Päiväkirjan mukaan olin sinä päivänä töissä. Illalla kirjoitin: ”Tänään on ollut lämmin päivä. kuin kesällä. Kärsin. En lämmöstä, vaan tunteista jotka ovat levottomia. Masentunut olo. Johtuuko se käsikirjoituksesta? (Edellisenä päivänä olin jättänyt Talvi Ravennassa – kirjan lopullisen käsikirjoituksen Tammeen. Kirja ilmestyi seuraavana syksynä.)
Suunnittelin seuraavaa romaania: ”Romaanin henkilö kävelee työttömänä pitkin kaupunkia. On kesä, ja on talvi. Se vaeltaa kun ei sillä ole mitään muuta tekemistä, ja käy kirjaston lukusalissa lukemassa lehtiä. Se kävelee Kalliossa, muistelee. Kävelee entisten työpaikkojensa ohi, muistelee. Entisten asuinpaikkojensa ohi, muistelee. Muistot ovat lohduttomia. Kuinka muuten voisi ollakaan. Se kävelee Eteläsatamassa ja ajattelee, että se voisi myydä itsensä, minkä hinnan panisi ettei menisi alle torihintojen. Se on kävelyromaani. Sitä pääteosta nyt. Kun kaikki mitä olen tähän asti kirjoittanut on ollut harjoittelua.” ( Siitä kävelykirjasta tuli romaani Hullun taivaassa, minun ohuin kirjani).
Seuraavana yönä näin kaksi painajaisunta kuolemasta. Ensimmäisessä unessa lapsuudenystäväni vei minut hautausmaalle ja sanoi, että kohta joku kuolee, hautapaikkakin on jo varattu. Toisessa unessa autot ajoivat pahan kolarin Paciuksen kadulla. Ambulanssit ulvoivat. Romuläjästä vedettiin kaksi ruumista, mies ja nainen. Yöllä alkoi hammassärky. Menin hammaslääkäriin seuraavana päivänä.
29.4.86 kirjoitin: ” Tänään on kylmempi päivä kuin eilen, jolloin oli 20 astetta lämmintä, taivaskin mennyt pilveen ja Kiovan lähellä tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus, jossa ihmisiä kuollut. Suomessa ilman radioaktiivisuus noussut 5-6-kertaiseksi normaaliin verrattuna. pahempi onnettomuus kuin Harisburgissa, kirjoittavat lehdet. Kukaan ei oikein tiedä mitä on tapahtunut, kun N-liitto on tiedottanut asiasta vain niukkasanaisesti.”
30.4.86. ”Neuvostoliitosta ilmoitetaan, että ydinvoimalaonnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä. Läntiset tiedonvälittäjät kuulevat, että kuolonuhreja on 2000. Ihmiset puhuvat onnettomuudesta bussissa. Alkavat tajuta, että ydinvoima on todella vaarallista. Tällaisia asioita ei uskota ennen kuin tapahtuu iso onnettomuus. Hammasta särkee edelleen.” ( Särky jatkui neljä päivää, kunnes menin päivystävälle hammaslääkärille, joka totesi että hampaan ydin on mennyt kuolioon ja siellä on mätäpesäke. Jouduin antibioottikuurille).
Jatkuu huomenna.
2 kommenttia:
Oli just muutettu Vantaan Jokivarteen, mutta itse tapahtuman en muista kummoisia tunteita itsessäni herättäneen. Ehkä ammatillisista syistä olin enemmän kiinnostunut neukkujen tiedotusvajeesta ja -vekslaamisesta. Tshernobylin cesiumia popsimme vielä pitkään.
Valpastuin asiasta enemmälti siinä vaiheessa, kun kun aktualisoitui keskustelu sastelaskeuman välitöntä pitkäaikaisemmista vaikutuksista, eikä niinkään täällä Suomessa, vaan neukkulassa, josta ei tahtonut saada informaatiota, ja jos sai, se oli vähättelevää, peiteltyä ja ristiriitaista.
Vanhempi väki taisi palailla melko pian mökkeröilleen kaalia kasvattamaan, vaikka karantenialueella ei kai virallisesti ketään asu vieläkään, mutta mihinpä sitä kotoaan.
Parempi henkensä kaupalla siellä kuin mieron tiellä.
Huom. Pianohirveistä ie vatsata.
Lähetä kommentti