torstaina, marraskuuta 17, 2005

Citykettu

Päivän luontoelämys: Illan hämärtyessä kävin kävelyllä Simon (1,7 v.) kanssa Puotilan rannassa. Hän halusi katsella metrojunia, jotka kulkivat pitkin Vuosaaren siltaa. Ne ovat hänen suuri ihailunsa ja ihmetyksensä kohde. Hänen naamansa alkaa loistaa aina kun juna ylittää sillan. Rantapolkua pitkin juoksi otus. Simo sanoi ”Mäy”, mikä tarkoittaa kissaa. Minustakin otus näytti kissalta, tosin se oli kissaksi isokokoinen ja sillä oli valtavan pörheä häntä. Otus hyppäsi upean kissamaisen loikan kun se näki polun laidassa jonkin saaliseläimen, luultavasti myyrän, mutta saalis oli nopeampi kuin se. Se pysähtyi rantatielle ja jäi katsomaan meitä uteliaana, kun lähestyimme sitä. Nyt näin että se oli kettu. Ei mikään kapinen kettu, sen turkki oli hyvässä kunnossa ja näytti hyvin syöneeltä, eikä ihme. Puotilan uimarantaan laskevassa rinteessä on viljelyspalstoja (myös minun palstani), joiden riesana ovat jänikset ja rusakot. Ketulle löytyy sieltä paljon meheviä paisteja. Se ei näyttänyt pelkäävän ollenkaan, vaikka Simo kiipesi rattaistaan ja lähti sen perään. Mutta sitten paikalle tuli mies koiran kanssa, koira alkoi haukkua kettua, joka pinkaisi pakoon. Se juoksi kohti Vuosaaren siltaa ja minä katselin menoa sydän syrjälläni, peläten että se juoksee tielle ja jää auton alle, jossa iltaruuhka on vilkkaimmillaan, mutta onneksi se käänsi suuntaa ja juoksi kohti Juorumäen metsikköä. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt kettua kaupungissa. Koirantaluttajamies kertoi, että hän nähnyt niitä jo useana vuotena Vartiokylänlahden rannoilla. Niillä on siellä hyvät oltavat, ruokaa on tarpeeksi, eivätkä ihmiset metsästä niitä, siksi ne eivät pelkää ihmisiä.

Lisäys omakuva -meemiin


Löysin kokoelmastani postikortin Jean Dubuffetin maalauksesta Dhotel nuancé d’abricot, 1947, jonka olen ostanut aikoinaan Georges Pompidou –keskuksen taidemuseosta, jossa sivumennen sanoen on parastaikaa dada-taiteen näyttely, jonne minä kaihoan, mutta en pääse kurjan rahatilan takia. Oi, miksei minusta tullut menestyvää dekkaristia tai muuten vain varakasta ihmistä. Turha sitä on nyt enää katua, olisi pitänyt asettaa nuorena tavoitteensa toisin. Ostin Dubuffet - postikortin tulevaisuutta ennakoiden, olin silloin 45-vuotias ja naisenelämäni parhaat kukoistusvuodet olivat juuri alkaneet sekä luovassa että seksuaalisessa mielessä. Olin hitaasti kehittyvää tyyppiä, laiha ja angstinen neurootikko, mutta paranin vanhetessani. Kukoistuksen aikaa kesti kymmenen vuotta, hieman ylikin. Kun vuosia karttuu, peilikuva alkaa muistuttaa yhä enemmän yllä olevaa Dubuffetin Dhotelia.

PS. Päivän kulttuuriuutiset ilmestyvät nykyään nopeammin Parnasso-blogissa kuin tiedotusvälineissä Tänään Finlandia-ehdokkaat ja kirjailija Arto Salmisen kuolema, mikä veti mielen murheelliseksi. En tuntenut häntä henkilökohtaisesti, mutta silti - mies parhaassa iässä ja luomisvireessä meni.

Finlandia-ehdokkaista minulla ei ole mitään kommentoitavaa, kun en ole lukenut yhtäkään ehdokaskirjaa. Saision kirja on odottamassa lukemattomien kirjojen pinossa, kunhan selviän työruuhkastani. Carpelan ja Saisio ovat voittaneet aikaisemmin Finlandia-kisan. Ja mikäpä estäisi voittamasta sitä toista kertaa. Ratkaisun tekee Paavo Lipponen. En tunne hänen kirjallista makuaan enkä uskalla veikata, mikä on hänen suosikkinsa.


5 kommenttia:

A-K.H kirjoitti...

Muistaakseni televisiossa oli juttua lontoon urbaaniketuista, joita ruokitaan kuin kotisiilejä konsanaan.
Täällä Puutteenperällä ketut juoksentelevät kevyesti kevyen liikenteen väylillä. Ainakin kerran on karhun nähty istuksivan keskellä pyörätietä. Siellä Helsingissä kun asuin, niin ainakin kerran sorsaemo katraansa kanssa pysäytti Mannerheimintien liikenteen.

itte kirjoitti...

Espoonlahdessa kuuluu myös silloin tällöin kettuja pyörivän. Ehditkö tosiaan ottamaan tuon kuvankin?

AnitaK kirjoitti...

Kauan sitten näin yöllä Topeliuksenkadulla otuksen, joka muistutti hyvin paljon mäyrää. Se juoksi Lastenlinnalta päin kadun yli Kirjailijanpuistoon. En nähnyt sitä läheltä. Ihmettelin että voiko sellainen metsän eläin juoksennella Taka-Töölössa.

Otin ketun kuvan netistä, ei minulla ole omaa kameraa. Pitäisi hankkia, mutta ei sitä kumminkaan ehtisi ottaa kuvia silloin kun jotain tapahtuu.

Prospero kirjoitti...

Supikoira. Tuttuja veijareita. Niitä on siellä enemmänkin. Asuvat siinä pääministerin naapurissa. Täysin urbanosoituneita. Törmäsin usein, kun asuin Kajanuksenkadulla.

minh kirjoitti...

Lapsena Kannelmäessä ei saanut illalla viedä roskia, kun roskispömpeleissä pyöri supikoiria.
Alppila-Eläintarha-Länsi-Pasila-akselilla liikkuu jätiläisrusakko. Siis ENORMOUS! Se ei pelkää ihmisiä, vaan istuu jylhästi paikoillaan ja kun sitä kohti kävelee, se pamauttelee takajaloillaan(tanner tömisee) ja lähtee hitaasti lompsimaan kauemmaksi, tarkkaillen koko ajan. Olen varma, että kissani, joka oli sitä puolet pienempi, otti kerran rusakon kanssa yhteen. Kissa oli ihan repaleinen kotiintullessaan.
Niin, ja kettu ja pöllö Dublinissa, mutta niistä enemmän omassa blogissa...
-minh-