Tunnustan väriä

Entiseen aikaan (1970-luvulla) tunnustettiin vappuna väriä. Toiset menivät Ullanlinnan mäelle juomaan kuohuviiniä, toiset taas vappumarssille. Aamu-unisena ehdin vasta kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiilan vappulounaalle, joka syötiin/juotiin Tornissa vappumarssin jälkeen. Samalla siellä katsastettiin kuka kenenkin kanssa seurustelee.

Joka ei tiedä väriään, voi käydä tsekkaamassa sen täältä (via Timbuktu). Minä olen vihreä.
Taiteilijat näkevät ilman väritestejä minkä värinen ihminen on. Alla on tallinalaisen taidemaalarin Paul Allikin näkemys vihreydestäni. Tapasin hänet virolaisen taiteen näyttelyn avajaisissa vuonna 1989. Emme tunteneet ennestään. Hän tuli kysymään tulisinko hänelle malliksi. Hän teki maalauksen yhden istunnon aikana ja jätti sen minulle, koska ei saanut viedä täällä maalaamiaan tauluja Tallinaan. Se oli vielä Neuvosto-Eestin aikaa, jolloin oli kaikenlaisia outoja määräyksiä.

Jostain syystä kirjailijan malliksi ei kukaan halua ruveta, se on minun kokemukseni. Nuorena kyselin joiltakin, että hei saanko kirjoittaa sinusta, koska taidemaalarin tyttärenä olin tottunut siihen että malliksi pyydetään, mutta kukaan ei suostunut, kielsivät jyrkästi , että heistä ei saa kirjoittaa, oli sitten kyseessä mies- tai naispuolinen henkilö. En ole sen jälkeen lupia kysellyt. Kokemuksiini perustuen totean että miehet ovat paljon herkkänahkaisempia sen suhteen miten heitä kuvataan. Naiset taas ovat vuosisatojen kuluessa tottuneet olemaan taiteen ja kirjallisuuden malleina eivätkä ota asiaa yhtä vakavasti.