torstaina, marraskuuta 10, 2005

Sirkka Turkan syyspäivä

Karri Kokko, Parnasson toimittaja on käynyt tapaamassa Sirkka Turkkaa lokakuisena aamuna Mustiossa. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten, silloinkin lokakuussa Runous-lehden päätoimittaja Kalevi Seilonen kävi tapaamassa Sirkkaa. Sanon tuttavallisesti Sirkka, koska olimme koulutovereita ja filosofoimme Munkkiniemen rannoilla ja Kalastajatorpan kallioilla elämästä ja taiteesta, musiikista muistaakseni enemmän kuin kirjoista, koska Sirkka soitti siihen aikaan viulua koulun orkesterissa.

Näin kirjoitti Seilonen: ” On lokakuun 21. päivä. Ulkona hämärtää jo. Saunamökin ikkunasta näkyy järvi, maisemassa on syksyn värit. Viski-koira lojuu nojatuolissa ja kuuntelee, kun Sirkka Turkka puhuu runoistaan, ajatuksistaan ja matkoistaan.” ( Runous 1/83). Ja näin puhui Sirkka:

”Keitä runoilijoita mä diggaan? En tiedä. Kyllä mä ennen osasin luetella, joskus 70-luvun alussa. Tietysti Neruda ja Lorca, ne minä muistan – ja sitten Ekelöfin ja Björlingin. Vallejosta minä tykkään tietysti. Runoissa ei vaikuta varmaankaan ensin rakenne, vaikka rakennehan on usein aika tärkeä. Taitavuus jää aina omaan arvoonsa. Kai se on se fiilis ja osumatarkkuus, ettei runossa haikailla tai pelata liikaa, että se on tarpeeksi tiivis, mutta sitten tarpeeksi väljä niin kuin koiranpennun turkki, muutaman numeron liian iso, siis siinä mielessä että siihen jää liikkumavaraa.”

Tasapäisyyden terrorista Sirkka sanoi näin:

”Minä olen väsynyt turhanpäiväiseen hössötykseen mitä ihmiset tekevät hirveän paljon, komentelevat että sinun täytyy olla niin ja niin. Suurin osa massasta yrittää tappaa, ne on kuin kusiaiset nilkassa suoraan sanoen. Jos olet jollakin tavalla erikoinen, se kyllä yritetään… Siis tasapäisyyttä, sehän suojaa, totta kai eläinlaumassakin on oltava tasapäinen, muuten lauma ei ole suojattu. Me olemme uhkausmerkkejä, ollaan sitten millä tavalla tahansa, ja luova ihminen on kai kautta aikojen ollut sitä.”

10 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Minusta tuntuu, että Turkka käyttää luovuuden käsitettä aivan omalla tavallaan. En usko, että luovuus on se uhka, vaan ennemminkin tietynlainen elämäntapa. Ehkä sitä voisi kutsua taiteilijaelämäksi.

Luovuutta löytyy muunkinlaista kuin taiteellista, sitä löytyy ihan massojen arkipäivästäkin.

Ja tästä tuli mieleeni vielä se, että ehkä ne massat yrittävät tappaa, koska niitä ylenkatsotaan?

minh kirjoitti...

Minä käsitin tämän myös elämäntavasta puhumiseksi. Onhan Turkka tunnettu siitä, että haluaa olla yksin mökissä ja eläinten kanssa ja sitten on tämä viina.
Toisaalta ajat ovat muuttuneet sitten vuoden 1983, silloin tasapäistämispaineita oli enemmän,varmasti, uskon niin.

Jostain syystä en halua lukea Turkan ajatuksia runoudesta tai runoilijana olemisesta. Hän on runoinspiraationi, ensimmäinen suomalainen runoilija, josta innostuin ja joka innosti minut kokeilemaan runojen kirjoittamista(Lorca oli ensimmäinen maailmassa, hänen tuotantoaan minulle käänsi chileläinen naapurimme espanjankielestä kun olin alle 10-vuotias ja olin pakahtua siihen!:), mutta minua kiinnostaa enemmän haastattelu, jossa puhutaan elämästä yleensä tai sitten juuri yhdestä lokakuisesta päivästä tai hevosista tai muisteloidaan jotain. Oman työn analysointi on aina vähän anaalista ja siinä suurin osa kirjailijoista ja taiteilijoista sortuu kummallisuuksiin, jota lukija ei ymmärrä. On tietysti mutkattomia haastateltavia, jotka kertovat vain, miten tekivät tämän ja tuon, mistä idea johonkin lähti, mutta joku yleismaailmallinen itsensä/työnsä analysointi on minusta vähän noloa(en keksi nyt muutakaan sanaa).

Turkka voi olla vaikea haastateltava,olen nähnyt senkin livenä, kun kaikilla on vaikeaa, haastattelijalla, Turkalla ja yleisöllä ja jokainen selvästi toivoisi olevansa jossain muualla.
Mutta ehdottomasti loistava runoilija.
-minh-

KK kirjoitti...

Anita,
Seiloselta poimimasi sitaatti, jonka kaiuissa minäkin kuljin, osoittaa jälleen kuinka hitaassa maailmassa runous tapahtuu. Mikä on tietysti räikeässä ja luovassa kontrastissa siihen nopeuteen, jolla Sirkan aivot, tuo niittokone, toimivat. Sitä vaan jään edelleen miettimään, että mikä tässä "haastattelussa" mahtaa olla sellaista, että se on jo tähän mennessä tuottanut enemmän suoraa ja epäsuoraa palautetta kuin yksikään toinen juttu koko kolmikymmenvuotisen urani aikana. Mistä olen tietysti enemmän iloinen kuin osaan koskaan ilmaista.

Anita Konkka kirjoitti...

Karri,
oliskohan hyvään palautteeseen syynä juuri tuo mitä Minh yllä sanoo, että häntä kiinnosttaa se mitä puhutaan elämsätä yleensä ja yhdestä lokakuisesta päivästä. Ja tietysti Sirkka Turkan persoonallinen säteily vaikuttaa myös, että tulee hyvää palautetta. Minä muistin heti kun olin lukenut juttusi, että Runous-lehdessä oli joskus kauan sitten syksyinen juttu Sirkka Turkasta, ja kaivoin lehden esiin. Eikä sitä ollut vaikea löytää,koska Runois-lehdet ovat samassa rivissä vanhojen Parnassojen kanssa. Se onkin ainoa asia mikä kirjahyllyssäni on hyvässä järjestyksessä.

Anita Konkka kirjoitti...

Hei Anu ja Minh

Ylenkatsotaanko massoja? Heitä vartenhan kaikki telkkariohjelmatkin tehdään nykyään. Ja lehdet ja kirjat. Kyllä Sirkka Turkan kaltainen runoilija on ahtaalla nykyäänkin.. Minusta tasapäistäminen on mennyt vain pahemmaksi. Ei tartte kuin vilkaista tosi-tv juttuja ja kaikkea hömppää jota joka tuutista suolletaan. Jos ihminen on omanlaatuisensa, luova sillä tavalla mikä ei sovi mainonnan ja markkinoiden malleihin, niin kyllä häntä katsotaan vieraasti. Vasta kun tulee Finlandia-palkinto, luovalle sallitaan omituisuutensa.

minh kirjoitti...

Minusta massoja ei yleensä ylenkatsota, päinvastoin, massan vaikutus on valtava, pienissäkin asioissa. "Massalehdet", kuten iltapäivälehdet muokkaavat vihjailemalla, epäilemällä, syyttämällä ja juoruilla ihmisten mielipiteitä poliitikoista, taiteilijoista, näyttelijöistä, urheilijoista sekä ihmisistä ammattiin katsomatta: "huumehörhöt käy päälle", "papit harrastavat haureutta", homojen asioista tehdään valtavia yleistyksiä, ihmisten seksuaalikäyttäytymisestä ns. tutkimuksia jne jne.

Kyllä ihminen, joka haluaa elää eritavalla, on kummajainen, edelleen. Tasapäistäminen ei ole niin suurta, kuin 30 vuotta sitten, eksentrisiä ihmisiä suvaitaan jo paremmin ja "persoonallisuuksia" ihaillaan ja "erikoisuus" on jännittävää ja tavoiteltavaa, riippuen kuinka romanttisena, viihdyttävänä ja houkuttelevana se esitetään. Sirkka Turkan erilaisuus ei ole mediaseksikästä. Hänenlaisistaan ihmisistä ajatellaan usein pahansuovasti, että he haluavat vetäytyä pois yhteiskunnasta ylhäiseen yksinäisyyteensäja kuvittelevat olevansa parempia, kun ei ihmisten seura kiinnosta. Eli vastaan, että kyllä ja ei. Minun näkökulmastani.
-minh-

Prospero kirjoitti...

"Hänenlaisistaan ihmisistä ajatellaan usein pahansuovasti, että he haluavat vetäytyä pois yhteiskunnasta ylhäiseen yksinäisyyteensäja kuvittelevat olevansa parempia, kun ei ihmisten seura kiinnosta. Eli vastaan, että kyllä ja ei. Minun näkökulmastani."

Minh, kuvailit erinomaisen täsmällisesti "metsän reunasta irvistelijän"; Haanpään, Turkan, Paasilinnan, Vuorelan, Linkolan jne. Toivottavasti olet lukenut Erno Paasilinnan Yksinäisyyden ja Uhman, jossa niin ymmärtävästi kuvataan kirjalijan miehitettyä rintakehää eli kirjailijan roolia ympäröivän yhteiskunnan puristuksessa ja paineessa. Suositelen.

Anu kirjoitti...

Anita, nämä "luovat" näyttävät ylenkatsovan massoja, sitä tarkoitin, ainakin sellainen sävy tuossa Turkan lauseessa oli ("kusiaiset nilkassa").

Mutta kun tarkemmin ajattelen, en lopulta edes tiedä, mitä ovat nämä "massat", joista puhutaan. Veikkaan, että aika harva kysyttäessä myöntää kuuluvansa niihin, mutta silti näytetään olevan yhtä mieltä siitä, että sellainen joukko on olemassa.

minh kirjoitti...

Prospero, en ole lukenut, mutta laitoin heti muistikirjaani, että etsin sen käsiini. "Metsän reunasta irvistelijä", hih!

Anu, pohdin tuota massa-juttua ja oliko se Saaran blogissa, kun päädyin toteamaan, että kyllä, me olemme kaiki masaaa, yksilöt ovat osa massan rakennetta. Minä haluan sulautua massaan, enkä nousta sen yläpuolelle,haluan tehdä mitä teen, ajatella mitä ajattelen, ilman että se syötetään minulle ja muille samanlaisena tuubana, mutta silti sitä voi olla huomaamaton, itsestään ja erikoisuudestaan meteliä pitämätön. vai onko bloggaus sitä itsestään elämöintiä..??:0

-minh-

Rauno Rasanen kirjoitti...

Henkilökohtaisesti täytyy todeta, että minä en ole massaa, vaikka minussa onkin suorastaan kyseenalaisen paljon massaa.

Vitsi vitsi - se on puujalkavitsikin...

Pitäisköhän kirjoittaa mauttomien sanaleikkien abc-kirja?

*
Minäkin olen tuntenut Sirkka Turkan joskus -70-luvun puolivälissä.

Tämä tapahtui entisessä Nikkilän sairaalassa. Hän oli sairaalan potilaskirjaston kesäapulaisena ja minä msh-sijaisena.

Erittäin mielenkiintoinen ja mukava tyyppi ainakin pinnallisesti tuntien.
Lasiin hän ei todellakaan sylkenyt.