maanantaina, huhtikuuta 10, 2006

Tavallista rankempi ikäkriisi

Kuvassa ikkunakaltereiden takana kreikkalainen "iän heikentämä nainen." Ilmaus on peräisin Elfride Jelinekin romaanista Pianonsoittaja, jonka sain vihdoinkin puurrettua loppuun asti. Se oli synkän opettavainen tarina siitä miten voi käydä kiltille tytölle, joka ei murrosiässä noussut kapinaan ja tapellut itseään irti äidistä. Romaanin "iän heikentämä nainen" Erika on noin 35-vuotias. Hän on täynnä negatiivisia tunteita; kateutta, vihaa, mustasukkaisuutta, katkeruutta ja raivoa, joita Jelinek kuvaa kliinisen tarkalla silmällä. Lapsuus ja nuoruus on kulunut kuuliaisesti pianonsoitonharjoituksissa, joihin Erikaa piiskasi kunnianhimoinen äiti. Hänestä ei tullut äidin toivomaa maailmanluokan mestaripianistia. Keski-iän kynnyksellä hän nukkuu äitinsä kanssa samassa parivuoteessa, hänellä ei ole seksielämää, mitä nyt joskus karkaa äidiltään salaa tirkistelemään peep-showta ja keskuspuiston rakastelevia pareja, ja saa perverssiä nautintoa siitä että viiltelee sukuelimiään hulluksi tulleen isänsä partaveitsellä. Hän saa mahdollisuuden toisenlaiseen elämään, kun hänen nuori oppilaansa rakastuu häneen, mutta hän ei pysty vastarakkauteen. Miten pystyisikään kun sydämen oppivuodet ovat häneltä jääneet elämättä? Hän tuhoaa orastavan suhteen masokistisilla vaatimuksillaan ja iskee kirjan lopussa veitsen olkavarteensa, ei kuole, vaan kävelee verta valuvana kotiin. Loppu jää avoimeksi, mistäpä Jelinek olisi tiennyt - hänhän kirjoitti kirjansa samassa iässä jota Erika eli - että naisen paras aika alkaa keski-iän kriisin jälkeen noin 40 vuoden iässä.

Mummopissikset

Tiedän että pissikset ovat varhaisteini-ikäisiä tyttöjä, jotka hengailevat laumoissa kulmilla. Heillä on kireät farkut ja napa paljaana. He ovat nähneet pikkutyttöinä R-kioskin lehtitelineissä paljon paljasnapaisia naisia ja heidän alitajuntaansa on syöpynyt kuva, että sellaisia seksikkäiden naisten tulee olla. He harjoittelevat naisena olemista, ampuvat reippaasti yli osittain epävarmuuttaan, osittain ärsyttääkseen aikuisia, varsinkin vanhempia miehiä, ja siinä sivussa kritisoivat tiedostamattaan kulttuurin naismalleja.

Mutta keitä ja mitä ovat mummopissikset? Se selviää NYT-lehden ( 14/2006) kolumnista. He ovat eläkeikäisiä naisia, jotka ärsyttävät nuoria miehiä ja naisia, koska he liikkuvat meluavina laumoina, kiilaavat kassajonoissa eivätkä välitä muista. Kolumnin kirjoittaja näkee mummolaumat tulevaisuuden uhkana, sitten kun suuret ikäluokat pääsevät eläkkeelle. Minä ihmettelen, miksei huonosti käyttäytyville vaareille ole keksitty yhtä halveksivaa haukkumasanaa kuin mummoille. Ikärasismi koskee näemmä naisia, mutta ei miehiä, vai miten on? Pitäisikö naisten aina vain vaieta ja olla kauniita, ja vanhoina pysyä poissa ihmisten silmistä, ikkunakaltereiden takana kuten kuvan kreikkalainen mummo. Ei ihme että naisten ikäkriisit ovat rankkoja, olivat he sitten varhaisteini- tai keski-ikäisiä.

PS.
Nettikoneeni on edelleen korjaamolla, odottaa emolevyä, joka on tulossa todennäköisesti maailman äärestä, koska kestää niin kauan. Seuraavaksi on lukuvuorossa Arvi Pertun Papaninin retkikunta, josta Keskisuomalaisessa ilmestynyt kritiikki sanoo mm: "Valta ja valtapelit, niiden hyvin outo eroottisuus, ilmiantamisen ja kavaltamisen synnyttämä "kiima" - politiikan sadomasokistisuus. Siinä keskeisiä Pertun romaania halkovia teemoja melkeinpä markiisi de Saden hengessä," kirjoittaa Hannu Waarala (Isä Aurinkoisen synkissä varjostoissa, 29.3.06). Tämä houkuttaa lukemaan Pertun kirjaa Jelinekin sadomasokististen naissielun syövereiden jälkeen.


8 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Hmm, minusta kyllä mummoissa on se niiden pissiksisyys - se oli kyllä hyvä luonnehdinta, ehkä pissikset ovatkin vain varhaismummoja, tosin se puistoihin pissiminen ei oikein sovi kuvaan - ollut aina ihanin piirre. Mummoilta voi oppia niin paljon. Olisi jotenkin aivan pöljää kiinnittyä vain oman ikäluokkansa käytösmalleihin. (Tai ehkä tämä on vain sitä, että on mummojen enemmän kuin vanhempiensa ikäisten kasvattama, en osaa arvioida objektiivisesti.)

Anita Konkka kirjoitti...

Tasa-arvon nimessä varhaisteinipoikia pitäisi kutsua kusiksiksi ja varhaisvaareja vaarikusiksiksi. Puistoihin ja muualle kuseksivat miehet enempi kuin naiset.

Ps. Unohtui mainita kolumnin kirjoittajan mummopissis-termin lanseerejan nimi. Se on Riku Siivonen.

Anonyymi kirjoitti...

Vahvasti kannatan Anitan ajatusta kusis- ja vaarikusis-termien lanseeraamisesta ja ulkonäköä/identiteettiä koskevan kuorman osittaista vyöryttämistä miessukupuolen niskoille myös!

Aihe vaatisi myös oman pamflettinsa.

Anonyymi kirjoitti...

ärsyttää itseäni, joten korjaan edellistä: osittaisesta vyöryttämisestä piti olla.

aina roiskuu kun rapataan..

Anonyymi kirjoitti...

Jelinekin Pianonsoittaja oli elokuvana varsin hyytävä ja klaustrofobisia tunteita herättävä.

On surullista, että pikkutyttöjä on ruvettu nimittämään melkoisen rumalla nimellä. He etsivät vielä itseään, eikä nimittely ainakaan edistä aikuiseksi kasvamisessa. Samalla tavalla tuntuu surkuhupaisalta nimittää varttuneita naisia mummopissiksisksi. Eihän poikia tai miehiäkään nimitellä vastaavasti. Eikä pitäisikään nimitellä, ei ketään! :/

Anonyymi kirjoitti...

Jelinekin Pianonsoittaja oli elokuvana varsin hyytävä ja klaustrofobisia tunteita herättävä.

On surullista, että pikkutyttöjä on ruvettu nimittämään melkoisen rumalla nimellä. He etsivät vielä itseään, eikä nimittely ainakaan edistä aikuiseksi kasvamisessa. Samalla tavalla tuntuu surkuhupaisalta nimittää varttuneita naisia mummopissiksisksi. Eihän poikia tai miehiäkään nimitellä vastaavasti. Eikä pitäisikään nimitellä, ei ketään! :/

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi kaksi samanlaista postausta. Tekniikka takkuilee.

Anonyymi kirjoitti...

Näin se maailma makaa. Lasten pitää olla pienoisaikuisia, aikuisten pitää löytää lapsi sisältään ja iäkkäiden/ikääntyvien pitää pysyä hautaan saakka nuorekkaina ja hyvän näköisinä. Ja kaiken lisäksi pysyä poissa nuorempien tieltä. Auts. Kipeää tekee. Miten sitä tulisi yhteiskuntakelpoiseksi...Kaikkine ryppyineen, vikoineen päivineen. Keski-ikäpissiksenä, tulevana mummopissiksenä...