lauantaina, maaliskuuta 25, 2006

Samuli Paronen, tietokone ja minä

Minun tietokoneeni on menossa taas huoltoon, nyt mikki- ja Skype-ongelman takia.mihin ole löytynyt ratkaisua vaikka kaikki konstit on koeteltu. Jospa ne seillä huollossa keksivät vian. Onneksi koneella on vielä takuuaikaa jäljellä.

"Ne vihjas tietokoneeseen, tuntuivat pitävän sitä erehtymättömänä yliolentona, se oli niille kuin joku tekninen paavi jota ei saa ainakaan julkisesti syyttää erehdyksestä, niillä olikin kehitetty erityinen sanasto semmoisia tapauksia varten niin ettei tämä kone tullut loukattua. Tästä oli vähän kinaa, mutta tuskin minä pystyin asenteeseen mitään vaikuttamaan," kirjoittaa Samuli Paronen kirjeessään Hannu Mäkelälle ( Samuli, Otava 2006, s.155)

”Ne” ovat verobyrokraatteja, jotka haluavat laittaa verolle Parosen kirjailija-apurahan. Mikään ei ole muuttunut kolmenkymmenen vuoden takaisista ajoista, ihmisten elämä ei ole yhtään sen paremmaksi kuin se elämä mitä Paronen kuvaa romaaneissaan, pikemminkin se on muuttunut pahemmaksi. Ihmisiä pompotellaan byrokratian käsittämättömissä kiemuroissa. Tänään Hesarin Mielipide- osastossa oli kirjoitus millaiseen umpikujaan vaikeata masennusta sairastava ihminen voi joutua. Hänelle ei myönnetä asumistukea liian korkeiden aiempien tulojen vuoksi, eikä hän saa toimeentulotukea, koska hänen leskeksi jäänyt äitinsä asuu jakamattomassa omistusasunnossa, joka pitäisi realisoida rahaksi. Lisäksi Kela on pannut takaisinmaksuun opintotuen. ” Kenen päätöksellä ihmiset jätetään näin yksin? kysyy kirjoittaja. Hän kirjoittaa sairaan ja maksukyvyttömän sisarensa puolesta. Tämä on Parosen kirjojen maailmaa.

Minua Parosen romaanit innoittivat aikoinaan tekemään gradun. Olin siihen aikaan jungilainen ja tulkitsin tulkitsin hänen kirjojaan jungilaisin käsittein, mutta gradu meni lävitse ja arvosanaksi tuli magna cum laude, vaikka professori ( Anna-Mari Sarajas) olikin sitä mieltä, että on vähän yksisilmäistä tulkintaa. Olen nykyään samaa mieltä.

Minulle ei ole selvinnyt, mikä sai Samuli Parosen innostumaan esikoisromaanistani ( Irti, 1970) niin paljon, että hän kirjoitti siitä hyvän ( ja elämänsä ainoan kritiikin) Parnassoon. Ehkä toinen Samuli eli Samuel Beckett oli se näkymätön linkki. Hänellä oli suuri vaikutus minuun nuorena,. Kun luin häntä, tajusin että näinkin voi kirjoittaa, ei tarvitse kirjoittaa kuin Dostojevski ja muut suuret venäläiset klassikot. Mutta ei Beckettin vaikutusta näy esikoiskirjassani. Kenties Parosta kiinnosti siinä kirjassa kuvaus mielisairaalasta ja avioliitosta, joista en anna kovin mairittelevaa kuvaa. Kun lopulta kahden vuoden kuluttua (luultavasti Kalevi Seilosen ehdotuksesta) sain aikaiseksi kiitoskirjeen Paroselle, hän kirjoitti vastauskirjeessään, että ” minä opin kunnioittamaan kirjoja niin että vasta Peketi vapautti siitä kohmeesta kynän.” Minun kirjeeni hänelle ei ole säilynyt, enkä muista mitä kirjoitin hänelle. Kirjeenvaihto taisi jäädä siihen. En ehtinyt kirjoittaa, minulla oli siihen aikaan elämän ruuhkavuodet: olin kahden pienen lapsen yksinhuoltaja, kävin töissä, opiskelin ja jossain välissä yritin kirjoittaa toista romaania, josta ei tullut mitään.

Kaksi Samulia: Samuli Paronen ja Samuel Beckett

PS. Jos haluatte osoittaa mieltä Lukashenkaan vastaan niin alla olevassa
osoitteessa se on mahdollista

Please condemn the elections in Belarus by writing to the
President:


http://president.gov.by/eng/president/mail.shtml

or President of the
Republic of Belarus
Karl Marx Str.
38
220016
Minsk
Belarus


Now is the most important time for the young people who are
struggling for free and fair elections in
Belarus. Though the
demonstrations are not so massive, nothing like the demonstrations
on Sunday and a tent village in the center of
Minsk has happened
for ten years. Young people standing in the
Kastrychnickaya Square
need the attention of the international community to protect them
from violence.

4 kommenttia:

minh kirjoitti...

Ihailen Parosta ja Beckettiä aika samalla tavalla. He olivat erakoita jotka uudistivat kirjallisuutta.

Etkö muka enää ole jungilainen? :)

Minä innostuin jungilaisesta analyysista ja symboleista ja unientulkinnasta kaksikymppisenä, enkä vieläkään ole päästänyt irti. Kyllä se kovasti siellä taustalla vaikuttaa, se oli niin iso juttu minulle, jolla oli vaikeuksia tulkita uniani.
-minh-

Anita Konkka kirjoitti...

Olen palannut juurille, eli takaisin Freudiin.

PS. Omia unia on aina vaiketa tulkita, jotkut unet ymmörtöö vasta vuosien kuluttua.

Sedis kirjoitti...

Paronen ja Beckett olivat samannäköisiä! Hauska yhteys tuo omasi ja Parosen "beckettiläisyys".

Pakko kysyä se huono arkistoihmisen kysymys: Miten kirjailija voi "hukata" kirjeenvaihdon toisen kirjailijan kanssa?

Anita Konkka kirjoitti...

Kirjailijat eivät taida olla arkistoihmisiä sieltä parhaasta päästä, hukkaavat tärkeämpiäkin papereita kuin kollegojensa kirjeitä. Sihteeri olisi tarpeen monelle kirjailijalle. Minulla oli vuosikausia isän täydellisen sekavat arkistot sängyn alla pahvilaatikoissa, kunnes toimitin ne SKS:n arkistoon. Omat paperiarkistoni ovat yhtä sekavat kuin hänen. Toivotonta löytää niistä mitään. Tietokoneen arkistoista sentään löytyy jotain, jos mieleen tulee oikea hakusana.