tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Idioottitesti

Nettikoneeni on edelleen korjaamolla, jonne vein sen Skype-ongelmien takia. Väliaikatiedotuksen mukaan ongelmat saattavat johtua emolevyn epävakaudesta. Onneksi takuuaikaa on vielä jäljellä. Mistä sekin johtunee että kaikissa tietokoneissani viat ovat ilmenneet takuuaikana, kun taas ystävien koneissa ne ovat ilmenneet takuuajan päättymisen jälkeen. Uusi emolevy on tilattu ulkomailta, saa nähdä koska se tulee, ja pääsen taas netissä liikkumaan. Vanha kone on niin hidas, että kärsivällisyyteni loppuu kesken, kun odotan sivujen latautumista. Lohduksi tilanteeseen idioottitesti
via Sedis blog.

I am 17% Idiot.
Friggin Genius
I am not annoying at all. In fact most people come to me for advice. Of course they annoy the hell out of me. But what can I do? I am smarter than most people.


Kun en pääse iltaisin tuhlaamaan aikaani netissä, tulee luetuksi hyvää kirjallisuutta. Parhaillaan on menossa Elfride Jelinekin Pianonsoittaja. Jos vaikea äiti-tytär suhde ja naisen hillitty raivo kiinnostaa, niin suosittelen kirjaa. Se tuo mieleeni Sylvia Plathin parhaimmat raivorunot. Ruotsin Akatemian vanhat parrat olivat todella radikaaleja, kun antoivat Jelinekille Nobel-palkinnon toissa vuonna. Kiitos ja kunnia heille. Yöpöydällä odottaa lukuvuoroaan Arvi Pertun Papaninin retkikunta ja Samuel Beckettin Watt. Toivottavasti kone pysyy takuuhuollossa niin kauan, että ehdin lukea nuo kirjat.

PS. Kirjallisuuden ystävälle nuoren vihaisen miehen blogi Klappkompaniet. Sieltä löytyi mieltäni ilahduttanut mielipide:
" Kirjallisuus, jonka yksinomainen tarkoitus on viihtyminen, televisiokorvikkeisuus, on yksinkertaisesti ja aina huonoa kirjallisuutta. Katsokaa niitä vitun salkkareitanne vaikka mieluummin, kuin syötte niiden leipää, joilla oikeasti on jotain asiaa."
Klappkompaniet löytyi runoilija Ville-Juhani Sutisen Susi rajoilla -blogin kautta.

8 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Niin, arvoisa Klappkompaniet.

Viihtymisen kanssa on kyllä vähän niin ja näin.

Entäs jos ei yksinkertaisesti viihdy? Mitä tehdä kun analoginen telkkari suoltaa ei-mitään, ei jaksa enää kirjoittaa tälle päivää ja matotkin on jo pesty.

Noh, menen tietenkin lukemaan hyvää kirjaa niin kuin kunnon ihmisen pitääkin.

Terv.

marjatta

Anita Konkka kirjoitti...

Niin minäkin teen, vaikka en olekaan kunnon ihminen, enkä pese mattoja. Onneksi on olemassa digitaalinen Teema-kanava, jota voi katsella, kun on niin väsynyt että ei jaksa kirjoittaa eikä lukea. Sanataide vaatii jotakuinkin virkeät aivot, kuvat taasen vaikuttavat syvemmällä tasolla, niitä voi katsoa väsyneenäkin - niin kuin unia.

S. Liuhto kirjoitti...

Klappkompaniet: olen ajatellut samaa, että mikseivät katso televisiota kun niin ehkä pääsee helpommallakin.

Ripsa kirjoitti...

Anita!

En minä ole kunnon ihminen sitä varten että pesen mattoja! Pakkohan ne on pestä kun katti on oksentanut niiden päälle järjestelmällisesti ja kaikenlisäksi ne on jo kertaalleen pantu nurinpäin!

Mutta en minä mitään nyyhkyromanttista soopaa jaksa. Mistään päin. Kuuntelen Radio Ylen 1-ohjelmaa ja pelaan pasianssia. Virtuaalisesti.

Terv.

marjatta

Kirsti kirjoitti...

Minä olen juuri Kritiikin päivillä ihmetellyt ääneen miksi on fiksumpaa ryypätä tai katsoa salkkareita kuin lukea viihdekirjoja. Enkä minä ymmärrä sitä asiaa vaikka minulle viisi miljoonaa kertaa sanottaisiin että kyllä se vaan niin on. Koska en siis kertakaikkiaan vieläkään ymmärrä miksi. Se vain joidenkin ihmisten mielestä näköjään on kun se on kun se on.

Eli hevonkukkua.

Ripsa kirjoitti...

Njooh.

Luen minäkin dekkareita, silloin kun olen mökillä. Väitän että se on isän syytä: sekin puusouvin jälkeen röhnötti hetekalla ja luki dekkareita.

Viihdettä minusta on eniten se, jos sattuu tapaamaan ihmisen jonka kanssa on mukava puhua. Mutta kullakin tapansa.

Mutta viihdettä vain siinä tapauksessa että työt on tehty.

Eläköön marxilais-luterilainen työmoraali!

Terv.

Ripsa

Birdy kirjoitti...

Pianonsoittaja on raju kokemus myös elokuvana: kirjan lukeminen saattaa hieman selvittää elokuvan tapahtumien taustoja, mutta ilmankin pärjää.

Ehkä huonoin 'treffielokuva' mitä tiedän:) ja olo oli kolkko monta päivää, mutta taatusti jäi mieleen.

Anita Konkka kirjoitti...

Hei Birdy, kommenttisi löytyi vihdoin - täällähän se. Etsin sitä Tavallista vaikeammasta ikäkriisista, jossa olin kirjoittanut Jelinekin romaania. Kirjassa ikä korostuu, Jelinek viittaa siihen niin monessa yhteydessä. Elokuvassa ikä-angsti ei näy yhtä selvästi, johtuu kai ihanasta Isabel Huppertista, karsea äiti- tytär suhde sen sijaan on sekä elokuvassa että romaanissa hyvin esillä. Romaanissa on enemmän tasoja, tyttären sisäistä elämää, tunteita, ajatuksia. Minusta kirja oli vielä ahdistavampi kuin elokuva.