Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, syyskuuta 30, 2011

Palstalla

 Harvinaisen lämmin syyskuun viimeinen päivä, yli 20 astetta. Ei ollut  lämpömittaria palstalla  mukana, mutta  parvekkeella varjossa oli tänään 24 astetta.Varsinainen intiaanikesä,  tosin  vain yhden päivän mittainen, sääennusteen mukaan.  Kävin kääntämässä maata palstalla,  hiki valui pitkin niskaa ja  selkää. Päänahkakin hikoili. 


Olen huonosti  hoitanut  palstaani kesän aikana, rikkkaruohojakaan  en ole  ehtinyt   kitkeä.  Niinpä  palstalle on  päässyt kasvamaan iso puska ( kuvassa yllä). Tavallisesti syksyn kukat ovat punaisia, keltaisia ja oransseja, mutta tämän puskan  kukat ovat sinisiä kuin kevään kukat.  Kunpa  tietäisi mikä on   kasvin nimi. Tunteeko kukaan sitä? Sillä on isot lehdet.




 Palstani vieressä on Puotilan kartano, joka  on myynnissä.  Jos olisi rahaa, ostaisin sen. Ei olisi pitkä matka  palstaa hoitamaan.,  hiekkatien yli kuvan oikeaan nurkkaan, siellä on minun   maani. 


Tänä  vuonna eivät perunat kelvanneet vesimyyrille.   Olivat päässeet punajuurten makuun, kaikki menivät  niiden  suihin. Ei  se minua pahemmin harmittanut.  Hyvä  kun  viljelyn tulokset  kelpaavat  muille.  Minulle   viljely  on  prosessi, samoin kuin  kuin kirjoittaminen. Tekeminen  on  tärkeämpää kuin valmis tuote.   Ihan miellelläni luovutan tuotteet myyrille,  linnuille  ja tuntemattomille   karviaismarjavarkaille.    Viljelyprosessia on  haitannut kesän  aikana  kirjoittamisprosessi  eli Unennäkijän muistelmien  ensimmäinen osa.  Se lähti viime  viikolla kustantajalle.  Pää  on jo ruvennut kirjoittamaan toista osaa, mutta ei vielä sormet.



Oikeat syksyn värit palstalla. Kehäkukat joita  ei tarvitse  viljellä.   Ne  hoitavat itse itsensä   ja   kukkivat  pitkälle  syksyyn, vielä silloinkin kun auringonkukat lannistuvat.

perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Hurja joukko


Karkki vai kepponen, kysyi hurja joukko. Valitsin karkin, kun eivät suostuneet kertomaan mikä se kepponen olisi.

Tietokone fi kertoo hankalista halloween-vieraista. Niistä ei pääse eroon karkeilla. Käykääpä tutustumassa, että ette vahingossa avaa tietokoneenne ovea niille vieraille

Jotkut inhoavat netin kiertiksiä, meemejä ja kaiken maailman blogipalkintoja, mutta niiden kautta löytyy kaikenlaista kivaa. Ilman Arte y Pico- meemiä en olisi ikinä löytänyt Rasavillirusakon kuvia. Suosittelen kaikille lapsille ja lapsenmielisille, etenkin isoäideille ja mummuille, ja lainaan rusakon sivulta omin lupineni kuvan joka puhuttelee minua.


Rasavillirusakko löytyi Jimin poppoon kautta, joka pyörii tuolla sivupalkin Blogiluettelossa. Jimin poppoo on blogi kaikille kissan- ja koiranystäville. Jos tykkää kissanpennuista, niin nyt siellä on niitä on viisi, ja kohta niitä on lisää.

Tärkeä linkki tekijänoikeuskysymyksiin Kemppisellä: Taiteilijat kuin kuutamolla.

Valokuvien ystäville: English Russia ( löytyy Blogiluettelosta). Käykää katsomassa upeita näkyviä Kamchatkalta ja Moskovan katoilta.

Amerikkalaisessa Halloween-perinteessä pyhät ovat muuttuneet pahoiksi. Suomalainen telkkari kunnioittaa perinnettä esittämällä tänä iltana Manaajan Subilla ja Pahan vallassa Nelosella. Aion katsoa Manaajan. Hesarin kriitikolta se on saanut neljä tähteä. En kyllä perusta Hesarin tähtiin. Eilisiltana tuli neljän tähden leffa Escort- seuralainen, lattea juttu kirjailijasta, jonka käsikirjoituksen kustantaja hylkää, ja joka persaukisena ryhtyy tienamaan rahaa varakkaiden naisten sänkyseurana.

Hollywoodissa osataan tarinankerronta ja dialogi, mutta ei se riitä tekemään leffasta hyvää, jos kuvakerronnosta puuttu persoonallinen särmä ja näkemys. Ei tarina ole tärkeä, sama pätee romaaniiin. Ilman omaa kieltä ja persoonallista ( omakohtaista) näkemystä romaanista tulee samanlaista turinatavaraa, tarkoitan tusinatarinaa, kuin Hollywood-leffoista. Tarina-aiheesta enemmän, kts. Parnasso- blogin keskustelu Vetääkö hormi?

Taiteilijatalon halloween- tytöt