Syysilta Kalliossa.
Tiedoksi uusille lukijoille: Tämä on Bloggerin dynaaminen näkymä "Magazine." Klikkaamalla otsikkoa tai kuvaa saat näkyviin koko kirjoituksen. Yläpalkista voit valita millaisessa näkymässä haluat katsella blogiani. Jos pidät enemmän perinteellisestä näkymästä, liitä osoitepalkin url-osoitteen perään seuraava koodi: /?v=0 (Viimeinen merkki on nolla; liitä ilman välilyöntejä).
Bloggerin dynaaminen näkymä on ollut käytössä vajaan kuukauden. Sitä kehitetään kaiken aikaa. Minä kaipaan Magazine- näkymän "Lue lisää" - painiketta, joka avaa koko kirjoituksen. Lukuisat bloggaajat toivovat sivupalkkien gadgetteja (blogrollia jne.) takaisin. Kehitystyö jatkuu, kaikki tuleee ajallaan. Ja nyt otsikon lupaamaan asiaan.
Kuvassa inkeriläiset isovanhempani Toksovan Konkkalan kylässä ennen kuin heidät karkoitettiin kulakkeina Siperiaan. Isoisäni oli valistunut talonpoika ja vapaa-ajattelija, kannatti sosialismia, mutta ei kommunismia eikä kollektivisointia. Hän toimitti elintarvikkeita pietarilaisille. Pietarilaiset haukkuivat inkerinsuomalaisia tšuhniksi. Se tarkoitti hiljaista pierua, isäni mukaan. Tiedä häntä. Joka tapauksessa pietarilaiset olivat hätää kärsimässä, kun tšuhnat eivät vallankumouksen jälkeen enää tuoneet toreille maitoa, voita, kananmunia ja muita elintarvikkeita.
Inkerin kulttuuriseuran järjestämän taideillan jälkeen mietin jälleen kerran inkerinsuomalaista identiteettiä. Inkeriläiset ovat hiljaisia ja sulkeutuneita, he pitävät matalaa profiilia ja peittävät taustansa. Häpeävät jopa! Eivät edes taiteilijat tuo itseään suuremmin esille, ovat vaatimattomia, toisin kuin karjalaiset, jotka osaavat ottavat tilan itselleen, kun inkeriläiset hipsivät pitkin seinän vieriä. Isäni ei tosin noihin vaatimattomiin kuulunut.
Identiteetin muodostumiseen on varmaankin vaikuttanut lutherinusko, joka suosi vaatimattomuutta ja herran pelkoa, sekä vanhoilliset kyläyhteisöt. Niissä oli paha joutua silmätikuksi. Niinpä inkerinsuomalaisista kehittyi nöyrää ja vaiteliasta kansaa, joka ei tunteitaan paljastanut niin kuin venäläiset, jotka nauravat ja itkevät holtittomasti. Sopimatonta käytöstähän sellainen olisi ollut.
Aika ja paikka ovat muokanneet inkerinsuomalaisten identiteettiä. He ovat eläneet venäläisen valtaväestön keskuudessa tyhminä ja halveksittuina tšuhnina. Stalinin aikana heitä vainottiin. He eivät uskaltaneet käyttää äidinkieltään julkisilla paikoilla, etteivät olisi joutuneet epäilyksenalaisiksi.
Minun identiteettini ei voi olla inkerinsuomalainen, koska en ole syntynyt ja kasvanut Inkerinmaalla, vaan Helsingin Munkkiniemessä. Kipupiste identiteetti kuitenkin oli lapsena, kun naapurintytöt haukkuivat minua ryssäksi.
Lisää inkerinsuomalaisesta identiteetistä Kirjailijan päiväkirjassa.
4 kommenttia:
Sanot että luterilainen kirkko. Mutta oliko sitten Kannaksella tai Viipurissa kirkko missään roolissa? En muista kuulleeni muusta kuin julmetun monikulttuurisesta taustasta.
Sen sijaan muistan joitakin tarinoita suomalaisista orjista (maaorja?) venäläisissä "hoveissa" eli vissiin kartanoissa, kuka se oli se yksikin runonlaulaja, Larin Paraske, joka oli syntyjään vissiin orja. Ja karjalainen. Tuskin heillä juuri oli mitään kansalaisoikeuksia, mutta ei ollut venäläisilläkään maaorjilla. Englanninkieliset sanat slav ja slave ovat sukulaisia, slaavi ja orja.
Muistan että koulun historian tunnilla sanottiin inkeriläisten olevan suomalaisia ja muuttaneen Suomesta jonkun ruotsalaiskuninkaan, ellei peräti Kristina-kuningattaren, määräyksestä Inkerinmaalle, jota ruotsalaiset kutsuivat nimellä Ingermansland. Pietaria ei silloin vielä ollut, sitä alettiin rakentaa vuonna 1700. Ja siis Pietari Suuri sai tämän nerokkaan oivalluksen ja pani maan tasalle suomalaiskaupungin, joka oli sillä paikalla. Nevan laskupaikka oli suurvallan luonnollinen pääkaupungin paikka. Neva tarkoittaa ainakin eteläpohjanmaaksi suota.
Karjalaiset mainitaan iloisiksi. Ehkä karjalaisten asuinalueille ei ollut rakennettu venäläisiä hoveja? Viipurissa sanotaan asuneen ainakin baltteja, venäläisiä, suomalaisia ja karjalaisia. Eikä sitä paitsi pidä unohtaa inkeroisia, joilla on suomensukuinen kieli, mutta jotka siis eivät ole suomalaisia.
Epäilen siis luterilaisen kirkon ansiota inkeriläiseen melankolisuuteen.
Inkeriläisen identiteetin kaksi peruspilaria olivat lutherinusko ja suomenkieli. Joka pitäjässä oli iso kirkko. Neuvostoaikana kirkoista tehtiin klubihuoneistoja ja elokuvateattereita. Kun Neuvostoliitto romahti kirkkoja ruvettiin kunnsotamana ja rakentamaan uudelleen.
Minun isoisäni oli poikkeuksellinen inkeriläinen, koska oli vapaa-ajattelija.
En sanoisi inkeriläisiä melankoolisiksi, sulketuneita toki ovat, ja epäluuloisia, mutta siihen ovat vaikuttanut Stalininajan vainot.
PS.
Inkeriläisen identiteetin pilareita lisäksi:
1) kontrolloiva kyläkulttuuri,
2) venäläisen valtaväestön väheksyvä asenne.
Se saattaa olla osasyynä inkeriläisten alemmuuskompleksiin. Vähättelevät itseään ja häpeävät juuriaan.
Joo, niin juuri. Stalinin ajan vainot ovat olleet sen verran kaameat että onhan niiden pitänyt vaikuttaa. Mutta olisi niiden pitänyt yhtä lailla vaikuttaa Aunukseen ja Vienaan, mutta olivatko karjalaiset sitten enemmän ortodokseja? Luterilaisuus on tottakai yhdenlainen tekijä ja meillä on Etelä-Pohjanmaalla ollut aika tarkka kyläkulttuuri, että siinä on täytynyt olla samaa oli sitten luterilainen maaseutu missä tahansa.
Tuo kuva isovanhemmistasi on kyllä hieno. Minun isovanhemmistani on vain hääkuva, ei muuta. Toisista ei sitäkään. Tai sitä ei ainakaan annettu minulle koska olin isäni lapsi. Suvut ovat kamalia.
Lähetä kommentti