Ennusrunot ja -unet

Ennustajakissa kirjasta Bad cat

Nuorempana minulla oli tapana tökätä uudenvuoden yönä sormeni Tuhat laulujen vuotta –kirjan sivujen väliin. Sillä tavalla sain ennustusrunon seuraavalle vuodelle. Se on muuten vanha hyväksi koettu tapa. Kirkkoisä Augustinus kertoo Tunnustuksissaan, tökänneensä sormen Raamatun väliin ja saaneensa sellaisen lauseen, että monien epäilyn vuosien jälkeen kääntyi kristinuskoon.

Kokeilin äsken millaisen runon saan tulevalle vuodelle, kun tökkään sormen Shakespearen sonettien väliin. Runo on sonetti 123, jossa runoilija puhuttelee aikaa ( mikä sen paremmin sopisikaan vuodenvaihteeseen!):

Aika, älä isottele että muutun!
Pyramidit jotka pysytettiin uusin tekniikoin
eivät ole mitään uutta, mitään ihmeellistä,
ne vain koristavat sitä mitä nähtiin ennen.
Elinaikamme on lyhyt, siksi ihastellaan
mitä vanhaa heität meille kädestäsi,
sanotaan sen olleen toivovaamme
mieluummin kuin muistetaan: se kuultiin jo.
Kapinoin sinua ja kirjanpitoasi vastaan,
en hämmästele nykyistä, en mennyttä,
sillä todisteesi, ja se mitä näemme, on pettävää,
kun ainainen kiire hävittää ja muuttaa sen.

Vannon tämän, ja näin olkoon aina:
olen uskollinen, en pelkää viikatetta, sinua.

Hm, 1600-luvallakin oli kiire!

Vuoden 2005 kulttuuriteko oli se, että Kirsti Simonsuuri käänsi Shakespearen sonetit suomeksi, varusti ne selityksin ja Yliopistopaino julkaisi kirjan. Sen nimi on Nautintojen ajan aarre. Se on todellinen aarre.

Uudenvuoden yönä kannattaa katsella tarkasti uniaan. Vanhan kansan tietämän mukaan uudenvuodenyön uni ennustaa tulevaa vuotta. Mutta muistakaa, unien ennustukset ovat samanlaisia kuin Delfoin oraakkelin ennustukset, niin hämäriä ja sekavia, että niiden selvittämiseen tarvittiin unentulkitisijoiden ammattikunta. No, katsotaanpa, mitä mitä tapahtui viime uudenvuoden unessa:

Isä ja minut oli kutsuttu Moskovaan. Neuvostoliitto oli vielä pystyssä. liikuimme korkea-arvoisessa seurassa, Eero-setäkin oli mukana, mutta aluksi häntä ei näkynyt, hän tuli myöhemmin. Isä uskoi kaiken mitä kirjallisuusvirkailijat hänelle kertoivat Neuvostoliiton oloista. Yritin sanoa, että eivät asiat ole niin hyvin kuin toverit sanovat. - Kysy vaikka Eerolta! Hän on elänyt silloin (ilmeisesti oli kysymys 30-luvusta). Isä huitaisi isämäisesti kädellään ja sanoi, että minä en tiedä mitään niistä ajoista. Eero ilmestyi paikalle, mutta ei suostunut sanomaan mitään niistä ajoista, ajattelin että, pelosta korkeita kirjallisuusvirkailijoita kohtaan. Hän vain hymyili ovelasti. Kiista isän ja minun välillä ei ratkennut.

Kirjoittamisesta tässä unessa tietysti on kysymys, ja suhteesta isääni, ikuisesti ratkaisemattomasta kiistasta Edellinen romaani ( Musta passi) kertoi Eero-setäni elämästä 30-luvun Neuvostoliitossa. Sen jälkeen aloin kirjoittaa äitini tarinaa, mutta jouduin niin pahaan ristiriitaan itseni ( unessa isän) kanssa, että minun oli pakko siirtää se kirja hyllylle kesän alussa ja ruveta kirjoittamaan toisenlaista tekstiä.

Mitä tapahtui todella: Kirjani ( Hullun taivaassa) kutsuttiin Moskovaan. Toisin sanoen: se ilmestyi siellä syksyllä 2005. Jotain unetkin joskus tietävät, mutta niitä pystyy tulkitsemaan vasta sen jälkeen kun kaikki on jo tapahtunut.

Onnea ja menestystä vuonna 2006 kaikille lukijoille

toivoo Anita