torstaina, helmikuuta 08, 2007

Ensimmäinen tietokoneeni

Tietokoneiden tarkastelu opettaa meille enemmän aivojen toiminnasta kuin voimme oppia introspektiiveillä menetelmillä. Länsimainen ihminen luo itselleen uusia ulottuvuuksia teknisten laitteiden avulla, ” kirjoitti William. S Burroughs vuonna 1959 ( Alaston lounas. Suom. Risto Lehmusoksa). Hänen kiinnostuksensa tietokoneitaan lienee sukuperintöä. Isoisä William keksi 1800-luvun lopulla laskukoneen, kaikkien tietokoneiden esiäidin.


Tutustuin tietokoneeseen ensimmäisen kerran 60-luvun alkupuolella, kun luin sosiologiaa Helsingin yliopistossa. Muistikuvissani se tietokone oli pitkä kuin junavaunu ,ja se sylki kidastaan reikäkortteja. Parinkymmenen vuoden kuluttua kirjoitin ensimmäisen juttuni Rakennustekniikka-lehteen. Jutun nimi oli Cad – tietokoneavusteinen rakennussuunnittelu. Minulla ei silloin ollut käytännön kokemusta sen enempää tietokoneista kuin rakennussuunnittelustakaan, mutta asia kiinnosti. Kävin haastattelemassa asiantuntijaa, ja kun palasin toimitukseen, huomasin kauhukseni että nauhalta kuului pelkkää huminaa ja rahinaa.

Kuvassa on ensimmäinen tietokoneeni ja sen vartijat: valkoinen kissa Piu joka makaa leuka printterin päällä, ja raidallinen kissa Tsita, joka katsoo kameraa ruudun vierestä. Tietokoneessa oli 256 kilotavun muisti ja MS-DOS 4.0 käyttöjärjestelmä. Komennot piti näpytellä konekielellä, (esim: copy C:\LUKU 1 C:\KIRJ\ LUVUT) Koko homma tuntui aluksi epätoivoisen vaikealta. Arto Kytöhonka asensi oman käyttöjärjestelmänsä minun koneeseeni. Sitä oli helpompi käyttää kuin Windowsin sekavaa kolme ykköstä.

Tämä on kirjoitettu kansallisena tietoturvapäivänä, jolloin radiossa kerrottiin, että kaapatuilta* kotitietokoneilta yritettiin alkuviikosta tehdä suuri hakkerointi-isku jonka piti lamauttaa koko internetin toiminta.


*Kaappaus tarkoittaa, että hakkerit tunkeutuvat suojaamatotmiin kotitietokoneisiin ja lähettävät niiden kautta niin paljon roskapostia juuripalvelimiin, että ne menevät tukkoon.


PS. Olen lisännyt linkkilistaan muinaisen matkatoverini Markus Jääskeläisen uuden blogin Albatrossin, josta voi käydä lukemassa mitä kaikkea runoilija Uudessa-Seelannissa ja Australiassa tekee.

7 kommenttia:

marjatta.ripsaluoma kirjoitti...

Toivon todella että hakkerit eivät ole minua tänään huomanneet.

Hain nipun ohjelmia ja siinähän sitä on vaarassa. Ennen oli toisin, kun kompuutteri oli saari. Siellä saarella sitä sitten naputteli mitä naputteli ja tulosti tulostimella.

Välillä kyllä mietin että mitenkäs tämä nyt eroaa kirjoituskoneesta, paitsi että naputtelun kestäessä kone yhtäkkiä otti ja kaatui ja tietenkin kesken pitkän jutun.

Vuosi taisi olla 1990 tai jotain, kuitenkin olin vaihteeksi yliopistossa.

s. liuhto kirjoitti...

Upeita kissoja!

akh kirjoitti...

Jaha. Marjatta Ripsaluoma ei ole enää virtuaalihenkilö. Vaasojen veri ei vapise.

akh kirjoitti...

Taisin unohtaa, että olenhan minä seilannut Marjatan kotisivuilla. Ei hän olekaan esiintynyt inkognito.

Ripsa kirjoitti...

Joo, en ole incognito.

Ripsa on kutsumanimeni ja se käy myös kaikkiin muihin sen sukunimisiin. Meitä taitaa olla 7 tai 8 jäljellä.

Mutta Vaasa verestä en ole tiennyt mitään, enkä Kauhavan raudasta. Suku on Nurmosta ja Alavudelta, sävyisten pohjalaisten mailta.

Vaasassa sitä nyt vain istutaan.

Kävin hakemassa siis Googlelta Accountin, mikä tuotti tulokseksi pari marjatta.ripsaluomaa ja sitten ei enää muuta.

Uusi bloggeri on pannut alas viemäristä vanhan blogini. Noin vain. Minulta kysymättä.

Niettä nyt sitten olen MUSTA Ripsa mikä tietenkin sopii anarkistiseen minääni oikein hyvin...

Ripsa kirjoitti...

Tuli mieleen vielä yksi juttu, William Burroughsista. Sehän oli se Adding Machine Companyn tuleva toivo, joka sitten osoittautui mustaksi lampaaksi ja suku vei perinnön.

Kirja on kirjoitettu 1959, jolloin oli noita suunnattomia huoneen tai suuren hallin kokoisia tietokoneita. Psykologian puolella elettiin toisaalta freudilaista kautta, kun ihmiset saattoivat keskittyä vaihteeksi neurooseihinsa kun sota oli ohi.

Mutta muistelen että päävirtaus yliopistoissa oli behavioralismi, eli että labroissa ihmisiä tarkkailemalla oppii tietämään mitä ihmiset ovat ihmisiään.

Kinseyn seksuaaliraportti julkaistiin, tehtiin semmoinenkin koe, jossa opiskelijat pantiin antamaan sähköiskuja huonosti käyttäytyvälle koekaniinille, joka siis oli kanssaihminen.

Ihmiset olivat taipuvaisia antamaan kuolettavia iskuja, käskystä. Iskujen antajat eivät tienneet painavansa nappia joka ei johtanut mihinkään. Koekaniini-ihminen taas oli hyvä näyttelijä.

Kinseylle puolestaan jenkit olivat vain vihaisia. Vastaavaa suurta yleisöreaktiota ei tullut tuosta sähköiskukokeesta.

kh kirjoitti...

Yhdellä kaverillani on sellainen koira, joka kavahtaa heti taaksepäin, kun se edessä ottaa hatun päästään. Sitä on kai joskus läimitty hatulla, ennen nykyisen omistajan aikaa.