Unikirja on edelleen se kirjani, jota eniten kysytään. Kustantaja ei osta siitä uutta painosta, mutta kirjastosta se löytyy ja hyvällä onnesta divarista. Minua itseäni hämmästyttää nykyään kahdentoista vuoden takainen hullunrohkeuteni – kuinka uskalsin antaa julkisuuteen niin henkilökohtaisen kirjan. Se on sekä omaelämäkerta että unikirja.
En ole tavannut Ollia yli kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta tunnistin hänet heti. Hän ei ollut muuttunut kuten jotkut ihmiset muuttuvat toisiksi vanhetessaan. Kun tutustuin häneen, hän oli nuori taideopiskelija Pohjanmaalta ja vähän eksyksissä Helsingissä. Hän muisti, että kutsuin hänet kotiini ja lupasin tarjota hänelle paistettuja silakoita ja hän otti kutsun ilomielin vastaan, köyhä ja nälkäinen opiskelija kun oli. Mutta ateria oli vähällä jäädä saamatta, kun ilmeni että ruisjauhoissa, joissa silakat piti kieritellä, olikin pieniä mustia toukkia. Minä en muistanut tapahtumaa, mutta hän muisti, että pienen neuvottelun jälkeen olimme tulleet siihen tulokseen, että toukat eivät ole vaarallisia, ne ovat proteiinia, ja sitten minä olin paistanut silakat toukkien kera, emmekä me kuolleet siihen ateriaan.
Tapasin avajaisissa Outi Heiskasen, jolla oli päässä ihana velhohattu. Hän ei ole nuoruudenystäviäni enkä ole tavannut häntä aikaisemmin. Hän kertoi että minun kuvani on hänen seinällään. Käsitin väärin ja sanoin että en ole taidemaalari vaan kirjailija. Selvisi, että hän tarkoitti Heikki Tuomelan maalaama kuvaa minusta. Olin uomelan mallina 1970-80 –lukujen vaihteessa. Hän teki useita maalauksia, mutta en tiedä minne ne ovat joutuneet. Hänen leskensä antoi minulle yhden maalauksen jonka hän oli tehnyt kovalevylle. Maalaus halkesi kahteen osaan, kun kaaduin pyörällä, syöksyin ruusupuskaan ja läjähdin maalauksen päälle, kun pyöräilin kotiin lesken luota maalaus muovikassissa, joka roikkui pyörän hantaakissa. Muovikassi osui etupyörän pinnojen väliin ja seurauksena oli maalauksen tuho. En ole vieläkään keksinyt, miten saisin yhdistettyä haljenneet osat toisiinsa.
Yllä oleva Olli Marttilan kuvan löysin netistä. Sen nimi on Sininen kuu. Pastellityö on vuodelta 2004 hänen näyttelystään Tukholman Galleria Cupidosta. Forsblomin työt ovat suurimmaksi osaksi tältä vuodelta, hienoja töitä, Olli kertoi että hän tekee pastellivärit itse luonnon ja maan materiaaleista. Kannattaa käydä katsomassa.
6 kommenttia:
Hyvin mielenkiintoiset jutut tässä, aivan mieli tekee olla vieressäsi mukana näissä menoissa. Olisin halunut tavata Outi Heiskasen, rakastuin hänen töihin kun näin Retretissä kesällä 2000
Aivan niin, vernissage on paljon hienompi sana kun avajaiset tai opening, niinkuin itsekin kirjoitin!
Voisiko ikävästi rikkoitunut taulu liimata toiseen kovalevyyn?
Hei Marja-Leena,
Outi H. on yhtä hurmaava kuin hänen työnsäkin.
Ei ole tullutkaan mieleeni, että sen kuvan toisiaan voisi liimata toisen kovalevyn päälle.
Meinasin siirtää taidegalleriajutun Kirjailijan päiväkirjan puolelle, mutta meni puoli päivää ja koko ilta siihen, että vastasin englanninkielellä amerikkalaisen kustantajan haastattelukysymyksiin. Kyllä oli hankalaa kääntää suomalaisia ajatuksia amerikanenglanniksi.
Kun jo olit ehtinyt kommentoida juttua, en nyt siirräkään sitä sinne keltaiseen päiväkirjaani.
Unohtui sanomatta että minuakin kiinnostaisi unikirjasi! Yritän ehtiä netti kirjakaupoista jotka myövat käytettyjä kirjoja. (Mikä on divari - sitä sanaa ne tunne?)
Divari on vanhojen kirjojen kauppa eli antikvariaatti. Toivottavasti unikirja löytyy nettikirjakaupoista.
Terv. Anita
Hienoa kuulla että Olli on luomisvoimissaan! Hieno mies, hienoja töitä, jotka vähitellen saavat ansaitsemansa arvostuksen. Se että hän tekee itse värinsä luonnonmateriaaleista, on minusta erityisen vakuuttava taustatieto, vaikkei hän asiaa kysymättä tietääkseni mainostakaan.
Olli on varmaan liian vaatimaton tapaus kertoakseen, että hän on myös kirjailija - ainakin yksi hänen näytelmänsä on esitettykin.
Minäkin haluan sen unikirjan, omaksi!
Outi H. on tosiaan aina Outi. Olen ollut mallina hänelle jo monta vuotta ja kuunnellut juttuja matkoista ja vaikka mistä. ja upeita töitä.
Runoraadissa hienoja, ytimeikkäitä, selittelemättömiä kannanottoja, kuten "tämä runo ajoi limusiinilla mun ohitseni"
-minh-
Lähetä kommentti