perjantaina, marraskuuta 26, 2010
Ottaa päähän
maanantaina, maaliskuuta 29, 2010
Päivän harmi
tiistaina, kesäkuuta 16, 2009
Bloominpäivänä
lauantaina, joulukuuta 20, 2008
Lähiössäkin voi asua
taustalla Suomen korkein asuinrakennus
Minä pidän tästä, ei, tarvitsen.
Putket, ammeen, hissit, äänet seinien takana,
lapsen itkun, aikuisten riidat
hanuria, pianoa, nuorten stereot.
Elämä on ääntä, hälyä, yllätystä.
Kun se on ohi, se on ohi, elämä.
Kirjoitti Arja Tiainen 1981 kokoelmassa Isolde, pakolainen.
PS 1. Vuosaaren taiteilijatalossa ei kuulu ääniä seinien takaa, ei lapsen itkua, ei koiran haukuntaa, ei aikuisten riitoja, ei pianoakaan sen jälkeen kun runoilija Pellinen muutti pois. Kaipaan pianon ääntä.
PS2. Hikoilin tietokonehikeä illalla. Piti vääntää rauta auki ja katsoa mikä on vikana, kun yhteys näyttöpäätteen ja keskuskyksikön väliltä on poikki. Vika löytyi raudasta, yhteys oli katkennut, kun olin joulusiivouksessa siirtänyt keskusyksikköä vähän liian rajusti. Korjasin vian, tuli samalla puhallettua pölyt pois koneesta, ja sitten pääsin lähettämään joulukalenterin 20. luukun. Hilkulla oli. Kone herjasi että vakava virhe on tapahtunut. Täytyy ruveta tutkimaan mitä tiedostoja olen menettänyt siivousintoni takia. Siivoaminen on vaarallista. Välttäkää sitä!
tiistaina, heinäkuuta 03, 2007
Tietokone- ynnä muita harmeja
Seuraavana aamuna tein lähiverkkoa vanhan ja uuden tietokoneen välille. Jotta asetukset tulisivat voimaan, tietokoneet piti sulkea, minkä jälkeen tietokoneet käynnistyivät, mutta uuden Vista-koneen ruutu pysyi mustana. Suljin koneen ja käynnistin sen uudelleen. Kone oli vaihtanut kielen tanskaksi ja se rupesi raksuttamaan jotain korjausohjelmaa, joka palautti koneen ennen häiriötä olleeseen tilanteeseen. Korjauksen mukana katosi maksettu Norton. Äkkiä etsimään netistä Symantecin kotisivua. Sieltä löytyi tietoa miten ohjelma ladataan uudelleen. Lataus onnistui, mutta ei asentaminen. Yritin monta kertaa ja aina tuli sama ilmoitus: "Kommunikaatiohäiriö."
Nortonilla on chattipalvelu, josta voi kysellä neuvoa englanniksi. Joku Per antoi url-osoitteen josta ohjelman voi ladata uudelleen. Mutta ohjelma oli yhteensopimaton Vistan kanssa. En ole ottanut uudelleen yhteyttä Periin. Kirjoitin Symantecin tukeen suomenkielisen selostuksen ongelmasta, sieltä tuli automaatin vastaus, että asiani otetaan käsittelyyn 72 tunnin sisällä. Ne tunnit eivät ole vielä kuluneet umpeen. Puhelintukeakin saisi, mutta se maksaa lähes 10 euroa ja arvioitu odotusaika ennen kuin puheluun vastataan, on 30 minuuttia. Sekin maksaa.
Tarinan opetus: Älkää ladatko maksullista Nortonia netistä, tai jos lataatte, niin polttakaa ohjelma heti rompulle. Toinen opetus: Älkää ostako Vistaa , koska mikään ei ole sen kanssa yhteensopiva. Onhan se nätti ja sillä on hyvä katsella dvd-leffoja, mutta kun sen kanssa tulee ongelmia, niitä ei pysty korjaamaan tavallisella tietokonejärjellä.
Ne muut harmit:
1) Juhannuksena alkoi kulmahammasta jomottaa hiljalleen. Särky paheni ja juhannuksen jälkeisenä tiistaina oli pakko mennä terveysaseman hammashoitolaan. Jouduin penisilliinikuurille. Huonoa vointia ja jomotusta kesti kuusi päivää.
2)Keittiökaapin hylly romahti. Kaikki syvät lautaset, jälkiruoka-astiat, tarjoiluvadit , kulhot, kipot ja asetit, joita hyllyllä oli, särkyivät. Kuin ihmeen kaupalla yksi lapsuudenkodista peräisin oleva sillivati säilyi ehjänä.
3)Polkupyörän kumi puhkesi, kun ajoin särkyneen kaljapullon yli. Yritin väistää mutta liian myöhään. Entiseen aikaan paikkasin kumit itse, mutta nyt olen tullut niin laiskaksi ja vanhaksi, että vien pyörän korjaamoon. Kumin vaihtaminen maksoi 15 euroa ja kesti 15 minuuttia. Sillä aikaa katselin roskisdyykkaria. Se oli orava. Harmitti että ei ollut kameraa mukana. Täälläpäin ovat oravat alkaneet dyykata roskiksia.
Kaikki kurjuudet saman viikon sisällä. Ei kaksi ilman kolmatta, sanotaan. Mutta tuli neljäskin, se saamarin Vista-koneen kaatuminen.
-
torstaina, toukokuuta 03, 2007
Tuskan hikeä
Edward Munch. Tuhka
Aamulla soitin tukeen. Sieltä vastasi joku toinen tukihenkilö, kerroin että kone vaihtoi kesken kaiken kieltä. Tukihenkilö sanoi, että koneessa jotain perusteellisen sekaisin, sen pitäisi kieltä vaihtaa kesken kaiken, vie takaisin se sinne liikkeeseen mistä ostit sen. No, eivät ne tietysti siellä suostuneet vaihtamaan konetta toiseen, eivät olleet ikinä kuulleetkaan että HP:lla on jälleenmyyjien kanssa sopimus, jonka mukaan uuden koneen saa palauttaa kuukauden sisällä ellei se toimi. Sillä aikaa, kun selvitin asiaa koneliikkeessä, ensimmäiseltä tukihenkilöltä oli tullut uudet ohjeet, miten tehdasasetukset pitää palauttaa. Ohjeet toimivat ja nyt olen palannut alkupisteeseen - lataamaan netistä Vistan kanssa yhteensopivia ajureita ja ohjelmia joita tarvitsen työssä. Se on hidasta hommaa. Esim. Lexmarkin monitoimilaitteen ajuri ei tahdo millään latautua.
Tietokoneongelmat kiristävät vanteen pään ympärille, saavat hien kihoamaan pintaan , valvottavat öisin. Luin unettomina öinä Dubravka Ugrešićin Kiputilahallituksen, suom. Kari Klemelä. Kirja on saanut nimensä haagilaisen sadomasokistisen pornoklubin nimen mukaan. Romaani kertoo millaista on ex-Jugoslaviasta sotaa paenneiden nuorten ihmisten elämä Amsterdamissa Miten he yrittivät tulla toimeen menneisyytensä kanssa ja sopeutua uuteen elämään. Kannattaa lukea jos on kiinnostunut siitä miltä "uusi, uljas Eurooppaa" näyttää maanpakolaisen silmin. " Syrjästä näkee paremmin.
Ugrešić tulee kesällä Mukkulaan puhumaan aiheesta Kauneus ja kauheus. Hänellä on kokemuksia nationalismin kauheudesta. Ja nythän sitä nationalistista riehuntaa on taas saatu nähdä telkkarista. Politiikkojen on on helppo manipuloida nuoria reippaaseen toimintaan. Virolaiset ovat samanlaisia nationalisteja kuin venäläisetkin. Joko virolaisilla ei ole realiteettien tajua tai he ovat huonoja diplomaatteja. Olivat siirtäneet sen patsaansa marraskuun lopun pimeinä, räntäsateisina päivinä niin nuoret eivät olisi lähteneet yhtä suurella innolla osoittamana mieltään. Virolaiset kohtelevat venäläistä vähemmistöä huonosti. venäläiset kohtelevat yhtä huonosti omia vähemmistöjään. Pata kattilaa soimaa, msta kylki kummallakin. Nationalismin nousu on pelottava asiaa. Mihin se johtaa, se on nähty Balkanilla sen jälkeen kun Jugoslavia hajosi eikä siitä ole kovin kauan.
torstaina, huhtikuuta 26, 2007
Työmaat
Uuden koneen käyttöjärjestelmä on Microsoftin Vista. Siihen siirtyminen on yhtä hankalaa kuin aikoinaan oli siirtyminen tekstikomennoilla toimivasta systeemistä graafiseen Windows 95: een. Vistan pitäisi olla käyttäjäystävällinen,mutta ei se sitä ole - ainakaan aluksi. XP on helppo siihen verrattuna. Millaisia beta-testaajia Vistalla on mahtanut olla? Minusta tulisi hyvä ohjelmien beta-testaaja. koska teen kaikki mahdolliset virheet. Viime päivien kokemuksien takia en suosittele Vistaa kenellekään, ellei ole pakko ostaa uutta tietokonetta jonka mukana se tulee " kuin manulle illallinen." Kuvassa on vanhan IBM- pöytäkoneen sisusta, josta olen yrittänyt irrottaa kiintolevyä. Se on niin kiinteästi kuoressa kiinni, että irrottaminen ei minun työkaluillani ole onnistunut. Jos tietokoneen sisuta kiinnostaa, klikkaa kuva isommaksi ja ihaile miten hyvässä järjestyksessä johdot ovat.
Sillä aikaa kun olen äheltänyt tietokoneongelmien parissa. Lill-Kalvikin puistotyömaa on edennyt taiteilijatalon kulmalle. Tältä siellä näytti tänään:
Viikon alussa puistotyömaa ympäröitiin keltapunaisilla nauhoilla ja puihin ilmestyi kieltotaulut.
Kun työmaa lähestyi taiteilijataloa ja Villa Lill-Kalvikia jossa on taiteilijoiden työhuoneita ja esiintymistiloja talon pihalle pihalle tuotiin kuvassa olevat mellakka-aidat varmuuden vuoksi. Niitä ei ole vielä pystytetty. Niiden tarkoitus on turvata kaupungin metsureiden työrauha, mikäli taiteilijat ryhtyisivät häiriköimään luonnontuhoamistyötä. Taiteilijoitahan ei ikinä tiedä, mitä ne saavat päähänsä.
Tmä taiteilijatalon naapurissa oleva vanha tervaleppä sai säilyttää henkensä. Puuhun kiinnitetty vetoomus ilmeisesti tehosi kaupungin puisto-osaston päättäjiin.
torstaina, helmikuuta 08, 2007
Ensimmäinen tietokoneeni
Tutustuin tietokoneeseen ensimmäisen kerran 60-luvun alkupuolella, kun luin sosiologiaa Helsingin yliopistossa. Muistikuvissani se tietokone oli pitkä kuin junavaunu ,ja se sylki kidastaan reikäkortteja. Parinkymmenen vuoden kuluttua kirjoitin ensimmäisen juttuni Rakennustekniikka-lehteen. Jutun nimi oli Cad – tietokoneavusteinen rakennussuunnittelu. Minulla ei silloin ollut käytännön kokemusta sen enempää tietokoneista kuin rakennussuunnittelustakaan, mutta asia kiinnosti. Kävin haastattelemassa asiantuntijaa, ja kun palasin toimitukseen, huomasin kauhukseni että nauhalta kuului pelkkää huminaa ja rahinaa.
Kuvassa on ensimmäinen tietokoneeni ja sen vartijat: valkoinen kissa Piu joka makaa leuka printterin päällä, ja raidallinen kissa Tsita, joka katsoo kameraa ruudun vierestä. Tietokoneessa oli 256 kilotavun muisti ja MS-DOS 4.0 käyttöjärjestelmä. Komennot piti näpytellä konekielellä, (esim: copy C:\LUKU 1 C:\KIRJ\ LUVUT) Koko homma tuntui aluksi epätoivoisen vaikealta. Arto Kytöhonka asensi oman käyttöjärjestelmänsä minun koneeseeni. Sitä oli helpompi käyttää kuin Windowsin sekavaa kolme ykköstä.
Tämä on kirjoitettu kansallisena tietoturvapäivänä, jolloin radiossa kerrottiin, että kaapatuilta* kotitietokoneilta yritettiin alkuviikosta tehdä suuri hakkerointi-isku jonka piti lamauttaa koko internetin toiminta.
*Kaappaus tarkoittaa, että hakkerit tunkeutuvat suojaamatotmiin kotitietokoneisiin ja lähettävät niiden kautta niin paljon roskapostia juuripalvelimiin, että ne menevät tukkoon.
PS. Olen lisännyt linkkilistaan muinaisen matkatoverini Markus Jääskeläisen uuden blogin Albatrossin, josta voi käydä lukemassa mitä kaikkea runoilija Uudessa-Seelannissa ja Australiassa tekee.
perjantaina, elokuuta 25, 2006
Mitä järkeä?
Olin niin uupunut tietokoneen etsimisen jälkeen, että en jaksanut lähteä viettämään Taiteiden yötä Villa Kiveen, jossa olen tavallisesti ollut joko esiintyjänä tai yleisönä. Ystävä raportoi tilaisuudesta että paneelissa esiintyvät kirjailijat olivat haikailleet, että ennen oli kaikki paremmin, mutta Arja Tiainen oli ollut sitä mieltä että ennen oli huonommin, naisrunoilijat eivät saaneet 60-luvulla kirjojaan julki. Olen samaa mieltä. Hankalaa aikaa 60-luku oli, jos oli huonoksi onnekseen sattunut syntymään naisena.
Vietin Taiteiden yötä Aurinkolahdessa, jossa oli ilotulitus ja kreikkalaista tanssia sekä musiikkia. Siihen se taiteellinen anti sitten jäikin. Yllä "taiteellinen" kuva ilotulituksesta ja alla yleisöä ( ja polkupyöriä) katsomassa ilotulitusta.
lauantaina, maaliskuuta 25, 2006
Samuli Paronen, tietokone ja minä
"Ne vihjas tietokoneeseen, tuntuivat pitävän sitä erehtymättömänä yliolentona, se oli niille kuin joku tekninen paavi jota ei saa ainakaan julkisesti syyttää erehdyksestä, niillä olikin kehitetty erityinen sanasto semmoisia tapauksia varten niin ettei tämä kone tullut loukattua. Tästä oli vähän kinaa, mutta tuskin minä pystyin asenteeseen mitään vaikuttamaan," kirjoittaa Samuli Paronen kirjeessään Hannu Mäkelälle ( Samuli, Otava 2006, s.155)
”Ne” ovat verobyrokraatteja, jotka haluavat laittaa verolle Parosen kirjailija-apurahan. Mikään ei ole muuttunut kolmenkymmenen vuoden takaisista ajoista, ihmisten elämä ei ole yhtään sen paremmaksi kuin se elämä mitä Paronen kuvaa romaaneissaan, pikemminkin se on muuttunut pahemmaksi. Ihmisiä pompotellaan byrokratian käsittämättömissä kiemuroissa. Tänään Hesarin Mielipide- osastossa oli kirjoitus millaiseen umpikujaan vaikeata masennusta sairastava ihminen voi joutua. Hänelle ei myönnetä asumistukea liian korkeiden aiempien tulojen vuoksi, eikä hän saa toimeentulotukea, koska hänen leskeksi jäänyt äitinsä asuu jakamattomassa omistusasunnossa, joka pitäisi realisoida rahaksi. Lisäksi Kela on pannut takaisinmaksuun opintotuen. ” Kenen päätöksellä ihmiset jätetään näin yksin? kysyy kirjoittaja. Hän kirjoittaa sairaan ja maksukyvyttömän sisarensa puolesta. Tämä on Parosen kirjojen maailmaa.
Minua Parosen romaanit innoittivat aikoinaan tekemään gradun. Olin siihen aikaan jungilainen ja tulkitsin tulkitsin hänen kirjojaan jungilaisin käsittein, mutta gradu meni lävitse ja arvosanaksi tuli magna cum laude, vaikka professori ( Anna-Mari Sarajas) olikin sitä mieltä, että on vähän yksisilmäistä tulkintaa. Olen nykyään samaa mieltä.
Minulle ei ole selvinnyt, mikä sai Samuli Parosen innostumaan esikoisromaanistani ( Irti, 1970) niin paljon, että hän kirjoitti siitä hyvän ( ja elämänsä ainoan kritiikin) Parnassoon. Ehkä toinen Samuli eli Samuel Beckett oli se näkymätön linkki. Hänellä oli suuri vaikutus minuun nuorena,. Kun luin häntä, tajusin että näinkin voi kirjoittaa, ei tarvitse kirjoittaa kuin Dostojevski ja muut suuret venäläiset klassikot. Mutta ei Beckettin vaikutusta näy esikoiskirjassani. Kenties Parosta kiinnosti siinä kirjassa kuvaus mielisairaalasta ja avioliitosta, joista en anna kovin mairittelevaa kuvaa. Kun lopulta kahden vuoden kuluttua (luultavasti Kalevi Seilosen ehdotuksesta) sain aikaiseksi kiitoskirjeen Paroselle, hän kirjoitti vastauskirjeessään, että ” minä opin kunnioittamaan kirjoja niin että vasta Peketi vapautti siitä kohmeesta kynän.” Minun kirjeeni hänelle ei ole säilynyt, enkä muista mitä kirjoitin hänelle. Kirjeenvaihto taisi jäädä siihen. En ehtinyt kirjoittaa, minulla oli siihen aikaan elämän ruuhkavuodet: olin kahden pienen lapsen yksinhuoltaja, kävin töissä, opiskelin ja jossain välissä yritin kirjoittaa toista romaania, josta ei tullut mitään.
Kaksi Samulia: Samuli Paronen ja Samuel Beckett
PS. Jos haluatte osoittaa mieltä Lukashenkaan vastaan niin alla olevassa
osoitteessa se on mahdollista
Please condemn the elections in
President:
http://president.gov.by/eng/president/mail.shtml
or President of the
Karl Marx Str.
220016
Now is the most important time for the young people who are
struggling for free and fair elections in
demonstrations are not so massive, nothing like the demonstrations
on Sunday and a tent village in the center of
for ten years. Young people standing in the
need the attention of the international community to protect them
from violence.
keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006
Skype-ongelma
Siitä on jo yli kuukausi, kun asensin tietokoneeseen Skype-ohjelman. Kaikki sujui hyvin, soitin Luxemburgiin pojalle ja ystäville Suomeen. Ei ollut kuuluvuudessa mitään ongelmia. Sen jälkeen en käyttänyt Skypeä pariin viikkoon. Kun palasin langoille, ei puhumisesta tullut mitään. Linja pätki, ääni katosi ja palasi aaltomaisesti. Vastaanottaja kuuli ajoittain minun ääneni valtavan kauin, kohinan ja kolinan läpi ikään kuin olisin puhunut keskellä Mannerheimintietä. Minä kuulin vastaanottajan äänen ilman kohinoita ja kolinoita ja kaikua. En tiedä mitä Skypelle oli tapahtunut kahden viikon aikana. Ajattelin että mikrofoniin on tullut jokin vika, kun se on vanha, ja ostin Skype-puhelimen (Doro), joka on kuin riisuttu versio kännykästä. Ongelma ei poistunut. Soitin palveluntarjoajalle ja pyysin laventamaan kaistaa. Se toimii nyt 400 Mbps:n nopeudella, mutta ongelma ei ole poistunut. Kaikkein pahinta on minun ääneni kaikuminen vastaanottajan korvassa. Se tekee kommunikaation mahdottomaksi. Vika on luultavasti käyttöjärjestelmän ( XP) joissakin asetuksissa, mutta minä en osaa etsiä sitä sieltä, kun en tiedä mistä päin etsisin, ja mikä on se tiedosto jossa pitäisi muutoksia tehdä. XP on minulle vieläkin aika outo käyttöjärjestelmä, vaikka olen käyttänyt sitä kohta vuoden. Onko kellään ollut samanlaisia ongelmia Skypen kanssa? Jos on ollut, niin kertokaa minulle miten ne on ratkaistu.
PS. Olen päivittänyt oikean sivupalkin osoitteita, poistanut blogeja joissa ei ole näkynyt elonmerkkejä viime aikoina, lisännyt uusia sekä vaihtanut sellaisten blogien osoitteita, jotka ovat muuttaneet uuteen paikkaan. Päivittäminen on hidasta ja tarkkuutta vaativaa näpräilyä, siksi sitä ei viitsi usein tehdä vaan toivoo että kaikki pysyisivät entisissä osoitteissaan eivätkä ykskaks lopettaisi blogiaan mitään sanomatta.
tiistaina, tammikuuta 24, 2006
Kipeä tassu
torstaina, joulukuuta 29, 2005
Tekniikkafobia ja loppuunpalanut IT-työläinen
Tietokoneita en ole pelännyt ikinä, vaikka niiden käyttäytyminen on paljon kummallisempaa kuin Fazerin tötterökoneen. En pysty esimerkiksi käsittämään miksi työkoneeni näppiksestä aika ajoittain katoaa aakkosten ylärivi, ja palaa itsestään takaisin muutaman päivän kuluttua kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kun sain ensimmäinen tietokoneeni 80-luvulla, en käsittänyt sen toiminnasta yhtään mitään, mutta onneksi minulla oli kärsivällinen opettaja, kirjailijakollega Arto Kytöhonka, jolta voi kysyä tyhmiä kysymyksiä eikä hän nauranut niille. Alla Parnassossa 7/2005 julkaistu kuva hänestä. Liittyy Hannu Niklanderin kirjoitukseen Kyselijä, edelläkävijä, koneromantikko.. Kuvatekstissä lukee:”Arto Kytöhongan varhaista innostusta tietokoneisiin oudoksuttiin 1980-luvulla.”
90-luvun puolessa välissä hankin ensimmäisen tietokoneen, jossa oli graafinen käyttöjärjestelmä. Ei ollut mitenkään yksinkertaista siirtyä merkkipohjaisesta järjestelmästä graafiseen. Ei ollut enää Artoa, jolta olisin voinut kysyä neuvoa. Soittelin varmaankin joka toinen päivä IBM:n tuotetukeen ja kyselin mitä pitää nyt pitää tehdä, kun systeemi on taas ihan umpisolmussa. Langan toisessa päässä vastaili kärsivällinen nuori mies. Kun meidän suhteemme kolmen kuukauden kuluttua päättyi, hän kiitti minua, sanoi oppineensa minulta enemmän kuin keneltäkään muulta millaisia ongelmia asiakkaalla voi olla uuden käyttöjärjestelmän kanssa. Hän oli noita 90-luvun nörttipoikia, jotka olivat innostuneita työstään, ja joiden työtä ei vielä kiire painanut. Minä opetin hänelle asiakkaan kieltä, joka ei ole sama kuin tietokone-ekspertin kieli.
Puhelimessa on aika hankala selvittää tietokoneongelmia, jos ei ole yhteistä kieltä, eikä nykyisillä helpdesk-kavereilla ole aikaa, ei ehkä haluakaan opetella asiakkaan kieltä, se selvisi kun luin satunnaisblogigeneraattorin kautta löytämääni IT-työläisen blogia. Kaveri on aivan rikki, poikki ja puhki, kun asiakkaat ovat niin ”saatanan tyhmiä ja totaalisia pizza-idiootteja.” Hän olisi taatusti onnellisempi, jos saisi tehdä töitä vain koneiden kanssa eikä hänen tarvitsisi ratkoa helpdeskissä asiakkaiden typeriä ongelmia. Lukekaa hänen postauksensa Miksi IT-hommat vituttaa Helldeskin verran? niin tiedätte millaista on olla IT-työläinen nykyään. Minä luen kyllä mieluummin taksisuhareiden blogeja ( esim. Monen mutkan kautta) he eivät suhtaudu yhtä nihilistisesti asiakkaisiinsa kuin tämä loppuun uupunut Mr. Helldesk.
(Oikean reunan pikkukuva; E.C.Echer, Flatworms 1959)