Ottaa päähän

Pariisin roskalaatikoita.

Varokaa  Fanboxia!   Se   varastaa sähköpostiosoitteita ja lähettää   roskapostia.  Jos   minun  nimissäni  tulee  Fanboxilta viesti,   älkää avatko  sitä, vaan   laittakaa se roskikseen  saman tien.   Lisää tietoa  asiasta Consumer Fraud Reporting -sivustolta.

Toinen asia mikä ottaa päähän, on  Buffalon  verkkokiintolevy ( Linkstation Live  LS-CHL).   Olen tallentanut  sinne  digivalokuvani.  Yllättäen   se  kehitti  salasanan valokuvakansiolle, jolla ei  ole aikaisemmin ollut salasanaa.    Minä  pysty avamaan kansiota, koska en tiedä  Buffalon  keksimää salasanaa. Se ei ole mikään    omista salasanoistani.   Onni onnettomuudessa että kaikki valokuvani eivät ole siinä kansiossa.  

Buffalon verkkokiintolevyn resetoiminen tehdasasetuksiin ei onnistu.   Eikä ole  onnistunut lukemattomilta muiltakaan käyttäjiltä. He  valittavat samaa ongelmaa  Buffalon  tukisivuilla.  Sieltä ei saa järkevää vastausta.  Ainoa vastaus minkä olen löytänyt:  lähettäkää se kiintolevy meille.   Koko työpäivä on mennyt hukkaan, kun olen  yrittänyt ratkaista ongelmaa.  Että osaakin raivostuttaa!    Päätä puristaa rengas ja   iho  valuttaa kylmää tietokonehikeä.

Päivän harmi

Katutaidetta Taka-Töölössä ( 4.5.2009)

Jokin päivä sitten luin täältä digitaalisesta kynästä ja piirustusalustasta (Wacomin Bamboo) ja kiinnostuin asiasta.

Tänään kun oli muutakin asiaa keskustaan, päätin käydä katsomassa millainen vimpain se on. Lasipalatsin Apple-kaupassa sitä on myynnissä, mutta ei nähtävissä. Myyjä sanoi, että eivät pidä sitä esillä, kun se ei ole Applen tuote. Hän neuvoi menemään Stockmannin tietokoneosastolle. Siellä myyjä ( lienee harjoittelija) ei ollut ikinä kuullutkaan mistään Bamboosta.

Ajattelin että Tietoasemalla varmaan tietävät ja lähdin sinne, mutta Tietoasema oli kadonnut Kaivotalosta. Sieltä suuntasin Ruoholahden Verkkokauppaan, jossa Bamboota on myynnissä, mutta ei nähtävänä - koska kaikkea ei voi pitää esillä, selitti myyjä. Sen voi nähdä Pirkkalan ja Oulun myymälöissä. Sanoin, että en osta sikaa säkissä, varsinkaan kun sitä ei voi palauttaa, jos pakkaus on avattu. Myyjä neuvoi ostamaan nettikaupasta, sieltä ostetun tavaran voi palauttaa 10 päivän aikana, ellei tuote miellytä.

Kotona selasin Verkkokauppa. comin sivuja ja huomasin , että Bamboon 10 euroa kalliimpi versio olisi ollut nähtävissä Ruoholahden myymälässä. Tieto asiasta oli mustalla korostettuna huutomerkin kera. Hukkareissu harmitti. Olisi se myyjä voinut kertoa, että on heillä esillä yksi Bamboo, vaikka ei juuri se mitä minä kyselin. Ehkä myyjä ei tiennyt, kun sitä tavaraa on niin paljon ettei kaikki pysy päässä, vaikka pää on vielä nuori.

Tietokoneasioista vielä. Kemppinen kirjoittaa tänään Windows seiskasta ja vinkkaa sivustoon, josta saa hyödyllisiä vihjeitä seiskan käyttöön, mutta tapojensa mukaan Kemppinen ei linkitä. Se lienee hänelle periaatekysymys. Sivusto on www.maximumpc.com Sieltä löytyy mm. lista 32 ilmaisesta sovelluksesta, jotka kannattaa ladata sekä uuteen että vanhaan tietokoneeseen: The 32 Totally Essential ( and Free) Apps for Every New PC.

Bloominpäivänä

Variksenpoika istui tänään illansuussa aidalla Taiteilijatalon edessä. Se oli juuri oppinut lentämään ja mietti ( kai) mihin tästä nyt suunnistaisi. Pikkupoika kysyi saako sitä silittää. Isommat lapset pohtivat onko se poikanen, kun se on niin iso. Tarkkasilmäinen pikkutyttö todisti, että on se poikanen, koska sen vatsassa on untuvia.

Tänään on kulunut 105 vuotta Bobrikoffin murhasta, joka mainitaan James Joycen Ulysseuksessa (suom. Pentti Saarikoski). Ulysseus on yhden päivän romaani. Se kertoo Leopold Bloomin vaelluksesta Dublinissa 16.6.1904. Bloominpäivän perinteisiin kuuluu paistaa munuaisia ja lukea pätkä Ulysseusta, mutta tänään en ole ehtinyt lukea sitä. Päivä on kulunut älyttömän tietokoneongelman ratkomisessa. Järjestestelmänvalvojan käyttäjäprofiili ja oikeuteni ovat yllättäen kadonneet viimeisimmän Vista-päivityksen jälkeen. Ongelma ei ratkennut. Että minä vihaan Windowsin Vista-käyttöjärjestelmää!

Sata vuotta Bloomin vaelluksen jälkeen merkkasin seuraavien sanojen jälkeen päivämäärän 16.6.2004:

"Vanhat hyvät ajat jotka eivät palaja koskaan. Laulu vanha suloinen on rakkauden", sanoo rouva Breen Bloomille.

Taisin olla jostain syystä nostalgisessa mielentilassa tuonna vuonna ja päivänä. Ja Bloom vastasi rouva Breenille:

"Kun te valitsitte nykyisen puolisonne sanottiin että siinä oli kaunotar ja peto. Minä en koskaan voi antaa teille sitä anteeksi. Ajatelkaa mitä se merkitsee. Kaikki mitä te merkitsitte minulle silloin (Käheästi.) Nainen, se sydämeni musertaa!

Viime vuonna muistelin Bloominpäivää täällä. Kommenttiosastossa on kiinnostavaa keskustelua siitä, miten tieto Bobrikoffin murhasta ehti Dubliniin jo samana päivänä.

PS.

Bloominpäivää muistetaan myös Ripsan blogissa.

Lähiössäkin voi asua

Vuosaaren keskusta joulukuussa 2008,
taustalla Suomen korkein asuinrakennus

Ihan turhaa halveerata lähiöitä:
Minä pidän tästä, ei, tarvitsen.
Putket, ammeen, hissit, äänet seinien takana,
lapsen itkun, aikuisten riidat
hanuria, pianoa, nuorten stereot.
Elämä on ääntä, hälyä, yllätystä.
Kun se on ohi, se on ohi, elämä.

Kirjoitti Arja Tiainen 1981 kokoelmassa Isolde, pakolainen.

PS 1. Vuosaaren taiteilijatalossa ei kuulu ääniä seinien takaa, ei lapsen itkua, ei koiran haukuntaa, ei aikuisten riitoja, ei pianoakaan sen jälkeen kun runoilija Pellinen muutti pois. Kaipaan pianon ääntä.

PS2. Hikoilin tietokonehikeä illalla. Piti vääntää rauta auki ja katsoa mikä on vikana, kun yhteys näyttöpäätteen ja keskuskyksikön väliltä on poikki. Vika löytyi raudasta, yhteys oli katkennut, kun olin joulusiivouksessa siirtänyt keskusyksikköä vähän liian rajusti. Korjasin vian, tuli samalla puhallettua pölyt pois koneesta, ja sitten pääsin lähettämään joulukalenterin 20. luukun. Hilkulla oli. Kone herjasi että vakava virhe on tapahtunut. Täytyy ruveta tutkimaan mitä tiedostoja olen menettänyt siivousintoni takia. Siivoaminen on vaarallista. Välttäkää sitä!

Tietokone- ynnä muita harmeja

(klik)
Taiteilijatalon siat. Eivät liity alla olevaan juttuun.

Edellinen juttu on päivätty lauantaina, mutta kirjoitin sen loppuun vasta tänään, tiistai-iltana. Tuli taas harmeja uuden tietokoneen kanssa. Pahuksen Vista, pahuksen HP! Kun tulee ongelmatilanne HP alkaa "puhua" tanskaa. Koneen mukana tullut Nortonin ilmainen virustutka ja palomuurisuoja piti päivittää viikonloppuna maksulliseksi versioksi. Latasin sen netistä ja kaikki sujui vallan mainiosti , Norton toimi. Siirsin digikuvat ja tiedostot maksullisen version varmuusvarastoon, mutta en tehnyt varmuuskopiota Nortonista, ja sekös nyt harmittaa.

Seuraavana aamuna tein lähiverkkoa vanhan ja uuden tietokoneen välille. Jotta asetukset tulisivat voimaan, tietokoneet piti sulkea, minkä jälkeen tietokoneet käynnistyivät, mutta uuden Vista-koneen ruutu pysyi mustana. Suljin koneen ja käynnistin sen uudelleen. Kone oli vaihtanut kielen tanskaksi ja se rupesi raksuttamaan jotain korjausohjelmaa, joka palautti koneen ennen häiriötä olleeseen tilanteeseen. Korjauksen mukana katosi maksettu Norton. Äkkiä etsimään netistä Symantecin kotisivua. Sieltä löytyi tietoa miten ohjelma ladataan uudelleen. Lataus onnistui, mutta ei asentaminen. Yritin monta kertaa ja aina tuli sama ilmoitus: "Kommunikaatiohäiriö."

Nortonilla on chattipalvelu, josta voi kysellä neuvoa englanniksi. Joku Per antoi url-osoitteen josta ohjelman voi ladata uudelleen. Mutta ohjelma oli yhteensopimaton Vistan kanssa. En ole ottanut uudelleen yhteyttä Periin. Kirjoitin Symantecin tukeen suomenkielisen selostuksen ongelmasta, sieltä tuli automaatin vastaus, että asiani otetaan käsittelyyn 72 tunnin sisällä. Ne tunnit eivät ole vielä kuluneet umpeen. Puhelintukeakin saisi, mutta se maksaa lähes 10 euroa ja arvioitu odotusaika ennen kuin puheluun vastataan, on 30 minuuttia. Sekin maksaa.

Tarinan opetus: Älkää ladatko maksullista Nortonia netistä, tai jos lataatte, niin polttakaa ohjelma heti rompulle. Toinen opetus: Älkää ostako Vistaa , koska mikään ei ole sen kanssa yhteensopiva. Onhan se nätti ja sillä on hyvä katsella dvd-leffoja, mutta kun sen kanssa tulee ongelmia, niitä ei pysty korjaamaan tavallisella tietokonejärjellä.

Ne muut harmit:
1) Juhannuksena alkoi kulmahammasta jomottaa hiljalleen. Särky paheni ja juhannuksen jälkeisenä tiistaina oli pakko mennä terveysaseman hammashoitolaan. Jouduin penisilliinikuurille. Huonoa vointia ja jomotusta kesti kuusi päivää.

2)Keittiökaapin hylly romahti. Kaikki syvät lautaset, jälkiruoka-astiat, tarjoiluvadit , kulhot, kipot ja asetit, joita hyllyllä oli, särkyivät. Kuin ihmeen kaupalla yksi lapsuudenkodista peräisin oleva sillivati säilyi ehjänä.

3)Polkupyörän kumi puhkesi, kun ajoin särkyneen kaljapullon yli. Yritin väistää mutta liian myöhään. Entiseen aikaan paikkasin kumit itse, mutta nyt olen tullut niin laiskaksi ja vanhaksi, että vien pyörän korjaamoon. Kumin vaihtaminen maksoi 15 euroa ja kesti 15 minuuttia. Sillä aikaa katselin roskisdyykkaria. Se oli orava. Harmitti että ei ollut kameraa mukana. Täälläpäin ovat oravat alkaneet dyykata roskiksia.

Kaikki kurjuudet saman viikon sisällä. Ei kaksi ilman kolmatta, sanotaan. Mutta tuli neljäskin, se saamarin Vista-koneen kaatuminen.







-

Tuskan hikeä

Edward Munch. Tuhka

Kuva kertoo millaisessa mielentilassa olen ollut viime päivinä. Raastan hiuksiani kun uuden tietokoneen ei mikään ole sujunut - paitsi dvd-leffojen katselu. Vasemmassa nurkassa on HP:n

epätoivosta lyyhistynyt tukihenkilö. Hän on lähettänyt sähköpostilla seikkaperäisiä ohjeita mitenminun pitää menetellä, mutta eivät ne ohjeet minun koneessani ole toimineet. Hänellä on ilmeisesti toisenlainen Vista. Kun mistään ei ollut apua hän ehdotti että palauttaisin tehdasasetukset. Ryhdyn hommaan, mutta kesken kaiken kone vaihtoi kielen tanskaksi. Kun en osaa tanskaa, klikkasin jotain väärää painiketta, ruutu meni mustaksi ja kone jämähti paikoilleen.

Aamulla soitin tukeen. Sieltä vastasi joku toinen tukihenkilö, kerroin että kone vaihtoi kesken kaiken kieltä. Tukihenkilö sanoi, että koneessa jotain perusteellisen sekaisin, sen pitäisi kieltä vaihtaa kesken kaiken, vie takaisin se sinne liikkeeseen mistä ostit sen. No, eivät ne tietysti siellä suostuneet vaihtamaan konetta toiseen, eivät olleet ikinä kuulleetkaan että HP:lla on jälleenmyyjien kanssa sopimus, jonka mukaan uuden koneen saa palauttaa kuukauden sisällä ellei se toimi. Sillä aikaa, kun selvitin asiaa koneliikkeessä, ensimmäiseltä tukihenkilöltä oli tullut uudet ohjeet, miten tehdasasetukset pitää palauttaa. Ohjeet toimivat ja nyt olen palannut alkupisteeseen - lataamaan netistä Vistan kanssa yhteensopivia ajureita ja ohjelmia joita tarvitsen työssä. Se on hidasta hommaa. Esim. Lexmarkin monitoimilaitteen ajuri ei tahdo millään latautua.

Tietokoneongelmat kiristävät vanteen pään ympärille, saavat hien kihoamaan pintaan , valvottavat öisin. Luin unettomina öinä Dubravka Ugrešićin Kiputilahallituksen, suom. Kari Klemelä. Kirja on saanut nimensä haagilaisen sadomasokistisen pornoklubin nimen mukaan. Romaani kertoo millaista on ex-Jugoslaviasta sotaa paenneiden nuorten ihmisten elämä Amsterdamissa Miten he yrittivät tulla toimeen menneisyytensä kanssa ja sopeutua uuteen elämään. Kannattaa lukea jos on kiinnostunut siitä miltä "uusi, uljas Eurooppaa" näyttää maanpakolaisen silmin. " Syrjästä näkee paremmin.

Ugrešić tulee kesällä Mukkulaan puhumaan aiheesta Kauneus ja kauheus. Hänellä on kokemuksia nationalismin kauheudesta. Ja nythän sitä nationalistista riehuntaa on taas saatu nähdä telkkarista. Politiikkojen on on helppo manipuloida nuoria reippaaseen toimintaan. Virolaiset ovat samanlaisia nationalisteja kuin venäläisetkin. Joko virolaisilla ei ole realiteettien tajua tai he ovat huonoja diplomaatteja. Olivat siirtäneet sen patsaansa marraskuun lopun pimeinä, räntäsateisina päivinä niin nuoret eivät olisi lähteneet yhtä suurella innolla osoittamana mieltään. Virolaiset kohtelevat venäläistä vähemmistöä huonosti. venäläiset kohtelevat yhtä huonosti omia vähemmistöjään. Pata kattilaa soimaa, msta kylki kummallakin. Nationalismin nousu on pelottava asiaa. Mihin se johtaa, se on nähty Balkanilla sen jälkeen kun Jugoslavia hajosi eikä siitä ole kovin kauan.

Työmaat

Minulla on viime päivinä ollut työmaana uusi pöytäkone. Olen asentanut ohjelmia, siirtänyt tiedostoja vanhasta tietokoneesta ja yrittänyt rakentaa langatonta verkkoa kannettavan tietokoneen ja pöytäkoneen välille, onnistumatta siinä Nortonin palomuuri estää yhteyden, enkä ole vielä keksinyt miten muutan palomuurin asetksia.

Uuden koneen käyttöjärjestelmä on Microsoftin Vista. Siihen siirtyminen on yhtä hankalaa kuin aikoinaan oli siirtyminen tekstikomennoilla toimivasta systeemistä graafiseen Windows 95: een. Vistan pitäisi olla käyttäjäystävällinen,mutta ei se sitä ole - ainakaan aluksi. XP on helppo siihen verrattuna. Millaisia beta-testaajia Vistalla on mahtanut olla? Minusta tulisi hyvä ohjelmien beta-testaaja. koska teen kaikki mahdolliset virheet. Viime päivien kokemuksien takia en suosittele Vistaa kenellekään, ellei ole pakko ostaa uutta tietokonetta jonka mukana se tulee " kuin manulle illallinen." Kuvassa on vanhan IBM- pöytäkoneen sisusta, josta olen yrittänyt irrottaa kiintolevyä. Se on niin kiinteästi kuoressa kiinni, että irrottaminen ei minun työkaluillani ole onnistunut. Jos tietokoneen sisuta kiinnostaa, klikkaa kuva isommaksi ja ihaile miten hyvässä järjestyksessä johdot ovat.

Sillä aikaa kun olen äheltänyt tietokoneongelmien parissa. Lill-Kalvikin puistotyömaa on edennyt taiteilijatalon kulmalle. Tältä siellä näytti tänään:

(Klikkaa kuvat isommiksi)

Tämä alue oli merkitty kaavassa luonnonvaraiseksimetsiköksi, mutta jäljellä ei ole enää mitään luonnonvaraista. Työkoneet ovat myllänneet metsäpohjan. rikki. Toivottavasti siellä kasvaa ensi keväänä korvasieniä.

Viikon alussa puistotyömaa ympäröitiin keltapunaisilla nauhoilla ja puihin ilmestyi kieltotaulut.


Kun työmaa lähestyi taiteilijataloa ja Villa Lill-Kalvikia jossa on taiteilijoiden työhuoneita ja esiintymistiloja talon pihalle pihalle tuotiin kuvassa olevat mellakka-aidat varmuuden vuoksi. Niitä ei ole vielä pystytetty. Niiden tarkoitus on turvata kaupungin metsureiden työrauha, mikäli taiteilijat ryhtyisivät häiriköimään luonnontuhoamistyötä. Taiteilijoitahan ei ikinä tiedä, mitä ne saavat päähänsä.

Tmä taiteilijatalon naapurissa oleva vanha tervaleppä sai säilyttää henkensä. Puuhun kiinnitetty vetoomus ilmeisesti tehosi kaupungin puisto-osaston päättäjiin.

Ensimmäinen tietokoneeni

”Tietokoneiden tarkastelu opettaa meille enemmän aivojen toiminnasta kuin voimme oppia introspektiiveillä menetelmillä. Länsimainen ihminen luo itselleen uusia ulottuvuuksia teknisten laitteiden avulla, ” kirjoitti William. S Burroughs vuonna 1959 ( Alaston lounas. Suom. Risto Lehmusoksa). Hänen kiinnostuksensa tietokoneitaan lienee sukuperintöä. Isoisä William keksi 1800-luvun lopulla laskukoneen, kaikkien tietokoneiden esiäidin.

Tutustuin tietokoneeseen ensimmäisen kerran 60-luvun alkupuolella, kun luin sosiologiaa Helsingin yliopistossa. Muistikuvissani se tietokone oli pitkä kuin junavaunu ,ja se sylki kidastaan reikäkortteja. Parinkymmenen vuoden kuluttua kirjoitin ensimmäisen juttuni Rakennustekniikka-lehteen. Jutun nimi oli Cad – tietokoneavusteinen rakennussuunnittelu. Minulla ei silloin ollut käytännön kokemusta sen enempää tietokoneista kuin rakennussuunnittelustakaan, mutta asia kiinnosti. Kävin haastattelemassa asiantuntijaa, ja kun palasin toimitukseen, huomasin kauhukseni että nauhalta kuului pelkkää huminaa ja rahinaa.

Kuvassa on ensimmäinen tietokoneeni ja sen vartijat: valkoinen kissa Piu joka makaa leuka printterin päällä, ja raidallinen kissa Tsita, joka katsoo kameraa ruudun vierestä. Tietokoneessa oli 256 kilotavun muisti ja MS-DOS 4.0 käyttöjärjestelmä. Komennot piti näpytellä konekielellä, (esim: copy C:\LUKU 1 C:\KIRJ\ LUVUT) Koko homma tuntui aluksi epätoivoisen vaikealta. Arto Kytöhonka asensi oman käyttöjärjestelmänsä minun koneeseeni. Sitä oli helpompi käyttää kuin Windowsin sekavaa kolme ykköstä.

Tämä on kirjoitettu kansallisena tietoturvapäivänä, jolloin radiossa kerrottiin, että kaapatuilta* kotitietokoneilta yritettiin alkuviikosta tehdä suuri hakkerointi-isku jonka piti lamauttaa koko internetin toiminta.

*Kaappaus tarkoittaa, että hakkerit tunkeutuvat suojaamatotmiin kotitietokoneisiin ja lähettävät niiden kautta niin paljon roskapostia juuripalvelimiin, että ne menevät tukkoon.

PS. Olen lisännyt linkkilistaan muinaisen matkatoverini Markus Jääskeläisen uuden blogin Albatrossin, josta voi käydä lukemassa mitä kaikkea runoilija Uudessa-Seelannissa ja Australiassa tekee.

Mitä järkeä?

Kävin kollegan kanssa etsimässä hänelle kannettavaa tietokonetta Itäkeskuksen myymälöistä. Käytiin viidessä liikkeessä eikä mistään löytynyt konetta, johon olisi voinut liittää hänen viisi vuotta vanhan laser-tulostimensa, jossa ei ole usb-liitäntää. Uusissa tietokoneissa ei ole rinnakkaisporttia tulostimelle. Ei löytynyt myöskään adapteria, joka olisi yhdistänyt tulostimen ja tietokoneen. Olisi pitänyt ostaa saman tien uusi tulostin, vaikka vanha toimii ihan hyvin. Ihmettelin, mitä järkeä siinä on ettei adapatereita ole. Eikö niitä ole keksitty vai eikö niitä haluta myydä? Jäi tietokone ostamatta.

Olin niin uupunut tietokoneen etsimisen jälkeen, että en jaksanut lähteä viettämään Taiteiden yötä Villa Kiveen, jossa olen tavallisesti ollut joko esiintyjänä tai yleisönä. Ystävä raportoi tilaisuudesta että paneelissa esiintyvät kirjailijat olivat haikailleet, että ennen oli kaikki paremmin, mutta Arja Tiainen oli ollut sitä mieltä että ennen oli huonommin, naisrunoilijat eivät saaneet 60-luvulla kirjojaan julki. Olen samaa mieltä. Hankalaa aikaa 60-luku oli, jos oli huonoksi onnekseen sattunut syntymään naisena.

Vietin Taiteiden yötä Aurinkolahdessa, jossa oli ilotulitus ja kreikkalaista tanssia sekä musiikkia. Siihen se taiteellinen anti sitten jäikin. Yllä "taiteellinen" kuva ilotulituksesta ja alla yleisöä ( ja polkupyöriä) katsomassa ilotulitusta.

Samuli Paronen, tietokone ja minä

Minun tietokoneeni on menossa taas huoltoon, nyt mikki- ja Skype-ongelman takia.mihin ole löytynyt ratkaisua vaikka kaikki konstit on koeteltu. Jospa ne seillä huollossa keksivät vian. Onneksi koneella on vielä takuuaikaa jäljellä.

"Ne vihjas tietokoneeseen, tuntuivat pitävän sitä erehtymättömänä yliolentona, se oli niille kuin joku tekninen paavi jota ei saa ainakaan julkisesti syyttää erehdyksestä, niillä olikin kehitetty erityinen sanasto semmoisia tapauksia varten niin ettei tämä kone tullut loukattua. Tästä oli vähän kinaa, mutta tuskin minä pystyin asenteeseen mitään vaikuttamaan," kirjoittaa Samuli Paronen kirjeessään Hannu Mäkelälle ( Samuli, Otava 2006, s.155)

”Ne” ovat verobyrokraatteja, jotka haluavat laittaa verolle Parosen kirjailija-apurahan. Mikään ei ole muuttunut kolmenkymmenen vuoden takaisista ajoista, ihmisten elämä ei ole yhtään sen paremmaksi kuin se elämä mitä Paronen kuvaa romaaneissaan, pikemminkin se on muuttunut pahemmaksi. Ihmisiä pompotellaan byrokratian käsittämättömissä kiemuroissa. Tänään Hesarin Mielipide- osastossa oli kirjoitus millaiseen umpikujaan vaikeata masennusta sairastava ihminen voi joutua. Hänelle ei myönnetä asumistukea liian korkeiden aiempien tulojen vuoksi, eikä hän saa toimeentulotukea, koska hänen leskeksi jäänyt äitinsä asuu jakamattomassa omistusasunnossa, joka pitäisi realisoida rahaksi. Lisäksi Kela on pannut takaisinmaksuun opintotuen. ” Kenen päätöksellä ihmiset jätetään näin yksin? kysyy kirjoittaja. Hän kirjoittaa sairaan ja maksukyvyttömän sisarensa puolesta. Tämä on Parosen kirjojen maailmaa.

Minua Parosen romaanit innoittivat aikoinaan tekemään gradun. Olin siihen aikaan jungilainen ja tulkitsin tulkitsin hänen kirjojaan jungilaisin käsittein, mutta gradu meni lävitse ja arvosanaksi tuli magna cum laude, vaikka professori ( Anna-Mari Sarajas) olikin sitä mieltä, että on vähän yksisilmäistä tulkintaa. Olen nykyään samaa mieltä.

Minulle ei ole selvinnyt, mikä sai Samuli Parosen innostumaan esikoisromaanistani ( Irti, 1970) niin paljon, että hän kirjoitti siitä hyvän ( ja elämänsä ainoan kritiikin) Parnassoon. Ehkä toinen Samuli eli Samuel Beckett oli se näkymätön linkki. Hänellä oli suuri vaikutus minuun nuorena,. Kun luin häntä, tajusin että näinkin voi kirjoittaa, ei tarvitse kirjoittaa kuin Dostojevski ja muut suuret venäläiset klassikot. Mutta ei Beckettin vaikutusta näy esikoiskirjassani. Kenties Parosta kiinnosti siinä kirjassa kuvaus mielisairaalasta ja avioliitosta, joista en anna kovin mairittelevaa kuvaa. Kun lopulta kahden vuoden kuluttua (luultavasti Kalevi Seilosen ehdotuksesta) sain aikaiseksi kiitoskirjeen Paroselle, hän kirjoitti vastauskirjeessään, että ” minä opin kunnioittamaan kirjoja niin että vasta Peketi vapautti siitä kohmeesta kynän.” Minun kirjeeni hänelle ei ole säilynyt, enkä muista mitä kirjoitin hänelle. Kirjeenvaihto taisi jäädä siihen. En ehtinyt kirjoittaa, minulla oli siihen aikaan elämän ruuhkavuodet: olin kahden pienen lapsen yksinhuoltaja, kävin töissä, opiskelin ja jossain välissä yritin kirjoittaa toista romaania, josta ei tullut mitään.

Kaksi Samulia: Samuli Paronen ja Samuel Beckett

PS. Jos haluatte osoittaa mieltä Lukashenkaan vastaan niin alla olevassa
osoitteessa se on mahdollista

Please condemn the elections in Belarus by writing to the
President:

http://president.gov.by/eng/president/mail.shtml

or President of the Republic of Belarus
Karl Marx Str. 38
220016 Minsk
Belarus

Now is the most important time for the young people who are
struggling for free and fair elections in Belarus. Though the
demonstrations are not so massive, nothing like the demonstrations
on Sunday and a tent village in the center of Minsk has happened
for ten years. Young people standing in the Kastrychnickaya Square
need the attention of the international community to protect them
from violence.

Skype-ongelma

Siitä on jo yli kuukausi, kun asensin tietokoneeseen Skype-ohjelman. Kaikki sujui hyvin, soitin Luxemburgiin pojalle ja ystäville Suomeen. Ei ollut kuuluvuudessa mitään ongelmia. Sen jälkeen en käyttänyt Skypeä pariin viikkoon. Kun palasin langoille, ei puhumisesta tullut mitään. Linja pätki, ääni katosi ja palasi aaltomaisesti. Vastaanottaja kuuli ajoittain minun ääneni valtavan kauin, kohinan ja kolinan läpi ikään kuin olisin puhunut keskellä Mannerheimintietä. Minä kuulin vastaanottajan äänen ilman kohinoita ja kolinoita ja kaikua. En tiedä mitä Skypelle oli tapahtunut kahden viikon aikana. Ajattelin että mikrofoniin on tullut jokin vika, kun se on vanha, ja ostin Skype-puhelimen (Doro), joka on kuin riisuttu versio kännykästä. Ongelma ei poistunut. Soitin palveluntarjoajalle ja pyysin laventamaan kaistaa. Se toimii nyt 400 Mbps:n nopeudella, mutta ongelma ei ole poistunut. Kaikkein pahinta on minun ääneni kaikuminen vastaanottajan korvassa. Se tekee kommunikaation mahdottomaksi. Vika on luultavasti käyttöjärjestelmän ( XP) joissakin asetuksissa, mutta minä en osaa etsiä sitä sieltä, kun en tiedä mistä päin etsisin, ja mikä on se tiedosto jossa pitäisi muutoksia tehdä. XP on minulle vieläkin aika outo käyttöjärjestelmä, vaikka olen käyttänyt sitä kohta vuoden. Onko kellään ollut samanlaisia ongelmia Skypen kanssa? Jos on ollut, niin kertokaa minulle miten ne on ratkaistu.

PS. Olen päivittänyt oikean sivupalkin osoitteita, poistanut blogeja joissa ei ole näkynyt elonmerkkejä viime aikoina, lisännyt uusia sekä vaihtanut sellaisten blogien osoitteita, jotka ovat muuttaneet uuteen paikkaan. Päivittäminen on hidasta ja tarkkuutta vaativaa näpräilyä, siksi sitä ei viitsi usein tehdä vaan toivoo että kaikki pysyisivät entisissä osoitteissaan eivätkä ykskaks lopettaisi blogiaan mitään sanomatta.

Kipeä tassu

Nettikoneeni touchpad ( kosketushiiri) meni rikki. Kone on lähdössä huoltoon, joka kestää viidestä päivästä viikkoon riippuen siitä kuinka nopeasti saavat varaosan hankittua. Se merkitsee noin viikon taukoa. En pääse lukemaan edes sähköposteja, ellen mene kirjastoon. Ei hassumpaa, tulee tehtyä kirjoitustöitä enemmän, kun netissä roikkuminen jää vähemmälle.

Tekniikkafobia ja loppuunpalanut IT-työläinen

Arto Virtanen kirjoitti Parnasso-blogin kommenttiosastolla ennen joulua humanistin tekniikkafobiasta, mikä on aika tavallista. Minä pelkäsin nuorena kaikkia koneita. Ne käyttäytyivät mielestäni arvoituksellisesti. Kun olin kesätöissä Fazerilla, tötterökone rupesi rouskuttamaan tötterövohveleista reunoja, kun minut pantiin sille koneelle töihin. Kun sain siirron Marie-keksien liukuhihnalle, tötterökone alkoi taas toimia normaalisti, mutta keksihihna rupesi nykimään oudosti. En tiedä vielä tänä päivänäkään oliko vika minussa vai koneissa.

Tietokoneita en ole pelännyt ikinä, vaikka niiden käyttäytyminen on paljon kummallisempaa kuin Fazerin tötterökoneen. En pysty esimerkiksi käsittämään miksi työkoneeni näppiksestä aika ajoittain katoaa aakkosten ylärivi, ja palaa itsestään takaisin muutaman päivän kuluttua kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kun sain ensimmäinen tietokoneeni 80-luvulla, en käsittänyt sen toiminnasta yhtään mitään, mutta onneksi minulla oli kärsivällinen opettaja, kirjailijakollega Arto Kytöhonka, jolta voi kysyä tyhmiä kysymyksiä eikä hän nauranut niille. Alla Parnassossa 7/2005 julkaistu kuva hänestä. Liittyy Hannu Niklanderin kirjoitukseen Kyselijä, edelläkävijä, koneromantikko.. Kuvatekstissä lukee:”Arto Kytöhongan varhaista innostusta tietokoneisiin oudoksuttiin 1980-luvulla.”

90-luvun puolessa välissä hankin ensimmäisen tietokoneen, jossa oli graafinen käyttöjärjestelmä. Ei ollut mitenkään yksinkertaista siirtyä merkkipohjaisesta järjestelmästä graafiseen. Ei ollut enää Artoa, jolta olisin voinut kysyä neuvoa. Soittelin varmaankin joka toinen päivä IBM:n tuotetukeen ja kyselin mitä pitää nyt pitää tehdä, kun systeemi on taas ihan umpisolmussa. Langan toisessa päässä vastaili kärsivällinen nuori mies. Kun meidän suhteemme kolmen kuukauden kuluttua päättyi, hän kiitti minua, sanoi oppineensa minulta enemmän kuin keneltäkään muulta millaisia ongelmia asiakkaalla voi olla uuden käyttöjärjestelmän kanssa. Hän oli noita 90-luvun nörttipoikia, jotka olivat innostuneita työstään, ja joiden työtä ei vielä kiire painanut. Minä opetin hänelle asiakkaan kieltä, joka ei ole sama kuin tietokone-ekspertin kieli.

Puhelimessa on aika hankala selvittää tietokoneongelmia, jos ei ole yhteistä kieltä, eikä nykyisillä helpdesk-kavereilla ole aikaa, ei ehkä haluakaan opetella asiakkaan kieltä, se selvisi kun luin satunnaisblogigeneraattorin kautta löytämääni IT-työläisen blogia. Kaveri on aivan rikki, poikki ja puhki, kun asiakkaat ovat niin ”saatanan tyhmiä ja totaalisia pizza-idiootteja.” Hän olisi taatusti onnellisempi, jos saisi tehdä töitä vain koneiden kanssa eikä hänen tarvitsisi ratkoa helpdeskissä asiakkaiden typeriä ongelmia. Lukekaa hänen postauksensa Miksi IT-hommat vituttaa Helldeskin verran? niin tiedätte millaista on olla IT-työläinen nykyään. Minä luen kyllä mieluummin taksisuhareiden blogeja ( esim. Monen mutkan kautta) he eivät suhtaudu yhtä nihilistisesti asiakkaisiinsa kuin tämä loppuun uupunut Mr. Helldesk.

(Oikean reunan pikkukuva; E.C.Echer, Flatworms 1959)