pentuelämän ja nykyhetken väliin mahtuukaan, nyt sen viisaus yksien ja samojen nahkojen välissä, kuononpäästä nokan asentoon, näkee että siinäpä istuu koira hännällään, viisauden valtaistuimella.”

Kirjoitti Kaarina Valoaalto. Kirjan nimi on Nooakan Parkki. Olen kirjoittanut kirjasta alempana Se oli minun yksityisellä Finlandia-listallani, vaikken ollut vielä silloin lukenut sitä, mutta olin kuullut luettavan otteita siitä. Nyt sain sen lainaksi ystävältä. Olen lukenut melkein loppuun asti ja lähes jokaisella sivulla kokenut hykerryttäviä ilon ja oivalluksen hetkiä, nauttinut sen kielestä ja huumorista sekä tarkasta eläinten, luonnon ja arkisten asioiden havainnosta. Vuoden 2005 paras kirja tähän asti lukemistani, ehdottomasti. Harvojen herkkua. Ei sovi niille, jotka kaipaavat toimintaa, jännitystä, romantiikkaa tai yhteiskunnallista sanomaa (kyllä siellä sitäkin on mutta salaviisaasti sanottuna). Sopii kanojen, kukkojen, koirien, vuohien ja maalaiselämän ja luonnon ystäville. Ihmettelen miksi kaikki palkintoraadit ovat kirjan sivuuttaneet, ja miksei siitä ole näkynyt lehdissä monipalstaisia arvosteluja kuvan kera (korjatkaa jos olen erehtynyt, minulle tulee vain Hesari). Mahtaako syy olla siinä, että sitä ei voi sijoittaa mihinkään tavanomaiseen kirjallisuuden kategoriaan (romaanit, runot, novellit, esseet), mikä hämmentää arvon palkintoraatilaisia. Kumma, että ammattilukijoilta on jäänyt huomaamatta kultajyvä.

PS. Parnasso-blogissa taitetaan peistä kritiikistä, mm. siitä saako kulttuuritoimittajaa käyttää sanaa ”hyvä” blogissaan, kun kirjoittaa Lappeenrannan laulukilpailusta. Seppo Heikinheimon haamukin on manattu esiin, ja siinä sivussa saavat anonyymit kirjoittajat huutia. Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään anonyymeja vastaan. Heillä on syynsä pysyä nimettöminä. Joskus ne ovat ihan viattomia syitä.