keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Post festum

Kuva Taiteilijatalon vappubrunssilta, jota vietetään perinteisesti talon terassilla asukkaiden ystävien, tuttavien, sukulaisten ja kylänmiesten kanssa Vappubrunssilla juodaan, syödään, lauletaan ja tanssitaan säästä riippuen iltamyöhälle. Perinne ei ole vielä kovin vanha, kun ollaan asuttu talossa vasta kolme vuotta ja risat. Ensimmäisenä vappuna oli upea sää ja juhlakin sen mukainen. Talon oma bändi soitti sittemmin on saatu tyytyä äänitteisiin kun Sielunveli lähti muihin maisemiin, eikä Yökalan muusikko ole osallistunut vappujuhliin. Hänellä on ollut muita kiireitä. Kahtena vappuna on satanut, mikä on hieman ankeuttanut juhlia. Tänä vuonna aurinko paistoi ja tuuli puhalteli kylmänä mereltä, mutta ei se haitannut brunssia, joka jatkui hilpeässä hengessä noin kahdeksaan asti illalla. Sitten tuli liian kylmä. Kun tanssii ja juo samalla kuohuviiniä raikkaassa merituulessa, ei pää ole kipeä seuraavana päivänä ja työt sujuvat tavallista paremmin. Vahinko, ettei reippaita tanssillisia päivän- ja illanviettoja ole useammin.

Vappuaattona en juhlinut, vaan pesin ikkunat ja vaihdoin huonekasveille mullat. Miten kauniisti kasvit osaavatkin kiertää juurensa spiraalille ahtaassa ruukussa. Illalla katselin Ibiza-dokumentin telkkarista. Vanhat hipit muistelivat millaista elämä oli ennen. Aihe kiinnosti, koska viistoista vuotta sitten vietin talven Ibizalla talon- ja kissanvahtina talossa, jossa ei ollut sähköä eikä vessaa. Elämä oli hyvin luonnonmukaista, kun puutarhaan piti kissojen tavoin kaivaa kuoppa, kun kävi tarpeillaan. Alla kuva Ibizan kissoista, joiden ”cat- sitter” olin kolmen talvikuukauden ajan. Kissanhoidon ja etanoiden listimisen ohessa kirjoitin romaanin Halujen puutarha.

PS. Bloggerissa on hirmuinen krapulapäivä. Kaikki käy niin hitaalla vapun jälkeen, niin että tämä postaus tulee todella post post festum. Kommenttiosastoon en ole päässyt eilen enkä tänäänkään ennen kuin pitkän odotteluajan jälkeen.. eikä sieltä ole voinut lähettää vastausta. Marja-Leena ja Tui kysyivät: Miten kirjailija käyttää malliaan? En osaa vastata yleisesti. Arvelisin, että vähän samaan tapaan kuin Picasso. Minä käytän itseäni mallina, kirjan henkilöt ovat itsen heijastuksia niin kuin unien henkilöt ovat oman itsen osapersoonallisuuksia, eivät todellisia henkilöitä, vaikka heillä voi olla todellisen henkilön nimi tai ulkonäkö unissa.


4 kommenttia:

marja-leena kirjoitti...

Kiitos vastauksesta mallista. Jos saisit jonkun maksulla, niinkuin Picasso, tutustutko persoonaan ja näköön ja muovaisitko joksi henkilöksi kirjaan?

Kiinnostava tuo Taiteilijatalo, onko se asunto taiteilojoille? Täällä Vancouverissa näyttelijät järjestävät talon eläkkeellä oleville näyttelijöille. Ehkä siitä tulisi kiinnostus muillekin taitelijoille.

Kiva Vapun viettö!

Anita Konkka kirjoitti...

Kun mainitsin Picasson, ajattelin hänen naisiaan, rakastettujaan, joita hän maalasi. Tuskin hän heille mitään maksoi. Maalauksissa näkyi miten hänen suhteensa heihin muuttui. Hän maalasi itseään heidän kauttaan.

En ole kuullut että kirjailijat maksaisivat " malleilleen". Mutta olen kuullut, että joskus joku tarjoaa kirjailijalle elämäntarinaansa materiaaliksi. Minäkin olen kirjoittanut yhden romaanin materiaalista, jonka sain kasettinauhoina. Koska elämäntarina kiinnosti minua ( se oli setäni tarina 30-luvun Neuvostoliitosta), kirjoitin sen romaaniksi. Sen romaanin nimi on Musta passi. Jonkinlainen henkilökohtainen suhde tai kiinnostus täytyy olla "malliin," ja hänen elämäntarinaansa, että pystyy kirjoittamaan hänestä. Rahasta en kyllä tekisi kirjaa kenestäkään.

Taiteilijatalossa asuu eri alojen taiteilijoita. Talossa on myös työhuoneita heille. Se on siitä harvinainen taiteilijatalo, että siellä asuu myös kirjailijoita. Helsingissa on muitakin taiteilijataloja, mutta kirjailijat eivät ole päässeet niihin asumaan. Taidemaalareille, säveltäjille ja näyttelijöille on Lallukka, Helsingin vanhin taiteilijatalo. Kuvataiteilijoille on Helsingin seudulla ( Tapiola mukaan lukien) ainakin kolme taloa. Ja näyttelijöille oli lapsuuteni Munkkiniemessä ( Helsingin lähiö) myös kolme taloa, joita kutsuttiin Apinalinnoiksi. En tiedä asuuko siellä enää yhtään näyttelijää. Munkkiniemessä oli myös Thalian torppa -niminen tao, jossa asui eläkkeellä olevia näyttelijöitä. Tämä taitelijatalo, jossa minä asun on, Helsingin kaupungin 450-vuotis- taiteilijatalosäätiön rakennuttama.
Minä olen todella tyytyväinen kun saan asua taiteilijatalossa. Kukaan naapuri ihmettele että onpas omituinen tyyppi, kun kaikki ovat yhtä omituisia.

A-K.H kirjoitti...

Omituisia ihmisiä omituisten talossa. On kai setään hyvien ihmisten talo, jossa voi viettää hyvien ihmisten juhlaa, jollei ole bussipysäkillä matkalla Charlien kanssa.idnn

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.