torstaina, joulukuuta 01, 2005

Kirjoja, kirjoja

Arvovaltainen kirjojen lukijaraati kokoontui eilen, kuten on kokoontunut yli kymmenen vuotta kerran kuukaudessa keskustelemaan lukemistaan kirjoista. Raatiin kuuluu kaksi kirjailijaa, yksi kirjallisuuskriitikko, kaksi radiotoimittajaa ja yksi kustannustoimittaja ja suomentaja. Jos olisimme olleet päättämässä Finlandia-listasta, Pirkko Saision Voimattomuus olisi pudonnut. Kolme oli lukenut sen, yksi puolusti, kahden mielestä se oli höttöä, helppolukuinen, mutta ei samaa tasoa kuin Saision aikaisemmat kirjat eikä sen takia puolustanut paikkaansa listalla. Olimme nähneet listalla mieluummin Juha Itkosen romaanin Anna minun rakastaa enemmän. Riitta Jalosen Kuvittele minulle mies sai yhden äänen. Kumpikin kirja pääsi Runeberg- listalle. En ole vielä lukenut kumpaakaan.

Minun suosikkejani kummallekin listalle olivat: Eira Stenbergin Ovien takana, Henrika Ringbomin Sonjan kertomus ja Kaarina Valoaallon Nooakan parkki. Yksi meidän raatilaisista piti Stenbergin kirjaa hämmentävänä. Olen kirjoittanut kirjasta lokakuussa otsikolla Black but Comely, jotenka siitä ei nyt enempää.


Ringbomin kirja ei ole helppolukuinen, se on tiivis ja tiukkarakenteinen yhden yön romaani, psykologinen thilleri, joka käsittelee armomurhaa ja syyllisyyttä. Sonja rakentaa kertomusta Maaretin elämästä josta ei tiedä yhtään mitään. Yhdessä vaiheessa olin jättää kirjan kesken, kun minua ärsytti Sonjan manipuloiminen ja ylhäältä päin kertominen. Onneksi pääsin sen vaiheen yli ja luin kirjan loppuun. Se on sellainen kirja joka jäi mieltä askarruttamaan. Tuli muuten mieleen Raskolnikovin ja tutkintotuomarin keskustelu Dostojevskin Rikoksessa ja rangaistuksessa. Ensimmäiset lauseet Ringbomin kirjasta: Ihminen voi elää monta vuotta sielu särkyneenä. Niin, on luultavaa että jos sieluun on kerran syntynyt kunnon halkeama, sen kanssa joutuu elämään kauan. Sillä särkynyt sielu ei mitenkään halua nähdä säröään, se tekee kaikkensa, jotta pääsisi näkemästä sitä. Kirjasta lisää täällä.

Valoaallon kirjaa en ole vielä lukenut, mutta ihastuin kirjaan ja päätin ottaa sen omalle listalleni, kun yksi raatilaisista luki näytteitä siitä. Valoaalto on omanlaatuisensa kirjailija kaikkien valtavirtojen ulkopuolelta saman kuin Jyrki Pellinen. Ei heidän kaltaisiaan kirjailijoita miltä listoilta löydy. Kilpailuraatien jäsenillä ei ole aikaa paneutua lukemaan huolella kirjoja, se on kerta kaikkiaan mahdoton urakka - sama jos pitäisi käydä kahdessa tunnissa modernin taiteen museo lävitse ja nimetä sieltä 6-8 parasta teosta. Sitä ei yksinkertaisesti jaksa ottaa vastaan niin paljon teoksia. Ja sellaiset kirjat , jotka eivät heti avaudu ja joissa on jotain omituista kulmaa tai särmää, jäävät ilman muuta kilpailun ulkopuolelle.

Nyt täytyy ruveta valmistautumaan illan esiintymiseen Hyvinkään kirjastossa. Flunssakin tulossa, ja päivä alkoi kurjasti. Poltin vesipannuni pohjan sähkölevyllä, karmea savu levisi huusholliin. Piti lähteä Itäkeskukseen ostamaan uusi vesipannu. Samalla tuli ostetuksi esiintymishame.

4 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Valoaalto on kyllä minustakin ehdottoman kiinnostava. Jostain jäi mieleen hänen ajatuksensa, että omaa yhteisöä on palveltava, ja vaikka kysymyksessä olisivat vain kanat ja vuohet, antaumuksen pitää olla sama kuin kyydissä olisi kuningatar Elisabet. Se kyllä kolahti minuun.

Anita Konkka kirjoitti...

Jotkut kirjailijat jäävät julkisuuden katveeseen, Valoaalto näyttää kuuluvan heihin. Ei ehkä ole tarpeeksi mediaseksikäs (äh,inhoan tuota sanaa) kun kirjoittaa kanoista ja vuohista. Tosin hänen edellinen kirjansa Einen keittiö, Eines kök ei käsitellyt eläimiä, mutta jäi silti vaille huomiota. Kirjallisuustoimittajat kai luulivat että se on keittokirja. Minusta se oli niin valloittava kirja, että olisin antanut sille sekä Finlandia- että Runeberg-palkinnon, jos olisin saanut päättää.

Kuinkahan paljon maailmassa on onkaan kiinnostavia kirjoja joista kukaan ei tiedä mitään kun toimittajien järjestelevä ja arvottava (puolisokea?) silmä ei huomaa niitä.

Anonyymi kirjoitti...

Saision kirja oli niin yliolkaisesti kirjoitettu. Vetävä alku, verevä jne. ja loppukin toimi, mutta kokonaisuus oli jotenkin yhdentekevä. Kaikki se taito ja ne hyvät lauseet menivät hukkaan. Odotin rankempaa kertomusta kun kerran Jobin kirjaan viitattiin. Coetzeen Häpeäpaalussa on sama aihe, mutta siinä kirjailijalla on henk. kohtainen suhde henkilöihinsä. Se tulee lähelle, kun Saision kirja ei tule.

Anita Konkka kirjoitti...

Rinnastus Jobiin ois ollut paikallaan, jos pappi oli menettänyt kaiken - virkansa, vaimonsa, poikansa, maineensa - Olisi vaikka rakastunut rippikoulutyttöön sen sijaan että keski-ikäinen vaimo rakastui trendikkäästi nuoreen mieheen. Ei siinä ollut kylliksi ainesta Jobin tragediaa.

Muita Finlandia -ehdokaskirjoja "raati" ei ollut lukenut. Vilkkaimman keskustelun herätti Raija-Sinikka Rantalan kirja Optimisti, jonka aion lukea heti kun käsiini saan. Se kirja käsittelee työpaikkakiusaamista ja sitä miten ihmisen ajetaan hyvinvointi"-Suomessa nurkkaan niin ettei hänelle jää elämisen mahdollisuuksia. Eikä Kaupunginteatteri ole taatusti ainoa paikka jossa harrastetaan simputusta ja syrjimistä.