Ennen kuin hukkaan kokonaan pääsiäisen lehden, merkitsen muistiin mitä luin toissapäivänä. Lars Norén sanoi Hesarissa (15.4.06), että me olemme historian viimeinen onnellinen sukupolvi. ”Seuraavat saadaan elämään 300-vuotiaiksi tekomaksan, -aivojen, -sydämen kanssa. Kuoleman rajan hämärtyessä ja elämän pitkittyessä katoaa elämänkaari.”
Tämä lausunto jäi mieltäni askarruttamaan. Elinsiirtoja on tehty jo kauan, sydämiä, maksoja ja munuaisia siirretty kuolleilta eläville. Viime syksynä luin Tiina Krohnin romaanin Kortti Recifestä, jonka yhtenä aiheena oli elinsiirtokauppa, uhreina olivat eteläamerikkalaiset katulapset , joilta riistettiin elimet – ja elämä, jotta rikkaat jossain muualla maailmassa saisivat elää.
Jos Norénin synkkä ennustus toteutuu, niin seuraavien sukupolvien rikkaat elävät 300-vuotiaiksi, mikä varmasti potuttaa heidän perillisiään. Köyhät kuolevat edelleenkin nuorina, eli keskimäärin 70-80-vuotiaina, koska heillä ei ole varaa elintensiirtoihin. Mutta millaisia ne 300-vuotiaksi elävät sitten ovat, kun aivot on vaihdettu kolme viiva viisi kertaa. Ovat saaneet tilalle jonkin katulapsen aivot. Millaisia muistoja heillä on? Millaiseksi heidän persoonallisuutensa muuttuu? Jos sydän ja maksa ovat sialta, siitä ei kai ole haittaa. Mutta aivojen siirtäminen todella askaruttaa minua. Luutkin pitää vaihtaa, koska ne haurastuvat iän mukana. Aika hankala homma. Mutta mitäpä ihminen ei tekisi kuolemaa siirtääkseen. Vanheneminen ja kuolema ovat hirvittäviä loukkauksia narsistisen ihmisen itsetunnolle. Nuoruuden kaikkivoipuudesta on tuskallista luopua. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko ruveta luopumaan kaikkivoipaisuudestaan, ja hyväksyä se ikävä tosiasia että on kuolevainen.
Lars Norén on ruotsalainen näytelmäkirjailija, nyky-Strindbergiksi sanottu ( kts. Wikipedia). Häntä haastatteli Helsingin Sanomiin Kirsikka Moring ( Lars Norén avaa ovet suljettuihin huoneisiin 15.4.06). Hän sanoo olevansa eksistentialisti: ” Minulle kuoleman läsnäolo antaa elämälle tarkoituksen ja arvot. Mutta Jumalaan en osaa uskoa.”
Kirjoittamisestaan Norén sanoo, että alut ovat hankalia –kelläpä eivät olisi! Terminal- näytelmänsä alun hän kirjoitti 40 kertaa. ( Minä en pysty laskemaan kuinka monta kertaa olen aloittanut kirjan jota parhaillani kirjoitan, se selviäisi ehkä tietokoneen tiedostoista,). Norén sanoo, että pahimpia ovat nimet. Minulle jäi vähän epäselväksi tarkoittaako hän näytelmien vai henkilöiden nimiä. Minulle henkilöiden nimet ovat pahimmat. Ne muuttuvat monta kertaa kirjoittamisen kuluessa. Joskus poimin nimiä puhelinluettelosta ja kuolinilmoituksista ja yhdistelen niitä.
Ylänurkan kuvassa ei ole Lars Norén, vaan ibizalainen mummo. Haluaisin viettää vanhuuden päiväni kuin hän auringon lämmössä mökkini portaalla kissan ja koiran kanssa kertoillen lapsenlapsilleni tarinoita entisistä hyvistä, hmm, ajoista. Ja kuolla rauhallisesti kuin inkeriläinen isoäitini elämästä kyllin saatuaan ja päivällistiskit tiskattuaan.
Foto: J.Buil Mayral
PS. Tänään hiillyin lopullisesti vanhan hitaaseen koneeseeni ( ymmärrän nuoria jotka hiiltyvät kassajonoissa vanhoihin hitaisiin mummoihin) ja soitin huollon pomolle, että johan on piru, ettei konetta saada kuntoon, se on maannut huollossa jo kolme viikkoa. Pomo selitti, että asialle ei mahda mitään, koska emolevyä ei ole saatu Englannista, on huutava puute juuri tämän tietokonesarjan emolevyistä, enkä minä ole ainoa puutteesta kärsivä. Toukokuussa on toiveita uudesta emolevystä. Päästiin sellaiseen sopuratkaisuun, että haen koneeni pois ja he soittavat minulle sitten kun emolevy tulee. Koneessahan ei ole muuta vikaa kuin se, että mikrofonin liitin on löystynyt, mikä aiheuttaa sen että vastaanottaja ei kuule puhettani, kun soitan Skypellä. Tämä tiedoksi niille, jotka tulevat tänne etsimään ratkaisua omiin Skype-ongelmiinsa. Mikrofonin liittimen löystyminen on niin vakava ongelma, että se vaatii emolevyn vaihtamisen. Onneksi takuuaika on vielä voimassa.
10 kommenttia:
Kantasolututkimus kai edistyy sellaisin harppauksin, ettei meidän tarvitse montaa vuosikymmentä kasvattaa sydämiä sioissa ja kehitysmaiden kansalaisia varaosiksi.
Ehkäpä jo ensi vuosikymmenellä jokaiselle uudelle ihmiselle, joita kannattaa/tarvitsee siis tehdä yhä vähemmän, voidaan heti raskausvaiheessa tai viimeistään synnytyslaitoksella perustaa oma kantasolukasvattamo, josta sitten otetaan tavaraa kasvatettavaksi uudeksi elimeksi akuuttiin tarpeeseen.
Hei Tuija, poistin pyynnöstä kaksoispostauksen. Minullekin sattuu aika usein, että lähetän kommentin epähuomiossa kaksi kertaa. Enkä sitten tiedä miten sen saa poistettua, jos roskista ei näy kommentin alakulmassa. Kävin vasta äsken Bloggerissa tutkimassa, miten kommentin voi deletoida.
Eräs tuttavani osti kaljun rotukissan, 1400 euroa. Minusta se on ihan hirvityksen näköisen. Sellaisen kissan voisi tatuoida. Makaaberi ajatus.
Hotanen.
Onpa arvokas kissa, mutta voi kissaparkaa, mahtaa tulla kylmä täällä pohjolassa,kun ei ole turkkia. Olen nähnyt vain kuvass kaljun kissan. Se näytti minusta isokorvaiselta lepakolta.
BTW, Kiitos blogissasi olleesta Juvos-runosta ja tulkinnasta. Pohjajäätä oli yksi nuoruuteni lempirunoistaja ja Helvi Juvonen lempirunoilijoistani. Luin paljon häntä ja löysin hänen kauttaan Emily Dickonsonin runomaailman.
Tämä on toinen yritys, Blogger hukkasi jonnekin edellisen kommenttini.
Kuolema on ystäväni, joka tukee ja rohkaisee minua; mitä minä voisin pelätä, jos tiedän että ystävän lämmin syleily ottaa minut vastaan, tapahtui mitä hyvänsä.
Minähän olen vittumainen mies, ammattilaistasoa, ja kun mitä sydämestäni vittuunnun, minä vittuunnun kunnolla. Jos minä toivon jotakin ihmiselle, johon olen sydämestäni vittuuntunut, niin pitkää ikää, jotta hänellä olisi aikaa kärsiä, pitkää ikää, jotta hän ehtisi nähdä, miten kaikki tuttu katoaa ja vieraat koirat kusevat hänen lastensa haudoilla.
Ja minä haluan elää ihmisen elämän, tuntea miten ikä kiipeää luihini ja ilta illan jälkeen viileämmät varmaani aamu aamun jälkeen lämpenevät hitaammin. Haluan elää ihmisen elämän, jossa päivien kimallus syntyy siitä miten valo ja varjo kulkevat päivieni päällä ja kun sitten olen mennyt ystäväni syleilyyn, ne jotka kulkevat jäljessäni, näkevät timantit yötä vasten.
Meitä on moneksi, mutta kun tuon Jäppisen postauksen ensimmäisen ja kolmannen kappaleen yhdistää, muodostuu siitä kaunis kuvitelma.
Jos minulla olisi valta vaikuttaa asiaan, sanoisin, että tapahtukoon sinulle niin kuin sinä tahdot.
Kirjoittamisesta.
Minä en ole julkaissut proosaani kirjoina, vaikka loppu vuodesta tilanne on ilmeisesti toinen, mutta nimistä...
"Vanha mies nousi vuoteestaan kuin mekaaninen lelu, selkä suorana ja kuunteli pää vinossa hetken mitä kuului, ja käveli sitten määrätietoisesti kylpyhuoneeseen, jossa nosti renkaan pytyltä ennen kuin virtsasi pitkään, hitaasti ja hartaudella, niin kuin vanhoilla miehillä on tapana.
Pestyään kätensä hän käveli makuuhuoneen läpi parvekkeelle ja aloitti voimistelun, niin kuin aina jos sää salli.
Hänen liikkeistään ei olisi arvannut hänen ikäänsä, eikä sitä että hän oli sokea."
Monissa minun tarinoissani ei mainita nimiä laisin, mutta yleensä nimet ovat , silloinkin kun niitä ei näy, ja ne ovat ennen muuta.
Kirjoitan kun kirjoitin Gaetano Varese, tiesin heti että mies on sokea. Vasta kun olin kirjoittanut sivun verran, poistin nimen, ja korjasin sen "Vanha mies" tai "kommodori" tai...
Mutta jos olisin kirjoittanut nimeksi Giacomo di Varese, niin tarina olisikin ollut aivan toinen, puhumattacaan jos nimi olisi ollut Cesare di Bragalone...
Joku sanoisi että oikein kirjoitus on minulle vaikeinta, mutta itseasiassa se ei ole laisinkaan vaikeaa, en välitä siitä paskaakaan, sillä sillä mitä julkaisen verkossa ei ole niin väliä, ja se mitä julkaisen muualla, menee yleensä kahden oikolukijan kautta.
Kirjoittamisessa vaikeinta on kurinalaisuus ja ajan löytäminen...
Näinhän se on, nimi on niin tärkeä, että tarina muuttuu toiseksi nimen mukana. Joskus joutuu vaihtamana nimen kesken tarinaa,kun huomaa ettei nimi sovi tähän tarinaan.
Toinen ongelma on suomenkielen sukupuolettomuus. Jos tarinassa on kaksi henkilöä: mies ja nainen, molemmat ovat hän. Se aiheuttaa ongelmia. Jotkut ovat ratkaisseet ongelman niin että toinen hän on "se". Riippuu näkökulmasta onko "se" mies vai nainen. Joka tapauksessa "se" on tarinan toinen.
Lähetä kommentti